Luulen rakastavani miestäni,mutta en ole varma.Ollaan seurusteltu 3 1/2 vuotta ja asutaan yhdessä.Hän matkustelee paljon ja nyt on intissä. Minulla ei ole ikinä ikävä häntä.Päinvastoin, välillä oikein stressaa kun hän tulee kotiin intistä. Pitää siivota ja järjestää ohjelmaa hänelle, niin että hänellä olisi kivaa.Meillä on ollut 2 suurta kriisiä.Hän halusi että erotaan ja niin me erottiin. Silloin mulle tuli niin VALTAVA IKÄVÄ että huhhu. En pystnyt syömään enkä nukkumaan. soiteltiin aika paljon ja hänellä oli myös kova ikävä.Sovittiin että nähdään.Nähtiin ja oli oikein ihana jälleennäkeminen.Toinen näytti niiin hyvältä. Palattiin yhteen.Meillä oli aivan ihanaa..kunnes taas tuli samat ongelmat. Miehelleni kaverit ovat tosi tärkeitä.Meillä oli ihana aamu syötiin ja lähdettiin lenkille.Hänen puhelin soi, M**** soitti ja tarvitsee muuttoapua.Ei ehditä edes kotiin niin M**** hakee mieheni ja hän menee muuttaan M****. Sitten hän tulee kotiin ja sanoo tyyliin "kyllä kaverii pitää jeesata" mä sanon:niin pitääkin. Mutta rajansa kaikilla.
Mä kysyn joka päivä häneltä että onks sul suunnitelmii? ja vastaus: ei oo, miten niin.Mut ikinä ei tehdä mitään kivaa yhdessä..
Jotenki must vaan tuntuu niin hyvältä nyt kun hän on poissa.Ei tartte stressata.haluan olla hänen kanssa,mut en tiedä..
Mä kysyn joka päivä häneltä että onks sul suunnitelmii? ja vastaus: ei oo, miten niin.Mut ikinä ei tehdä mitään kivaa yhdessä..
Jotenki must vaan tuntuu niin hyvältä nyt kun hän on poissa.Ei tartte stressata.haluan olla hänen kanssa,mut en tiedä..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tunnen erään naisen jonka mies teki suunnilleen samalla tavalla monia vuosia, ja silti ne pysy "yhessä" esittäen ilosta paria. Sitä äijjää kiinnosti enemmän kaverit, kuin sen oma kihlattu ja siihen loppu lopulta niiden suhde; molemmat riens aina omia reittejä, eikä niillä ollu mitään yhteistä, missään asioissa.
Parempi siis löytää aina semmonen vastapuoli jonka kanssa tuntee vetovoiman ja löytää samoja kiinnostuksenkohteita, niin et kaverit ja kaikki muu jää toiseks. Enkä puhu sen puolesta että kaverit pitäs hyljätä kokonaan jos on suhteessa, vaan sitä että jos on kumppani niin siihen pitäs kiinnittää huomiota kaikkein eniten; koska tässä maailmassa ei oo mitään parempaa ja tärkeempää kuin kahden ihmisen välinen rakkaus ja yhessä vaeltaminen ja kokemusten jakaminen jne.
Pärjäile
Ei nuo rakkaus-asiat aina ole helppoja. Sanoit, ettei sulla ole ikinä ikävä miestäsi? Miksi olet hänen kanssaan? Onko se tottumusta, vai haluatko että sinulla on joku? Olen itsekin miettinyt ihan samanlaisia asioita. Tällä hetkellä olen erossa miehestäni... en tiedä onko se lopullista. Tavallaan haluaisi olla yhdessä, mutta toisaalta haluaisi olla yksin... enkä itsekään tiedä onko tämä rakkautta? Uskon että se selviää tässä kun asioita saa rauhassa miettiä... Ehkä se on sitä, ettei vielä tiedä onko hän se oikea. Joskus tuntuu että on. Hän on hauska, useimmiten huomaavainen... mutta toisaalta joskus hieman hölmö ja ajattelematon, pitää minua ehkä huonompana ihmisenä kuin hän... mielestäni sinunkin nyt kannattaisi miettiä asioita ihan rauhassa. Eihän teillä ole kiire minnekään? Vai onko?
Exä oli ihan samanlainen, kaverit oli niin perkeleen tärkeitä, aina paljon tärkeämpiä kuin mitä minä olin. Eikä se siitä mihinkään muuttunut kolmen vuoden seurustelun aikana.
Nykyinen on toista maata, onneksi. :) Siläkin on paljon kavereita ja toki se niitä näkeekin usein, mutta minä olen myös tärkeä. Esim. sen kaveri soitti sille viime perjantaina heti sen jälkeen kun poikaystäväni oli tullut viikon matkalta kotiin ja pyysi kaljalle. Kulta sanoi vain, että en mä nyt minnekään lähde, koska haluan olla tyttöystäväni kanssa. :)