Tenavadieetti

Eräs ylipainosta kärsivä henkilö oli kokeillut lähes kaikki keinot ja oli epätoivon partaalla. Lopulta hän päätti kokeilla toisenlaista lähestymistapaa. Näin syntyi tenavadieetti. Jo pitkään tunnettu tosiasia on, että kaksivuotiaat ovat yleensä hoikkia. Lastenlääkäreiden, röntgenhoitajien, ravintoterapeuttien ja turhautuneiden äitien yhteistyönä laadittiin tämä uusi dieettisuunnitelma. Se on edullinen, vaihteleva ja ravitseva. Älä kuitenkaan aloita tätä dieettiä neuvottelematta ensin lääkärisi kanssa. Muuten voit tarvita häntä jälkeenpäin. Onnea!


ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Aamiainen - Yksi keitetty muna, viipale paahtoleipää aprikoosihillon kera. Syö kaksi hyppysellistä munaa, ja murenna loput lattialle. Haukkaa kerran paahtoleivästä, ja hiero sitten hilloa kasvoillesi ja vaatteisiisi.

Lounas - Neljä väriliitua (värilla ei väliä), kourallinen murskattuja perunalastuja, ja lasi maitoa (kolme siemausta, kaada loput lattialle).

Päivällinen - Keksi, kaksi pientä kolikkoa ja yksi suurempi, neljä siemaisua tiskialtaasta.

Iltapala - Paahda viipale paahtoleipää ja heitä se keittiön lattialle.


TOINEN PÄIVÄ

Aamiainen - Ota eilinen paahtoleivän viipale keittiön lattialta ja syö se. Syö lusikallinen vanilliinisokeria ja juo puoli pullollista vihanneksista tehtyä elintarvikeväriä.

Lounas - Puolikas pötkylä vaaleanpunaista huulipunaa. Puraise leikkipihalta tuodusta tupakantumpista (jonka muut perheenjäsenet pakottavat sinut sylkemään pois) jääkuution kera.

Välipala - Nuole tikkukaramelli tahmeaksi, vie se ulos ja pudota hiekkaan. Nuole jälleen kunnes se on puhdas. Tuo sitten sisälle ja pudota matolle.

Päivällinen - Kivi tai kuivattu herne, työnnetaan ensin vasempaan sieraimeen. Sekoita limonadia perunamuusiin. Syö lusikalla.


KOLMAS PÄIVÄ

Aamiainen - Kaksi lettua ja runsaasti hilloa, jonka hierot hiuksiisi. Lasillinen maitoa. Juo puoli lasillista, jonka jälkeen tunge lettuja lasiin. Poimi eilinen tikkukaramelli matolta, nuole karvat pois, ja piilota se sohvan tyynyjen väliin.

Lounas - Kolme tulitikkua, kaakaojuomajauhetta ja hillovoileipä. Tunge suusi täyteen leipää ja sylje se lopulta lattialle. Kaada lasillinen maitoa poydälle ja nuole se siitä.

Päivällinen - Jääteloa, kourallinen perunalastuja, kahvia (jos toiset eivät huomaa)


NELJÄS PÄIVÄ

Aamiainen - Neljännestuubi hammastahnaa, palanen saippuaa ja oliivi. Kaada lasillinen maitoa kulholliseen maissihiutaleita. Kaada päälle puoli kupillista sokeria. Kun maissihiutaleet ovat pehmenneet, juo maito ja syötä murot koiralle.

Lounas - Syö muruja keittiön lattialta ja olohuoneen matolta. Etsi tikkukaramelli sohvasta ja syö se loppuun.

Päivällinen - Spagettia sekoitettuna lasilliseen kaakaojuomaa. Jätä lihapullat lautaselle. Toinen puolikas vaaleanpunaisesta huulipunasta jälkiruoaksi.
2377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aivan loistavaa :D Nauroin melkein ratkeamispisteeseen ja ääneen lukemisesta ei meinannut tulla mitään :D

Kenties omasta elämästäsi? Miksei vois myös kuulua monen muun lapsiperheen elämään.

