Ilta-Sanomien keskustelupalsta perseestä

Siellä sensuuri iskee aivan asiallisiinkin teksteihin mielivaltaisesti.
Samoin aiheiksi hyväksytään vain tietynsuuntaiset populistiset aiheet.

yäk!!
21396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

se vain on. Kumarra!

Äänestä
  • vanha sääntö: valta ja naiset otetaan.

    Äänestä

Sitähän ne aina on tehneet, valtaa pitää näyttä joka kohdassa.

Äänestä
  • kuin maitokannu.

    Äänestä

tyyli on ku hesarissa, pelkkää hallituksen tukea.
taitaa olla demareita koko porukka.

Äänestä
  • kun ei kanna enää kotiin

    Äänestä

  • HK kirjoitti:

    kun ei kanna enää kotiin

    eikä ole kaduttanut yhtään! netistä ja uutisista näkee mitä tarvii.

    Äänestä

  • HK kirjoitti:

    kun ei kanna enää kotiin

    syystä, tosin ei kai ollut hesarin vika mutta kuitenkin loppu siihen:-)

    Äänestä

vituttaako?

Äänestä
  • vituttaaa

    Äänestä

Mielipidepalstojen tehtävä on osittain jopa johtaa
harhaan siinä, mikä asia kulloinkin ihmisiä todella
'puhuttaa'. Otan esimerkin:

Kun lamavuosina yli puolet hs-yleisön osaston
kirjoituksista käsitteli "työtä, taistelua, ja toimeentuloa", toiset erittäin aggressiivisia, toiset taas asiallisia,
niin ajoittain osaston valtasi esimerkiksi kirjoittelu "lusikoiden ja haarukoiden järjestyksestä purjeveneen
pentterissä". Tämä oli tarkoituksellista.

Selväähän kenelle tahansa oli, että lama ja vitutus sen myötä yksipuolisti kirjoittelutarjontaa.
Aivan toisenlaisten aiheiden tarkoituksena oli yrittää
johdatella ajatuksia toisaalle sekä saada kirjoittelijat ajattelemaan, että heidän toistuvia
purnauksiaan ei kertakaikkiaan julkaista.

SITÄ VARTEN MEILLÄ ON NÄMÄ TOISTAISEKSI VIELÄ SENSUROIMATTOMAT AJATUSTENVAIHTOKANAVAT.

Näitä kanavia seurailemalla pääsee parempaan käsitykseen (tosin kaikilla ei ole
internettiä) siitä, mitkä asiat askarruttaa ja missä määrin.

Helsinginsanomiin tulee vuosittain 15000 kirjoitusta. Noin 4000 julkaistaan.
Lehden tiedoksi (tai tiettyjen poliittisten sisäpiirien) ainoastaan jää, mitkä
aihekokonaisuudet oli vallalla, tai mitä hyviä ideoita esitettiin.

Äänestä
  • tai yleisönosastokirjoittelusta, sen ymmäräis, mutta kun kyseessä on "keskustelupalsta" netissä, niin lehdellä ei ole mitään järjellistä syytä leikellä ja siten muuttaa tekstejä.
    Siellä on eri otsikoiden alla monenlaisia kirjoituksia itse kullekin.

    Olet oikeassa: Onneksi on nämä vapaat kanavat!!!!

    Äänestä

  • Ja mihinkähän perustuu tuo ajatusmalli?
    Vai tarkoitatko sitä, että suuren lehden on tuettava maassa harjoitettavaa politiikkaa, ja vallankäyttöä?
    Tottakai se sen voi tehdä, eihän lehdistöllä tarvitse olla moraalia kuin silloin kun se on sen edun mukaista.
    Johdattelu tosiasioista toisiin aatoksiin on epäeettistä ja tuomittavaa toimintaa, jossa lehden olisi ehdottomasti olla tarkkana, ja vahtia omaa moraaliaan.

    Äänestä

  • Yäk Yrjööööö kirjoitti:

    tai yleisönosastokirjoittelusta, sen ymmäräis, mutta kun kyseessä on "keskustelupalsta" netissä, niin lehdellä ei ole mitään järjellistä syytä leikellä ja siten muuttaa tekstejä.
    Siellä on eri otsikoiden alla monenlaisia kirjoituksia itse kullekin.

    Olet oikeassa: Onneksi on nämä vapaat kanavat!!!!

    kovalevytilakin! Olisit kirjoittanut paremmin!

    Äänestä

  • oioiioioio kirjoitti:

    kovalevytilakin! Olisit kirjoittanut paremmin!

    sinänsä arvottomasta mielipiteestäsi, hyvää siinä oli, että se oli lyhyt.

    Äänestä

  • on sellainen, että juttujen tekeminen käy parhaiten lainaamalla, siis varastamalla, toisesta lehdessä tehty haastattelu ja siihen lisäämällä yksi puhelinsoitto muka "syvähaastatteluna".

    Siksi tekijänokeuksista keskustelu on niille arka paikka, ja ne pyrkivät tietoisesti ohjaamaan sitä oikeuksista poispäin, erityisesti IS.

    Äänestä

  • PeTu kirjoitti:

    on sellainen, että juttujen tekeminen käy parhaiten lainaamalla, siis varastamalla, toisesta lehdessä tehty haastattelu ja siihen lisäämällä yksi puhelinsoitto muka "syvähaastatteluna".

    Siksi tekijänokeuksista keskustelu on niille arka paikka, ja ne pyrkivät tietoisesti ohjaamaan sitä oikeuksista poispäin, erityisesti IS.

    tuota:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=124&conference=671&posting=20500000000340769

    Äänestä

  • Eki kirjoitti:

    Ja mihinkähän perustuu tuo ajatusmalli?
    Vai tarkoitatko sitä, että suuren lehden on tuettava maassa harjoitettavaa politiikkaa, ja vallankäyttöä?
    Tottakai se sen voi tehdä, eihän lehdistöllä tarvitse olla moraalia kuin silloin kun se on sen edun mukaista.
    Johdattelu tosiasioista toisiin aatoksiin on epäeettistä ja tuomittavaa toimintaa, jossa lehden olisi ehdottomasti olla tarkkana, ja vahtia omaa moraaliaan.

    ohjailevasti eli omiin poliittisiin tarkoitusperiinsä ja sensuroivat niitä
    tarvittaessa kovalla kädellä.

    Meille ei sensurointi näy, vain se näkyy mikä julkaistaan.
    Ja siitä saattaa monille muodostua kuva lehden 'puolueettomuudesta' tai muusta
    sensellaisesta.

    Internetin 'vapauksiin' poliitikot ovat tähän mennessä ottaneet jo useaan otteeseen
    kantaa, esimerkiksi toivoneet rajoituksia viittaamalla kansankiihotuksiin jne.

    Tosiasialliset syyt ovat kuitenkin siinä, että he eivät nyt pysty kontrolloimaan
    ajatuksiamme ja niiden julkituomista. Toki tämänkin keskustelufoorumin jakaminen
    pieniin sirpaleisiin ja sitäkautta kunkin osa-alueen lukijamäärät ovat niin pieniä
    verrattuna esim. hesarin yleisönosastoon, ettei todellisia kansanjoukkoja näillä eväillä
    liikkeelle saada.

    Näitä jutusteluja on kuitenkin hauska seurata, ja vaikka täälä ei aina taso korkeaksi nousekkaan,
    juuri se paljastaa liikkeellä olevan tavallisten ihmisten, eikä ammattilaisen mielipidemanipulaattorin,
    joita sellaisiakin näillä palstoilla pyörii joukoittain.

    Äänestä

  • Reijo kirjoitti:

    kulkee riippumattoman ja puolueettoman lipun alla.

    Näin ilmeisesti yleisesti uskotaan. Kuitenkin vallankäyttäjien kanssa toimiva hyvävelijärjestelmä toimii, kuten mm nähtiin aikanaan Ahde-jutussa.

    Mihin on hävinnyt kriittinen lehdistö ja tutkiva journalismi? hyssyttely, missijulkimoiden pyöritys, valehaastattelut jne tuntuu olevan päivän sana. Siis täyttä sisällyksetöntä roskaa.

    Poliittisten toimittajien ja poliitikkojen riippuvuus toisistaan oksettaa. Seurauksena todellista poliittista journalismia, heh heh.

    Koska viimeksi ketään poliitikkoa on kritisoitu lehdistön taholta? Eipä tule mieleen. "Kritiikkinä" esitetään vain toisen poliitikon arvostelu toisesta poliitikosta.

    Voi, millaista vellihousujournalismia!

    sovata, ties kenen kanssa sitä joutuu
    hallitukseen salkkuja jakamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yäk Yrjööööö kirjoitti:

Siellä sensuuri iskee aivan asiallisiinkin teksteihin mielivaltaisesti.
Samoin aiheiksi hyväksytään vain tietynsuuntaiset populistiset aiheet.

yäk!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu