Vuorotyölisät

Tietääkö täällä kukaan, onko mahdollista viedä työnantaja vaikka lakitupaan asti, kun vuorotyölisät työntekijöiden kesken heittää n. 10000 vanhaa markkaa vuodessa?

Työnantaja on vielä valtion liikelaitos. Työnantaja on myöntänyt, että virhe on heidän, koska työvuorolistojen tekijä ei ole ollenkaan seurannut sunnuntaivuoroja. Näin ollen kaikilla työntekijöillä ei ole ollut mahdollisuutta yhtälaiseen haittavuorojen tekemiseen.

Mielipiteitä, kiitos.

Jos joku laki-ihminen voisi vastata.

Nimittäin vituttaa.

Luottamusmies on ottanut jo asian hoitoon, mutta haluaisin ulkopuolisten mielipiteitä.
7448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tälläset ovat tyypillisesti niitä

Äänestä
  • Vuorotyölisät tulee olla kaikilla samansuuruiset riippumatta tunti-/kuukausipalkasta.
    Lisien eroja ei voi selittää palkkaerolla koska ne on kaikille samansuuruiset. Esim. Metallin iltalisä on muistaakseni 94 senttiä riippumatta siitä tienaatko 2000e vai 5000e kuussa

    Äänestä

  • Anteeksi.

    Jäi mainitsematta, että kyseessä on ihmiset, joilla on täsmälleen sama peruspalkka kuukaudessa...samat ikälisät ym.

    Eli ero tulee ainoastaan tehdyistä "haittalisä"-tunneista.

    Äänestä

  • daavid kirjoitti:

    Anteeksi.

    Mikäs tuossa haittatuntien erilaisuudessa on mielestäsi raastupaan vedon arvoista? Mitä työnantaja on tehnyt lain vastaisesti?

    Mikäli työehtosopimuksessa ei ole määrätty vuorotyön tarkkaa muotoa ja sen jakautumista eri henkilöille on tämä täysin työvuorolistojen laatijan hallussa.

    Voisit verrata näitä ylitöihin: Ei kaikkien tarvitse tehdä samaa määrää ylitöitä! Yleensä työnantaja tarjoaa ylitöitä "parhaille" työntekijöille, koska näistä on silloin eniten hyötyä.

    Vuorotyön jaossa asia harvemmin näin on, mutta pienemmissä firmoissa tämäkin on mahdollista.

    Toisaalta haittatuntien jakamisesta voi olla montaa mieltä...Usein ainakin vanhemmat ihmiset arvostavat paljon enemmän vapaa-aikaa sunnuntaisin kuin 100% korotuksia. Eli aina joku on tyytymätön oli sitten töissä tai vapaalla...

    Äänestä

  • DI kirjoitti:

    antoi erään erityisen suuren vartiointiliikkeen alin johtaja E-Suomen pikkukaupungissa.
    Vartiointialan palkat ovat todella surkeita.
    Tilapäistyöntekijälle (vävypoika) annettiin pelkkiä sunnuntaivuoroja, koska vävy pystyi niitä opiskelijana hyvin tekemään.
    Tämä laski vakituisten palkkoja, ei tullut useinkaan sunnuntaiden %korotuksia. Viikonloput tehtiin 12 tunnin vuoroissa, siis kaksi miestä riitti /vrk.
    Tällä pomolla on muitakin kyseenalaisia tempauksia
    ollut, nyt se on syrjässä.

    Ari X.

    Äänestä

  • DI kirjoitti:

    Mikäs tuossa haittatuntien erilaisuudessa on mielestäsi raastupaan vedon arvoista? Mitä työnantaja on tehnyt lain vastaisesti?

    Mikäli työehtosopimuksessa ei ole määrätty vuorotyön tarkkaa muotoa ja sen jakautumista eri henkilöille on tämä täysin työvuorolistojen laatijan hallussa.

    Voisit verrata näitä ylitöihin: Ei kaikkien tarvitse tehdä samaa määrää ylitöitä! Yleensä työnantaja tarjoaa ylitöitä "parhaille" työntekijöille, koska näistä on silloin eniten hyötyä.

    Vuorotyön jaossa asia harvemmin näin on, mutta pienemmissä firmoissa tämäkin on mahdollista.

    Toisaalta haittatuntien jakamisesta voi olla montaa mieltä...Usein ainakin vanhemmat ihmiset arvostavat paljon enemmän vapaa-aikaa sunnuntaisin kuin 100% korotuksia. Eli aina joku on tyytymätön oli sitten töissä tai vapaalla...

    En tiedä, oletko itse vuorotyöläinen. Mutta meidän palkasta kun suuri osa sattuu tulemaan vuorotyölisistä.

    Mun mielestä työnantajan täytyy tarjota KAIKILLE työntekijöille mahdollisuus yhtä suureen määrään haittalisiä. Koska kaikki teemme samaa työtä ja olemme samalla tavalla koulutettuja. Ja meidän ammatissa vieläpä kyseiset haittavuorot esim. sunnuntait ovat arkipäivää helpompia.

    Nyt ainoastaan työnantajan HUOLIMATTOMUUS on aiheuttanut kohtuutonta taloudellista haittaa mulle ja parille muullekin. Työvuorolistan tekijän on myöntänyt, ettei ole laisinkaan seurannut sunnuntaivuorojen kertymiä ja ne ovat sattuneet menemään samoille henkilöille.

    Ei tämä nyt ihan hyväksyttävää voi olla...varsinkaan valtion liikelaitokselta.

    Ei, en le vuorotyöläinen, vaikka joskus olenkin ollut...ja tiedän suuren osan tuloista kertyvän lisistä, mutta...työnantajan ei edelleenkää TÄYDY tarjota kaikille samanlaisia vuoroja (usein 100% samanlaisuus jopa mahdotonta).

    Se, että tämä on suotavaa on kyllä totta. Myöskään se, että ns. haittavuorot ovat "helpompia" ei ole mikään selitys, vaan haittavuoron korvaus tulee ainoastaan laki/työsuhdesäädöksistä. Jos ei olisi
    kokonaisuuden kannalta välttämätöntä, työnantaja ei pitäisi ketään ´milloinkaan "ylihinnalla" töissä.

    Jos kyseessä on ollut huolimattomuus ja olet siitä asiallisesti ilmoittanut, en ymmärrä mikä asiassa on ongelmana? Sinulla on peruspalkka, joka on korvaus työstäsi ja lisät korvausta ainoastaan siitä, että normaali arkirytmisi sekoitetaan olkoon nämä sinulle kuinka merkittäviä tahansa. Jos rytmi ei sekoa, et korvaustakaan "ansaitse".piste.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

daavid kirjoitti:

Tietääkö täällä kukaan, onko mahdollista viedä työnantaja vaikka lakitupaan asti, kun vuorotyölisät työntekijöiden kesken heittää n. 10000 vanhaa markkaa vuodessa?

Työnantaja on vielä valtion liikelaitos. Työnantaja on myöntänyt, että virhe on heidän, koska työvuorolistojen tekijä ei ole ollenkaan seurannut sunnuntaivuoroja. Näin ollen kaikilla työntekijöillä ei ole ollut mahdollisuutta yhtälaiseen haittavuorojen tekemiseen.

Mielipiteitä, kiitos.

Jos joku laki-ihminen voisi vastata.

Nimittäin vituttaa.

Luottamusmies on ottanut jo asian hoitoon, mutta haluaisin ulkopuolisten mielipiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu