Olin 15, kun ensimmäisen kerran tapasin ihanan pojan vuonna 2003. Siskoni ja hänen silloinen poikaystävänsä järjesti tapaamisen meille. Ihastuin häneen heti. Olin vain hyvin ujo ja kokematon, en ollut koskaan seurustellu. Puhuimme toisillemme, mutten oikeen osannu keskustella ujouden takia. Pidin hänestä todella, mutten uskaltanut sanoa sitä. Useamman kuukauden näimme välillä, ja pidimme yhteyttä. Vuoden 2004 alkukuukausina, maaliskuussa, emme enää hirveesti yhteyttä pitäneet. Ihastukseni luuli, etten oo kiinnostunu kun en sitä näyttänyt sille. Sillon tällön viestiä pistettiin, mutta ei siitä mitään tullu. Kumpikin omilta tahoilta seurusteltiin muiden kans. Aina välillä kyselin häneltä kuulumisia, ja saatoimme jossakin törmätä toisiimme. Kavereina pysyttiin vuosi 2004, vaikka välillä yhteyttä ei pidetty. Vuosi vaihtui. 2005 tammikuussa onnittelin häntä synttäreistä ja paljon oltiin yhteydessä. Nähtiin pari kk myöhemmin samoissa bileissä, mutta hän seurusteli. Oli pari kuukautta hiljaista. Kesäkuussa 2005 oltiin taas yhteydessä. Hän ei enää seurustellu. Halusimme nähä taas pitkästä aikaa. Nähtiin heinäkuussa. Oli mukavaa, ja enää en ollut ujo, ujous oli lähtenyt aikoja sitten. Siitä asti pidimme yhteyttä. Syyskuussa 2005 näimme taas. Sillon kaikki meni eri tavalla. Aloimme seurustella, ja olemme vieläkin yhdessä :) Pari vuotta siihen meni, onneksi emme lakanneet pitämästä yhteyttä. Sain sen kenet oikeastaan oon aina halunnutkin, ja rakastan häntä mielettömästi.
Ei siis kannata antaa periksi, jos oikeesti haluaa jonku.
Tässä oli mun tarina, onko kohtalotovereita? :)
Ei siis kannata antaa periksi, jos oikeesti haluaa jonku.
Tässä oli mun tarina, onko kohtalotovereita? :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
luule, että se on ikuista. Olet vielä niin nuori, vielä melkein lapsi.
Oletpas sinäkin varsinainen ilonpilaaja. Heti kun joku nuori ihminen on onnellisessa parisuhteessa, joku kokeneempi palauttaa hänet maan pinnalle. Eihän mikään ole niin mukavaa kuin nuoret onnelliset yhdessä.
Kyllä on huomattavan paljon sellaisiakin vanhoja pariskuntia, jotka ovat olleet yhdessä aina teini-ikäisistä asti.
Tilastot voivat olla ennustuksesi/uhkauksesi puolella, mutta onneksi emme elä tilastoja vaan elämää.
Oman rakkaani tapasin 14-vuotiaana, nyt 20-vuotiaana elän hänen kanssaan hyvin tasapainoista ja onnellista arkea. Äitini alkoi seurustella isäni kanssa ollessaan 16-vuotias, nyt 27 aviovuotta takana ja hyvin menee. Mummoni tapasi ukkini 15-kesäisenä, ja naimisiin menivät vuonna 1957, edelleen yhdessä ja hymyä riittää joka päivässä.