Kirjotanpa tänne kun ei oo ketään jonka kanssa voisin tästä asiasta puhua... oon seurusrellut/ollut naimisissa kohta kymmenen vuotta alettiin seurustelemaan kun olin 17 tyttö oli vielä nuorempi.
meillä on pitemmän aikaa jo mennyt huonosti ja en oo osannut arvostaa sitä mitä minulla on... ennen kuin vähän aikaa sitten kun tajusin että voin menettää kaiken(vaimo petti).Minä voisin antaa sen anteeksi ja yrittää parantaa meidän suhdetta.. koska ymmärrän että suhteessa on jotain vikaa jos onnea pitää muualta etsiä... vaimokin sanoo että on valmis yrittämään mutta en ole varma tarkoittaako hän sitä oikeasti.
Joskus minusta tuntuu että minun pitäisi vaan uskaltaa myöntää että ei tästä tullut mitään ja lähteä... mutta ei se ole niin helppoa kun on lapsikin mutta tiedän myös sen että ei se ole lapselle hyväksi jos vanhemmat ei ole onnellisia.
meillä on pitemmän aikaa jo mennyt huonosti ja en oo osannut arvostaa sitä mitä minulla on... ennen kuin vähän aikaa sitten kun tajusin että voin menettää kaiken(vaimo petti).Minä voisin antaa sen anteeksi ja yrittää parantaa meidän suhdetta.. koska ymmärrän että suhteessa on jotain vikaa jos onnea pitää muualta etsiä... vaimokin sanoo että on valmis yrittämään mutta en ole varma tarkoittaako hän sitä oikeasti.
Joskus minusta tuntuu että minun pitäisi vaan uskaltaa myöntää että ei tästä tullut mitään ja lähteä... mutta ei se ole niin helppoa kun on lapsikin mutta tiedän myös sen että ei se ole lapselle hyväksi jos vanhemmat ei ole onnellisia.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niin se tahtoo olla itse kunkin kohdalla, että kun
jonkun arvokkaan asian menettää, silloin sen
arvon huomaa.
Kannattaisko yrittää puhua aina asiat läpi.
Ja lapsi pitää ykkösenä. Lapsella on epätoivoinen
olo, jos joutuu koko ajan kuuntelemaan vanhempien riitelyä.
Hyvää teille!
Kyllä minä olen yrittänyt puhua mutta jotenkin se on vaimolle niin vaikeaa... kai se ei vaan saa sanotuksi että haluaa lopettaa tämän.
Tottakai lapsi on tärkein muuten kai minä olisin lähtenyt heti ovet paukkuen kun sai tietää pettämisestä.
onneksi meillä tämä lapsi ois voinu viina viedä tämänkin miehen.
Jotenkin minä vaan uskon/toivon että me voitas vielä onnistua pääsemään tästä yli mutta ei se vaan taida riittää että pelkästään minä uskon
Olin samassa tilanteessa kymmenisen vuotta sitten ja aivan hukassa sen kanssa, mitä tehdä. Lapset olivat pieniä. Nuorimmainen aivan vauva. Onneksi sain eräältä hyvältä ystävältäni elämäni parhaimman neuvon: "Mieti mikä on olennaista ja mikä epäolennaista elämässä". Minulla meni pohtiessa ja puolison kanssa keskustellessa viikkoja, mutta lopulta pääsimme lopputulokseen. Meidän kohdalla se oli ero, sillä kumpikaan ei löytänyt enää mitään syytä jatkaa avioparina.
Ero tuli, mutta näin jälkeenpäin se oli paras vaihtoehto, sillä muutoin me olisimme jatkaneet katkeraan loppuun saakka ja kammottaa aivan ajatella, mitä olisi tapahtunut.
Sinun kannattaa nyt todella pysähtyä miettimään elämääsi, suhdettanne ja etsimään sitä mikä on olennaista ja mikä ei. Pelkuruutta ei ole lähteä, jos se on järkevin vaihtoehto. Pelkuruutta on pitää kulisseja yllä ja olla myöntämättä, että tarttis tehdä jotain.
Koeta sinnitellä. Kyllä se elämä vielä hyväksi kääntyy.
Ystäväni on jo 6vuotta asunut vaimonsa kanssa tilanteessa josta ei ystäväni mukaan enää "nousta" takaisin suhteeseen. Heidän riitelynsä ja huutonsa on jokapäiväistä, he kummatkin kärsivät tilanteesta mutta kumpikaan ei lähde pois tilanteesta. Heillä on kaksi lasta 15v. tyttö ja 12v. poika jotka joutuvat kuuntelemaan kaiken. Ystävälläni on salasuhde samanikäiseen naimissa olevaan naiseen jonka avioliitto on kuulemma jollakin tapaa kunnossa... vielä. Olen yrittänyt sanoa ystävälleni, että menkää vaimosi kanssa avioliittoneuvojalle tms. mutta hän on sitä mieltä ettei mikään puhuminen enää kannata. Olen sanonut myös että erotkaa sitten, mutta he vain jatkavat saman katon alla asumista.. kuin sisko ja veli riidellen leikkikaluista. Minä en ystävänä enää jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta...
Mikä avuksi ?
Älä luovuta vielä. Kun noin nuoresta olette yhdessä olleet, ovat kriisit ihan normaaleja ja väistämättömiä. Kysymys on siitä pystyttekö te yhdessä kasvamaan niistä yli ja tukemaan toisianne. Sinua on loukattu ja sinun pitää antaa anteeksi vaimollesi hänen syrjähyppynsä, jos jatkatte. Hänen pitää ansaita sinun luottamuksesi uudelleen ja katua tekoa. Sitä mitä on tapahtunut, ei voi peruuttaa, mutta te voitte antaa toisillenne anteeksi ja korjata suhteenne kuntoon.
Nimenomaan lapsen takia kehottaisin menemään vaikka parisuhdeterapeutille. Ettei tulisi taas yksi ero, joka olisi ollut vältettävissä, jos ei olisi luovutettu liian helpolla. Minä puhun kokemuksesta, saman läpikäyneenä. Ei ongelmat aina ratkea miestä/vaimoa vaihtamalla. Jokaisessa suhteessa on omat ongelmansa, joskus jopa samat kuin vanhassa. Ainoa tapa parantua, on tiedostaa asiat ja puhua niistä kumppanin kanssa. Kukaan ei voi muuttaa toista, mutta molemmat voivat niin tahtoessaan muuttaa itseään, jotta parisuhde voisi hyvin.
niin unohtui tuo tärkein asia eli sinunkin mainitsemasi juttu eli molempien täytyy tosiaan haluta korjata suhde ja antaa anteeksi. Yksin sitä ei voi tehdä.
Niinkuin joku tuossa yllä sanoi, niin joskus se järkevin vaihtoehto on luovuttaa.
Voimia sinulle ja menkää tosiaan vaikka ammattiauttjalle, jotta vaimosi saa asiat sanottua ulos itsestään. Silloin ainakin tiedätte missä meni vikaan jos ero kaikesta huolimatta tulee.
Jos vain haluatte molemmat jatkaa liittoanne, niin kyllä te siinä onnistutte. Vaimolla taitaa olla niin huono omatunto tapahtuneesta ja mahdollisesti hänellä on myös tunteita sitä toista kohtaan, että hän ei nyt oikein kykene ajattelemaan vielä selkeästi. Usein on niin, että se petetty joutuu oman loukatuksi tulemisen ja selviämisen vuoksi aloittamaan todella kovan työskentelyn itsensä kanssa ja oivaltaa asioita paremmin kuin se pettäjä. Näin ainakin meillä on käynyt. Minä uskon kasvaneeni paljon viimeisen puolen vuoden aikana, josta nyt viimeiset 4kk olemme olleet erossa (mies ei uskonut minun ikinä antavan hänen tekoaan anteeksi eikä kestänyt vahvoja tunteitani, joten hän koki helpommaksi ratkaisuksi erota. "Meni ali sieltä missä aita matalin"). Miehen käytöksestä huomaan, ettei hän ole asioita sen kummemmin miettinyt vaan porskuttaa eteenpäin päivä kerrallaan. Nyt puoli vuotta tapahtuman/kiinnijäämisen jälkeen olisin valmis antamaan hänelle anteeksi ja aloittamaan puhtaalta pöydältä, mutta en sitä kyllä hänelle kerro koska selvästi hän ei ole vielä valmis mihinkään... Mutta eiköhän hänenkin silmänsä joku päivä avaudu.
