Olen salarakas

Voihan sitä uskotella itselleen kaikenlaista. Kokemuksesta tiedän, että jos ja kun nainen suostuu toiseksi naiseksi, ei yksikään mies suostu luopumaan avio/avoliitosta. Lopetin suhteen ukkomieheen juuri siksi että halusin säilyttää itsekunnioitukseni.
Aika turha tuhlata aikaa ja kiintyä liiaksi mieheen, joka kuitenkin nukkuu vaimon kanssa plus saunoo ja rakastelee aivan niinkuin heillä on tapana sinusta riippumatta.
Panin suhteelle pisteen, saakoon mies etsiä uutta naista elämäänsä - itse en enää varattuihin sotkeudu - ainakaan tunnemielessä. Olkoon sitä seksiobjektikamaa sitten hekin, joka voidaan vaihtaa tuoreempaan melko pian jos orgasmit ja kiihkeys alkaa uhkaavasti vähetä.

Siis - nai ukkomiestä mutta älä ihastu häneen! Anna ymmärtää että ringissä on runsaasti muita jäseniä. Se egoilu vähenee huomattavasti kun kilpailua esiintyy.

..tapaus jos kerran TIEDÄT, että mies on varattu ja täällä poraat vielä surkeuttasi.
Totta helvetissä mies sanoo jättävänsä muijansa, eihän se muuten sulta sais.

Kuinka yksinkeraisia jotkut voivatkin olla??

Mikset voi lopettaa? Siksikö kun rakastat niin kovasti? Ja ajattele, kuitenkin ihmisiä eroaa paljon yhdeksää kuukautta pidemmistäkin, ihan oikeista parisuhteista. Jotenkin hekin pystyvät lopettamaan vaikka rakastaisivatkin.

Kun mun ex jätti mut, se suhde loppui, vaikka minä en olisi halunnut, vaikka minä rakastin. Tämän saman kokee tuhannet ja taas tuhannet muutkin jätetyt tässä maailmassa. Munkin ex oli muuten jopa hyvä ja rehellinen ihminen, toisin kuin sun rakkaasi, joka valehtelee paitsi vaimolleen myöskin sulle, miten vaan kerkeää. Ihmisten on pakko kyetä irtaantumaan hyvistäkin rakastetuistaan, ja he kykenevät siihen, kun vaihtoehtoja ei ole.

Mikä hemmetti siinä on, ettei kakkoset osaa lopettaa suhteita valehteleviin petturimiehiin?? Herrajumala sentään! Jospa lakkaist märehtimästä omia tunteitasi ja teet sen mitä täytyy tehdä, jo itsesikin kannalta. Luulisi lähtemisen olevan helppoa siihen nähden, että tiedät ettei mies ole luottamuksesi arvoinen, ja koet että elämäsi jää elämättä hänen kanssaan. Jos toista rakastaa oikein tosissaan, ei tunne noin. Tuollainen on enemmän omasta heikosta itsetunnosta kumpuavaa riippuvuutta kuin rakkautta. Ja senhän mies on käytösellään osoittanut, ettei kyse rakkaudesta ainakaan hänen puoleltaan ole koskaan ollutkaan...

Tässä muutama vuosi sitten seurasin ystäväni tilannetta vastaavassa tilanteessa kuin sinä nyt olet. Sitä neljän vuoden puolinaista elämää.Ystäväni ei vielä silloinkaan tajunnut lähteä suhteesta vaan mies jätti hänet. tänä neljän vuoden aikana mies eli perheensä kanssa normaalia perhe-elämää. Mökkeili, matkusteli vaimonsa kanssa joka vuosi useamman kerran ulkomailla. Pienessä kaupungissa kun asutaan, näin pariskunnan milloin missäkin ja mies kohteli vaimoaan aina huomaavaisesti ja kadehtivan hellästi esim. ravintolasa tanssiessa. Ystäväni odotti kännykkä taskussa puhelua tai viestiä. Alkoi puhua perheen lapsien menestymisestä kuin eläisi perheessä, odotti miehen yhteydenottoa, joka tapahtui aina perheen ehdoilla. Sitä itkua, uhkailua ja parkua kuuntelin ystäväni jäätyä "yksin". Mies ei edes tervehdi kadulla ystävääni eikä myöskään minua, jonka oppi jollakin tavalla tuntemaan ystäväni kautta. suhteesta ei monikaan tiennyt, koska mies oli todella varovainen. Ystäväni ei uskalatanut ilmiantaa miestä vaimolle uhkauksista huolimatta, koska vaimo on vahva ja paljon koulutetumpi hyvässä asemassa. Joten älä tuhlaa parhaita vuosiasi.

Ihan itse voit päättää kuinka höplästä vedettävä olet. Soita ja kysy avolta, missä mennään.

Olen tavannut salarakkaani viime syksynä ja siitä lähti suhde. itse olen tehnyt avoeron ja asun yksin. Talven aikana väsyin olemaan aina yksin ja tyytymään näihin satunnaisiin tapaamisiin. Ilmoitin salarakkaalleni, että olen jonkin verran tekemisissä oman ex:ni kanssa, koska en halua olla yksin. Pikkasen on ollut mustasukkainen ex:täni. Olen hyvin toimeen tuleva ja koulutettu. Salarakkaani todella varakas ja koulutettu myös. Heidän avioliittonsa ollut vuosia retuperällä ja eivät liiku missään yhdessä, mies viettää vapaa-aikansa yksin mökillä tai lapsensa kanssa, vaimo ei osallistu mökkeillyyn eikä lomamatkoihin. He elevät eri huoneissa silloin, kun mies käy kotona. Mutta muodollisesti avioliitto on pystyssä ja syynä varallisuus. Salarakkaani pohtii koko ajan eroa, välillä on eroamassa ja sitten taas pelkää meidän epäonnistuvan parina. Hän pelkää myös, että on liian huono ihminen, jotta voisin sietää häntä. Hänellä on huono itsetunto ja kärsii myös itse tästä tilanteesta, sanoi että tilanne repii häntä henkisesti.

Tämän vaimo tavallaan tietää, että miehellä on toinen, on haistanut vieraan parfyymin ja saanut tietää muuta kautta. Tämä nainen lähtenyt toisen miehen matkaan muutama vuosi sitten, mutta palasi takaisin ja eroa ei silloin otettu. Salarakkaani sai silloin kolauksen vaimoltaan ja nyt on jälleen todennäköistä, että vaimollakin on joku toinen.

Olen toisinaan masentunut, mutta toisaalta uskon, että ero tulee heille väkisin.

Salarakas ja minä liikumme avoimesti kaupungilla ja hän esitellyt minut myös muutamille työkavereille, kun törmätty samaan paikkaan illanviettoon. Käyn hänen mökillään, silloin kun kumpikin lapsista vapaana. Käymme siis silloin tällöin tanssimassa, juhlimassa tai olemme vuorokauden mökille. Minun sisarukset tietävät hänestä ja salarakas juttelee puhelimessa sisareni kanssa niitä näitä ja välillä vakaviakin.

En tiedä miten pystyn hänestä eroamaan, mutta syksyllä on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa välit poikki, jos ei eroa tapahdu.

Salarakas ja minä tulemme äärettömän hyvin toimeen joka suhteessa.

Nyt painostan häntä muuttamaan totaalisesti pois entisestä elämästä ja omaan asuntoon tänä syksynä, jos ei tee tätä, niin todennäköisesti ei pysty koskaan eroamaan. Asunto ei tuota ongelmia. Tämä on kauheaa, koska oma ex:ni haluaisi palata yhteen kanssani.

Olen naimisissa, kuin myös rakkaani, jonka kanssa olen ollut yhdessä kolme vuotta. Alusta alkaen meillä on synkannut tosi hyvin, ymmärrämme hyvin toisiamme ja molempien kotitilanne on se, että elämme kulissiliitoissa, joissa ei ole tietoakaan seksistä eikä muustakaan normaaliin parisuhteeseen kuuluvasta - silti lasten takia emme halua erota. toki olemme miettineet minkälaista elämämme yhdessä olisi - mutta emme koskaan ole oikeasti miettineet että jättäisimme perheemme ja menisimme yhteen. Ajattelemme asioista hyvin samalla tavalla ja tuntuu kuin olisimme toisillemme tehdyt. Ei tämä elämä tosiaankaan helppoa ole ollut - välillä on niin tuskainen ikävä ja suuri tuska siitä että emme koskaan saa yhteistä kotia ja yhteistä elämää, toisinaan taas sydän on niiiin täynnä rakkautta, eikä sitäkään voi kertoa kenellekään. Älkää ihmiset aina tuomitko sellaista, mistä teillä ei ole mitään tietoa. Minäkin tuomitsin "pettäjät" silloin joskus jyrkästi, avioliiton onnellisina aikoina en olisi osannut kuvitellakaan mitä vielä tulisin tekemään. Mutta avioliittoa ei kukaan pidä yksin kasassa, silti lapsistaan on vastuussa. Älkää nimitelkö toisia huoriksi noin mitättömillä perusteilla kuin joku teki eräässä vastauksessa. Huora antaa rahasta, ei rakkaudesta. Esim. minulla on edelleen vain yksi seksikumppani, vaikka se nyt ei olekaan mieheni. Se joka on viaton, voi heittää sen ensimmäisen kiven!!

Itselläni on vähän saman suuntaista kokemusta. Tapasin ravintolassa miehen, jonka olin aiemminkin nähnyt ja tavallaan "tunsin", mutta en vain ollut hänen kanssaan koskaan sen kummempia keskustellut. Kun sinä iltana katseemme kohtasivat, se oli menoa. Tiesin toki, että kyseinen mies on naimisissa ja halusin sitä myös kunnioittaa. Ajattelin, että ei tässä pientä flirttiä kummempaa tarvitse tapahtua. Mies kuitenkin teki aloitteen siihen suuntaan, että se ei häntä häiritse, että hän onkin varattu. Hän käyttäytyi hyvin estottomasti, ja toki hiukan kavahdin sitä aluksi, mutta minkäs sitä itselleen voi kun tunteet ottaa ylivallan järjestä. Tapailimme tämän jälkeen monet kerrat, julkisillakin paikoilla. Puhuimme puhelimessa, vaikka hän teki hyvin selväksi, että HÄN soittaa minulle päin, ei toisinpäin. Tyydyin osaani ja elin pilvilinnoissani. Lopulta huomasin olevani rakastunut häneen, hänelle suhteemme oli kai enempi vain fyysistä intohimoa. Suhdettamme jatkui noin vuoden verran, kunnes päätin, etten enää halua jatkaa itseni kiduttamista. On todella rankkaa olla "se toinen". Päätimme siis suhteemme ja tiedän, että kyseinen mies pettää varmasti edelleen vaimoaan, tosin "se toinen" en nyt vain enää ole minä. Välillä heikkoina hetkinä odotan edelleen hänen soittoaan, vaikka tiedän että sitä tuskin tulee. Menetin hänelle sydämeni, vaikka tiesin koko ajan ääneen sanomattomat pelisäännöt. Olin tyhmä, tiedän sen. Mutta minkä sitä ihminen tunteilleen voi. Toisaalta en kadu mitään. Minä olen vapaa tekemään mitä haluan, hänen se olisi pitänyt ottaa enemmän vastuuta teoistaan, hänhän se naimisissa on. Mutta miehet on miehiä...