olen tympiintynyt, kurkkuani myöten täynnä mieheni sukua. tein tänä kesänä miehelle selväksi, että minä en enää pidä yhteyttä hänen sukuunsa, sukuloikoon hän. en enää välitä miten mummu ja pappa kaipaavat lastenlapsia (eivät suostu miehen mukana ilman minua menemään sinne) en välitä miten siskonpoika juhli ilman minua yo-juhliaan.
he ovat itsekeskeisiä paskiaisia. tämän auttoi viime syksy huomaamaan, jolloin mies sairastui vakavasti. mies toivoi, etten minä kertoisi suvulleen, vaan hän itse. tulos oli, että minua lähestulkoon syytettiin, etten ollut kertonut. mies oli lähes 3 kk sairaalassa, he kävivät kerran katsomassa (etäisyyttä todella vähän). minulle ei soitettu kertaakaan, että miten menee, puhumattakaan siitä, että olisivat käyneet. eikun kerran miehen sisko soitti, ja kertoi, että poikansa menee sitten armeijaan, tää on kauhean tärkeä juttu mulle ja heippa vaan...
niin olisi kai itse pitänyt soitella, mutta en viitsinyt kerjätä tukea, sitä sain omalta suvultani ja ystäviltäni todella vaikeana aikana, jotka ymmärsivät.
he ovat itsekeskeisiä paskiaisia. tämän auttoi viime syksy huomaamaan, jolloin mies sairastui vakavasti. mies toivoi, etten minä kertoisi suvulleen, vaan hän itse. tulos oli, että minua lähestulkoon syytettiin, etten ollut kertonut. mies oli lähes 3 kk sairaalassa, he kävivät kerran katsomassa (etäisyyttä todella vähän). minulle ei soitettu kertaakaan, että miten menee, puhumattakaan siitä, että olisivat käyneet. eikun kerran miehen sisko soitti, ja kertoi, että poikansa menee sitten armeijaan, tää on kauhean tärkeä juttu mulle ja heippa vaan...
niin olisi kai itse pitänyt soitella, mutta en viitsinyt kerjätä tukea, sitä sain omalta suvultani ja ystäviltäni todella vaikeana aikana, jotka ymmärsivät.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen ollut kahdesti naimisissa, ja lisäksi muutama vuoden-parin mittainen suhde takana. Voin kertoa että pääsääntöisesti kaikkien naisystävieni sukulaiset ovat olleet enenmmän tai vähemmän ällöttäviä. Kai se on niin että toiseen sukuun mentäessä "mukaan" ne oman kotitaustan vaikutteet korostuvat vasten tämän uuden suvun tapoja ja perinteitä, ja silloin syntyy ristiriitoja..?
Sukulaisia ei voi valita, mutta jokainen voi valita pitääkö heihin yhteyttä vai ei. Minun mielestäni sukuloiminen ei ole kenenkään velvollisuus. Jos miehesi haluaa pitää yhteyttä sukuunsa niin anna pitää, ei sun tarvii.
t. Kesä-Esa :-)
Minäkään en käy mieheni sukulaisissa, mies hoitaa itse suhteensa sukulaisiinsa. Aikoinani yritin sukuloida siellä mutta riitoja ja pahaa mieltähän siitä vain tuli jotenka en tuppaudu enään "väärään" sukuun.
Parisuhde on näin toiminut jopa paremmin kun pysyy erillään kumppanin suvusta. Neuvoisinkin välttämään kumppanin sukua niin paljon kuin pystyy ja hoitamaan suhteensa vain omaan sukuun. Mieheni tulee kyllä anopin ym. kanssa mainiosti toimeen jotenka hänellä ei ole mitään ongelmia lähiomaisteni kanssa. Mutta jos suhteet jo alkupäässä kiristyy niin ei niistä tule myöhemminkään enään mitään.
mutta auta armias, jos miehesi ei tulisi SINUN sukusi kanssa toimeen.
Niinhän se menee, naisella on aina aivan ihana suku, miehellä täysi paska.
Enhän minä sille mitään mahda jos mieheni soittelee sukulaisiani kylään ja viihteelle.
"Niinhän se menee, naisella on aina aivan ihana suku, miehellä täysi paska."
Ei se meillä ainakaan näin mene. En ihannoi omaa sukuani enkä pidä paskana miehen sukua mutta sukumme vaan ovat kovin erilaisia.
meillä myös mies sairastui. henkisesti. vakavasti. oli 2 kk mielisairaalassa. veljellään oli 80 km sairaalaan, siskollaan 2 km. kummatkin kävivät 1 kerran uusien puolisoiden ym ympäröimänä. kun siskoltaan kysyin, miksei ole käynyt, kuului vastaus, että HÄN ei voi sietää sairaaloita. no, ei hänen tarvikaan. minunkaan ei enää tarvitse sietää häntä... kukaan ei kysynyt, miten minä jaksan kahden alle kouluikäisen kanssa. ainoa kerta kun siskonsa soitti oli poikansa yo-juhlat; luuli että poika saa lakin jouluna, pyysi juhliin. ei saanutkaan poika lakkia, oli juhlat keväällä, en jaksanut lähteä - mies oli jo kotona, juhlivat ilman meitä. jos ei sisko siedä sairaaloita, en siedä minäkään enää mitään häneltä.
Meillä oli ihan sama tilanne!?!
Miehen suku on nyt irtisanottu ja hyvä niin. Ainoa, että seison varpaisillani aina, kun menen kauppaan. Pelkään törmääväni. Ei huvittaisi, ei yhtään.
Onneksi ollaan muuttamassa pois koko paikkakunnalta, joten ei tartte enää niitten naamoja katella.