Äänestä
  • meni heti kokeiluun. Saas nähdä kuinka hoikka meidän koirasta tuleekaan!

    Paras juttu aikoihin. Ei tää laihis niin ryppyotsaista hommaa olekaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toimii 100% varmasti :) kirjoitti:

Eräs ylipainosta kärsivä henkilö oli kokeillut lähes kaikki keinot ja oli epätoivon partaalla. Lopulta hän päätti kokeilla toisenlaista lähestymistapaa. Näin syntyi tenavadieetti. Jo pitkään tunnettu tosiasia on, että kaksivuotiaat ovat yleensä hoikkia. Lastenlääkäreiden, röntgenhoitajien, ravintoterapeuttien ja turhautuneiden äitien yhteistyönä laadittiin tämä uusi dieettisuunnitelma. Se on edullinen, vaihteleva ja ravitseva. Älä kuitenkaan aloita tätä dieettiä neuvottelematta ensin lääkärisi kanssa. Muuten voit tarvita häntä jälkeenpäin. Onnea!


ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Aamiainen - Yksi keitetty muna, viipale paahtoleipää aprikoosihillon kera. Syö kaksi hyppysellistä munaa, ja murenna loput lattialle. Haukkaa kerran paahtoleivästä, ja hiero sitten hilloa kasvoillesi ja vaatteisiisi.

Lounas - Neljä väriliitua (värilla ei väliä), kourallinen murskattuja perunalastuja, ja lasi maitoa (kolme siemausta, kaada loput lattialle).

Päivällinen - Keksi, kaksi pientä kolikkoa ja yksi suurempi, neljä siemaisua tiskialtaasta.

Iltapala - Paahda viipale paahtoleipää ja heitä se keittiön lattialle.


TOINEN PÄIVÄ

Aamiainen - Ota eilinen paahtoleivän viipale keittiön lattialta ja syö se. Syö lusikallinen vanilliinisokeria ja juo puoli pullollista vihanneksista tehtyä elintarvikeväriä.

Lounas - Puolikas pötkylä vaaleanpunaista huulipunaa. Puraise leikkipihalta tuodusta tupakantumpista (jonka muut perheenjäsenet pakottavat sinut sylkemään pois) jääkuution kera.

Välipala - Nuole tikkukaramelli tahmeaksi, vie se ulos ja pudota hiekkaan. Nuole jälleen kunnes se on puhdas. Tuo sitten sisälle ja pudota matolle.

Päivällinen - Kivi tai kuivattu herne, työnnetaan ensin vasempaan sieraimeen. Sekoita limonadia perunamuusiin. Syö lusikalla.


KOLMAS PÄIVÄ

Aamiainen - Kaksi lettua ja runsaasti hilloa, jonka hierot hiuksiisi. Lasillinen maitoa. Juo puoli lasillista, jonka jälkeen tunge lettuja lasiin. Poimi eilinen tikkukaramelli matolta, nuole karvat pois, ja piilota se sohvan tyynyjen väliin.

Lounas - Kolme tulitikkua, kaakaojuomajauhetta ja hillovoileipä. Tunge suusi täyteen leipää ja sylje se lopulta lattialle. Kaada lasillinen maitoa poydälle ja nuole se siitä.

Päivällinen - Jääteloa, kourallinen perunalastuja, kahvia (jos toiset eivät huomaa)


NELJÄS PÄIVÄ

Aamiainen - Neljännestuubi hammastahnaa, palanen saippuaa ja oliivi. Kaada lasillinen maitoa kulholliseen maissihiutaleita. Kaada päälle puoli kupillista sokeria. Kun maissihiutaleet ovat pehmenneet, juo maito ja syötä murot koiralle.

Lounas - Syö muruja keittiön lattialta ja olohuoneen matolta. Etsi tikkukaramelli sohvasta ja syö se loppuun.

Päivällinen - Spagettia sekoitettuna lasilliseen kaakaojuomaa. Jätä lihapullat lautaselle. Toinen puolikas vaaleanpunaisesta huulipunasta jälkiruoaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu