Eli uusimmasta riemukupla elokuvasta siitä kohtaa kun lohan ajaa sillä kilpurilla yöllä. sanoissa on jokin diamonds are forever jne. kappaleen nimi on lopputeksteissä mutta sillä nimellä en mitään ole löytänyt
A really nice car
thekukkis
2264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kyseistä leffaa, mutta 'Diamonds are forever' on ollut aiemmin yhdessä Bond-leffassa ja esittäjä on muistaakseni Shirley Bassey.
jo esittäjästäkin.. kun tuon kyseisen "Nice Car"-nimisen kappaleen esittäjä on ilmeisesti joko Melodia tai The Melodians. Lopputekstien mukaan se olisi Melodia mutta Melodia-nimiseen bändiin on ainakin otettu yhteyttä maailmalla ja ne vastasivat etteivät tiedä tuosta mitään eli ehkä esittäjä on sitten The Melodians mutta silti ei tunnu löytyvän yhtään sen enempää infoa niin biisin kirjoittajien ja tekijöiden (S. Michalitsianos/S. Dixon/P. Mayes/J. Hardy), Disneyn, levy-yhtiön, tai muidenkaan elokuvaan liittyvien tahojen puolelta tai ainakaan kyselyihin vastaamisella ei siellä päässä pidetä kovin kiirettä.
Myös aivan liian perinteiseen Hollywood-tyyliin kyseinen biisi ei löytänyt tietään elokuvan soundtrack-CD:lle vaan varmasti "vahingossa unohtui".