OnnisTun

Heip. Aattelin tulla tänne kertomaan hyvästä alustani,että muutkin jotka meinaavat toivonsa menettää saisivat uutta puhtia:) Itse olen laihduttanut...en edes muista kuinka kauan...

Sunnuntai aamuna mittani oli 62,5/168cm.Nyt Perjantai aamuna 61,1kg!Tiedetään että nesteet on lähtenyt liikkeelle jne. jne. mutta aikaisemmin en ole päässyt tämmösiin tuloksiin,ja nyt kaiken lisäksi helposti.
Tarkoituksena on pitemmän aikaa ollut että vielä joskus mittani olis 57/168cm eli ihan normaali painossa vielä.

Sunnuntaina siis päätin taas että nyt onnistun,tällä kertaa varmempana kuin koskaan.Ajattelin kokeilla uutta tyyliä... Päätin että kuukauteen en kajoa pizzaan,sipseihin,karkkeihin,hampurilaisiin yms. keksin tai pullan voin vieraillessani syödä,jos siltä tuntuu,vielä en ole niihinkään koskenut!Jätskiä en itseltäni kesällä kiellä!:) Liikuntaakaan en ole vielä lisännyt.Nyt liikun näin
5 päivänä viikossa kävelyä n. 40min tai pyöräilyä 30 min/päivä hyöty liikunta...
Ruokavaliooni olen tehnyt tällaisia muutoksia.

- Eli edellä mainitsin mitä en kuukauteen syö,ja senkin jälkeen hyvin harvoin.

- Esimerkki päivän ruuista
klo. 11.00 kokonainen ruispala sulatejuustoa 2
kalkkunaleikettä jugurttia n. 1 dl

klo.14.00 2kpl mandariinejä tai omena joskus
kahvia (ilman sokeria)

klo.16.00 Lämpönen ruoka salaattia ruispalan
puolikas sulatejuustoa kurkkua

klo.18.00 Joskus kuppi kahvia (ilman sokeria)

klo.19.00 Kokonainen ruispala
sulatejuustoa kurkkua kalkkunaleike jugurttia
1-2dl

Näin minä.Nälkä ei ole vielä tullut,mitään kitkuttelua tästä laihdutuksesta ei tule.
Vähennän syömistäni pysyvästi!
Viimeksi kun koitin laihduttaa lisäämällä kasviskeittoja ja jättämällä melkein kaikki rasvaiset tuotteet pois.maha teki lakon.Nyt syön niin kun ennenkin ja mitä haluan mutta vaan vähän pienempiä annoksia.Ja vähennän herkuttelupäiviä.
Motivaatio edelleen korkealla,ja odotan innolla mitä vaaka näyttää ensi perjantaina. Olen varautunut että painon putoaminen varmaan hidastuu tai jossain vaiheessajopa pysähtyy vähäksi aikaa,mutta sinnillä eteenpäin sittenkin.Montaa kiloa ei enää tavoitteeseeni ole;)
0163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

MiiMu^^ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu