Ole kokonainen -
Avaruuteen hajoitetut
yksinäiset tähdet
kuka kokoaa
Pentti Saarikoski
---
Sano heti jos minä häiritsen,
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden samantien pois.
Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.
Tervetuloa.
Eeva Kilpi
Avaruuteen hajoitetut
yksinäiset tähdet
kuka kokoaa
Pentti Saarikoski
---
Sano heti jos minä häiritsen,
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden samantien pois.
Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.
Tervetuloa.
Eeva Kilpi
Vastaukset 39
Vanhimmat
PALLOKENTÄLLÄ
Uuno Kailas (1928)
Näin: pallokentän laitaan
eräs rampa poikanen
oli seisahtunut alle
sen suuren lehmuksen.
Hän seisoi nurmikolla,
nojas kainalosauvoihin;
pelin tiimellystä katsoi
hän silmin kuumeisin.
Yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi,
moni riemukas huuto kiiri,
moni kirkas nauru soi.
Pojat juoksivat norkein säärin
yli pallokentän sen.
Eräs seisoi hievahtamatta,
eräs raajarikkoinen.
Vaan hänkään totisesti
ei muistanut sauvojaan.
Oli haltioitunut hehku
hänen kalpeilla kasvoillaan.
Ilost, innosta värähtelevän
hänen sieraintensa näin
joka kerta, kun maila pallon
löi puidenlatvoja päin.
Rajaviivan takaa milloin
joku rohkeni juosta pois,
oli niinkuin lehmuksen alta
eräs myöskin juossut ois --
kuin jättänyt ramman ruumiin
olis sielu poikasen
ja syöksynyt kilpasille
kera toisten, riemuiten.
Hän askelen astui -- mutta
kuin unesta havahtain
näki itsensä... Oikea jalka
oli kuihtunut tynkä vain.
Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen,
vaan lehmuksen alla seisoi
eräs raajarikkoinen,
joka, ruumis tärisevänä,
iho harmaana kääntyi pois
kuin ruskean nutun alla
sydän pakahtunut ois. --
Yhä riemukas huuto kiiri,
yhä kirkas nauru soi
yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi.
***
Niin mä kerran
tieni aloin,
min mä kuljen:
paljain jaloin.
Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:
rystysihin joka kiven
jäänyt niist' on
verta hiven.
- Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.
Silloinkin, kun
tuska, syvin
viiltää, virkan:
- Näin on hyvin.
- Tapahtukoon
tahtos sinun.
Kohtaloni,
eikä minun.
- Uuno Kailas
Telkkähän on kuin ihminen
Soitimella uros kääntää päätään
taakse ja narisee. Puuttuu
vain sanomalehti naaman päältä
Ato Lappi
herkempää... romanttisempaa...?
"Hidas kuolema" on aivan loistava..
HETKI
Se yö oli polvillaan
meidän edessämme
kun uskallettiin rakastaa.
Mustavalkoiset onnenkuvat
alkoivat loistaa
tuhansissa eri väreissä
ja hymyillä.
Nina Mikkola
mm. Sergei Jeseninin, Anna Ahmatovan ja Guillaume Apollinairen runoista...Myös Nerudan...
rikastuttavat aika paljon elämää..
..kuinka muutamassa lausessa voikin olla niin paljon elämää, kun sen lukee sydämellä :)
ja erityisesti rakkaudesta kertovissa runoissa..;D
ps. Jesenin heilasteli kuuluisan tanssijattaren Isadora Duncanin kanssa...
mutta en ole tanssija kokopäiväisesti, eli vain osittain ehkä pystyn ymmärtämään asiaa..
Tälläinen, vaikkei runo niin aforismi oli mielestäni aika kaunis kerran luettuani sen.
"Jonakin päivänä olen puu ja aurinko tanssii lehdilläni ja tuuli laulaa oksillani ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuoden aikoina".
-Kahil Cibran
Kauneimman rakkausrunon sinänsä haluaisin kirjoittaa vain ja ainoastaan yhdessä rakastuksen kanssa. Muuten se ehkä olisi osittain vieras, ja puolikas :)
kaikki suuret rakkaustarinat, kuten rakkausrunotkin ovat aina mainitsemisen ja lukemisen arvoisia tietystikin :)
Sergei Jesenin sanotaan alkaneen näytellä runoissaan esiintyvää roolihenkilöä ja lopulta:"Naamio muuttui hänen kasvoikseen ja kasvot naamiokseen".
Niipä. Kuka oikeastaan kertoi/kirjoitti/eli lopulta kenenkin tarinaa..?
Eräs anekdootti vielä:
Sergei Jesenin raapusti viimeisen runonsa "Näkemiin ystäväni, näkemiin" omalla verellään ja hirttäytyi sitten hotellissa Leningradissa 1925. Tästä taas toinen suuri runoilija Vladimir Majakovski pilkkasi häntä runossaan "Ei kuolla vaikeaa" ja ampui sitten itsensä...Että aika reipasta meininkiä ajoittain..
Kauneimman rakkausrunon kirjoittamistavasta olen kanssasi ehdottoman samaa mieltä. Ja viitaten harrastuksiini, niin ehkäpä "kirjoittamispaikkakin olisi aika itsestäänselvä..;D
ps. On aikoja ja tilanteita, jolloin runoilla ja runoilijoilla on suuri vaikutus myös ns. yhteiskunnalliseen todellisuuteen..Ja taas mielleyhtymä..jotenkin mulla tuli mieleen, niiltä kaukaisilta ajoilta ennen kenenkään syntymää Hectorin esittämä biisi:"Palkkasoturi"..Se on musta kaunis/jollain tavoin liikuttava...
Ajattelin kirjoittaa, että kaikista suurin rakkaustarina on ehdottomasti ollut Danten(Divina Commedia) ja hänen muusansa Beatricen rakkaustarina..
Mutta suurin rakkaustarina, ehdottomasti lukemisen arvoinen, on kai se oma eletty/elettäväksi tuleva tarina lemmestä ja rakkaudesta....se todellinen Jumalainen Näytelmä...;D
aina hyvä mietteitä, ja paljon mielenkiintoisia juttuja kerrottavanasi :)
Useinhan kirjottaessaan vaikka fiktiivistä tekstiä jostainhan siihen on ammenettava sitä sisältöä. Ja mitä eletympää sen ehkä elävämpää.
Eli on muutenkin joskus toissijaista mikä konkretia on tarua ja mikä totta. Ja jokainenhan meistä kuitenkin tulkitsee ja näkee asiat omalla tavallaan. Antaa ja vastaanottaa tietyllä tavoin. Vuoropuhelua. Toiset ehkä enemmän samalla lailla keskenään :)
Tietyllä tavalla tuosta yhteiskunnallisuudesta on oikeastaan aika lailla ymmärrettävää, että taiteelliset ihmiset tulkitsevat ja välittävät myös tapahtumia silloin kun yhteiskunta on mullistuksessa. Siksi varmasti myös herkkinä saattavat kokea elämää aika voimakkaastikin.
Tunnen tuon Hectorin laulun, ja olet oikeassa se on kaunis ja liikuttava :)
Tuosta harrastuspainotteisesta rakkausrunojen kirjoittamisesta taidat olla aika oikeassa sen sopivan paikan suhteen.. kokonaista rakkausrunojen kokoelmaa ajatellen sijainteja ehkä välillä hyvä vaihdella. Ihan tietysti taiteellisia päämäriä ajatellen.. ;)
on joskus elämää muttei erotiikkaa tärkeämpää.
Ja varsinaisen harrastuspainotteisen rakkausruno-antologian kirjoittaminen vaatii kirjoituspaikkojen huolellista etukäteissuunnittelua...Myös mahdollinen ex-tempore improvisaatio on paitsi mahdollista myös taiteellisia päämääriä ja kunnianhimoisia esteettisiä vaikutelmia silmälläpitäen jopa välttämätöntä....
Niin fiktion/faktan suhde taitaa olla kuin veteen piiretty viiva...
taiteen tekemisen merkitystä ei pidä vähätellä.
..ja mikäs taiteellekaan parempi motivaattori kuin rakkaus, lempi aiheeni :)
On olemassa faktoja, eli tosiasioita. Silti faktan ja fiktion välinen suhde elää aina. Juuri tulkinnan myötä.
Olemme harvinaisen samaa mieltä tuosta rakkausrunouden antologian tekemisestä, inspiraatio on oleellinen asia siinäkin ;)
muista kuin säkeen eräästä runosta, mut jotenkin se jäi mieleen:
"Missä tumma kyllin tummaa
tunsimme toisemme
jo ennen ensikertaa.."
Joo...Rakkaushan se eräs suurimmista alkuperäisistä "liikkumattomista liikuttajista" lienee ollut...siihen sisältyvää lempeäkään unohtamatta..;D
ja aika puhuttelevaa.
Hienoa ja hyvä, että oleelliset jutut pysyvät kuitenkin mielessä ;)
harvinaisen oikeassa ;)
miksi valitsit juuri nuo kaksi runoa? :)
Jos olen sellainen herkkä haaveellinen ja tyttömäinen poika. Mutta muuten en, täyttä soopaa.
noista kahdesta runosta, mutta muuten et tykkää runoista? vai tykkäät runoista, koska olet herkkä ja haaveellinen? :)
mitenkään loukata... mietin vain, että oletko helposti manipuloitavissa? Vaikutat nimittäin kovin herkkäuskoiselta...
Miksikö valitsin juuri nuo runot... sopivat tähän hetkeen. Pentti Saarikoski on suosikkirunoilijani/-kirjailijani. Suosittelisin sinuakin lukemaan hänen elämänkertansa (ellet ole lukenut).
itse pidän paljon monistakin runoilijoista ja kirjailijoista. Yksi omista suosikeistani on Eino Leino, ja lapsille mielellään "tiitäisen tarinoita". Taiteilijoiden elämänkerroista puolestaan Salvador D´Alia voisin itse suositella, mikäli vielä ehtinyt lukea.
Hienoja runoja olit valinnut.
Huolesi on turha, en tosiaankaan ole helposti manipuloitavissa. Joustava kylläkin.
Olen nähnyt ja elänyt elämäni aikana niin paljon hyvää ja niin paljon pahaa, vaikeita ja hauskoja aikoja, että valitsen mielummin keskittyä siihen hyvään - aina kun se on mahdollista :)
Taidat olla arkielämässäkin varsinainen positiivisuus-julistaja!?
arkielämässä elän elämääni siten. Ilman sen kummempia julistuksia. Täällähän asioista keskustellaan ja niitä pohditaan. Toki vaikeisiinkiin asioihin on hyvä osata suhtautua. Kuitenkin kysyttyäsi asiaa niin annoin ehkä jonkinlaisen selityksen siihen. Ja toisaalta luulen, että se on myös luontainen tapani elää ja olla se jonkinlainen optimistisuus.
Osa sitä on ehkä tuo asenne, josta Kolli Kellisenkin kanssa tuolla keskusteltiin, että on taito ymmärtää virheensä, ja rikkaus osata elää niiden kanssa. Samaa voisi sanoa elämän monimuotoisuudesta.
kyseinen keskustelu oli siis "miten reagoit.." otsikon alla :)
Millainen muuten on mielestäsi oma suhtautumisesi elämään?
paljon sanoja... mutta: miksi toistat koko ajan samaa? Ja toisaalta: otatko liikaa mallia muitten ajatuksista; pystytkö esittämään mitään omaperäistä? Olen huomaavinani, että yrität olla liiankin mallikelpoinen ja "kaikkien kaveri". Uskallatko esittää koskaan kritiikkiä julkisesti - kannattaako ikäviä asioita julkituoda lainkaan mielestäsi?
ihan vapaasti tehdä omia huomioitasi, vaikka omasta mielestäni on hieman erikoista mennä toisen persoonaan. Toisaalta eipä haittaa sekään.
Ehkä yksinkertaisesti pidän ihmisistä, ja olen onnellinen saadessani keskustella asioista. Ajatukseni kyllä ovat ihan omiani eivätkä lainauksia, ellen käytä sitaatteja.
Mitä osuutta mielestäsi siis toistan?
Toisaalta en koe tarpeelliseksi perustella olemassaoloani tai tapaani elää elämääni kenellekään. Enkä juurikaan kritisoidakaan ihan kauheasti. Kuka minä kuvittelisin olemaan tietämään toisten asioita tai elämää paremmin kuin itse tietävät? Jokainen elää omaa elämäänsä kuin parhaakseen katsoo. Erityisesti silloin kun ei tuota tuskaa toisille ihmisille.
Ja kyllähän jokainen ihminen osaa sanoja laittaa riviin, eri asia on sitten mitä niistä tarkoittaa, ja miten elämäänsä elää. Itse yleensä tarkoitan sitä mitä sanon. Oma huomioni on, että keskustelussa harvemmin käytetään paljon muuta kuin sanoja viestintä välineinä silloin kun tässä tapauksesssa esimerkiksi meta-eleitä ei näe.
Voisin toki laulaa vaikka duettona tai esittää pantomiina myös ajatuksiani, mutta siihen on ehkä olemassa toisenlaisia tilanteita ja paikkoja. Täällä kun tosiaan keskutellaan.
Olen tässä jopa huikeasti vähän kritisoinutkin tuolla yhtä kirjoittajaa juuri vähän aikaa sitten, ihan vain sinua varten lainatkaseni sitä kommenttiani maailman menoa palstalta:
"kyseinen viesti on ehkä palstan sääntöjen mukainen, mutta täysin asiaton.
Ihan peruskunnioituksesta muita ihmisiä kohtaan,
vastaavien poistamista voisi ehkä harkita.
Ja kyseistä kirjoittajaa pyytäisin ystävällisesti matkustamaan itse kriisialueille, jotka tietysti katsoo sopiviksi, luennoimaan kasvotusten terveisensä siitä kenellä on oikeus elää ja kenellä saada apua ihmisille, jotka ovat menettäneet omaisiaan ja ystäviään.
Ei tarvinne varmaan lisätä, että henkilökohtaisesti arvostan todella paljon työtä, jota tehdään ihmisten hyväksi, ja vaikeiden tilanteiden helpottamiseksi.
Ympäri maailmaa. "
Muissa tilanteissa en juurikaan provosoidu.
vain, kuinka voi puhua niin paljon sanomatta oikeastaan mitään.
sinulle riittää mietittävää.
Voin vielä kertoa, että tuolla viha-palstallakin on käyty keskustelua otsikolla "vihan oppitunti" josko tuntuu siltä, että kuitenkin kommenttejani haluat lukea koostumatta niistä lainkaan.
Omaa elämääni ja sen kipupisteitä en katso tarpeelliseksi ruotia kanssasi juurikaan tarkemmin tässä yhteydessä, vaikka voisin kertoa yhden jos toisenkin aika uskomattoman tarinan.
Joillekin ihmisille kun vain tragedia on elämää.
Omasta mielestäni sinulla on välillä ihan ok mietteitä tuolla nimimerkillä, ja hienot runot olit lainannut :) Muista nimimerkeistäsi on vaikeata mennä sanomaan kun en ole meedio.
Niin miten itse oikeastaan suhtaudut maailmaan?
et katso tarpeelliseksi ruotia, mutta muiden elämä kiinnostaa... kuulostat ihan sosiaalitädiltä.
Minä etsin omaperäisyyttä - en saman toistoa.
voin keskustella omaan elämääni liittyvistä asioista ja toisten elämään littyvistä asioista - silloin kun keskustelu on jotenkin vuorovaikutteista. Tässä lähinnä sinä olet päättänyt ruotia persoonaani käymättä keskustelua.
Itseasiassa elämässä aikalailla moni hyvä, ja ihmisille tärkeä asia on mielestäni kovin arkipäiväinen. Ja vaikka arvostan myös omaperäisyyttä, se ei ole sisällöttömänä mikään itseisarvo.
Itse puolestaan vaikutat tällä hetkellä tässä keskutelussa aikalailla kriitikolta, jolla ei ole itsellään mitään sanottavaa varsinaisesta asiasta, pelkästään tarve ilmaista mistä asioista et minussa tykkää.
..nuo "haluamatta mitenkään loukata" -fraasisi eivät ainakaan ole kovin totuudenmukaisia, joten olisit yhtä hyvin vain voinut listata asiat, joilla todellisuudessa haluaisit loukata.
En muuten ole sosiaalitantta, vaikka arvostan kyllä myös kyseisellä alalla työskenteleviä ihmisiä :)
Niin mistä asiasta?
Saarikoskesta, mikä hänessä säväyttää sinua, mitä mieltä olet Leinosta, muista runoihin ja taiteeseen liittyvistä asioista. Aikuisten runoudesta, lasten runoudesta. Erilaisista näkemyksistä mitä ihmisillä, vaikka itselläsi on elämästä ja maailmasta. Tavasta suhtautua toisiin ihmisiin. Taiteilijoiden elämänkerroista, ja mikä niistä tekee kiinnostavia. Mikä elämässä tällä hetkellä on mielestäsi taiteen keinoin jotenkin ilmaisullisesti oleellista. Mikä taiteessa on oleellista ylipäätään. Millainen on mielestäsi sisältörikasta keskustelua, optimisimista ja pessimistä yleisellä tasolla. Erilaisista vastakkainasetteluista. Millainen kritiikki on rakentavaa. Vaikka hyväuskoisuudesta ilmiönä. Millaiset asiat on mielestäsi kiinnostavia, mistä koet erityisesti saavasi sisältöä elämääsi. Ihan mistä tahansa aiheesta, jotka olivat mukana keskustelussa tai jotka olisit voinut lisätä keskusteluun.
Vaikka kuinka monta juttua, mistä olisi voinut keskustella, toisaalta ainoa asia mikä vaikutti jutuissasi mielekkäältä oli ruotia sitä millaiselta ihmiseltä vaikutan, ja jokseenkin negatiiviseen sävyyn mielestäni.
Tosin puolestani voidaan kommentoida puolin ja toisin jatkossakin, josko keskustelua syntyy. Erilaisuus on kuitenkin rikkaus :)
..syntyy tunne.
Voitko rauhoittua?
runojen kautta koettu tunne mielestäsi yhtä todellinen kuin eletty tunne?
Teit oletuksen, olen rauhallinen.
Runot ovat parhaimmillaan todellakin tajuntaa laajentavia, esimerkkinä ote Sirkka Seljan runoteoksesta Taman Lauluja:
Aina kun kohtasin lammen mykän katseen,
sinä ravistit päätäsi ja sanoit:
Minä en pääse sinusta selville.
Vaikka lampi joka hetki rukoili:
Pääse minusta selville. Auta minun sieluani pääsemään yksinäisyydestään.
Ja joka päivä sinä saavuit ja virvoitit otsaasi vedellä.
Ja lampi lepäsi jalkojesi juuressa ja kuunteli tarinoitasi.
Mutta syvyys lammessa puhui alituiseen
samaa mykkää kieltään.
Mutta sinä et kuullut sitä, ja ehkä se ei
ollut tarpeellistakaan,
sillä päivien vieriessä syveni ystävyys
kuvaamatonta iloa tuottaen kummallekin.
tulee ehkä vähän mieleen Hessen Sidhartasta lautturien suhtautuminen veteen :)
Mitä sydän ei ymmärrä on vain sananhelinää. Onneksi meillä ihmisilläkin voi kuitenkin olla oppivainen sydän. Vähän niin kuin lisämietteenä tuohon runoon. Hieno runo sinänsä :)