Mistä apua?

voisi mennä vaikka jonkun kaverinsa luo silloin kun pitää ryypätä.
Tai juomisen voisi vaikka lopettaa kokonaan, jos ei kerta hallitse itseään.
Sulla ja vauvalla on oikeus olla turvallisesti omassa kodissanne.

Miettikää ratkaiuja. Jos kaikki on muuten hyvin, niin tuo on järjestelykysymys.
Voisithan sinäkin mennä vauvan kanssa vaikka vanhempiesi luokse silloin kun miehesi haluaa ryypätä. Tai kaverille.

Sopikaa vaan etukäteen ettei pääse tapahtumaan mitään ikävää.

Ilman viinaakin voi elää. Jopa miehet!

Eihän sitä tuollaisissa kuvaamissasi väkivaltaisuustapauksissa mihinkään pariterapiaan kannatakaan mennä, vaan hakea yksilöapua itselleen. Siis se väkivaltainen osapuoli.

Viittaan tuossa parissa alemmassa viestissä erääseen apua tarjoavaan paikkaan, joka on tosin keskittynyt naisiin ja seksuaalivähemmistöihin, mutta joka tarjoaa apua myös miehille. En viitsi toisaa tässä paikan nimeä, ettei sitä koeta joksikin mainostamiseksi, mutta tässä on linkki aiemmin kirjoittamaani viestiin jossa mainitsen tuosta paikasta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000574&posting=22000000018256087

Tsemppiä ja uskallusta vaan miehellesi avun hakemiseen itselleen ja toivottavasti elämänne tästä asettuu.

Miksi parisuhdeterapiaan? Eihän ongelma ole teidän parisuhteessanne, vaan siinä, että miehesi on väkivaltainen ja hänellä karkaa mopo käsistä, kun hän ryyppää. Luulisin, että miehesi yrittää väittää, että hänen kännisekoilunsa jotenkin johtuu sinusta. Se on hyvin tyypillistä näissä tapauksissa.

Nyt pitää katsoa ongelmaa näkevin silmin eikä muuta ratkaisua ole kuin se, että miehesi lopettaa juomisen. Hän kuuluu ihmislajiin, jolle alkoholi ei sovi. Sen tietää siitä, että hän muuttuu ikäänkuin toiseksi ihmiseksi kännissä eikä hallitse käytöstään. Pahin asia on se,että hänellä on vahva taipumus väkivaltaan. Se piirre on hänessä silloinkin, kun hän on selvinpäin, mutta pystyy pitämään sen piilossa.

Yleistä on, että ajatellaan, että vika on alkoholissa eikä miehessä, mikä on väärä tapa ajatella. Viinaa on aina saatavilla ja tulee aina olemaan. Kaikille se vain ei yksinkertaisesti sovi, eikä heidän pidä juoda koskaan.

Miehesi pitää hakeutua terapiaan ja yrittää etsiä apua juomiseen ja ennenkaikkea väkivaltaiseen käytökseensä.

Kaikkein huonoin neuvo on, että sinä lähdet pois kotoa, kun hän ryyppää. Se on todellisen ongelman piilottamista ja välttelyä. Jos näin yritätte asiaa ratkaista, saat olla aina lähtökuopissa.

Piilottelusta seuraa vain, että miehesi ahdistuu enemmän ja enemmän omasta huonosta olostaan, ja turvautuu useammin ja useammin pullon tuomaan 'lohtuun' ja nythän jo tiedätte, mitä siitä seuraa.

Alkoholilla ryyditetty väkivalta, vaikkakin vain harvoin ( 1 x kk? ) tapahtuvana on todella huono yhdistelmä.
Itse elin väkivallattomassa suhteessa 14 vuotta, kunnes puolisoni alkoi käyttää alkoholia useammin ja muuttui väkivaltaiseksi. Huomasin omassa käytöksessä
ni muutoksen: etukäteen pelkäsin kapakan kautta kotiin -iltoja, en voinut rentoutua kunnolla enkä taata turvallista kotiympäristöä lapsilleni. Mieheni ei ollut väkivaltainen lapsille, mutta lapset kuulivat ja näkivät asioita. Myös pieni vauva pystyy aistimaan väkivallan ja äidin hädän.
Rakastin miestäni ja meillä oli yhteisiä taloudell
isia velvotteita ja myös yhteinen yritys. Tilanne oli helvetillinen. Purkauduin kerran eräälle tut-
tavaperheen miehelle, joka kysyi, miten voin hyväksyä tällaisen kohtelun. Se herätti minut todellisuteen ja tajusin, että jos mieheni ei muutu, minun on toimittava. Niinpä soitin turvako-
tiin ja menin juttelemaan. Sain tukea ja ohjeita.
Oli yhtä kärsimystä ajatella, että joutuisin lapsi
neni lähtemään ihanasta kodista, mutta pelkäsin päätyväni iltapäivälehtien lööppeihin taas erääksi perheväkivallan uhriksi. Minulle riitti turvakodin tuki. Kun mieheni tuhansien lupausten jälkeen taas
kerran saapui kotiin humalassa ja hakkasi minua,
soitin poliisit. Odotimme lasten kanssa rappukäy-
tävässä. Tein rikosilmoituksen ja muutimme joksiki
n aikaa isäni luo asumaan, vaikka se merkitsi hankalia koulumatkoja, tuskallista koti-ikävää ja nöyrtymistä. Sain koottua itseni, hain avioeroa ja
pystyimme jopa palaamaan kotiin muutaman viikon jälkeen. Mieheni asui edelleen kanssamme, mutta
kun kyseessä oli jo poliisiasia, hän ei enää uskal
tanut koskea minuun tai uhkailla. Ero astui voimaan ja mieheni muutti pois.
Nyt olemme eläneet vuoden turvallisesti ja elämästä nauttien.

Sinulla on vasta ilmeisesti suhde alkuvaiheessa
ja teillä on yhteinen pieni lapsi. Voin kuvitella
miten hankalassa tilanteessa olet. Muista kuitenki
n, että sinä ja lapsi ansaitsette turvallisen ja normaalin elämän ilman väkivaltaa ja pelkoa. Muista että lapsesi on tärkein ja sinun on pysyttä
vä kunnossa pystyäksesi huolehtimaan hänestä.
Hae tukea, että pystyt toimimaan, kun hätä on tar
peeksi suuri. Älä väheksy itseäsi.
Jos miehesi pystyy muuttumaan, se on todella hienoa. Epäilen vahvasti: ratkaisuna on oikeastaan
vain terapia tai uskoontulo/himourheilijaksi tulo.
Kaikkea hyvää sinulle ja pienokaiselle, tsemppiä myös puolisollesi!

jotka pääsevät hengestään ja tuhoavat lapsensa elämän. Mikä tekee sinusta noin alistuvan.
Ja noin riskejä ottavan. Missä on itsesuojeluvaistosi ja kykysi pitää lapsesta huoli.