vastaus

Eiköhän se esimerkki, jonka annoin ei-keskinkertaisesta perheenäidistä ollut melkoisen yksityiskohtainen.

Luulenpa, että jokaiselle on selvä jollakin tapaa tuo keskinkertaisuus-käsite. Ehkäpä tässä onkin ongelmana se, että ajatus joidenkin miesten (uskoakseni yllättävän monien) parinvalintaperusteista, jota olen tässä jo pitkään selvitellyt, aiheuttaa sen verran ikäviä tunteita naispuolisissa lukijoissa, että heistä on miellyttävämpää takertua tuohon keskinkertaisuus-käsitteen "oikeudenmukaisuuteen" tässä asiassa, kuin miettiä sitä vaihtoehtoa, että huomioissani saattaisikin olla jotakin perää. Liian epämiellyttävä ja pelottava ajatus edes ajatella, kenties.
5358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

siis vastaus tuonne neljännen sivun Kohtalo-viestiketjuun; meni näköjään väärään paikkaan, sori ;)

Äänestä

miten "erityinen" lopulta onkaan mies, joka ottaa mieluummin patja-kodinkone-yhdistelmän kuin älyllisiä ja henkeviä haasteita tarjoavan kumppanin.

Teoriasi kanssa ristiriidassa on myös monen miehen mielipide siitä, että parien muodostuminen riippuu naisen valinnasta.

Äänestä
  • vain halukkaista miehistä.

    Patja-kodinkone-yhdistelmä ei tee oikeutta keskivertonaiselle. Kodin ilmapiiri voi olla rauhallinen, mukava, turvallinen ja lämmin ilman korkealentoista ajatustenvaihtoakin. Ehkä erityinen mies tarvitsee vaimoltaan tuota rauhallista kotielämää muun elämän tukevana perustana.

    Äänestä

  • voi valita kirjoitti:

    vain halukkaista miehistä.

    Patja-kodinkone-yhdistelmä ei tee oikeutta keskivertonaiselle. Kodin ilmapiiri voi olla rauhallinen, mukava, turvallinen ja lämmin ilman korkealentoista ajatustenvaihtoakin. Ehkä erityinen mies tarvitsee vaimoltaan tuota rauhallista kotielämää muun elämän tukevana perustana.

    the fifties...

    Äänestä

  • back to kirjoitti:

    the fifties...

    harmoninen perhe-elämä on monen nykymiehenkin unelma; miksi ei olisi? :)

    Historia toistaa itseään sykleittäin. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viestiin kirjoitti:

Eiköhän se esimerkki, jonka annoin ei-keskinkertaisesta perheenäidistä ollut melkoisen yksityiskohtainen.

Luulenpa, että jokaiselle on selvä jollakin tapaa tuo keskinkertaisuus-käsite. Ehkäpä tässä onkin ongelmana se, että ajatus joidenkin miesten (uskoakseni yllättävän monien) parinvalintaperusteista, jota olen tässä jo pitkään selvitellyt, aiheuttaa sen verran ikäviä tunteita naispuolisissa lukijoissa, että heistä on miellyttävämpää takertua tuohon keskinkertaisuus-käsitteen "oikeudenmukaisuuteen" tässä asiassa, kuin miettiä sitä vaihtoehtoa, että huomioissani saattaisikin olla jotakin perää. Liian epämiellyttävä ja pelottava ajatus edes ajatella, kenties.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu