Miehen ylipaino

Nojoo näitä on varmaan tuhat ja sata, mutta en jaksa etsiä eikä mikään "tapaus" kuitenkaan ole samanlainen :)

Olen pikkuhiljaa tutustunut mukavaan mieheen, joka saattaisi olla jopa varteenotettava poikaystäväehdokas. Tutustuminen on kuitenkin vasta alussa. Hän on kaikinpuolin ok (pärstä & luonne kunnossa), mutta ylipainoinen. Juujuu olen kauhea ulkonäkökeskeinen bitch nyt varmaan, mutta minkä minä sille voin, että se nyt sattuu hieman häiritsemään eikä se ole minusta seksikästä/puoleensavetävää. Ja minusta suhteeseen kuuluu myös se fyysinen viehätys, tai homma jää kaveripohjalle.
En oikein tiedä mitä ajatella (toisaalta, onhan tässä aikaa miettiä kun juttu on vielä niin alussa), onkos muilla naisilla tullut samanlaisia tapauksia vastaan? Miten juttu eteni vai etenikö lainkaan?
5876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minunkin mieheni oli ylipainoinen kun tavattiin ja on edelleenkin... ei mitenkään älyttömästi, mutta sellaiset 10-15 kiloa voisi ihan hyvin terveytensäkin puolesta tiputtaa. On se yrittänytkin, mutta ei se kaikille ole niin helppoa. Syödään ja liikutaan saman verran, mutta minä olen itse aika hoikka. Eli eri ihmisten aineenvaihdunta toimii eri tavoin.

Mutta asiaan... ei se ylipaino ole minua haitannut, kun mies on muuten niin kultainen. Ollaan oltu yhdessä nyt elokuussa viisi vuotta ja parempaa miestä ei ole!!! Tiesin sen heti kun tavattiin ja sama tunne on edelleen :)

Oletko varma että miehen ylipaino on ainoa asia joka aiheuttaa sinulle epävarmuutta? Minua se ei nimittäin haitannut tippaakaan vaikka kaikki aikaisemmat mieheni olivat olleet hoikkia ja itsekin olen. Suhteeseen ei kuitenkaan kannata sännätä suinpäin jos tunteistaan ei ole täysin varma. Sen voin kuitenkin sanoa että pulskankin miehen kanssa (ja ehkä juuri erityisesti pulskan, ainakin minun tapauksessani) elämä voi olla ihanaa. Seksikin on todella nautinnollista jos sitä mietit.. ;)

Onnea elämääsi, mihin ratkaisuun sitten ikinä päädytkin :)

Äänestä

Jos äijä vaikuttaa muuten fiksulta ja sillä on naamavärkkikin on, niin eikö muka voi laihuttaa? Ruvetkaa yhdessä käymään lenkillä, läskit lähtee.

Äänestä

Painohan on ongelmista pienin. Luonnetta ei voi korjata, eikä ulkonäköä, mutta paino on vain tottumuksista kiinni. Painonhallintaan on kaksi avainta: Ruokavalio ja liikunta. Ruokavalio on siitä ihmeellinen asia, että määrällä ei ole väliä vaan laadulla. Luultavasti jo tiedätkin, kun normaalipainoinen olet, että helpoin tapa laihduttaa on vähentää nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja ruokavaliosta. Siinäpä sinä tuletkin kuvaan. Otat suhteenne ruokapuolen haltuun tekemällä ostokset molempien puolesta ja kokkaamalla hyviä ruokia. Kannattaa tietenkin edetä hienovaraisesti, ilman radikaaleja muutoksia.

Liikunnan lisääminen voi olla vaikeampaa, mutta siihenkin on temppunsa. Helpoin lienee aloittaa yhteisillä harrastuksilla, minkä jälkeen rupeat systemaattisesti ylistämään sitä, miten miehesi lihasmassa on kasvanut. Miehet ovat perusluonteeltaan hyvin itserakkaita ja kaikki siinä vaiheessa ulkonäkökeskeisiä, kun tajuavat voivansa saada hyvän kropan.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että noin yksinkertaista se on. Itsekin olin joskus 20kg lihavampi. Ainoa haaste onnistumiselle on se, että olet oikeasti kiinnostunut miehestä ja haluat yrittää. Onnistumisen riskinä taas on se, että niiden ihrojen takaa löytyy komeampi mies kuin mitä sinä olet kaunis. Silloin mies saattaa ajatella samoin kuin sinä nyt - eli hakea seuraa joka on lähempänä hänen ulkonäköluokkaansa.

Äänestä

Jos ulkonäkö vaivaa sinua noin paljon, mahdatko itse olla tämän ok-luonteisen miehen "arvoinen"?

Äänestä
  • Myönsin jo olevani kauhea itsekäs ulkonäkökeskeinen ämmä, kamalaa.

    Mutta en ole tullut ajatelleeksi (kun ei se minua niin paljoa vaivaa, on vain uusi tilanne minulle). Eiköhän tästäkin kuitenkin selvitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kata00 kirjoitti:

Nojoo näitä on varmaan tuhat ja sata, mutta en jaksa etsiä eikä mikään "tapaus" kuitenkaan ole samanlainen :)

Olen pikkuhiljaa tutustunut mukavaan mieheen, joka saattaisi olla jopa varteenotettava poikaystäväehdokas. Tutustuminen on kuitenkin vasta alussa. Hän on kaikinpuolin ok (pärstä & luonne kunnossa), mutta ylipainoinen. Juujuu olen kauhea ulkonäkökeskeinen bitch nyt varmaan, mutta minkä minä sille voin, että se nyt sattuu hieman häiritsemään eikä se ole minusta seksikästä/puoleensavetävää. Ja minusta suhteeseen kuuluu myös se fyysinen viehätys, tai homma jää kaveripohjalle.
En oikein tiedä mitä ajatella (toisaalta, onhan tässä aikaa miettiä kun juttu on vielä niin alussa), onkos muilla naisilla tullut samanlaisia tapauksia vastaan? Miten juttu eteni vai etenikö lainkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu