Mitäs tästä

Puolisen vuotta tuskaa, kauhua, pelkoa. Kännykästä paljastui miehen suhde jonnekin ulkomaille. Pettymystä, itkua, riitaa, fyysistä pahoinviontia. Vaakalaudalla kolmen lapsen elämä, talo, erinäisiä sijoituksia-perheen parhaaksi tehtyjä sekä tietysti oma elämäni. Rakas, turvallinen ihminen ei tahdo olla enää sitä minulle vaan toiselle, nettirakkaalle, jonka kanssa viesteilee, kirjoittelee ja toistelee niitä kolmea sanaa, jotka englanniksi osaa.

Koko kesä on mennyt sumussa, yrittää luvattiin, mutta kaikki lupaukset ovat olleet bluffia. Ero on vireillä, tilanne on kestänyt nyt niin kauan etten enää jaksanut kohdella kauniisti ja ymmärtää. Räjähdin, huusin jopa-mitä en ikinä tee. "No niin, nyt tuli ero!" sanoi mieheni. Hän siis valitsi nettirakkaan venäjältä!

Olo on kaamea. Koko elämäni romahti kertaheitolla. Odottelen sovittua tapaamista lakimiehen kanssa. Kuinka perheenisällä voi mennä pää niin sekaisin?
394938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Valitettavasti ne venakot osaavat olla NAISIA, naisellisia ja pukeutuvatkin naisiksi.
Ei heillä ole miesten vaatteita, ei pää kynitty melkein siiliksi ja värjätty punaiseksi .
Ja eivät ne kaakata kokoaikaa tasa-arvosta eikä siitä että seksiä on vähän ja mies ei imuroi ja tiskaa... näin
ymmärtänette mitä tarkoitan...

Äänestä
  • Niinpä niin, ollaan sitten niin rouvaa että....
    Mies hankki rahat,rouva vain rakastaa ja rakastelee. Kaipa miehellä rahaa riittää.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Niinpä niin, ollaan sitten niin rouvaa että....
    Mies hankki rahat,rouva vain rakastaa ja rakastelee. Kaipa miehellä rahaa riittää.

    Kun oman maan naiset on valjastettu töihin ja päiväkoteihin hoitamaan lapsia, että voivat olla pitämässä yhteisen perheen leivässä ja rakentamassa yhteiskuntaa, tupsahtaa naapurista eliittirouvien kikattava klaani elätettäviksi. Kun ei nykyään rahkeet tahdo kaksinkaan riittää niin kovin on pojat pulassa kun yksin yrittävät ja vielä kalliin lemmikin kanssa.

    Äänestä

  • jup kirjoitti:

    tuntuu olevan vastaaja-ämmän teksti. Mitäpä tohon muuta kuin virólaista ja venakkoa ym. sisään, kyllä noi persaukiset pihtari feministit sillä tokenoo....

    Itsepä olette persjalkaiset sekasikiöt ( miehen ja naisen välimuoto ) halunneet sinne töihin mennä ollaksenne niiin tasa-arvoista.
    Sitten vedetään farkuilla vartalo muodottomaksi berliininmakkaraksi ja pistetään miesten takki päälle ja ollaan niiiiin tasa-arvoista.
    Voi VVVVVVVVVVEEEEE kiitos ei mieluummin vaikka venakkoa.

    Äänestä

  • surkeeta kirjoitti:

    tuntuu olevan vastaaja-ämmän teksti. Mitäpä tohon muuta kuin virólaista ja venakkoa ym. sisään, kyllä noi persaukiset pihtari feministit sillä tokenoo....

    vänkäämättä suomalaista saada kun noi älähdät;)

    Äänestä

  • Poika pohjan kirjoitti:

    Itsepä olette persjalkaiset sekasikiöt ( miehen ja naisen välimuoto ) halunneet sinne töihin mennä ollaksenne niiin tasa-arvoista.
    Sitten vedetään farkuilla vartalo muodottomaksi berliininmakkaraksi ja pistetään miesten takki päälle ja ollaan niiiiin tasa-arvoista.
    Voi VVVVVVVVVVEEEEE kiitos ei mieluummin vaikka venakkoa.

    Mieluummin venakkoako? Siis parempi Hilman kuin ilman kun ei muuta saa. Miten oletkaan niin rumia suomalisia joutunutkin kosiskelemaan, että ihan puistattaa itseäsikin? Miksi et valkkaa niitä nätimpiä, miksi heti rumien jälkeen luovutat ja siirryt itätuotteisiin?..... onneksi et ole pulassa, sillä rahallahan saa......

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Niinpä niin, ollaan sitten niin rouvaa että....
    Mies hankki rahat,rouva vain rakastaa ja rakastelee. Kaipa miehellä rahaa riittää.

    Juu ja sitte ku nainen venäjältä pääsee suomeen naimisiin, hän putsaa miehen omaisuuden ja ottaa eron saatuaan kansalaisuuden, näin on ihan lähipiirissä tapahtumassa.Että toivota vaan onne miehellesi :-).Eli ehkä motiivina ei ole suuri rakkaus mieheesi vaan aivan joku muu.

    Äänestä

Y.m. vastauksessaan perheenisä osui just nappiin, näin se on valitettavasti skandinaavisten naisten kohdalla - Ruotsi - suomi... - feminismimi ja punatukkaisuus ovat nyt in ja miehet ovat kaikkeen syyllisiä.

Ei ihme , että venäläiset, virolaiset ym naiselliset naiset käyvät nyt kaupaksi miehille....

Äänestä
  • että ne naiset tulevat rakkaudesta? Tiedän hyvin läheltä seuranneena että suuri osa ulkomaalaisista (esimerkkeinä aasialaisia ja itä-eurooppalaisia) naisista, jotka haluavat miehen skandinaaviasta tulevat tänne, koska täällä on paremmat elinolot ja heillä parempi tulevaisuus. Monet ovat niistä sanoneet, että kun ovat tarpeeksi kauan eläneet niin ottavat eron (ja joskus kun on tarpeeksi vanha ukko niin saattaa kuollakin niin pääsee eroon). Ei ne monet rakasta ällöjä suomalaisia miehiä. (Olen todellakin kuullut heidän puhuvan kaikkea halventavaa selän takana..) Sellaiset miehet sietää antaakin venakoille ja aasialaisille, jotka ei ole riittävän hyviä meille. Kyllä meille taas tulee ulkomailta paremman näköisiä ja kyvykkäämpiä miehiä tilalle. Eihän sellainen edes ole MIES, jolla ei ole itsetuntoa ja vahvuutta olla suomalaisen vahvan naisen kanssa. Vain heikko mies haluaa naisen, joka ei koskaan sano vastaan. :D

    Äänestä

  • Läheltä seurannut kirjoitti:

    että ne naiset tulevat rakkaudesta? Tiedän hyvin läheltä seuranneena että suuri osa ulkomaalaisista (esimerkkeinä aasialaisia ja itä-eurooppalaisia) naisista, jotka haluavat miehen skandinaaviasta tulevat tänne, koska täällä on paremmat elinolot ja heillä parempi tulevaisuus. Monet ovat niistä sanoneet, että kun ovat tarpeeksi kauan eläneet niin ottavat eron (ja joskus kun on tarpeeksi vanha ukko niin saattaa kuollakin niin pääsee eroon). Ei ne monet rakasta ällöjä suomalaisia miehiä. (Olen todellakin kuullut heidän puhuvan kaikkea halventavaa selän takana..) Sellaiset miehet sietää antaakin venakoille ja aasialaisille, jotka ei ole riittävän hyviä meille. Kyllä meille taas tulee ulkomailta paremman näköisiä ja kyvykkäämpiä miehiä tilalle. Eihän sellainen edes ole MIES, jolla ei ole itsetuntoa ja vahvuutta olla suomalaisen vahvan naisen kanssa. Vain heikko mies haluaa naisen, joka ei koskaan sano vastaan. :D

    elätpä sinä silmät sidottuna!
    HEI!PIENI VIHJE... KATSO PEILIIN!

    Äänestä

Kieltämättä kuulostaa samanlaiselle tarinalle kuin vanhempieni ero vuosia vuosia takaperin...

Äitini kävi aikoinaan saman lävitse mitä sinä juuri tällä hetkellä. Vaikka hassulle kuulostaakin, mutta usko että kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin. Ihan varmasti! Äitini aikoinaan lohdutti minua kun teini-iässä suhteet menivät poikki ja elämä tuntui loppuvan. :) Tällä kertaa rooli vaihtuikin ja minä olin se lohduttaja. Äitini vain tuhahti, että: "näkis vaan senkin ihmeen, isäsi oli koko elämäni jne. jne.". Jokunen aika siinä vierähti ja äitini löysi uuden miehen ja on tätänykyä todella onnellinen hänen kanssaan.

Isäni kanssa juttelin tästä uudesta naisesta silloin kun pahin tilanne oli päällä. Useiden kymmenien vuosien avioliitto oli kait jollakin tavalla sitten niin rutinoitunut, tiedä sitten tuota. Ja tietysti tämä kuuluisa viidenkympin kriisi...Isäni kuitenkin ylisti tämän naisen maasta taivaisiin ja puhui, ettei hän ole pitkään aikaan tuntenut näin suurta rakkautta. Yritin sitten siinä toppuutella kun nuori olen vielä ja tuoreessa muistissa on nämä ensirakkauden huumat... Ei heillä kuitenkaan ole kokemusta, (tai on, mutta siitä on kauan aikaa) kuinka nopeasti se arki oikeasti astuukaan elämään, ei se eläminen yhdessä ole niin ruusunpunaista kun aluksi luulee. Edessä on kuitenkin myös kommunikointivaikeus, koska yhteistä kieltä ei oikein ole.

Muutama vuosi siinä sitten vierähti ja isäni tokaisi, että kyllä sinä tyttöni oikeassa olit. Arki astui nopeasti kuvioihin, rakkauden ensihuuma haihtui, kommunikoinnin vaikeus harmitti, yhdessäolo pidemmän päälle ei ollukkaan ihan sitä mitä hän olisi osannut kuvitella. Määrätietoisena isäni kuitenkin päätti kantaa vastuunsa ja jatkaa sillä tiellä minkä oli valinnutkin.

Et kertonut minkä ikäisiä lapsenne ovat. Itse en enää tuolloin kotona asunut, mutta välini meni isääni poikki joksikin aikaa. En pystynyt hyväksymään hänen tekoaan tai tarkemmin sitä pettämistä. Kun vähitellen välit korjaantuivat niin olinkin itse siinä välikädessä kun vanhemmat utelivat minulta toistensa kuulumisia. Se oli ahdistavaa, koska halusin kuitenkin säilyttää välit kumpaankin ja pysyä puolueettomana/ulkopuolisena! Joten ero vaikuttaa toki tavalla tai toisella myös lapsiinne. Kunhan annatte vain aikaa heille käsitellä asiaa niin he kyllä pärjäävät. Tukea saat myös aivan varmasti lapsiltasi ja he sinulta. Itse ainakin lohdutin äitiä ja vietin niin paljon aikaa äitini luona kun se vain työltä ja koululta mahdollista oli. Se oli samalla myös terapiaa minulle.

Ero on kuitenkin aina vaikeampi sille, joka on tehnyt väärin ja päättänyt eroaikeesta. Toipuminen vie kauemman aikaa. Toki petetylle/jätetylle asia tulee shokkina, mutta siitä toipuu kyllä nopeammin.

Näin ihan osittain sivusta seuranneena minun kantani asiaan.

Uskon, että lakimiehen avulla saatte ihan hyvin taloudenkin sumplittua. Älä epäröi käyttää hyväksi miehesi syyllisyyden tuskaa!!

Sinä selviät kyllä, tiedän sen. Se vie vain aikaa!

Äänestä

Selviät kyllä! Nyt on aika ajatella ja toimia järjellä. Ehdit kyllä käydä tunteet läpi vähän myöhemmin. Ehdotan seuraavaa:

1. Selvitä eron jälkeinen taloudellinen tilanteesi.
Mieti miten saat elämäsi turvatuksi, ja tee tarvittavat toimet sen hyväksi.

2. Älä vielä keskity siihen "kuinka joku voi"-osioon, vaan hyväksy tapahtunut, ja yritä jo nyt miettiä sitä, millaista elämää haluat tästä lähin elää.

3. Muista koko ajan, että olet YHTÄ arvokas kuin miehesi ja "se toinen". Olemme kaikki jotain muuta kuin fyysinen olemuksemme. Se, ettei tätä tosiasiaa ymmäretä, näkyy aiemmistakin vastauksista sinulle.

4. Kun olet saanut turvattua tulevaisuutesi, ja pohtinut tarkkaan mitä haluat ja jaksat, voit alkaa ajatella myös sitä, haluasitko enää elää miehen rinnalla joka kohtelee sinua näin. Aina voi rakastua, kehen vain, milloin vain, mutta se, kuinka hullaantumisessaan toimii, kertoo toimjasta itsestään. Tehdyillä valinnoillamme on aina seuraus... ja valitettavasti... ei, vaan onneksemme ne jättävät myös jäljen persoonaamme.

5. Älä hätäile. Ole tyyni. Et ole vastuussa mistään, mitä miehesi on tehnyt tai tekee, vaikka täällä jotkut puhuvatkin siihen suuntaan. Olet vastuussa vain omasta käytöksestäsi. Anna arvoa itsellesi, ja jätä miehesi tekemiset hänen vastuulleen. Päästä ilmapallosta irti, elämä kantaa!

Äänestä
  • Kiitokset tästä ja muistakin rohkaisevista sanoista. Vihjailut skandinaavinaisten ulkonäöstä ja venakkojen viehkeydestä jätän omaan arvoonsa. Eihän kukaan meistä palstalla kirjoittelevista näe, kuinka viehkeitä olemmekaan. Puhumattakaan siitä, mitkä muut asiat pitkässä liitossa olisi pitänyt jo tulla tärkeikisi.

    Oma olo on nyt kaoottisen hirveä, mutta hätä on suuri myös lasten vuoksi. 8-vuotias on itkuinen ja ripustautuu, haluaa asua sylissä. 12- ja 15- vuotiaat pojat murkkuikäisten tapaan hiljaa kauhulla odottavat, mitä tapahtuu. Kuinka sydämeni pakahtuu nähdessäni nämä suloiset lapsemme nyt!

    Odotan, että erosta ei tule aivan säyseä, Annoin kiduttaa itseäni turhilla lupauksilla liian kauan ja huomaan, että taistelutahto alkaa nostaa päätään. Yhteisestä talosta tulee taistelu, mutta oletan, että asia ratkaistaan lasten edun mukaan l. lapset säilyttävät kotinsa.

    On kyllä vaikea muistaa olevansa arvokas, kun on petetty, jätety, haukuttu tasapainottomaksi, valehdeltu, peitelty kaksoiselämää. Jotenkin satuttaa sekin, että nuori venakkotyttö on kirjesuhteen perusteella tarpeeksi tuttu ja rakas, että 20 vuoden perhe-elämä ei merkitse enää mitään. Olen vihainen ja toivon, että tämä heisdän suhteensa, kunhan naikkonen pääsee Suomeen, menee totalisesti pieleen samantien.

    Tulen tekemään kaikkeni, että lasten elämä jatkuisi kavereineen, harrastuksineen ja kouluineen kuten ennen. Miehen kanssa puhevälit on poikki. Lakimieheni voi tapaamisemme jälkeen hoitaa yhteydenpidon. Paha asia on vaan, että täydellinen välirikko ja lopullinen päätös on niin tuore, että mieheni kirjoittelee lemmenkirjeitä venakolleen vielä saman kton alla. Viiko kuluttua pitäisi palata lomilta kotiin, voi apua!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kiitokset tästä ja muistakin rohkaisevista sanoista. Vihjailut skandinaavinaisten ulkonäöstä ja venakkojen viehkeydestä jätän omaan arvoonsa. Eihän kukaan meistä palstalla kirjoittelevista näe, kuinka viehkeitä olemmekaan. Puhumattakaan siitä, mitkä muut asiat pitkässä liitossa olisi pitänyt jo tulla tärkeikisi.

    Oma olo on nyt kaoottisen hirveä, mutta hätä on suuri myös lasten vuoksi. 8-vuotias on itkuinen ja ripustautuu, haluaa asua sylissä. 12- ja 15- vuotiaat pojat murkkuikäisten tapaan hiljaa kauhulla odottavat, mitä tapahtuu. Kuinka sydämeni pakahtuu nähdessäni nämä suloiset lapsemme nyt!

    Odotan, että erosta ei tule aivan säyseä, Annoin kiduttaa itseäni turhilla lupauksilla liian kauan ja huomaan, että taistelutahto alkaa nostaa päätään. Yhteisestä talosta tulee taistelu, mutta oletan, että asia ratkaistaan lasten edun mukaan l. lapset säilyttävät kotinsa.

    On kyllä vaikea muistaa olevansa arvokas, kun on petetty, jätety, haukuttu tasapainottomaksi, valehdeltu, peitelty kaksoiselämää. Jotenkin satuttaa sekin, että nuori venakkotyttö on kirjesuhteen perusteella tarpeeksi tuttu ja rakas, että 20 vuoden perhe-elämä ei merkitse enää mitään. Olen vihainen ja toivon, että tämä heisdän suhteensa, kunhan naikkonen pääsee Suomeen, menee totalisesti pieleen samantien.

    Tulen tekemään kaikkeni, että lasten elämä jatkuisi kavereineen, harrastuksineen ja kouluineen kuten ennen. Miehen kanssa puhevälit on poikki. Lakimieheni voi tapaamisemme jälkeen hoitaa yhteydenpidon. Paha asia on vaan, että täydellinen välirikko ja lopullinen päätös on niin tuore, että mieheni kirjoittelee lemmenkirjeitä venakolleen vielä saman kton alla. Viiko kuluttua pitäisi palata lomilta kotiin, voi apua!

    ... meillä oli hyvin samanlainen tarina...

    Mutta kirjoituksesi jo kertoo että selviätte kyllä. Ajatustesi selkeys ja elämänkokemuksesi kantavat Sinua nyt. Vielä muutamia pointteja, jotka ehkä saattaavat auttaa sinua kun matkustat ajassa:

    1. Keskity läsnäolevaan hetkeen. Sinun ei tarvitse jaksaa kuin se. Puuhaa kotona kuin ennenkin ja anna ajatustesi lipua. Kun tulee paha olo anna kyynelten tulla, jos ovat tullakseen. Itse en kyennyt heti itkemään, vasta kuukausia myöhemmin.

    2. Älä peitä lapsilta suruasi. He ymmärtävät kyllä. Jos voit, ota kaikki heidät koolle ja kerro koko tarina. Kerro se niin KAUNIISTI kuin voit. Älä syytä miestäsi tai naista, kerro vain tosiasiasiat. Kerro siitä, kuinka menit rakkaudesta naimisiin (olihan se niin?) eikä tällaista olisi saanut tapahtua. Kerro huolestasi jota kannat heistä ja kodista. Sano, että nyt MEILLÄ on raskasta mutta aurinko paistaa vielä.

    3. Katsele Itseäsi ajoittain korkeammalta ja huomaa, kuinka oletkaan hienosti selvinnyt. Älä anna itsellesi mahdollisuutta käyttäytyä huonosti MISSÄÄN TILANTEESSA lasten tai miehesi kanssa. Tulet onnittelemaan itseäsi siitä monesti. Käyttäydy asiallisesti, mutta pidä kiinni omasta näkemyksestäsi kun puhutaan omaisuudesta. Se on oikeutesi.

    4. Koti on siellä missä on rakkaat. Vaikka joutuisitte muuttamaankin, (mitä en jaksa uskoa)
    se ei ole kaiken loppu. Kummallista kyllä, se voi olla aivan uusi Alku! Älä ajattele elämääsi valmiiksi, elämä on suurempi.

    5. Miehesi on nyt hullaantunut. Siitä paraneminen vie muutamia vuosia. Valmistaudu siihen, että hän saattaa ottaa yhteyttä myöhemmin Sinuun. Kannattaa jo nyt miettiä, mitä yhteydenottoon vastaa, vaikka sen mahdollisuus tuntuisi olevan valovuosien päässä.

    6. Itke, ahdistu ja huuda tyynyyn. Kiroile omaan kirjaasi ja kirjoita mitä haluaisit huutaa hänelle MUTTA ÄLÄ ALENNU riitelemään miehesi kanssa, joka on valinnoillaan rikkonut neljän ihmisen maailman.
    Vaikkei uskoisikaan, että paha saa aina palkkansa valinnoillamme on aina seuraukset, vaikkeivat ne näykään aivan heti. Ota hetkestä kiinni ja OLE TYYNI muiden edessä. Anna surun näkyä, mutta älä koveta sitä katkeruudeksi ja vihaksi. Siihen tarvitaan hieman psyykkausta, mutta se onnistuu.

    7. Lue jätetyn tarinoita. Oliko se nyt Fisher vai kuka, joka kirjoitti jättäjistä ja jätetyistä. Älä pohdi lainkaan miehesi tekstailua niin järkyttävän julmaa kuin se onkin. Hän ei omalta myrskynsilmältään kykene ajattelemaan tunteitasi. Ajattele sinä vain sitä, mitä Sinä teet tänään ja kuinka elämää saadaan hyväksi teille neljälle. Muistuta itsellesi päivittäin että te olette perhe ja ala mielessäsi kokoamaan se niin EHJÄKSI kuin suinkin. Puhu MEIDÄN PERHEESTÄ. Siinä onkin ylpeydenaihetta kun ympärilläsi on kolme upeaa nuorta... Ei ihan heti parikymppinen pysty samaan... ONNEA!!!

    Äänestä

Exäni rakastui netissä kaukorakkauteen. Puhelimessa, siis tapaamatta, oli sovittu jo suunnitelmista muuttaa yhteen...

Hoh hoijaa, sanoin minä. Erohan siitä tuli, tosin minä olin sitä eroa jo aiemmin halunnut.

Nyt jälkiviisaana tajuan, että se oli exäni keino irrottautua minusta. Eihän siinä mitään rakkautta ollut, ei edes järjen hiventä. Onni oli se, että se avasi silmäni...tajusin millaisen pölvästin kanssa olin kaikki ne vuodet.

Usko pois, vaikka nyt pahalta tuntuukin, niin vuoden päästä ajattelet aivan erilailla. Kyllä aika parantaa ja tuo uusia ajatuksia sinullekin. Hyvää jatkoa, pidä lippu korkealla!

Äänestä

NYT PIDÄT ITSESI VAIN KAIKEN YLÄPUOLELLA JA OSAAT NÄYTTÄÄ ET SINÄ SE PÄRJÄÄT PARHAITEN TÄSSÄ JA NYT/TULEVAISUUDESSA:MIEHESI HUOMAA MYÖHEMMIN MITÄ MENETTI JA TULEE KATUMAAN /ANELEMAAN TAKAISIN,MUTTA ÄLÄ OTA.
VOIMIA SINULLE JA KOITA PYSYÄ TYYNENÄ JA KOVANA.

Äänestä

muista se.. mies tarvii pärjäämiseen naista, harvemmin ne yksin osaa olla ... anna hänen mennä ja ottaa mitä materiaalia onneensa tarvii, sinulla on lapset ja heidän kanssaan elämä vasta aukeaa jos sallit sen ja unohdat tuollaisen pikku pojan ...

Äänestä

Osu ja uppos. Parempi löytyi venäjältä.

Äänestä

Onneksi tuli ilmi että ihminen jota pidit turvallisena ja rakkaana ei ole sitä miksi häntä
luulit.
Keskity itseesi ja lapsiin.
Peettymyksen tunne on luonnollista.
Riita ihan turhaa.
Pura tunteitasi nyt muualle kuin mieheen
joka ei ansaitse sinulta minkäänlaisia tuneita
eikä tunnu niistä välittävän.
Älä syyllistä itseäsi.

Äänestä

meiltä käsin. Nuori mies otti ja rakastu venakkoon jolla oli kolme lasta. Aikansa elätettyään kyseistä rouvaa ja rouva sai asiansa kuntoon, otti ja lähti.
Mies makaa hautausmaalla, teki itsarin, Surullista!

Äänestä
  • Alkuperäiselle kirjoittajalle voimia, elämäsi on myllerryksessä, mutta parempaan päin. Voimia tuleva erosi vaatii, mutta jaksat sen varmasti lastesi takia.

    Lähipiirissä kävi vuosia sitten tällainen tapaus. Mies viidenkympin kriisissä erosi vaimostaan kun jossain mielenhäiriössä oli löytänyt nuoren venakon jostain deittipalvelusta itselleen. Idän kaunokainen (joka ei muuten ollut kaksisen näköinen akka) oli iältään 23 v. ja tuleva sulho 48 v. , kiva lähtökohta toimivalle suhteelle, eikö ;)
    No, hommahan eteni näin, että morsian oli saatava Suomeen visiitille ja 'koeajoon'. Nuoripari oli tietysti täpinöissään uutuuden viehätyksestä, vaiika akan motiivit oli tietysti päästä vain Suomeen.
    Eikä aikaakaan, kun käytiin sormuskaupassa ja maistraatissa, neljän kuukauden seurustelun jälkeen oli tuore rouva siunatussa tilassa ja viidenkympin villityksessä painiva mies tietysti rehvasteli tuttavilleen, mikä aarre hänellä olikaan kotonaan.
    Rakkauden hedelmä syntyi aikanaan, ja jo sitä ennen oli lempi alkanut laantumaan, kun piti uuden rouvan äitikin saada Suomeen vierailulle kovin useasti. Anoppihan saattoi viipyä vierailulla parisen viikkoa, ja ukko maksoi tietysti viulut joka reissusta. Pikkuhiljaa kaikki alkoi menemään ns. persiilleen, rouva vaati sitä ja tätä, eikä ukkoparka tiennyt miten unelma yhtäkkiä muuttuikin painajaiseksi. Ero tuli parin vuoden avioliiton jälkeen, elatusmaksut lapsesta koitui tietysti maksettavaksi, rouvahan ei suinkaan tullut Suomeen töitä tekemään.

    Että tällainen tapaus, nykyisin taitaa olla kyseinen puolituttu mies vanha äijänreppana, joka maksoi vaan kalliin hinnan lyhyestä huumasta. Pikkurouva viettää nykyisin suht mukavaa elämää, yhteiskuntamme avustuksella, ja rahoittaa siinä samalla elämäänsä kuulemma kaikille tutulla ammatilla ;)

    Äänestä

  • venakot tänne tulee? kirjoitti:

    Alkuperäiselle kirjoittajalle voimia, elämäsi on myllerryksessä, mutta parempaan päin. Voimia tuleva erosi vaatii, mutta jaksat sen varmasti lastesi takia.

    Sinulla kyllä olla nyt arvot kohdalla.Puhut aika sivistymätöntä kieltä.Kerrot,ikäänkuin olisit itse ollut se ns.kaksisen näköinen akka!taitaa olla kadeutta ilmassa niitä venakkoja kohtaan,kun tälläisiä liikkuu palstoilla.
    Miksiköhän ne suomaliset miehet ottavat niitä ulkolaisia naisia????Oliskohan syy näissä suomalaisissa naisissa ja niiten ulkonäössä???
    kateutta vaan,muuten ei tälläiset asiat heiluttais suuntaa eikä toiseen.

    lakeja Somessa,että kuka tänne saa tulla ja kuka ei!

    Äänestä

  • taitaa kirjoitti:

    kirjoitustyylistä ja haukkumasanoista ton jo huomaa, että omaan nilkkaan tais toi sattua

    Äänestä

  • et ole laatimassa kirjoitti:

    lakeja Somessa,että kuka tänne saa tulla ja kuka ei!

    Hehhehe.. Tärkeintä olikin se, että mies sai nenilleen, ei se että kuka tänne tulee. Tulkoon ja vieläpä miesten kustannuksella.. ;)

    Äänestä

  • taitaa kirjoitti:

    Sinulla kyllä olla nyt arvot kohdalla.Puhut aika sivistymätöntä kieltä.Kerrot,ikäänkuin olisit itse ollut se ns.kaksisen näköinen akka!taitaa olla kadeutta ilmassa niitä venakkoja kohtaan,kun tälläisiä liikkuu palstoilla.
    Miksiköhän ne suomaliset miehet ottavat niitä ulkolaisia naisia????Oliskohan syy näissä suomalaisissa naisissa ja niiten ulkonäössä???
    kateutta vaan,muuten ei tälläiset asiat heiluttais suuntaa eikä toiseen.

    me suomalaiset naiset kovin naisellisia usein ollakkaan, minä en ainakaan yleensä erikoisemmin tälläydy. Mutta biologinen totuus on että ihmiset pariutuvat ulkonäöllisesti "samantasoisten" kanssa TAI sitten toisessa osapuolessa (siinä rumemmassa) houkuttaa raha, valta tai kuuluisuus (kuuluisuudeksi riittää soittaminen keskinkertaisessa humppabändissä). Eli tiedoksi teille suomalaisille miehille, jotka ette tunne saavanne niin hyvännäköistä pesää Suomesta kuin ulkomailta, syy on teidän tarjoamanne elintaso! MUTTA ei siinä sinänsä ole mitään väärää, se on ihan normaalia kaupankäyntiä, kumpikin saa sitä mitä haluaa.

    Äänestä

ihmiset paljastaa oikeat kasvonsa...

Äänestä
  • Tämä on katsos meidän suomalaisten tapa. Olemme niin suvaitsevaisia kun ulkomaalaisia vastaan tulee, mutta kun käännytään nurkan taakse niin sitten alkaa mollaus.

    Äänestä

TOISEN PUHELINTA PENKOMAAN??
mitä siitä sait?Kerron Sinulle- tuska,viha,kipua.ja kaiken lisäksi se on tuomittava teko.Kokemusta on!
En tietenkään puolustaa miehesi tekoa,mutta kyllä ne Sinun tuskat on itse hankkimat.
Jatkossa pitää visusti näppis erossa toisen henk.kohtaisista tavaroista!
Puhelin on sellainen,olit vaikka kuinka naimisissa!

Äänestä
  • Ämmä itse sai aikaiseksi lumivyöryn ja nyt sitten kärsitään.

    Äänestä

  • kukri kirjoitti:

    Ämmä itse sai aikaiseksi lumivyöryn ja nyt sitten kärsitään.

    No olisko sit pitäny elää tietämättömänä siitä mitä mies puuhaa, ku ei suostu asiasta mitään puhumaan. Joo väärin se on mut ihan oikeutettua tollasessa tilanteessa.

    Äänestä

  • Oli varmasti fiksua. Eihän hän muuten olisi saanut tietää sitä, että millaisen pöllön kanssa hän on hynttyyt yhteen laittanut. Nyt hänelläkin on mahdollisuus löytää onnensa.

    Äänestä

Voi voi kun venäläiset tytöt vie suomalaisia miehiä. Mitäs nyt tehdään, ai niin, ruvetaan haukkumaan kaikki venäläiset!!!
Hyvin menee, Suomen tytöt!

Ja jos rakastamani mies yhtäkkiä löytää onnen, jota minun kanssani ei löytänyt, niin olen ONNELLINENN HÄNEN PUOLESTAAN!!!!!!! Luulis ton ikäisen jo osaavan tän homman.

Äänestä

Kamalia viestejä oletkin saanut viestiisi. Osaan kuvitella tunteesi, vaikka en ihan samaa olekaan kokenut. Oletko käynyt eroperhe.net keskustelupalstalla? Siellä saa asiallista apua, tukea ja ystäviäkin. Ja kaikki yhdistää sama asia, ero. Käy ihmeessä. Ja voimia sinulle rankkaan elämäntilanteeseen.

Äänestä

Ei tuollainen nyt niin kauhean harvinaista ole - mitä tässä olen ympäristöä seuraillut - eikä se kai asiaa muuksi muuta vaikka nainen olisi ollut suomalainenkin, vai mitä? Yhtä paljon pettymys koskee ja petos suututtaa jos sen uhriksi on joutunut, oli kyseessä minkämaalainen tahansa.

Otaksuttavasti teidän perheen isällä on ollut pää sekaisin aina - ja ehkä tämä on seurassasi hetkeksi asettunut paikoilleen, mutta ei välttämättä jäädäkseen.

Usko pois parempi sinun on olla lastesi kanssa keskenään kuin epäluotettavan miehen kanssa. Anna painua mihin lystää.

Jos oikein nyt tarkasti ajattelet - haluaisitkos elää ikuisesti tuskaisena, kauhua täynnä, pelossa, itkeä, riidellä, voida fyysisesti pahoin lopun ikääsi - eihän se sellainen mitään elämää olisi. Ihmiset eivät oikeasti koskaan kykene muuttumaan ja vaikka tämä tarina lopahtaisi, aina on seuraava jo tulossa - ja kukapa tietää mitä on menneissä tapahtunut. Oli mitä oli, kyseisen miehen seurassa tarjonta mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulisi olemaan juuri sitä tuskaista menoa, jota olet nyt maistanut. Ja toisaalta, kun olet kerran pettynyt ja menettänyt luottamuksesi johonkuhun, ei se luottamus enää palaa - tämän voin sanoa ihan omasta kokemuksesta.

Sinulla on oikeus olla onnellinen siinä missä kenellä tahansa muullakin. Uusi parempi huominen alkaa heti kun otat siitä kaksin käsin kiinni ja alat rakentamaan tulevaisuuttasi - ja varsin pian tulet huomaamaan, että joku elämäntapaseikkailija ei olisi kuin tiellä siinä ryminässä =)

Tiedän, ettei heti alkutyrmistyksen jälkeen ole helppoa kuvitellakkaan elämää minuutin kuluttua tai tunnin kuluttua - mutta kyllä sekin hetki tulee kun huomaa, millainen tuuri oikeastaan on käynyt. Ja monta muutakin seikkaa menneisyydessä, mitä oikeastaan ei kaipaakkaan enää elämässään.

Tällä hetkellä kaipuussasi saatat pitää miestä vielä rakkaana turvallisena ihmisenä .. Mutta kysyppä kerran itseltäsi: Tekisikö rakas ja turvallinen moisia temppuja?
Toettuasi nykyisestä kauhunkankeudestasi ja olet pyyhkinyt suurimman osan pettymyksen kyyneleistä kasvoiltasi huomaat myös, että et edes ole vielä kohdannutkaan sitä rakasta ja turvallista ihmistä elämässäsi
- ja sehän tarkoittaa vain sitä, että se ihminen on vielä matkalla luoksesi..

Koeta jaksaa ja olla vähemmän peloissasi tulevaisuuden suhteen, se tulee kumminkin kohti - ja usko pois, se on parempi kuin mitä uskotkaan tai ehkä uskallat toivoa nyt.
Ainakin se on paljon parempi kuin sellainen tulevaisuus, minkä kokisit epäluotettavan miehen rinnalla..

Äänestä
  • Jotenkin kaiken tyrmistyksen keskellä sanasi kuullostavat uskottavilta. Silti jokin aivolisäkkeen osa uskoo yhä, että tämä on vain pahaa unta ja ihminen kyllä muuttuu.

    Mitään uutta onnea en aio edes etsiä, olkoon se elämä osaltani ohitse. Suurinta tuskaa tulen pitkään tuntemaan lasteni takia. Pienin on vasta 8v. ja kaikilla heillä om suuri hätä sydämessä, vaikka olen yrittänyt esittää heille vakuuttavaa ja turvallista äitiä, joka hoitelee homman kotiin. En ole siitä yhtään varma itse. Tärkeintä elämässäni on aina ollut ydinperhe, turvallisen ehjän kodin tarjoaminen lapsille kasvualustaksi. Yhtäkkiä tuo roisto, jota pidin rakkaimpanani, päättää riistää sen heiltä.

    Puhe siitä, onko venakko parempi kuin suomalainen jne. on tässä kohtaa ihan toissijaista. Mieheni kohdalla ehkä surkuhupaistakin on se, että perheen ohitttaa venakko, jota hän ei ole koskaan tavannut! Vain kirjeissä ja puhelimessa. Pidän omaa hätääni, aavisteluani ja kännykän tarkistamista hyvin pienenä syntinä mieheni tekoon verrattuna enkä joistakin viesteistä huolimatta osaa tuntea siitä suurta syyllisyyttä.

    Tuttavapiiri alkaa olla pikkuhiljaa tietoinen asiasta ja tyrmistys on suuri. "MItää? Eihän teille nyt noin voi käydä?" - Kävipä vaan ja myönnän että olen täynnä kaikkia mahdollisia negatiivisia tunteita. Pelkään, että tyypilliseen tapaani päätän vaan pärjätä ja jaksamisen raja löytyy sitten jollain tuhoisalla tavalla. Olisipa edes ystävä, jolla järki pelaisi nyt kun omani ei tottele.

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    Jotenkin kaiken tyrmistyksen keskellä sanasi kuullostavat uskottavilta. Silti jokin aivolisäkkeen osa uskoo yhä, että tämä on vain pahaa unta ja ihminen kyllä muuttuu.

    Tottakai olet tyrmistynyt, tottakai ajatukset eivät voi oikein ottaa ja asettua paikoilleen - siis kaikessa kaameudessaan, sinultahan on yksi elämänosa johon olet panostanut koko sielullasi, murentunut pieniksi palasiksi - kuin valokatkaisijasta yks kaks kaikki oli toisin ja pimeää. Jos sellainen ei ihmistä järkytä pois tolaltaan, niin mikäs sitten?

    Onnen etsiminen ei ole koskaan kannattavaa, ei se etsien löydy. Onni on vähän siitä kummallinen kaveri, että se vaatii oman ajan tullakseen - mutta palasia siitä meillä kaikilla on aina pikkuisen matkassa. Ja ne palaset havaittuaan on suhteellisen helppo alkaa rakentamaan parempaa niiden avulla - yhtenä päivänä niitä onnen palasia on kertynyt jo sen verran, että huomaa olevansa onnellinen - ja tällöin on saavuttanut onnensa kokonaisena.. niin se vain kulkee..

    Turhaan sinä murehdit onko syntisi mitattavissa tai verrattavissa siihen mitä joku muu on tehnyt - olisitko tehnyt moista ellei sisälläsi olisi ollut jonkunlainen aavistus tai tieto toisen teoista?

    Omassa elämässäni kävi varsin samoin, olin hyvinkin tietoinen entisen miehen epärehellisyydestä - no eipä se ollut vaikea olla tietoinen, laiska ihminen kun ei edes peittele jälkiään - katselin aikani ahdistus sisälläni ja luottamuksen menettäneenä, toivoen että ihminen muuttuisi aivan kuten sinäkin sanoit... mutta, eihän mihinkään tyytymätön muutu, ikävä kyllä..

    Jo ennenkuin oli päädytty neuvojien pariin minä olin heittänyt pyyhkeen kehään ja yritin vain pelailla aikaa kaikin mahdollisin tavoin, että saisin asiat ja elämän järjestykseen, ennen luonnevikaisen suhteen päättämistä.

    Myönnän ihan suoraan olleeni epärehellinen siinä kohdassa, mutta en mitään tunnontuskaa asian puitteissa, vieläkään näin vuosia jälkeenpäin. Ikävä tosiasia kun on, että epärehellisessä seurassa ihminen oppii vastaamaan samalla tavalla - eikä kyse ollut mistään kostoista, ei punttien tasaan saamisestakaan, olin vain se, joka kykenisi hoitamaan asiat siten, ettei erosta olisi seurannut kummallekkaan suuria vaikeuksia taloudellisesti jos muutenkaan - joskus ihmisen on venyttävä vähän liian pitkälle.

    Ja mitäpä on mielistely - valkeat valheet - maireilu, sen rinnalla kuitenkaan, kun toinen haisee lemmenleikeiltä toisen palatessa töistä, tai on jätetty merkkejä joista voi päätellä hauskaa olleen (pyykeistä voi päätellä kovin paljon, kuten väärän värisistä hiuksistakin erinäisissä paikoissa) .. kun ei asioista mainita ihmiset vain käyvät huolimattomiksi .. sinä päivänä kun tämä alkoi jostain syystä lämmitellä suhdettamme ja vaatia oikeuksiaan minuun takaisin, katsoin, että nyt saa riittää - ja yksinkertaisesti se vain riitti - vedin esiin kaikki todisteet, hänen seikkailuistaan eteen viestejä myöten.. huvittavinta on, että vaikka toinen oli rietastellut mielensä mukaan, hänen mielessään minun tekoni olivat paljon pahemmat.. Niinpä - toisilla ei ole kanttia katsoa peiliin ikävä kyllä tai he eivät uskalla, silloin on vaan syyteltävä muita.. yhtä kaikki, vaikka hänestä asiat olivat alkaneet sujua niin hyvin ja kannattaisi yrittää, en minä voinut ajatella enää elämää jossa minua koskisi mies joka koskee muitakin. Ja se oli sen tarun loppu se.

    En silti menisi sanomaan, että olisin paha ihminen tai edes epärehellinen pohjimmiltani - jouduin vain väärään seuraan..

    On ymmärrettävää, että tunnet huolta kaikesta juuri nyt kaikesta ja sinulla on aivan liian paljon ajateltavaa siihen nähden mitä yksi ihminen kykenisi kerralta läpikäymään. Ole armollinen itsellesi ja hidasta vähän - irrota itsesi hetkeksi koko asiasta ja tee itsellesi jotain hyvää mitä et ehkä normaalisti tekisi.

    Ihmeellinen on se voima kun hakeutuu pois myrskyn silmästä vähäksikin aikaa, asiat alkavat hiljalleen ottaa oikeita mittasuhteita ja sielu parantua. Tällä hetkellä voi kuulostaa kornilta ja pahalta, mutta: yksikään ihminen ei ole tässä maailmassa tärkeämpi kuin sinä itse itsellesi - itseään on osattava rakastaa ja vaalia, ennenkaikkea itselleen on oltava armollinen. Sinä elät läpi elämäsi itsesi kanssa ja vain itsesi kautta kykenet olemaan se mikä oikeasti olet - rakastettu, äiti, nainen - ajattele miten kohtelet itseäsi ja annatko tehdä itsellesi ihan mitä vain?

    Pahojen aikojen kohdatessa ja niitä setviessä on kaikki muut, aivan kaikki muut pistettävä sivuun itsesi tieltä hetkeksi, kun keräilet paloja yhteen siitä mitä on jäänyt. Sillä rikkinäisenä huolestut kaikesta, et osaa suoriutua yksinkertaisimmistakaan asioista, ja murhe sokeuttaa monelle asialle - ja vaikka vähän pahalta tuntuu lasten kohdalla itseensä keskittyminen - mieti kumpi on lapsille parempi: vahvempi selkeämmin ajatteleva tasapainonsa löytänyt äiti vai loppuun palanut murheen murtama pakolla eteenpäin kulkeva äiti. Se murheenmurtama äiti harvoin parantuu, tiesitkö myös sen.. murheissaan ihminen ei edes huomaa, että ystäviä saattaa olla aivan lähellä ja yllättävässäkin ihmisissä ..

    Ihminen on vahva, vahvempi kuin itse uskookaan - ja jokaiselle ihmiselle on annettu elämän murheita juuri se määrä minkä hän jaksaa kantaa harteillaan - ja ilon kantamiseen, hän on saanut avuksi lähimmät ja rakkaimmat ihmiset. Ikäväkyllä ilo ja onni joskus pääsevät unohtumaan vaikka niiden aiheita on niin paljon enemmän.
    Katso hetki toisaalle pahoista asioista ja huomaat kuinka paljon sinulla on elämässäsi asioita joista iloita, älä anna niiden hukkua murheeseen - koska ne ovat niitä asioita joiden takia sinun kannattaa elää eteenpäin. Hetken aikaa voimia kerättyäsi tiedät jopa sen, kannattaako sinun odottaa toisen muuttumista, miten haluat elämäsi jatkuvan ja miten toimia.

    Jaksamista sinulle ja hengähdä hetki, ettet menisi rikki

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    Jotenkin kaiken tyrmistyksen keskellä sanasi kuullostavat uskottavilta. Silti jokin aivolisäkkeen osa uskoo yhä, että tämä on vain pahaa unta ja ihminen kyllä muuttuu.

    Mitään uutta onnea en aio edes etsiä, olkoon se elämä osaltani ohitse. Suurinta tuskaa tulen pitkään tuntemaan lasteni takia. Pienin on vasta 8v. ja kaikilla heillä om suuri hätä sydämessä, vaikka olen yrittänyt esittää heille vakuuttavaa ja turvallista äitiä, joka hoitelee homman kotiin. En ole siitä yhtään varma itse. Tärkeintä elämässäni on aina ollut ydinperhe, turvallisen ehjän kodin tarjoaminen lapsille kasvualustaksi. Yhtäkkiä tuo roisto, jota pidin rakkaimpanani, päättää riistää sen heiltä.

    Puhe siitä, onko venakko parempi kuin suomalainen jne. on tässä kohtaa ihan toissijaista. Mieheni kohdalla ehkä surkuhupaistakin on se, että perheen ohitttaa venakko, jota hän ei ole koskaan tavannut! Vain kirjeissä ja puhelimessa. Pidän omaa hätääni, aavisteluani ja kännykän tarkistamista hyvin pienenä syntinä mieheni tekoon verrattuna enkä joistakin viesteistä huolimatta osaa tuntea siitä suurta syyllisyyttä.

    Tuttavapiiri alkaa olla pikkuhiljaa tietoinen asiasta ja tyrmistys on suuri. "MItää? Eihän teille nyt noin voi käydä?" - Kävipä vaan ja myönnän että olen täynnä kaikkia mahdollisia negatiivisia tunteita. Pelkään, että tyypilliseen tapaani päätän vaan pärjätä ja jaksamisen raja löytyy sitten jollain tuhoisalla tavalla. Olisipa edes ystävä, jolla järki pelaisi nyt kun omani ei tottele.

    Olet saanut parilta kirjoittajalta todella hyviä neuvoja, joihin ei ole mitään lisättävää. Vaikeinta ja tuskallisinta on minulle ollut rakkauden kuolettaminen, se, että minun ei enää kuulu eikä tarvitse huolehtia saati tuntea myötätuntoa sitä miestä kohtaan, joka vuosikymmenet oli elämäni tärkein ihminen. Kannan suurta pettymystä mukanani loppuelämän, mutta tiedän, että sen kanssa pystyy elämään. Kun tuntuu vaikealta alan miettiä, mikä olisi ollut vaihtoehto. Toisen muuttumiselle ei voi elämää perustaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sanotte? kirjoitti:

Puolisen vuotta tuskaa, kauhua, pelkoa. Kännykästä paljastui miehen suhde jonnekin ulkomaille. Pettymystä, itkua, riitaa, fyysistä pahoinviontia. Vaakalaudalla kolmen lapsen elämä, talo, erinäisiä sijoituksia-perheen parhaaksi tehtyjä sekä tietysti oma elämäni. Rakas, turvallinen ihminen ei tahdo olla enää sitä minulle vaan toiselle, nettirakkaalle, jonka kanssa viesteilee, kirjoittelee ja toistelee niitä kolmea sanaa, jotka englanniksi osaa.

Koko kesä on mennyt sumussa, yrittää luvattiin, mutta kaikki lupaukset ovat olleet bluffia. Ero on vireillä, tilanne on kestänyt nyt niin kauan etten enää jaksanut kohdella kauniisti ja ymmärtää. Räjähdin, huusin jopa-mitä en ikinä tee. "No niin, nyt tuli ero!" sanoi mieheni. Hän siis valitsi nettirakkaan venäjältä!

Olo on kaamea. Koko elämäni romahti kertaheitolla. Odottelen sovittua tapaamista lakimiehen kanssa. Kuinka perheenisällä voi mennä pää niin sekaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu