Ihan sairasta!!! Meillä on mennyt jo aika hiljaa n. viimeisen vuoden mieheni kanssa. Tai ehkä se johtuu siitä, että olen vihdoinkin tajunnut, kuinka hän jatkaa samaa vanhaa elämää, mutta minä joudun luopumaan kaikesta. Meillä on siis kaksi pientä lasta. Tämähän on kai klassinen tilanne....
Nyt kun olen alkanut vaatimaan oikeuksiani, niin pahempaan suuntaan vaan menee. Tuntuu siltä, kaikki suuret päätökset tekee mieheni ja aina ensin hänen menot on etusijalla. Muuten kyllä hyvä isä ja katsoo lapsia tarpeen tullen ja hänelle jos kelle lapset uskallan jättääkin. On tässä ollut kaikenlaista muutakin nälvintää hänen puoleltaan ja olen ollut itsekin ihan puhkipoikki kaikkeen.
En vain ole onnellinen..voiko rakkaus vain hävitä? Tällä hetkellä vain toivon sisimmässäni, että mieheni olisi se joka haluaisi lähteä ja kokeilla vähän toisenlaista elämää...mikä toisaalta tekisi hänelle ihan hyvää. Toisaalta haluan jatkaa ja katsoa muuttuuko tämä tilanne miksikään. Eniten tässä vaivaa omat tunteeni...Kun ei tuo mies voisi vähempää kiinnostaa. Haluaisin vain olla omissa oloissani. Lastenkin kanssa olen paljon rauhallisempi kun mies ei ole häärimässä nurkissa.
Nyt kun olen alkanut vaatimaan oikeuksiani, niin pahempaan suuntaan vaan menee. Tuntuu siltä, kaikki suuret päätökset tekee mieheni ja aina ensin hänen menot on etusijalla. Muuten kyllä hyvä isä ja katsoo lapsia tarpeen tullen ja hänelle jos kelle lapset uskallan jättääkin. On tässä ollut kaikenlaista muutakin nälvintää hänen puoleltaan ja olen ollut itsekin ihan puhkipoikki kaikkeen.
En vain ole onnellinen..voiko rakkaus vain hävitä? Tällä hetkellä vain toivon sisimmässäni, että mieheni olisi se joka haluaisi lähteä ja kokeilla vähän toisenlaista elämää...mikä toisaalta tekisi hänelle ihan hyvää. Toisaalta haluan jatkaa ja katsoa muuttuuko tämä tilanne miksikään. Eniten tässä vaivaa omat tunteeni...Kun ei tuo mies voisi vähempää kiinnostaa. Haluaisin vain olla omissa oloissani. Lastenkin kanssa olen paljon rauhallisempi kun mies ei ole häärimässä nurkissa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen aikanani eronnut ja käynnyt samanlaista tunneskaalaa läpi, mutta asioille voi tehdäkkin jotain eli hae elämästänne sinullekkin OMAt tunnit ja omaa aikaa sekä mikä tärkeintä: teille kahdelle OMAA yhdessäoloa. Tee asioille jotain ja aloita keskustelemalla miehesi kanssa ja sano että sinun on paha olla ja tarvitset myöskin itsellesi tilaa. Nyt vain erkanette toisistanne ja ole kateellinen miehellesi kun hän osaa ottaa itselleen aikaa ja hän ei ole"ajatusten" lukija. Kaikkea hyvää
Totta turiset. Olen avannut sanaisen arkkuni vähän aikaa sitten jo. Mies tietää, että en ole tyytyväinen. Ymmärrän senkin, että suhteessa on niitä aikoja jolloin on vähän hiljaisempaa eikä aina onni kukoista, mutta nyt tuntuu, että olen valinnut kokonaan väärän miehen. Meillä kun ei varsinaisesti ole edes samat mielenkiinnon aiheet. On vaikeaa löytää sitä keskitietä jossa kumpikin olisi onnellinen. Miehelleni on pari harrastusta erittäin tärkeitä joista tiedän ettei luovu. Enkä ole koskaan kieltänyt häntä menemästä harrastuksiin. Minulle terapiaa on jos pääsen vaikka joskus käymään kaverilla kylässä ilman, että heti toinen ärähtää. Tai vaikka kaupoissa kiertelemässä niin, että saisi vain lähteä eikä pyytää lupaa viikkoa etukäteen ja miettiä, että onkohan toinen vihainen kun tulen kotiin takaisin. Tämä on se yksi kompastuskivi..mies ei halua edes ymmärtää näitä naisten hömpötyksiä. Urheilemaan pääsen ilman motkotuksia...ihme kyllä, mutta on kai elämässä muutakin kuin urheilu.
Pelottaa aina pyytää lupaaa, en uskalla ja tuntuu, että näistä asioista tulee ne suurimmat hankaluudet meidän suhteessa. Joten olen jatkuvasti varuillani, mietin mitä viitsii sanoa tai pyytää. Nytkin tiedän, että kun ensiviikolla olisi sovittua menoa yhtenä iltapäivänä niin kyllä siitä saa taas kuulla...pahimmassa tapauksessa meillä vietetään mykkäkoulua.
oli tuo tekstisi,10 vuotta kestin juuri tuota kuvailemaasi tilannetta (en halua edes ajatella miten kauan olisin tyhmyyttäni jatkanut..) kunnes mies löysi toisen naisen.
Järkytyshän se oli ero ensin,mutta parissa kuukaudessa sitä jo näki asiat kirkkaasti ja positiivisesti!
Nyt olen saanut silmäni auki,ja tuo otsikkosi on juuri se kuinka ajattelen nykyään..Siis eihän sitä välttämättä voi tarkkaan tietää mitä haluaa,mutta arvaa miten paljon se helpottaa,kun TIETÄÄ MITÄ EI HALUA!!??
Sen ainakin tiedän nyt,etten tuota helvettiä halua kokea uudestaan,nyt 5 vuotta erosta ja eron jälkeen aloin vasta elää! :)
Sulla on vain yksi elämä,miksi antaa se toisen ihmisen käsiin?
Mutta tiedän myös sen,ettei päätökset synny ulkopuolisen ihmisen ajatuksista,kaikki on tultava omasta tahdosta.Eli sinä itse päätät jatkatko entiseen malliin vai et,muiden mielipiteillä ei ole merkitystä silloin.
Voimia joka tapauksessa,kävi miten kävi!!