Voi olla, että teidän pitää hieman ottaa etäisyyttä toisiinne. Asua vaikka erillään jonkin aikaa. Lue Bruce Fisherin Jälleenrakennus kun suhteesi päättyy, sillä tietyllä tavallahan vanha liitto on nyt päättynyt ja uutta pitäisi rakentaa välillenne. Tieto auttaa kun tunteet myllertää. Sieltä voi löytyä vastaus siihen mikä vaimollasi oli hätänä kun hän petti. Meillä ainakin jopa lauseita myöten tuo kappaleessa 12 mainittu kapina vastaa miehen käytöstä.
Kaikkea hyvää sinulle. Fiksulta ihmiseltä vaikutat. Mutta liian ymmärtäväinen ei pidä olla. Miehenä voit vaikka vähän "kovistella" ja todella taistella liittosi puolesta, tavallaan näyttää kaapin paikan. Saattaa jopa tuntua vaimostasi mukavalta:)
Kiitos vaan kaikille neuvoista... me on saatu puhuttua asioista ja me on päätetty alkaa alusta unohtamatta kuiteikaan niitä asioita joita ollaan aikaisemmin tehty väärin tai niitä asioita jota on jätetty tekemättä. nyt varmaan joku sanoo että jos kerran pettää niin pettää uudestaankin mutta minä en usko niin ja jos kuitenkin käy niin, tiedänpähän ainakin sitten mitä tehdä!
Aika isoja muutoksia tullaan tekemään meidän elämässä ja hyvä niin kun lopultakin pystytään myöntämään että tällä tavalla me ei olla eikä tulla onnellisiksi... elämä on vaan pyörinyt liikaa rahan/työn ympärillä eikä olla ikinä pysähdytty miettimään mikä meille oikeasti on tärkeää!
Olen vaimolle ja ennenkaikkea itselleni luvannut että luotan häneen enkä rupea kyttäämään hänen menemisiä/tekemisiä... varmasti tulee hetkiä jolloin on vaikea luottaa mutta ajan kanssa uskon että luottamus palaa.
Se on totta että viina ei ole ratkaisu ongelmiin ja kyllä ois varmaan meilläkin mennyt pelkäksi riitelyksi puhumisen sijasta jos olisin siitä ratkaisua hakenut.
Paljon on vielä puhuttavaa ja tehtävää mutta kummasti kaikki tuntuu vaan helpommalta kun on alkuun päästy.
Ja eikun onnea yirtykselle, se joko onnistuu tai menee päin pepuplia mutta kun on jotain yhdessä päättänyt niin helpompi se on saada toimimaan jos sen takana molemmat seisovat.
Nyt sinun pitää kysyä vaimoltasi suoraan ja hänen
pitää vastata suoraan kysymykseen rehellisesti.
A)Mitä hän kaipaa toiselta mitä sinulta ei saa?
Sitten mietitte olisiko sinun mahdollista olemassaolollasi ja kyvyilläsi edes täyttää tätä tarvetta?
Hellyyttä? Romantiikkaako?
Erilaista seksiä vai mitä?
Ja haluatko sinä toteuttaa ne? Sinun ei pidä vasten omaa itseäsi tehdä mitään sellaista joka ei tunnu omalta jutultasi.
Sinun pitää olla rehellinen itsellesi.
Vaimosi petti sinut juuri sillä asialla ettei ole
kertonut sinulle toiveitaan.
Sinun oikeutesi on tietää riitätkö vai etkö riitä.
Sinulle pitää antaa mahdollisuus tehdä asialle jotain mutta et voi tehdä mitään jollet tiedä mitä tehdä.
olen itsekkin pettämisen ja sitä kautta jättämisen kokenut.
tosi asia on se ettet koskaan unohda parisi pettämistä ja se kalvaa muutaman vuoden enemmän ja sitten asia jää taka alalle, mut ei koskaan unohdu.
kysymys kuuluu, oletko valmis hyväksymään sen ettet koskaan unohda? tämä on sinun elämäsi, haluat kuitenkin sisimmässäsi olla onnellinen. ainainen pettämisen pelko ja jopa jättämisen pelko kalvaa sinua joka tapauksessa, jopa ajankin myötä. luottamus kumppaniisi on aina hutera, halusit sitä tai et. kysymys on siitä miten käsittelet asian,miten te puhutte asiasta ja miten kumppanisi asiaa kanssasi käy läpi.
olen pienen pojan yksinhuoltaja, pärjään kyllä, joskus on todella rankkaakin....mutta, OLEN ONNELLINEN! siinä sinulle vähän mietittävää ja toivon, että on ratkaisusi mikä tahansa, älä unohdä itseäsi, sillä kun pidät itsestäsi huolta, jaksat pitää huolta toisistakin. hyvää kesää!
