Heij!
itse otin noin vuosi sitten napakorun ja mietin ,että onkohan se kasvamassaulos?nahkaa on välissä about 5 milliä :/ onko se liian vähän?siinä on kyllä ollut jo pitkän aikaa melko vähän nahkaa välissä.
napakorun uloskasvaminen
11
5745
Vastaukset 11
- perhuska
Paha sanoo, mutta itelle tuntuu käyvän samoin :D
Minä en uskonut kuin vasta toisella kerralla. Eli napakoru kuroutuu kokonaan pois. Tämä tapahtui siis kahdesti.
Luulen, että koru pysyy kuroutumatta vain kohdassa, jossa on rustoa tai jokin kieleke, kuten korvanlehti tai kieli. Vatsa on sensijaan sileää lihaa.- asiaan perehtynyt
Korujen uloskasvaminen on yksilöllinen ominaisuus johon ei voi vaikuttaa. Toisten elimistö vain hylkii metalleja, kun taas toisten ei. Omat koruni (navassa ja kulmassa) ovat pysyneet liikahtamatta paikallaan jo 10 vuotta.
- korut pukkaa ulos
Tutulta kuulostaa itselläni oli 6 lävistystä ennen kuin uskoin, että ne ei minulla vuotta kauempaa pysy oli ne sitten missä tahansa :( iho hylkii ne ulos ja parempi minun kohdallani oli luopua ajatuksesta olla lävistetty. Kieli on ainut mihin ne on sopinut siinä pysynyt jo 6 vuotta. Napaan ja nänneihin sain vaan arvet.Älä pidä napakorua liian kauan(jos se kasvaa ulos) itselläni se lopulta repesi ja tulehtui pahasti.
- en oikeen tiedä..
miten paljon nahkaa teillä on siinä välissä??
pelkään että minulla on napakoru kasvamassa ulos =(
vaikea mittaa meidän hankalalla mittanauhalla..mutta joten kuten kun mittasin oli millejä 6-7... - sone123
en oikeen tiedä.. kirjoitti:
miten paljon nahkaa teillä on siinä välissä??
pelkään että minulla on napakoru kasvamassa ulos =(
vaikea mittaa meidän hankalalla mittanauhalla..mutta joten kuten kun mittasin oli millejä 6-7...Hei! Tänään otin korun kokonaan pois kun se kasvoi niin paljon ulos että oli enää millin paksu nahan riekale ja seki oli kuivunu rahka...nyt on enää sellanen monttu navassa.. voikohan tuo kieliläväri kasvaa ulos ku taidan olla se jolla elimistö hylkii kaikenlaisia metalleja vaikka onhan niitä muovikorujaki nykyään!
- l4ur4--
en oikeen tiedä.. kirjoitti:
miten paljon nahkaa teillä on siinä välissä??
pelkään että minulla on napakoru kasvamassa ulos =(
vaikea mittaa meidän hankalalla mittanauhalla..mutta joten kuten kun mittasin oli millejä 6-7...niin, että itelläni on kans tosi vähän siinä ihoa ( n. 6 milliä, en ole aivan varma )
Ja nyt on alkanut pelottamaan että onko kasvamassa ulos? mitä pitäisi tehdä?
mul on ollu napakoru jo vuoden ja kolme kuukautta ja parantui hyvin..
Mutta kaikki jotka tiiätte asiast jotai, ni kirjottakaa :) - lfjdkjh
l4ur4-- kirjoitti:
niin, että itelläni on kans tosi vähän siinä ihoa ( n. 6 milliä, en ole aivan varma )
Ja nyt on alkanut pelottamaan että onko kasvamassa ulos? mitä pitäisi tehdä?
mul on ollu napakoru jo vuoden ja kolme kuukautta ja parantui hyvin..
Mutta kaikki jotka tiiätte asiast jotai, ni kirjottakaa :)mul on kans nyt sellane tilanne et napakoru näyttää kasvavan ulos. nahkaa enää joku 4-5 mm :'(( ei vaa haluis ottaa sitä pois viel jos se ei kasvakkaa ulos
- Millalliini
lfjdkjh kirjoitti:
mul on kans nyt sellane tilanne et napakoru näyttää kasvavan ulos. nahkaa enää joku 4-5 mm :'(( ei vaa haluis ottaa sitä pois viel jos se ei kasvakkaa ulos
Otin tässä pari päivää sitten ja tuntuu ettei sitä laitettu tarpeeksi paksulti läpi? Ja miten olette mitanneet nuo paksuudet :DD
- kolmasnapakoruotettu
Millalliini kirjoitti:
Otin tässä pari päivää sitten ja tuntuu ettei sitä laitettu tarpeeksi paksulti läpi? Ja miten olette mitanneet nuo paksuudet :DD
sama juttu, kauheen reunaan ne sen laitto mut kaipa ne siellä tietää mitä tekee :p ja mitä oon ite kyselly niin 5 milliä on ihan normaali paksuus mitä siihen pitäis ihoa jäädä :oo ja uloskasvamiseenki voi vaikuttaa ite esimerkiks käyttämättä suolaliuosta / desinfiointiaineita ELLEI oo tulehtunu.
- Jjoooooooooj
Ite oon maanantain ottamas napakoruu ja ainoo asia mikä pelottaa on uloskasvaminen :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551