Eroon suhteesta

Olen päättänyt repäistä itseni irti suhteesta ja satsata siihen elämään mikä on tärkeää..

Sattuu, mutta vielä enemmän sattuisi jos pitkäaikainen oikea suhteeni päättyisi. Joten olen tullut järkiini ja haluan irti tästä kaksoiselämästä..

Kertokaa hyviä syitä ja perusteita, millä pääsen henkisesti irti tästä kakkosmiehestä, joka on kuitenkin omalla tavallaan rakas ja antanut paljon sellaista mikä on vakisuhteesta puuttunut.

Tämän kaiken seurauksena olen kuitenkin ymmärtänyt oman mieheni arvon ja sen, että hän todella on rakastamisen arvoinen ihminen. Että satsaamalla suhteeseemme saan hänestä taas esiin ne hyvät puoletkin, joihin aikoinani ihastuin.

Millä unohdan tämän kakkosen... Niin, hänelläkin on pitkä parisuhde itsellään takanaan, haluaisi jatkaa tätä kaksoiselämää varmaan loputtomiin, muttei kuitenkaan koskaan elää minun kanssani..
161510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

mätäne siihe suhteeseen ku kerran aloitki!

Äänestä
  • Enpä aatellut mädäntyä, vaan päästä eroon.

    Kertokaa nyt millä olette päässeet eroon salarakkaistanne, ja unohtaako sitä hyvää, mitä suhteesta on saanut ikinä...

    Ei tälläisessä tilanteessa voi elää, pakkohan tästä on päästä irti!

    Äänestä

  • nainen vain kirjoitti:

    Enpä aatellut mädäntyä, vaan päästä eroon.

    Kertokaa nyt millä olette päässeet eroon salarakkaistanne, ja unohtaako sitä hyvää, mitä suhteesta on saanut ikinä...

    Ei tälläisessä tilanteessa voi elää, pakkohan tästä on päästä irti!

    rehellinen miehellesi. Eräskin toinen mies meni mustasukkaiseksi ja kävi kertomassa naisen miehelle mitä olivat tehneet. Eikä olisi siitä miehestä uskonut , että noin tekee...

    Antaisitko miehellesi mahdollisuuden tehdä samoin kun itse olet tehnyt? Vaikka et sitä ikinä saisi tietää niin olisiko se sinusta hyvä asia?

    Äänestä

  • kun olet kirjoitti:

    tämä mies menee kertomaan kellekkään, kun on itsekin suhteessa. Ja nimenomaan haluaa pysyä perheensä luona "lasten takia".

    Niin, jos oma mieheni olisi tehnyt kuten minä... En tiedä, ehkä onkin, en haluaisi tietää jos olisi? Mutta jos en koskaan saisi tietää hänen pettäneen ja suhteemme muuttuisi hyväksi sen ansiosta, että hän pettäessään olisi tajunnut minun merkitykseni hänelle ja alkaisi tehdä töitä suhteemme eteen, niin teoriatasolla hyväksyisin sen. Vaikea sanoa miten käytännössä.

    En kuitenkaan aio kertoa miehelleni, en missään tapauksessa halua sälyttää tätä hänen kannettavakseen. Mieluummin kärsin itse lopun elämääni tietäen mitä olen tehnyt...

    Ehkä voin tulevina vuosina tämän korvata olemalla hänelle hyvä, kohtelemalla kauniimmin kuin muuten tekisin..

    Olen itse ihan samassa tilanteessa. Ja tiedän kokemuksesta, että ei ole yhtään helppoa. Itse haluaisin lopettaa tämän kakkosmiehen kanssa ihan sen takia, että saisin suojella lapsiani. Mutta kakkosmies ei luovuta. Henkisesti raskasta, koska rakastan myös tätä kakkosmiestä. Mutta ei näin voi elää. En minä ainakaan.

    Olisi kiva kuulla miten asian ratkaiset. Miten tämä kakkosmies reagoi sinun päätökseen. itse olen puun ja kuoren välissä.

    Äänestä

  • nainen vain kirjoitti:

    Enpä aatellut mädäntyä, vaan päästä eroon.

    Kertokaa nyt millä olette päässeet eroon salarakkaistanne, ja unohtaako sitä hyvää, mitä suhteesta on saanut ikinä...

    Ei tälläisessä tilanteessa voi elää, pakkohan tästä on päästä irti!

    on aina vaikeaa. Itselläni se vei yli vuoden, mutta ei kaduta. Yleensä me ns. kakkoset ollaan just niitä vähän liian kilttejä tyttöjä, jotka ei haluaisi pahaa kärpäsellekään ja toisen loukkaaminen tuottaa tuskaa. Se voi kuulostaa hullulta, sillä sitähän loukkaa omaa puolisoaan koko ajan, mutta sitä se vaan on. Haluaa miellyttää kaikkia. Siksi on vaikea olla määrätietoinen repiessään itseään irti. Joutuu perustelemaan itselleen ja toiselle sataan kertaan, kuinka haluan tehdä kerrankin oikein ja pelkää samalla loukkaavansa toista. Itse harrastin n. vuoden verran huopaamista ja soutamista salarakkaani kanssa, mielialat vaihteli jopa tunnin välein. Välillä halusin eroon ikiajoiksi ja välillä taas halusin hänet luokseni just nyt tällä sekunnilla. Se oli tuskaista aikaa ja vaati siis päättäväisyyttä. Minun tarinassani on se onni, etten voinut jatkaa suhdetta oman mieheni kanssa, ennekuin otin riksin ja olin hänelle rehellinen. Kerroin että minulla oli ollut suhde ja olin valinnut meidät. Hän onneksi rakasti minua ja ymmärsi ja nyt voimme (monien katkerien riitojen yms.)jälkeen jatkaa puhtaalta pöydältä ja itsestäni on kasvanut paljon vahvempi nainen, sellainen joka tietää mitä tahtoo ja kertoo heti, jos joku asia ei miellytä enää.

    Äänestä

Minä olen aivan samanlaisessa tilanteessa kuin sinä joten kaipaan neuvoja miten sanoa salarakkaalle hyvästit. Sattuu nyt jo pelkkä lopullisen eron ajatteleminenkin, mutta .. meillä ei koskaan tule olemaan yhteistä tulevaisuutta.

Itsekseni ajattelin, että jos vain vähentäisi pikkuhiljaa tekstiviestien määrää .. sekä samaan aikaan pidentäisi erilaisilla verukkeilla tapaamisien väliä. Haluaisin toisaalta sanoa sen hänelle suoraan vaikka sattuukin, pelkään kuitenkin etten pysty kasvotusten sitä tekemään, meilissä olisi helpompi, mutta kun hän ei ole kuka tahansa vaan juuri hän.

ps. kirjoittaessani tätä sain tekstiviestin häneltä jossa hän lähettää iltapäivä suudelmia aivan kuin aavistaen jotain .. melkein itkettää.

Asiallisia vinkkejä kiitos !

Äänestä
  • sääli kun tulee ihan tippa linssiin. Valehtelija ja vehkeilijähuoran krokotiilinkyyneleitä!

    Äänestä

  • Iteppähän ootte soppanne keittänyt!! Oisitte ajatellu asiaa ennen pettämisiä!! Kertokaa rehellisesti miehillenne ja antakaa heidän päättää mitä haluaa tehdä, heillä on oikeus tietää!! Jos miehenne jättää teidät niin se on ihan oikein teille!!!

    Äänestä

Lopeta suhde kakkosmieheesi ihan täysin, jos haluat toipua henkisestikin nopeammin. Eli ei puheluita, tapaamisia tai viestittelyjä. Niillä vain ylläpitäisit henkistä riippuvuutta. Suosittelen myös, että yrittäisit ihan tietoisesti ja aktiivisesti unohtaa. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän, mutta ajan kanssa käy helpommaksi. Kun huomaat kaihoisten muistojen täyttävän mielesi, pakota itsesi ajattelemaan jotain muuta. Älä märehdi kaipuussa ja ikävässä vaan käännä katseesi tulevaisuuteen. Ja toista tätä niin pitkään ja niin monta kertaa kuin on tarvis.

Ajan kanssa aivan varmasti pääset omillesi tässäkin asiassa. Ihmiset toipuvat yleensä eroista ja jopa puolison kuolemasta niin, ettei ne muistot lopulta estä heitä elämästä täysipainoista elämää. Kaiketi olet itsekin rakastanut ja eronnut joskus aiemminkin elämässäsi. Jos toivuit silloin, mikset nytkin?

Kysyit syitä ja perusteita millä pääsisit irti. Mielestäni parhaat perusteet annoit jo ihan itse:
"Tämän kaiken seurauksena olen kuitenkin ymmärtänyt oman mieheni arvon ja sen, että hän todella on rakastamisen arvoinen ihminen."

Äänestä

... että tää loppu nyt. piste. ei se sen kummempaa ole.

sitten elät loppuelämäsi miehesi kanssa peläten, että miehesi saa asian jostain selville. Yleensä nämä jutu nimittäin paljastuvat, ennemmin tai myöhemmin. Onnea valitsemallesi tielle vain!

Äänestä

miehellesi, niin homma hoituu lähes itsestään ja reilusti. Jos en ole kauhean väärässä, niin voit päästä molemmista ukoista eroon kerralla. Luultavasti "salarakas" ainakin häipýy, kun suhteesta pitäisi ottaa vastuu.

Äänestä

No eiköhän tuossa ole syytä jo riittävästi. Jos olet hänelle vain rakastajatar, eikä hän sinusta muuta halua.

Itseäni ainakin naisena loukkaisi se, että olisin miehelle ainoastaan "käteen vedon korvike". Eikä minulla olisi muuta merkitystä miehen elämässä.

Äänestä
  • jos kaksi aikuista rakastuu väärässä paikassa ja väärään aikaan. Niin kävi minulle, mutta onneksi heti kättelyssä jo päätimme, ettei tämä johda suhteeseen, ennekuin lapset ovat isoja ja me molemmat vanhoja. Sitä aikaa odottaessa...

    Äänestä

  • olosuhdeuhrit ry kirjoitti:

    jos kaksi aikuista rakastuu väärässä paikassa ja väärään aikaan. Niin kävi minulle, mutta onneksi heti kättelyssä jo päätimme, ettei tämä johda suhteeseen, ennekuin lapset ovat isoja ja me molemmat vanhoja. Sitä aikaa odottaessa...

    Älä jää odottamaan ... ehkä sitä päivää ei koskaan tule jolloin voisitte antaa rakkaudellenne tilaisuuden. Ehkä et elä niin pitkälle ..

    Äänestä

  • Suru saapui elämääni kuoleman muodossa. Vakavoitti ajatukset.

    Mitä luulette, kuka minua on surussani kuunnellut, kuka lohduttanut?

    Silti tein ratkaisuni, samaan luopumisen tuskaan kaikki. Kuulin, ettei minunlaistani ihmistä ole ollut koskaan ennen, eikä tule olemaankaan. Ihminen todella voi rakastaa syvästi, tietäen samalla ettei koskaan voi tätä aarrettaan omakseen saada.

    Toisen onnen asettaminen omansa edelle.. Voiko sen suurempaa rakkaudenosoitusta olla?

    Sattuu, monestakin syystä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen vain kirjoitti:

Olen päättänyt repäistä itseni irti suhteesta ja satsata siihen elämään mikä on tärkeää..

Sattuu, mutta vielä enemmän sattuisi jos pitkäaikainen oikea suhteeni päättyisi. Joten olen tullut järkiini ja haluan irti tästä kaksoiselämästä..

Kertokaa hyviä syitä ja perusteita, millä pääsen henkisesti irti tästä kakkosmiehestä, joka on kuitenkin omalla tavallaan rakas ja antanut paljon sellaista mikä on vakisuhteesta puuttunut.

Tämän kaiken seurauksena olen kuitenkin ymmärtänyt oman mieheni arvon ja sen, että hän todella on rakastamisen arvoinen ihminen. Että satsaamalla suhteeseemme saan hänestä taas esiin ne hyvät puoletkin, joihin aikoinani ihastuin.

Millä unohdan tämän kakkosen... Niin, hänelläkin on pitkä parisuhde itsellään takanaan, haluaisi jatkaa tätä kaksoiselämää varmaan loputtomiin, muttei kuitenkaan koskaan elää minun kanssani..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu