Kuinka usein ja miten puolisonne tapaa tai on puheissa vanhempiensa kanssa?
a) Monta kertaa päivässä tai vähintään aamu- ja ilta puhelut.
b) Päivittäin
c) Useasti viikossa
d) kerran viikossa
f) joka toinen viikko
g) muutaman kerran kuussa
h) muutaman kerran vuodessa
i)Jouluna ja Juhannuksena, jos silloinkaan.
j) Merkkipäivinä, ilouutisissa, surun kohdatessa, joskus kun tulee mieleen mitä sinne kuuluu.
Tosin tähän ei vastaa kun miniät, kysyn kuitenkin.
Miniän äitisuhde on monta kertaa päivässä puhelu, se ei häiritse puolisoaan.
a) Monta kertaa päivässä tai vähintään aamu- ja ilta puhelut.
b) Päivittäin
c) Useasti viikossa
d) kerran viikossa
f) joka toinen viikko
g) muutaman kerran kuussa
h) muutaman kerran vuodessa
i)Jouluna ja Juhannuksena, jos silloinkaan.
j) Merkkipäivinä, ilouutisissa, surun kohdatessa, joskus kun tulee mieleen mitä sinne kuuluu.
Tosin tähän ei vastaa kun miniät, kysyn kuitenkin.
Miniän äitisuhde on monta kertaa päivässä puhelu, se ei häiritse puolisoaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kumpikaan ei ole päivittäin yhteydessä vanhempiinsa. Viikko tasolla nämä yhteydenotot ja kontaktit on meidän perheessä.
Mielestäni on ihan sama onko nainen vai mies, mutta päivittäinen tai edes joka toinen päivä yhteydenotto äitiin tai isään on merkki siitä, että kaikki ei ole kohdallaan. Olettaen, että ko henkilö on yli 20 vuotias. (tietysti poikkeuksia on esim. sairaudet yms.)
Minä puhun vanhempieni kanssa puhelimessa ehkä pari kertaa viikossa, mieheni omien vanhempiensa kanssa suunnilleen yhtä usein. Lisäksi molemmat juttelemme toisinaan miehen vanhempien kanssa mesessä. Tapaamme minun vanhempiani ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, miehen vanhempia taas kerran kahdessa viikossa tai kerran kuussa. Minun vanhempani asuvat kaukana, miehen vanhemmat "vain" 300 km päässä.
Siinä olettamuksessasi olet oikeassa, että tähän vastaa vain miniät. Harva mies tällä palstalla taitaa pyöriä. Muuten oletatkin ihan omiasi; ainakin meidän perheen osalta.
Itse puhun isän kanssa kerran kahdessa kuukaudessa. Äitini kanssa puhun kerran viikossa.
Mieheni puhuu äitinsä kanssa 1-7 kertaa päivässä. Puhun itsekkin anopin kanssa enemmän kuin oman äitini, koska hän soittelee meille molemmille koko ajan. Kun kielletään jatkuva soittelu, se loppuu päiväksi, ehkä kahdeksi. Sitten se alkaaa taas. Aamulla ennen kahdeksaa voi soida jo ensimmäisen kerran. Illalla jopa puolen tunnin välein. Mieheni kertoo äitinsä soittelevan hänelle töihin pari kolme kertaa päivässä asianaan, että mitä kuuluu. No mitä nyt ihmiselle voi työpäivän aikana kuulua muuta kuin että pitäisi tehdä töitä!
Ja olemme tosiaan kolmekymppisiä molemmat. Asuneet pois lapsuudenkodistakin jo 12-13 vuotta.
On anoppi sentään lopettanut ruuan (makkaraa, kakkua, pussikeittoja...) lähettämisen postissa, jota hän teki vielä kaksi vuotta sitten.
sulla... :)
Muuten on kyllä ihan hauska ja mukava ihminen. Mutta se käsittämätön mikä liene (tekemisen puute, hössötys, lapsikeskeisyys...), joka ilmenee jatkuvana tarpeena olla symbioosissa lastensa kanssa, välillä käy rasittavaksi.
Emme voi kuvitellakaan, että asuisimme 500km lähempänä appiporukoita. Se nainen muuttaisi meille asumaan. Ja tämä on mieheltä lähtenyt toteamus.
Poikani käy kaksi kertaa päivässä luonamme, koska asumme kaksi sukupolvea samalla tontilla.
Jouluaatto vietetään yhdessä, paikalla 25 (miniät miehineen lapsenlapset) henkilöä. Minä häsään anopin, äidin ja mummon roolissa kaikki juhlat ripivalmiiksi, oli sitten ristiäiset tai rastiaiset, joulut taikka juhannukset tahi synttärit. Siis leivon ja kokkaan.
Koemme mieheni kanssa kotimme palvelukeskukseksi ja varastoksi, olo on väliin kuin linja-autoaseman hallissa.
Mutta valinta on täysin omamme.
Tiedän, että olisin paras anoppi kuolleena. Siinä ristiriita, koska puoleeni käännytään, kun apua tarvitaan. Kuolleenahan en tekisi mitään.
Yleensä autan ilomielin, mutta joskus nostamme mieheni kanssa kytkintä ja poistumme paikalta lomalle.
Siis olen anoppityypeistä se kauhein laatuaan.
Ihan normaalilta naiselta sinä vaikutat:)
j) Merkkipäivinä, ilouutisissa, surun kohdatessa, joskus kun tulee mieleen mitä sinne kuuluu.
Noin se on molemmin puolin ja pidän sitä normaalina. Lapsemme vierailee mummulassa säännölisesti ja silloin vaihdamme hakiessa tai viedessä kuulumisia.
i.
vaikka väliäkös sillä jokainen lukee ja ymmärtää omasta näkökulmastaan.
puolesta:
f) joka toinen viikko kummankin vanhempiin(joskus voi venyä kolmeenkin viikkoon)
ja hyvin menee kummankin suhteen.
Minä itse: g) muutaman kerran kuussa ..ja vanhempieni luona vieraillaan noin kerran kolmessa kuukaudessa, välimatkaa 300km, ennen oli välimatkaa 50km mutta ei silloikaan käyty kuin korkeintaan 2krt/kk, yleensä harvemmin.
Mieheni: a) Monta kertaa päivässä tai vähintään aamu- ja ilta puhelut.. Anoppi soittaa aina ja jatkuvasti, kielloista loukkaantuu, onneksi ei mulle soittele! mies kyllä ei itse edesauta tuota puhelujen vähentämistä: samanlainen on itsekin. Mies käy äitinsä luona yleensä joka päivä, mutta vähintään joka toinen:))
että "poikalapset" on kumminkin sit jotenki rakkaampia äitimammoille, ihan niinkuin se joku tutkimus,jossa todettiin äitien imettävän poikiaan pidempään kuin tyttäriään ??
Minä soitan tai vanhempani soittavat minulle n. 1krt/vko.
Mieheni taas ei soittele. Tyhmästi vastattu joo.. Sillä mieheni vanhemmat ovat kuolleet 60-luvulla. Haudalla käydään pari kertaa vuodessa.
Oikeastaan minähän sainkin vastata tähän kun en ole kenenkään miniä :)
molemmat on perheisiinsä yhteydessä sillon kun on asiaa.
mies on lähes koko ajan puhelin/nettiyhteydessä kotona asuviin sisaruksiinsa ja nähdään kerran pari kuussa
vaimon perheeseen ollaan myös yhteyksissä lähes joka päivä, riippuu viikosta. kysellään neuvoo molemmin puolin. nähdään kerran viikossa tai kahdessa (asuvat lähempänä)
Läpileikkaus vastauksista; vain kaksi epäitsenäistä puolisoa, hekin edustavat molempia sukupuolia.
KersanttiÄrjylä edustaa ihannetta yhteisössä,
jossa EI toimeentulo/työ ja asunto saman katon alla, eli joku pienyrittäjä.
Äiskä edustaa mennyttä maailmaa monessa suhteessa; suvaitsevaisuutta, rakkautta, perheyhteyttä, välittämistä ja kaikkea mitä suurperhe sisällään pitää. Toivoisin sinun äiskä omaavan hieman tuota kersanttiärjylää; delegoivan taloustyöt niiden tuloksista nauttiville.
Yhdeksän eri vastaajaa ja heistä kaksi ovat riippuvaisia vanhemmistaan, toinen vaimon esittelemä mies, toinen vaimo itse.
Ei paha, nuo kiukkuiset täällä poraavat miniät, edustavat siis itkukulttuuria; ”Voi minua poloa, syyttömänä olen Minä maailmaan syntynyt.”
Tai tyhjää elämää, joka saa sisältönsä ja purkautuu muiden syytämisellä.
Ennen kaikkea ihmesuhde vammaisia, siinä tarvitaan kuitenkin kaksi. Valitusjoiku on todistus omanelämän hallitsemattomuudesta, kyvyttömyyttä ottaa vastuu itsestään ja omasta elämästään. Siihen on tietty syy muissa, pakko naida se sammakko, kun en muuta ymmärtänyt, joka petti olemalla aito.
g- siis muutaman kerran kuussa