Ajattelin nyt sitten tuoda tänne oman tarinani julki näin "lapsen" näkökulmasta. Olen itse nuori 25-vuotias jo omillaan asuva neitokainen.
Vanhempieni erosta on noin viitisen vuotta, eli suhtkoht melko nuori tapaus. Liitto päättyi siihen, että isäni oli löytänyt toisen ja hänellä oli ollut suhde tähän naiseen melkein vuoden verran. Paljastus oli äidille toki melkoinen shokki, mutta näistä kaikista yksityiskohdista en niinkään viitsisi täällä puida.
Jokunen vuosi siinä sitten vierähti ja vanhempien välit olivat todella huonot. Samoin muutaman vuoden ajan minun suhde isääni oli lähes olematon. Nykyään olemme saaneet välimme ihan hyvään ja normaaliin kuntoon.
Noin vuosi eron jälkeen minusta tuntui todella pahalle kun tunsin itse olevani se "tietolaari", jolta vanhemmat kyselivät toisten kuulumisia. Yritin siinä sitten muutamia vuosia olla puuttumatta mihinkään ja pitää kummankin vanhempien asiat omina tietoinani...No ero on ohi ja siitä on toivuttu hyvin, kummatkin jatkaa elämäänsä.
Nyt sitten päästäänkin näihin uusiin "ihanuuksiin"...
Äitini on tätänykyä hyvin onnellinen, hän tapasi uuden miehen ja meni tämän kanssa sitten tänä vuonna naimisiin. Olivat sitten järjestäneet kunnon kirkkohäät ja hassultahan se tuntui olla oman äitin häissä. Ikionnellinen olen toki hänen puolestaan.
Isäni puolestaan on edelleen tämän ulkomaalaisen naisen kanssa ja Suomessa oleskelun takia hekin ovat menneet naimisiin. Tulen hyvin toimeen tämän naisen kanssa, hän on kaikesta huolimatta ihana ihminen! Isäni on jo yli viidenkymmenen ja tämä nainen hieman päälle 30. Tällä viikolla pudottivat sitten todellisen pommin ja kertoivat, että ensivuonna minusta tulee siskopuoli. Ihana asia tottakai, mutta hieman hassulle tuntuu!!
Mihin minä näiden rakkaiden vanhempieni kanssa oikein joudun?? Tänä vuonna toisen häät ja ensi vuonna lapsi. Mitähän seuraavaksi? :)
Asiaa kun olen tällä viikolla miettinyt niin ihan mielenkiinnosta kyselisin, että näinkö mahtaa löytyä kohtalotovereita? Olisi ihan mielenkiintoista kuulla miltä teistä tuntuu? Tai toisaalta jos jollakulla on kokemusta miltä tuntuu, kun oma isä on ollut n. 70 kun itse olet parikymppinen, tai siskopuoli 50 kun itse on 25, tai ns.tätipuolena samanikäinen tai hieman vanhempi kuin siskopuolen lapsi? Hmmm...näitä yhtälöitä voisi jatkaa vaikka kuinka paljon! Hassulta tuntuu siitä ei pääse mihinkään...
Otan kommentteja ilolla vastaan.
Vanhempieni erosta on noin viitisen vuotta, eli suhtkoht melko nuori tapaus. Liitto päättyi siihen, että isäni oli löytänyt toisen ja hänellä oli ollut suhde tähän naiseen melkein vuoden verran. Paljastus oli äidille toki melkoinen shokki, mutta näistä kaikista yksityiskohdista en niinkään viitsisi täällä puida.
Jokunen vuosi siinä sitten vierähti ja vanhempien välit olivat todella huonot. Samoin muutaman vuoden ajan minun suhde isääni oli lähes olematon. Nykyään olemme saaneet välimme ihan hyvään ja normaaliin kuntoon.
Noin vuosi eron jälkeen minusta tuntui todella pahalle kun tunsin itse olevani se "tietolaari", jolta vanhemmat kyselivät toisten kuulumisia. Yritin siinä sitten muutamia vuosia olla puuttumatta mihinkään ja pitää kummankin vanhempien asiat omina tietoinani...No ero on ohi ja siitä on toivuttu hyvin, kummatkin jatkaa elämäänsä.
Nyt sitten päästäänkin näihin uusiin "ihanuuksiin"...
Äitini on tätänykyä hyvin onnellinen, hän tapasi uuden miehen ja meni tämän kanssa sitten tänä vuonna naimisiin. Olivat sitten järjestäneet kunnon kirkkohäät ja hassultahan se tuntui olla oman äitin häissä. Ikionnellinen olen toki hänen puolestaan.
Isäni puolestaan on edelleen tämän ulkomaalaisen naisen kanssa ja Suomessa oleskelun takia hekin ovat menneet naimisiin. Tulen hyvin toimeen tämän naisen kanssa, hän on kaikesta huolimatta ihana ihminen! Isäni on jo yli viidenkymmenen ja tämä nainen hieman päälle 30. Tällä viikolla pudottivat sitten todellisen pommin ja kertoivat, että ensivuonna minusta tulee siskopuoli. Ihana asia tottakai, mutta hieman hassulle tuntuu!!
Mihin minä näiden rakkaiden vanhempieni kanssa oikein joudun?? Tänä vuonna toisen häät ja ensi vuonna lapsi. Mitähän seuraavaksi? :)
Asiaa kun olen tällä viikolla miettinyt niin ihan mielenkiinnosta kyselisin, että näinkö mahtaa löytyä kohtalotovereita? Olisi ihan mielenkiintoista kuulla miltä teistä tuntuu? Tai toisaalta jos jollakulla on kokemusta miltä tuntuu, kun oma isä on ollut n. 70 kun itse olet parikymppinen, tai siskopuoli 50 kun itse on 25, tai ns.tätipuolena samanikäinen tai hieman vanhempi kuin siskopuolen lapsi? Hmmm...näitä yhtälöitä voisi jatkaa vaikka kuinka paljon! Hassulta tuntuu siitä ei pääse mihinkään...
Otan kommentteja ilolla vastaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
minkä takia 30- vuotias nainen ottaa miehekseen 50 vuotiaan? Ei juolahtaisi ikinä mieleeenkään alkaa seurustelemaan isäni kanssa samanikäisen miehen. Minä olen yrittänyt kysellä työntekijöiktäni, nuorilta naisilta 20 -25 että mikä niissä ikälopuissa miehissä viehättää. Kaikki on kääntynyt päälaelleen? Onko nykynuorissa miehissä joku vika, onko ne kaikki hinttejä vai mikä vaivaa? Onko persoonallisuushäiriö jossain kolkassa, vanhempien ero uusio perheet eri isä,äiti mitä? 20 vuotias työkaverini sanoi , että miehen pitää olla aikuinen ja kun kysyi minkä ikäinen, niin ainakin 40-50. Jumalauta. Suomen miehet , menkää itseenne ja varsinkin nuoret miehet, eikö niitä ole vai onko ne kakaroita. Näin äkkipäätänsä tässä miettityä asiaa.
Hassuuden lisäksi voit tietenkin ajatella asian positiivisia puolia. Sitten kun isäsi vanhenee ja mahdollisesti dementoituu on hänellä omasta takaa nuori hoitaja eikä sinun, mahdollisesti silloin jo oman perheen omaavana, tarvitse kantaa huolta vanhusten hoidosta. Normaalia sisaruussuhdetta tuskin kahden eri sukupolvea olevan ihmisen välille voi kehittyä. Äläkä missään nimessä rupea ylenpalttisesti antamaan apua lapsenhoidossa, sitä sinulta mahdollisesti tullaan odottamaan. Olen itse yli viisikymppinen isoäiti, joka hoiti kaksivuotiasta pojantytärtä viikon tänä kesänä. Olin jo kokonaan unohtanut miten tyällistävää, sitovaa ja vaativaa pienen lapsen kanssa oleminen on. Isäsi taitaa olla ikätoverini...sääliksi käy! Kyllä tässä iässä pitäisi olla mahdollisuus myös omien mielihalujen toteuttamiseen ja omaan elämään vailla lastenhoidon vasuuta. Mummona oleminen on mukavaa, äitiä minusta ei enää voi tulla mutta en kyllä jaksaisikaan.
Minulla on oman kuopukseni ikäinen velipuoli. Olen tavannut hänet elämäni aikana alle 10 kertaa (ikä tällä hetkellä 12v.)
Isälläni on venäläinen vaimo, joka on minua nuorempi. Häntäkin olen tavannut alle 10 kertaa. Isääni en pidä tätä nykyä juuri mitään yhteyttä. Emme varsinaisesti ole riidoissa, meillä vain ei ole mitään puhuttavaa toisillemme.
Lastenlastensa juhliin isäni ei ole kertaakaan tullut, vaikka on kutsuttu. Hän ei muista heitä koskaan millään lailla. Minäkään en muistele isääni useasti.
Ihminen saattaa saada lähisukulaisekseen ihmisen, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä. Jos tapaisi ko. ihmisen ensimmäistä kertaa vasta aikuisena, ei haluaisi olla missään tekemisissä.
ja syntyy omituisia yhtälöitä, kun avioliittoa ei enää kunnioiteta. Loppujen lopuksi lapsille jää turvaton olo. Sillä aikuinen lapsikin on kuitenkin jonkun "lapsi".
Minä olen onnellinen siitä että vanhempani elivät avioliitossa elämänsä loppuun asti, ja sain tuntea turvallisuuden tunnetta vielä aikuisenakin omasta äidistä ja isästä.