Olen elänyt parisuhteessa naiseni kanssa yli 4 vuotta. Laihduttaminen on ollut koko ajan hänen mielessään, mutta paino jojoilee. Hyvin saattaa mennä parikin kuukautta, mutta jossain vaiheessa tulee repsahdus (masentaa, huono päivä töissä, ei jaksa jne.) ja sitten mennään takaisin alkutilanteeseen. Olen yrittänyt olla mahdollisimman paljon tukena laihduttamisen suhteen, mutta nyt tuli sellainen erimielisyys vastaan etten tiedä kuinka siihen pitäisi suhtautua.
Ystäväni on tullut takaisin kuusi vuotiselta ulkomaan komennukselta ja tarkoitus oli että kävisimme hänen perheellään kylässä. Tähän naiseni vastasi ettei käy sillä hän ei ole tarpeeksi laiha tutustumaan uusiin ihmisiin. ½ vuoden päästä paino tulisi olemaan sen verran hyvä että hän voisi tavata heidät. Sovimme sitten että minä menen yksin heitä tapaamaan, joka sopi hänelle ihan hyvin.
Sitten tuli ongelma. Itselläni on kolmen kuukauden päästä synttärit ja tarkoitukseni oli kutsua monia ystäviäni sekä ulkomailta palanneen kaverini sinne kanssa. Tähän naiseni vastasi että saan valita kumman kanssa synttärit vietän: Hänen tai ulkomailta palanneen ystäni kanssa.
Toisen itsetunto on sidonnainen painoon niin paljon ettei voi tutustua toisiin ihmisiin ja laittaa toinen ihminen kummallisen valinnan eteen. Mitä sitten ½ vuoden päästä? Entäs jos paino ei olekaan tippunut tarpeeksi? Itse en ole vielä kertonut kaverilleni asiasta, koska en tiedä kuinka sen voin sanoa. Todennäköisesti niin kuin asia on, mutta en ihmettelisi jos ystäväni kummaksuisi asiaa. Onko tässä nyt mitään järkeä?
Ystäväni on tullut takaisin kuusi vuotiselta ulkomaan komennukselta ja tarkoitus oli että kävisimme hänen perheellään kylässä. Tähän naiseni vastasi ettei käy sillä hän ei ole tarpeeksi laiha tutustumaan uusiin ihmisiin. ½ vuoden päästä paino tulisi olemaan sen verran hyvä että hän voisi tavata heidät. Sovimme sitten että minä menen yksin heitä tapaamaan, joka sopi hänelle ihan hyvin.
Sitten tuli ongelma. Itselläni on kolmen kuukauden päästä synttärit ja tarkoitukseni oli kutsua monia ystäviäni sekä ulkomailta palanneen kaverini sinne kanssa. Tähän naiseni vastasi että saan valita kumman kanssa synttärit vietän: Hänen tai ulkomailta palanneen ystäni kanssa.
Toisen itsetunto on sidonnainen painoon niin paljon ettei voi tutustua toisiin ihmisiin ja laittaa toinen ihminen kummallisen valinnan eteen. Mitä sitten ½ vuoden päästä? Entäs jos paino ei olekaan tippunut tarpeeksi? Itse en ole vielä kertonut kaverilleni asiasta, koska en tiedä kuinka sen voin sanoa. Todennäköisesti niin kuin asia on, mutta en ihmettelisi jos ystäväni kummaksuisi asiaa. Onko tässä nyt mitään järkeä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika sekopäältä tuntuu tuollainen, siis oikeasti. Auttaisiko jos ihan reilusti kysyisit, mitä jos 1/2v päästä ei paino olekkaan laskenut, aikooko hän istua kotona lopun ikänsä verhot suljettuna? Naisena ja saman jojoilun kokeneena tiedän, että itsetunto menee sen jojoilun mukaan, mutta tuo kuullostaa jo aika pahalta.
Hei!
Itsellänikin ollut monesti mieli maassa, paino korkealla ja itsetuntoa ei ole näkynyt mailla halmeilla. Silti sinun naisesi tilanne kuulostaa todella huolestuttavalta. Kuulostaa puheittesi perusteella siltä että naisellasi on vakava syömishäiriö (ajatukset ja toiminta pyörii vain laihdutuksen ympärillä). En tietenkään ole mikään lääkäri mutta tilanne kuulostaa myös siltä että voisi olla kyseessä myös masennusta. Kysypä naiseltasi suoraan, rauhallisesti (ei syyttäen), että haluaisiko hän mennä esimerkiksi ravinto-oppaan luokse juttelemaan (terveyskeskuksesta löytyy), sieltä osataan varmasti myös ohjata eteenpäin jos siltä tuntuu.
Minusta sinun kannattaa olla rehellinen ja kannustava!
Paino jojoillut jo useamman vuoden.
Ahdistaa tutustua uusiin ihmisiin ja yleensäkin näyttäytyä yleisellä paikalla. Sinun täytyy saada vaimosi itsetunto nousuun! Minulla se onnistuu pienellä rääkillä. Olen aina ennen juhlia sellaisella dieetillä, että oksat pois!
Sairaaladieetillä yleensä. Tiedän ettei se auta painoni jojoiluun, mutta minua se auttaa. Näin pystyn tapaamaan uusia ihmisiä ja käymään juhlissa. Hyvä mieli on juhlissa, kun paino on 5kg pudonnut edellisviikoista. Nykyään tosin olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Olen terveellisellä ruokavaliolla ja liikun paljon. Ehkä sinunkin täytyisi keksiä vaimollesi muuta surulääkettä, kuin syöminen.
Lähtekää yhdessä lenkille tai ihan vaan rauhalliselle kävelylle. Vie hänet vaikka autoilemaan tai vaateostoksille ennemmin, kuin annat vaan syödä masennukseen.
Liikunta myös auttaa siihen, ettei näitä masiksia tulisi niin usein.
Kokeilkaa nyt aluksi vaikka sitä dieettiä, jolla paino lähtee. Sitten kokonaan ruokavalio uusiksi ja eikun lenkille.
Vaimon vaihto ei ole järkevää senkään takia, että vaimosi vaipuisi vain syvemmin tähän jojoiluun eikä saisi itseään ollenkaan niskasta kiinni.
Kerro hänelle kuinka kaunis ja haluttava hän on. Esitä vaikka mustista. Kyllä se siitä.
Tiedän, että tämä vaikuttaa aika sairaalta. Tunnustan, sitä minä nykyään tämän painoni ja syömisieni kanssa olenkin. Ehkä viisain tapa onkin saada vaimosi hoitoon, ravintoterapeutille tai vaikka personall trainerille. Jotain kannattaa kuitenkin tehdä.
Ja mieheni ymmärtäisi varmasti vielä paremmin.
Itse olen lihonut aika nopeasti lievästi ylipainoiseksi. Lähes päivittäin kohtaan tilanteita, ettei vanha vaate mene päälle tmv. Saatan herkästi purskahtaa itkuu ja ilmaista miehelleni epätoivoni kyseenalaistamalla jonkun yhteysen tekemisen ts. "Emmä kehtaa mennä uimaan näine läskeineni" jne. Juhliin/uusien ihmisten tapaamisiin meneminen on myös aika ajoin hankalaa: kotona pukiessani saman vaateongelman äärellä saatan turhautua ja ahdistua niin, että jopa kieltäydyn lähtemästä juhliin (ja tätä kestää noin varttitunti, jonka aikana mieheni yrittää kovasti kannustaa ja kehua; koko illan muistan kuitenkin ahdistuneen tunteen asiasta vaikka lopulta meninkin mukaan).
Yhtä pitkälle en ole - ainakaan vielä - mennyt kuin naisystäväsi, sillä olen säikähtänyt muutamaa omaa vahvaa reaktiotani ja yrittänyt ajatella asian mieheni näkökulmasta: hänhän tukee, kehuu, kannustaa, rakastaa, rakastelee... ei ole 5-10 kg tehnyt tähän mitään muutosta. Hirmuinen kiukku ja ahdistus pysyköön omanani, itse ongelma voi olla jaettukin koska tsemppaustahan laihdutuksessa tarvitsee.
Yritän pitää painoahdistuksen sisälläni siitäkin syystä, että itsetunnolleni käy vielä enemmän MYÖNTÄÄ ääneen että paino on ongelma; eihän nykynaisella pitäisi niin huono itsekuri olla että lihoo (koen siis lihomisen jotenkin heikkouden merkkinä). Mielelläni siis pidän myös laihdutukseni omana tietonani, ainakin matalalla profiililla. Mutta jos vielä joka päivä asiasta myökkäisin ja se hallitsisi koko perheen arkea niin kovin kauaa en pitäisi terroriani oikeutettuna ja tulisin vielä ahdistuneemmaksi. Itkukohtaukset sallitaan kyllä silloin tällöin, ei kukaan meistä terästä ole. Ehkä naisystävääsi auttaisi jokin tällainen orientaatio; eriasia miten sen saisi hänelle lanseerattua.
Minulla auttaa painoahdistukseen myös kampaajalla käynti tai joku muu itsensähemmottelu asia; tomisiko teillä vastaava tai vaikka hieroja, uusi hieno huulipuna tmv. mikä naisystävällesi nyt sopisikaan parhaiten. Voi toki olla että tilanne on jo niin pitkällä että ammattiapukin voi olla tarpeen, vai onko kysymys vain huomion hakemisesta?
itse olen nainen, joka on lihonut kymmenessä vuodessa 35kg. Ei kyllä huvita tavata harvemmin nähtyjä tuttuja. Jotenkin se hävettää. Olen välillä laihtunu ja nyt kilot taas hiipineet. No ei ne mittää hiipiny, tuli vaan ja mä en saanu itteeni niskasta kiinni. Nyt taas yritän...
Viikonloppuna on häät jotka olen tienny koko kevään, olisi kerenny laihtua jos..
Mutta sunnuntaina iski paniikki päälle, mä en haluu mennä sinne ja kaikki kattoo että ompas se lihavassa kunnossa. Siellä on ihmisiä, jotka olen tavannut ihan nuorena ja hoikkana viimeksi.
Oikein itkin. Mutta eihän se itku auta, on vaan koottava itsensä, enää ei kerkiä laihtua, eli lusikka kauniisti käteen ja juhliin. On vaan yritettävä olla topakkana ja napakkana. Ei pidä näyttää muille että tilanne on melkolailla toivoton ja vituttaa ihan älyttömästi.
Mutta nutriletit on jo kaapissa, ensi viikolla taistoon läskiä vastaan. Katsoin kyllä päivämäärän ettei heti vanhene, jos sattuu ensi viikko virahtamaan.
Mutta sitä mä en ymmärrä että sun kaverisi ei suostu tulemaan juhliisi?? On jotenkin outoa.