Kannattaa nyt pysähtyä tilanteen tarkasteluun ja ottaa rauhallisesti. Menkää ihmeessä parisuhdeterapiaan, jos ette itse pysty keskustelemaan tilanteesta avoimesti. Avioliiton jatkamiseen täytyy olla molempien halu ja sitoutuminen. Joka tapauksessa päädyttepä sitten eroon tai jatkamaan liittoanne, asiat on käytävä perin pohjin läpi tai muuten jää asioita kalvamaan mieleen loppuiäksi. Yleisesti olen myös sitä mieltä, ettei kumppani vaihtamalla parane, joten jos molemmilla on uskoa, rakkautta ja halua selviytyä vaikeasta tilanteestanne, taistelkaa yhdessä liittonne puolesta. Helppoa se ei varmasti ole, mutta jokaisessa suhteessa tulee eteen vaikeitakin ongelmia ja siinä sitä sitten sitä parisuhdetta ja kumppanuutta koetellaan. Jaksamista teille!
http://www.netmission.fi/streaming/index.php?p=6
Itsekin nuorena (alle 20v) naimisiin mennyt ja surkeaa liittoa tapeltu läpi kohta 20 vuotta eikä loppua näy. Alussa oli asiat paremmin mutta pettämisten jälkeen avioliitto ei ole enää normalisoitunut, kovasta yrittämisestä ja ammattiauttajista huolimatta, viimeisestä tapauksesta on jo 5 vuotta kun vaimo lipes mutta asiasta ei vaan ole päästy yli.
Elämme lasten kanassa jonkinlaista perhe-elämää ehkä olosuhteiden pakosta, mutta ei tässä kaksi toisiaan rakastavaa tai kunnioittavaa ihmistä ole enää ollut vuosiin. Kirjoitin siksi että nyt sinun (ja vaimosi) pitää oikeasti miettiä mitä teette, niin kuin joku mainitsi täällä ei ne asiat unohdu, niiden kanssa voi oppia elämään mutta haavat koskettavat ehkä vuosien päästä uudestaan ja paljon pahemmin. Monesti ero voi olla paljon helpompi ratkaisu mutta ei ehkä kuitenkaan se paras mahdollinen.
Teillä on molemmillä jäänyt nuoruuden normaalit treffailut, ihmisten kanssa tapaamiset ja muut väliin ja ne alkavat nyt tulla katkerina menetyksinä esiin - haetaan vielä kun voi sitä menetettyä nuoruutta. Vaimosi varsinkin tarvitsee muidenkin miesten silmissä hyväksyntää ja ihailua koska on jäänyt tästä nuorempana paitsi ja myös lasten saannin jälkeen naisillä on monesti suuri taistelu itsensä hyväksymisen kanssa ja haetaan tavallaan mittareita muualta. Myös sinussa varsinkin petetyksi tulemisen jälkeen herää myöhemmin hiljaiseloa elänyt "metsästysinto" nuoruuden malliin ja vaikka aluksi asiat olisivatkin hyvin saattaa ajan myötä sinulle jäädä katkeruus ja tulee tarve "tasoittaa tilit" jolloin oravanpyörä on valmis.
En väitä etteikö tuosta olisi mahdollista nousta vaikka pienen aikalisän jälkeen, ilman amamttiapua en edes lähtisi yrittämään mihinkään suuntaan koska näissä asioissa te olette kuitenkin amatöörejä ja helposti koko homma menee katkeraksi "sodaksi" - varmaan tekin haluatte kuitenkin pysyä ystävinä, joko yhdessä tai erikseen? On myös ihan turha itsekseen miettiä miksi näin kävi, miksi en kelvannut - kaikkia asioita ei voi vain ohjata. Tietenkin teidän välisessä suhteessa on ollut ongelma jo pidempään mutta avioliitossa ongelmiin tarvitaan yleensä 2.
Voimia ja viina ei kuulu asioiden ratkaisuun!!