Nyt kun tuntuu tuo uskonto olevan kovasti esilla, mietin etta kuinka moni meista kaantyisi toiseen uskontoon..ja miten sitten lapset?
Meilla on eri uskonnot (kristitty juutalainen)ja asia tuli esille siina vaiheessa kun aloimme keskustella mahdollisten tulevien lasten uskonnosta. Kumpikaan ei olettanut etta puoliso kaantyisi tms. mutta kummallekaan ei tuntunut kayvan se etta lapsi olisi eri uskontoa kuin itse.
Siinapa olikin miettimista ja paatimme ettemme sitten taida valita kumpaakaan, saa lapsi sitten itse myohemmin valita jos haluaa.
Tama oli aika kova paikka miehelleni ja molempien perheille, mutta muuta kompromissia emme oikein osanneet tehda. keskustelu kesti meilla varmaan vuoden verran suuntaan ja toiseen, eika asia ole vielakaan helppo.
Onko teilla ollut samanlaisia ongelmia?
Meilla on eri uskonnot (kristitty juutalainen)ja asia tuli esille siina vaiheessa kun aloimme keskustella mahdollisten tulevien lasten uskonnosta. Kumpikaan ei olettanut etta puoliso kaantyisi tms. mutta kummallekaan ei tuntunut kayvan se etta lapsi olisi eri uskontoa kuin itse.
Siinapa olikin miettimista ja paatimme ettemme sitten taida valita kumpaakaan, saa lapsi sitten itse myohemmin valita jos haluaa.
Tama oli aika kova paikka miehelleni ja molempien perheille, mutta muuta kompromissia emme oikein osanneet tehda. keskustelu kesti meilla varmaan vuoden verran suuntaan ja toiseen, eika asia ole vielakaan helppo.
Onko teilla ollut samanlaisia ongelmia?
Vastaukset 12
Vanhimmat
koska keskustelimme asiasta jo ennen kuin yritimme lasta saada. Mieheni on muslimi ja itse en kuulu mihinkään seurakuntaan. En kyllä olisi lapsistani muslimeja halunnut.
Sovimme että lapsia ei liitetä mihinkään seurakuntaan,saavat sitten itse valita uskonsa jos se tulee joskus ajankohtaiseksi.
Lapset opiskelevat kuitenkin koulussa valtaväestön uskontoa, käyvät muiden mukana joulukirkossa yms.Toki voisivat mennä moskeijaan tai koraanikouluun jos isä haluaisi, koska sovimme että näin hän voisi halutessaan tehdä.Emme kumpikaan ole kovinkaan uskovaisia, joten siitä ei ole riidelty kertaakaan.
Tuttavapiirissäni olen nähnyt yhden kristitty-muslimi-liiton ajautuvan eroon juuri uskonnollisten asioiden takia.Kumpikin puolisoista olisi halunut lasten kasvavan oman uskonsa mukaisesti eikä sopuun päästy.Tämä siis vain yksi esimerkki...en yleistä.
Optimistina uskoisin kuitenkin, että jos asioista sovitaan ajoissa ja sopimuksista pidetään kiinni, ei suurempia ongelmia tule.Itse olisin sijassasi toiminut juuri niin kuten te olette toimineet suvun kummasteluista huolimatta.
Meilla asiasta keskusteltiin jo seurusteluvaiheessa, kun puhuttiin mahdollisista tulevista lapsista. Lapset kirjattiin syntyman jalkeen vaestorekisteriin, johon molemmat mekin olimme kirjautuneet. Lapset kavivat tarhassa, eskarissa ja ekalla luokalla ja ottivat osaa joulujuhliin ym. tapahtumiin. Uskonnonopetukseen eivat osallistuneet, koska eivat kuuluneet kirkkoon.
Nyt asumme taalla Tunisiassa ja vanhimmat ovat siis taallakin koulussa ja pienin ip-kerhossa ja ottavat osaa kaikkiin koulun tapahtumiin. Taalla asuessa heista kylla vaistamatta tulee islamin uskoisia, mutta minulla ei ole mitaan sita vastaan. Enemmanhan se on taalla kulttuurinen piirre.
Elama muslimina Tunisiassa ei eroa tavallisesta arkielamasta Suomessa millaan lailla, samalla lailla kaydaan toissa ja shoppailemassa, kahvilla jne. Itse en toki ole "palannut" islamin uskoon, vaan olen samanlainen "pakana" kuin Suomessa asuessakin.
Kai tarkeinta on, etta asiasta nimenomaan puhutaan jo siina vaiheessa, kun vasta suunnitellaan perheen perustamista, jotta ei tule yllatyksia eteen.
että juutalaiset katsovat lapsen kuuluvan äidin uskontokuntaan. Tuossa teidän tapauksessa se olisi silloin sinun uskontosi.
Muuten, poikalapsen ollessa kyseessä, juutalaispojalta pitäisi pippeli silpoa jo reilun viikon ikäisenä. Miten siinä onnistuu asian lykkääminen pojan itsensä päätettäväksi?
jos lasta ei oteta kummankaan uskontokunnan jäseneksi, ei pippeliäkään tarvitse "silpoa" jos niin ei halua.
Minun poikani ovat ihan luomupippeleitä juuri siitä syystä että ovat ns.pakanoita vaikka ympärileikkaus lasten isän uskontoon kuuluukin.
Ja muuten...jenkeissä "silpovat" kaikki poikalapset uskontoon katsomatta;)
Minä olen kansankirkkomme jäsen ja vaimo on uskonnoton, joskin kiinnostunut buddhalaisuudesta. Emme rekisteröisi mahdollista lastamme mihinkään uskontokuntaan.
Opettaisimme toki eri uskontojen tapoja, koska sehän on osa yleissivistystä. Lapsi saisi sitten aikuisena vakaumuksensa mukaan liittyä johinkin jos haluaisi.
Minusta kun uskonto on nimenomaan uskon asia. Ei ketään voi pakottaa sisimmissään uskomaan. Kulttuuriselta puolelta voi toki liittää johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan, mutta minusta se on periaatteessa väärin.
Siitäkin huolimatta, että minut itseni on aikoinaan kastettu, enkä ole edes aikuisena aikonut erota kirkosta. Mutta se johtuukin kansankirkkomme merkityksestä suomalaiselle kansanperinteelle, eikä liity uskomiseen mitenkään.
Lisättäköön vielä, ettei minua kiinnostaisi tipan vertaa, mitä sukulaisemme tai ystävämme olisivat asiasta mieltä. Hienotunteisuuden puutetta? Ehkä, mutta minulla on vain tämä yksi elämä, joka täytyy elää oman vakaumukseni mukaan.
Meilläkään lapsia ei tulla automaattisesti rekisteröimään mihinkään uskontoon. Minut siis on lapsena kastettu luterilaiseksi, mies on muslimi. Kääntymisiä puoleen tai toiseen ei ole edes ehdotettu, eikä kumpikaan varmastikaan olisi siihen halukas. Kummallakaan ei ole mitään toisen uskontoa vastaan sinänsä, mutta kumpikaan ei haluaisi lastaan kasvatettavan toisen uskontoon. Aika mielenkiintoinen, mutta varmasti hyvin yleinen ajattelutapa mokusuhteissa.
Itse en pitäisi nimenomaan siitä, että lapsi pakotettaisiin johonkin uskoon vain koska hänen vanhempansa näin tahtoo. Uskon pitää tulla nimenomaan ihmisestä itsestään. Eri asia on tietysti se, jos lapsi kastetaan asuinmaan ja/tai vanhempien yhteisen kulttuurin mukaiseen uskoon lähinnä pelkän tavan takia, kuten Suomessa yleensä onkin ollut tapana. Tuosta sitten on tuloksena meitä enemmän tai vähemmän uskovia tapauskovaisia.
Itse joka tapauksessa uskoisin, että lapsillamme tulee vanhempiensa kautta aina olemaan kaksi kulttuuria, jolloin olisi erityisen epäreilua päättää uskonnosta heidän puolestaan. Siksipä olemmekin päättäneet antaa tulevien lastemme itse vähän vanhempana päättää oman uskontonsa. Uskon, että sukulaiset ja ystävätkin tämän ainakin meillä tulevat ymmärtämään. Jos eivät ymmärrä, niin omatpahan ovat ongelmansa.
mina itse olen kristitty ja tuleva mieheni muslimi.
Olemme alusta asti keskustelleet mihin uskontoon lapset sitten kastetaan ja yhteinen paatos on etta heista tulee muslimeita. Olen itse kiinnostunut hanen uskonnostaan mutta en ole pelkastaan avioliiton takia kaantymassa muslimiksi. Myohemmin se kylla voi olla erittain todennakoista! Mieheni ei halua etta kaannyn hanen takiaan vaan minun tulisi kaantya jos sita itse todella haluan. Monta kertaa olemme asiasta keskustelleet. Myoskin olen kysynyt hanelta haluaako han jotain muutoksia naimisiin menon jalkeen mutta hyvin kelpaan tallaisena kuin olen! Ylpea han on kun olen kiinnostunut ja kivat keskustelut meilla aina aiheeesta on.
Hanen perheensa hyvaksyy minut taysin (kuten perheeni hanet) ja he ovat aivan ihania. En voisi parempaa anoppia ja appea saada! Ihanaa kun tuntee olevansa niin rakastettu vaikka en heita livena ole tavannut...:-) odotan vaan sita paivaa etta heidat tapaan.
tilanteesta juttua. Mielenkiintoista luettavaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000015900755
Olen kristinuskoon kastettu edelleen luterilaiseen kirkkoon kuuluva, varmaan laiskuuttani, vaikka en olekaan sen palveluksia juurikaan tarvinnut. Nykyinen kumppanini on muslimi. Emme ole paljon uskonnoista jutelleet. Jos jotain olen kysynyt, hänen kommenttinsa on yleensä, mitä sillä on väliä. Ja lapsia meille tuskin enää tulee.
Pääasiassa olen ollut ikäni suvaitsevainen ateisti, jota ei häiritse toisten uskonasiat. Omasta uskonnottomuudestani huolimatta nukutin omat, nyt jo lähes aikuiset lapseni aikoinaan tuutulauluilla. Siellä oli sulassa sovussa enkelitaivaat, puff-lohikäärmeet, maankorvet ja peikkolapset ja iltarukoustakin meillä harrastettiin, kun ei siitä mitään haittaakaan ollut.
Lastenkirjoista löytyi Raamatun tarinat, itämaiset sadut ja neuvostopropagandaa, Grimmin kammotusten ja Prinsessa Ruususen ja Jenkki-Disneyn seurasta.
En kaupannut uskonnollisia perusteita elämiselle vaan yritin keskittyä moraaliin ja humaaniuteen, mutta en myöskään niitä torjunut. Lapsista kasvoi omilla aivoilla ajattelevia, realisti-idealisteja. Toinen erosi kirkosta, kun ei halunnut rippikouluun ja piti sitä humpuukina, toinen kuuluu kirkkoon mutta harrastaa huu haa uskontoja sekä vanhoja kotimaisia. Fiksuja tyttöjä molemmat.
Parhaiten elämänfilosofiamme on tainnut upota Muumi-kirjojen muodossa. Ystävällistä ja hiukan eksentristä elelyä, jossa kukin saa olla sellainen kuin on - ja kaikille annetaa mehua ja kakkua väristä riippumatta.
Kuulostaa juuri sellaiselta elämänfilosofialta, jonka haluaisin lapselleni opettaa.:)
Omat vanhempani ovat enemmän tai vähemmän kristittyjä molemmat, mutta kuuluivat eri seurakuntiin. He järjestivät asian niin, että minut kastettiin kirkkoon kuuluvaksi ja sisarukseni sitten ei. Kompromissi kai sekin.
Oma miekkoseni on katoliseksi kastettu ateisti, minä ehkä jonkinlainen luterilaiseksi kastettu agnostikko. Mahdollista lastamme tuskin kastetaan mihinkään kirkkoon. Saa sitten isona valita mille haluaa sielunsa uhrata.;)
Mutta maailma on helpompi paikka elää ilman jumalia ja uskontoja.