Järjetöntä joku haluaa ensimmäisessä viestissä treffeille.
mitä mitä..Treffeille.
en ole varma
193349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
pitkään jos tavoitteena on kuitenkin mennä treffeille jossa asioista voidaan keskustella ja jossa kumppanit näkevät aidosti toisensa.
Kuules...tää on TREFFI-palsta...ei mikään kirjeenvaihtopalsta...vaikka kuinka kirjottas, niin näkemällä vasta se todellisuus paljastuu...eikö?
Olen ihmetellyt ihan samaa, että ehdotetaan treffejä yhden viestin jälkeen. Johan sen jo itsesuojeluvaisto kertoo, että täysin sokkona ryntääminen tuntematonta tapaamaan on tyhmää ja jopa vaarallista.
Jos ei treffeille pyytäjä kykene kommunikoimaan muutamaa viestiä enempää palstan kautta, eikä varsinkaan kertomaan itsestään mitään olennaista, niin enpä usko, että sitä pystyy sitten livenäkään. Itselläni soi heti hälytyskellot moisista ehdotuksista aina ja lopetan kirjoittelun siihen.
Tuntemattomia voi tavata ja seuraa saada muutenkin menemällä ulos ovesta ja siksi mielestäni on tällaiset palstat kehitetty, että voi rauhassa ensin tutustua, ettei tarvitse kaikkien pöljien kanssa kuluttaa aikaa kohteliaisuus syistä.
Milläs sen tarkistat kuinka paljon valheita viesteissä tulee, missäs se itsesuojeluvaisto silloin on, parhaiten sen ihmisen aikeet huomaa tapaamalla eikä kirjoittelemalla.
Juuri näin. Ihmettelen samaa että heti ekassa viestissä halutaan treffeille. Tämäkään ei kertonut mitään muuta, ei edes itsestään mitään. Jotenkin alkaa ihmetyttää että tässä on jotain hämärää..
jos se on joku "kuiskaaja rajan takaa"?
Treffiliisa kysyy "Milläs sen tarkistat kuinka paljon valheita viesteissä tulee, missäs se itsesuojeluvaisto silloin on, parhaiten sen ihmisen aikeet huomaa tapaamalla eikä kirjoittelemalla."
Vastaus on: Huijarin huomaa siitä, että kirjoitetaan aina lyhyesti ja kierretään kaikki suorat kysymykset. Yritetään kirjoittaa niin, että ei vaan jäisi mistään nalkkiin ja se paljastaa heti homman. Teksti on yksinkiertaisesti luonnotonta kommunikointia.
Noh...ei sellaisten yhden lauseen tyyppien kanssa jaksais muutenkaan pitää dialogia väkisin yllä, joten tällaiset viestittäjät rankataan pois heti, kun on kuitenkin haussa vähän verbaalisempi ihminen.
...aivan, eli luvattomilla seikkailuillaan. Parasta tällöin olla paljastamatta mitään. Pääsee nopeammin sitten pälkähästäkin!!
...ja ettei menisi liian vaikeaksi..niin mä tapasin miehen, jolla on sujuva supliikki joka tilanteeseen, ja osasi taitavasti kiertää hankalat kysymykset, tai antoi olettaa, että asiaan palataan pian uudestaan (teki suunnitelmaa mielessään). Hän on tällainen lahjakas tyyppi, kaikein tavoin hieno mies muutoin, mut sattuu elämään avoliitossa. Tämä asia olikin hänelle ihan sivuseikka, ja sen ei tullut kiinnostaa muakaan sen enempää.
Kaikkee hyvää hänelle, toivottavasti elämä järjestyy!!
En nyt itse ehkä noin nopeaan actioniin pystyisi...Mutta kyllä haluan nopeasti tavata miehen. Ihmisen näkeminen luonnossa ja hänen kanssaan jutteleminen sähköpostiviestien sijaan kertoo paljon myös. Vai pelkäävätkö ihmiset sitä, että mies/nainen olisi niin kamala henkisesti tai fyysisesti? Hmh...kyllähän se puoli tuntia tai tunti kahvilla ruman ihmisen kanssa on maailmanloppu. Vai mikä siinä on, en tiedä....Onhan niitä vaarallisiakin joten johtuneeko pelosta.
Itselläni osoittui tuo nopeasti tapaaminen hyvin eikä ole sen jälkeen tarvinnut uusiksi koittaa. Tietenkin voit kieltäytyä nopeasta toiminnasta ja lähettellä postia vaikka vuoden, mutta toisten tavat eivät ole sen järjettömämpiä kuin omasikaan. Tai kenen tahansa.
Ihmiset antaa muuten tosi paljon asioiden vaivata heitä; jos joku pyytää eka viestissä treffeille. Jos joku ilmotttaa vuositulonsa tai vaatii paljon toiselta. Kaikkea sitä :)
Liian pian tapaaminen ilman tutustumista voi johtaa myös huonompaan lopputulokseen tutustumisyrityksessä. Sitä silloin yleensä tahtomattaan kiinnittää huomiota liikaa ulkoisiin seikkoihin tms. kummiin yksityiskohtiin, joista ei ehkä välittäisi, jos tuntisi ihmisen paremmin. Sama homma toisin päin, eli jos pitäisi arvioida lahjaa kääreet päällä. Liian hienon päällyspaperin alta voi paljastua pettymys.
Kun tuntee toista enemmän niin rumasta voi tulla kaunis ja kauniista ruma.
Tietysti sehän ratkaisee mitä on hakemassa. Heti tapaamaan haluava luultavasti on innostunut fyysisestä kontaktista enemmänkin, eikä tahdo muuta. Tai sitten tosiaan kommunikointi kirjallisesti on ylivoimaisen vaikeata syystä tai toisesta. Ja yleensä tämä toinen syy on, että on jo sitoutunut muualle.
Mielestäni kuitenkaan se ulkonäkö ei ole se vaikutin, miksi haluaisin nähdä miehen piankin. Mitenköhän sen selittäisi, kyse enempi siitä miten käyttäydytään ja millainen on "sisäinen" olemus. Puhetyyli, onko hymyilevä vai jörömäinen, tulenko hyvin toimeen hänen kanssaan. Kun en itse hakenut kirjekaveria vaan tärkeintä on se, miten kanssakäyminen luonnistuu kasvotusten arkielämässä. En minäkään tai hän nyt ensimmäisessä viestissä heti treffejä ehdottanut toki. Ehkä siinä onkin myös se, että netin kautta ihmisestä helposti voi muodostaa sen oman fantasiakuvan, joka ei vastaa todellisuutta. Sitten voi pettyä siihen tavatessa, että toinen onkin ihan normaali ihminen siinä missä muutkin.
Enkä minä ainakaan mitään seksisuhdetta hakenut! :) Ehkä vain arvostan enempi sitä kasvotusten tapahtuvaa kanssakäymistä enkä ole lopulta kuitenkaan niin nettivirtuaali-ihminen...
Makunsa kullakin kuten sanoit.
" Ehkä siinä onkin myös se, että netin kautta ihmisestä helposti voi muodostaa sen oman fantasiakuvan, joka ei vastaa todellisuutta".
Tämä on ihan totta ja onhan niitäkin ihmisiä jotka kirjoittavat kuin enkeli, vaan eivät saa sanaa suustaan livenä.
En kiellä, etteikö siinä olisi pointtia tavata nopeastikin kuten perustelit, mutta en lähde itse missään nimessä tapaamaan ketään, jonka henkilöllisyyttä en ole selvittänyt ja muutoin saanut zoomattua perspektiiviä ko. ihmiseen.
"Ehkä vain arvostan enempi sitä kasvotusten tapahtuvaa kanssakäymistä enkä ole lopulta kuitenkaan niin nettivirtuaali-ihminen..."
Kasvotusten tapaaminen on tietysti se maali mihin pyritäänkin tällä koko hommalla, mutta nyt puin sitä, että kuinka nopeasti sen aika on ja millä perusteella uskaltaa lähteä treffeille.
Itse olen törmännyt täällä näihin ekan viestin jälkeen treffeille pyytäjiä ja kun olen kieltäytynyt perustellen, etten uskalla tuntemattomia tavata näin, niin olen saanut aika äkäisiä ja idioottimaisia vastauksia takaisin, mikä on kyllä vain vahvistanut tätä käsitystäni, että riskejä ei kannata ottaa näiden ihmisten kanssa.
Hyvä aika on tavata, kun tuntee sen sopivaksi ja omasta mielestään tarpeeksi tietää ihmisestä. Minulla ei todellakaan ole kokemusta nettideittailusta muuta kuin se vähäinen, joka onnistui hyvin, joten en ole törmännytkään näihin jälkikäteen huutajiin ja törkimyksiin enkä siis pakolla tiedosta miten paljon niitä tapauksia todellakin löytyy näistä ympyröistä.
Lapsille opetetaan ala-asteella "netikettiä" ja varoiteellaan esim chat palstojen vaaroista siihen tyyliin, että siellä voikin olla todellisuudessa jammu-setä tarinoimassa skeittilaudoista ja biiseistä. Niitä kuviahan on netti tulvillaan, senkun ottaa ja liimaa omaan profiiliin. Mitäköhän vaaroja voisi aikuisille olla tarjolla nettitreffipalstojen kautta?
Yksi vaihtoehto olisi vaikkapa kolmen teinitytön (tai yhtälailla vanhempienkin tyyppien) siiderijengi (tai kolmen kundin mäyräkoirakööri), joka lipittelee pulloista ja naureskelee vuodatuksille, joita on tullut vastauksina kollektiivisesti rakennettuun ilmoon. Sitten voi olla lapselle tai lapsille uusioäitiä tai - isää haeskeleva yksinhuoltaja. Oma lukunsa on hakukriteereissä tulorajavaatimukset esittävät henkilöt. Varmasti löytyy niitäkin, jotka hakevat tylsään elämäänsä virtuaalijännitystä, vaikkei ole ikipäivänä tarkoituskaan mennä mihinkään treffeille. Jotkut voivat myöskin testata kysyntää, viehätysvoimaa, bongailemalla saamiansa viestejä samaan tyyliin kuin jotkut pikkupojat keräilevät autojen rekkareita. Tällaista osastoa ainakin minä nimittäisin fuulareiksi, joista kannattaa pysyä niin kaukana kuin suinkin mahdollista. Jos itse on rehellinen ja menee kertomaan liikoja tietoja jollekin ihmiselle, josta ei tiedä muuta kuin sepustetun profiilitekstin ja mahdollisen suttuisen kännykameralla otetun sutuuisen kuvan, niin kyllä siinä voi aika pösilöksi tuntea itsensä, jos se joku ei halua tulla virtuaalikaapista esiin eli suostua treffeille. Siksi treffiehdotus onkin selkeä ratkaisu: silloin on hankala teeskennellä. Todellisuuden arviointikyky riippuu tietenkin omasta arvostelukyvystä, tai sen mahdollisesta totaalisesta puutteesta. Mutta jos sellaista ei ole, niin fuulatuksi voi tulla yhtä lailla virtuaalisesti ja livenä, samaan tyyliin.
Kun ihmiset kohtaavat toisensa todellisessa elämässä ja jos toiselta alkaisi kuulustelemaan samanlaisia asioita kuin noissa profiileissa ihmiset itsestään informoivat, niin se toinen pitäisi varmasti erittäin outona ja mahdollisesti kummallisia taka-ajatuksia omaavana henkilönä. Lisäksi utelut loukkaisivat. Elävässä elämässä sovitaan treeffeissä huomattavasti pienemmällä informaatiomäärällä. Ensikohtaamisella vaikuttaa vaikkapa ääni, pehmeys, kireys ja voimakkuus. Esim. omalla kohdalla nousisi välittömästi karvat pystyyn kireästä falsetista. Mitä siinäkkän enää auttaisi, jos olisi mailaillut ummet ja lammet puolen vuoden ajan ennen ensitapaamista... Kaikki eleet, ilmeet, katseet jne. puhuvat myös omasta puolestaan. Ensivaikutelma muodostuu kokonaisuudestaan sekunnin murto-osassa. Loppu on pelkkää selittelyä. Tässä yhteydessä pitää mainita, että en ole koskaan ollut kiinnostunut kirjeenvaihtokavereista tai hakenut sellaisia. Kaikki ne joiden kanssa olen kirjoitellut (perinteisesti tai sähköisesti) olen tavannut livenä ja kirjoitellut (tarpeen ja olosuhteiden mukaan) vasta sen jälkeen. Ne joiden kanssa olen mailannut ilman tapaamista, ovat olleet nk. virallisia tuttavuuksia, tuotekyselyjä, tarjouspyyntöjä jne.
100% samaa mieltä! Hyvä mielipide asiasta.
niin, että jos henkilö lopettaa viestittelyn treffipyynnön jälkeen niin silloin on kyseessä feikki-ilmoitus.
"niin, että jos henkilö lopettaa viestittelyn treffipyynnön jälkeen niin silloin on kyseessä feikki-ilmoitus".
Kysymyshän kuului treffipyynnöstä ekan viestin jälkeen??? Feikki-ilmoituksen tekijähän luonnollisesti jatkaisi viestittelyä motiivinsa mukaan, eikä lopettaisi sitä. Hän lupaisi treffata ja sitten peruisi jollain tekosyyllä viime tinkaan jne....siitähän se nautinto tällaisille tulee, toisen huijaamisesta.
Tuntemattoman tapaamisen vaaroista on saanut täältä lukea monesti ja itse pelkään eniten näitä tyyppejä, jotka alkavat vainota ja häiritä, jos eivät "kemiat kohtaakaan" hänen toiveittensa mukaisesti. Mistä voi tietää kuka on tällainen, jos ei ole yhtä kahta viestiä enempää kirjoitellut?
Meitä on joka junaan ja jotkut rakastavat jännitystä hyppien tuntemattomiin vesiin pää edellä. Minä tutkin ensin "pohjan" kahlaamalla, jonka jälkeen voin hypätä rauhassa ja nauttia. Monet antavat kahlata ja kahlaavat samalla itsekin, josta syntyy luottamusta ilman, että tarvitsee myöskään kokea olevansa kuulusteltavana tai kuulustelijana.
Mikä siinä on jottei tuntemattomat ihmiset voi pian nähdä livenä? Joka päivä törmää tuntemattomiin ihmisiin niin töissä kuin vapaalla.
Olisko paha olla kertomatta osoitettaan ennen kuin on nähnyt ja sopia treffit esim kaupunkiin vilkkaaseen aikaan? Tuskin mitään silloin voi tapahtua!?
Itsellä ei ainakaan ole aikaa kirjoitella päivä tolkulla liirum-laarumeja "tuntemattoman" ihmisen kanssa. Sitäkin on koitettu ja todellisuus on ollut usein ihan toista..
Itse kysyn pian treffeille ihan aikaani säästääkseni, ja keskittymällä muihin aktiviteetteihin kun istua kirjoittelemassa koneella. Osa lähtee ja osa ei, se ei ole multa pois jotka ei lähde koska enhän ole edes tavannut heitä. Mutta jokainen tehköön niinkuin parhaakseen näkee, suotakoon kaikille oma tyylinsä toista tuomitsematta.
Aurinkoista kesää kaikille säätäjille=)