Hei vaan!!!

Osaisikohan kukaan kertoa minulle että miten voisin löytää itselleni hyvän muslimi miehen? Itse olen "palannut islamiin" jo jonkun aikaa sitten ja nyt haluaisin miehen rinnalleni. Baaristakaan minun on turha lähteä ketään etsimään koska ne jotka sielä pyörii ei taida olla ihan siitä parhaimmasta päästä, enkä itsekkään kyllä baareissa tykkää käydä. En myöskään oikein tunne ketään kuka voisi toimia "välikätenä". Eli jos kellään tulee mitään ideoita mieleen, niin kuulisin mielelläni. :)
91563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vai oletko saanut sen käsityksen että sinne voi noin vain mennä ja olla muslimi?

Miksi sinusta tuli oikeastaan muslimi senkö takia että saisit miehen?

Äänestä
  • minun nähdäkseni baareissa pyörii kaiken maalaisia miehiä jotka sanovat itseään muslimeiksi. Muslimeita he ovat koska ovat syntyneet muslimiperheeseen, mutta eivät käyttäydy sen mukaisesti. Esimerkiksi monet turkkilaiset, marokkolaiset, irakilaiset, somalit ynnä muut miehet jotka ovat muslimeita, niin kyllä heitä näkee tuolla baareissa ketkumassa ja juoksemassa suomalaisten naisten perässä.

    Äänestä

  • Ilmeisesti sinäkään ole baareissa käynyt? Kyllä muslimit käyvät yökerhoissa.

    Äänestä

Oletko todella etsimässä aviomiestä, vai onko tämä provo? Jos olet vakavissasi, niin laita minulle sähköpostia ja kerro enemmän itsestäsi ja suunnitelmistasi. Itse olen suomalainen nainen ja naimisissa muslimimiehen kanssa. Jään odottelemaan viestiäsi :-)

[email protected]

Äänestä
  • Olen tosissani. Laitan sinulle sähköpostia heti kun pääsen koneella käymään seuraavan kerran, eli varmaan jo huomenna. Mutta nyt minun pitää rientää. Jutellaan sitten enemmän aiheesta. :)

    Äänestä

Baarien sijaan ala käydä pizzerioissa:)

Äänestä
  • Suomessa on muuten aika huonoa pizzaa. Maku on kuin pizza olisi jätteistä tehty. Tosiaan siis pizzerioissa voi olla parempia aviomiesehdokkaita kuin pizzoja.

    Äänestä

  • titiros kirjoitti:

    Suomessa on muuten aika huonoa pizzaa. Maku on kuin pizza olisi jätteistä tehty. Tosiaan siis pizzerioissa voi olla parempia aviomiesehdokkaita kuin pizzoja.

    Hmm, no ei minusta ihan noinkaan... Ainakaan ulkomaalaisten paikoissa, joissain Suomen ketjupizzerioissa nyt ei erota, että onko välissä kanaa vai tonnikalaa:D Muslimeja niistä varmaan löytyy mutta eipä he kovin harjoittavia voi olla, jos sianlihaa käsittelevät ja myyvät alkomaholia.

    Eikö kannattaisi kysyä imaamilta;D Moskeija tuskin on paras paikka deittailla mutta eikös muslimeille ole jotkut omat palvelut näitä asioita varten?

    Äänestä

  • titiros kirjoitti:

    Suomessa on muuten aika huonoa pizzaa. Maku on kuin pizza olisi jätteistä tehty. Tosiaan siis pizzerioissa voi olla parempia aviomiesehdokkaita kuin pizzoja.

    "Maku on kuin kuin pizza olisi jätteistä tehty."

    Siihen on yleensä syynsä, jonka taidat jo tietääkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


.............................. kirjoitti:

Osaisikohan kukaan kertoa minulle että miten voisin löytää itselleni hyvän muslimi miehen? Itse olen "palannut islamiin" jo jonkun aikaa sitten ja nyt haluaisin miehen rinnalleni. Baaristakaan minun on turha lähteä ketään etsimään koska ne jotka sielä pyörii ei taida olla ihan siitä parhaimmasta päästä, enkä itsekkään kyllä baareissa tykkää käydä. En myöskään oikein tunne ketään kuka voisi toimia "välikätenä". Eli jos kellään tulee mitään ideoita mieleen, niin kuulisin mielelläni. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu