Olen huomannut, että ajattelen aina muiden olevan onnellisempia. En muista, koska olisin itse viimeksi tuntenut, että olenpas onnellinen (esim. kun minulla on tällainen mies).
Jotenkin tuntuu, että ensimmäisessä suhteessani olin onnellinen. Ehkä se oli tosiaan siinä, kun se oli ensimmäinen. Vuosien jälkeen pakotin itseni lähtemään, sillä oli yksi suuri ongelma, jonka edessä toinen luovutti täysin. Ensin tuntui, että vihdoin voin elää omaa elämää. Näissä fiiliksissä näin sitten nykyisen poikaystäväni. Jälkikäteen ajateltuna varmaan liian aikaisin, vaikka erosta oli kulunut vajaa vuosi.
Mies on ollut alusta asti aika rakastunut, enkä ymmärrä sitä sillä itse annan paljon vähemmän tässä suhteessa kuin hän. En vaan pysty. En pysty tuntemaan enää onnea, enkä pyyteetöntä rakkautta. Ei saisi verrata edelliseen suhteeseen, mutta silloin en ollut epävarma siitä, että rakastanko. Nyt tuntuu, että mietin päivittäin olenko onnellinen ja rakastanko oikeasti.
Unelmat entisen kanssa murskaantuivat, ja ne asiat kummittelevat unissa ja valveilla. Ystävien häissä itkin vessassa, sillä kipeät muistot tulivat mieleen. Meidänhän siellä piti mennä naimisiin. En tiedä onko tämä nyt jotain järjetöntä kriisin läpikäymistä, vai onko tosiaan niin, että rakastan vain häntä.
Eihän tämä ole oikein nykyistä kohtaan, mutta hän ei halua luovuttaa. Hän taas ei kuulemma ole koskaan ollut niin onnellinen kuin nyt. Hän haluaisi kihlautua...mutta en pysty. Se tuntuu ihanalta ajatukselta, mutta olen jo kerran ollut, ja tämä kerta tuntuu jäävän ainoaksi kerraksi.
Pakkohan minun on jatkaa elämääni. En voi ikuisesti murehtia menneitä asioita. Pilaan oman elämäni niin. Mutta kun en osaa olla onnellinen! Tiedän, ettei onni tule etsien, vaan se tulee hiljaa eläen. Mutten kuitenkaan kestä nähdä onnellisia pariskuntia esim. kaupassa, hääpareja, rakastuneita. Vaikka itsekin saatan ulkopuolisen silmin näyttää onnelliselta. Jokin suunta tähän on kuitenkin pakko löytää. En usko että vaihtamalla paranee. Todennäköisesti vain huononee. Haluaisin vain päästä eroon tästä tunteesta, että se paras ja ainoa meni jo. Neuvoja?
Jotenkin tuntuu, että ensimmäisessä suhteessani olin onnellinen. Ehkä se oli tosiaan siinä, kun se oli ensimmäinen. Vuosien jälkeen pakotin itseni lähtemään, sillä oli yksi suuri ongelma, jonka edessä toinen luovutti täysin. Ensin tuntui, että vihdoin voin elää omaa elämää. Näissä fiiliksissä näin sitten nykyisen poikaystäväni. Jälkikäteen ajateltuna varmaan liian aikaisin, vaikka erosta oli kulunut vajaa vuosi.
Mies on ollut alusta asti aika rakastunut, enkä ymmärrä sitä sillä itse annan paljon vähemmän tässä suhteessa kuin hän. En vaan pysty. En pysty tuntemaan enää onnea, enkä pyyteetöntä rakkautta. Ei saisi verrata edelliseen suhteeseen, mutta silloin en ollut epävarma siitä, että rakastanko. Nyt tuntuu, että mietin päivittäin olenko onnellinen ja rakastanko oikeasti.
Unelmat entisen kanssa murskaantuivat, ja ne asiat kummittelevat unissa ja valveilla. Ystävien häissä itkin vessassa, sillä kipeät muistot tulivat mieleen. Meidänhän siellä piti mennä naimisiin. En tiedä onko tämä nyt jotain järjetöntä kriisin läpikäymistä, vai onko tosiaan niin, että rakastan vain häntä.
Eihän tämä ole oikein nykyistä kohtaan, mutta hän ei halua luovuttaa. Hän taas ei kuulemma ole koskaan ollut niin onnellinen kuin nyt. Hän haluaisi kihlautua...mutta en pysty. Se tuntuu ihanalta ajatukselta, mutta olen jo kerran ollut, ja tämä kerta tuntuu jäävän ainoaksi kerraksi.
Pakkohan minun on jatkaa elämääni. En voi ikuisesti murehtia menneitä asioita. Pilaan oman elämäni niin. Mutta kun en osaa olla onnellinen! Tiedän, ettei onni tule etsien, vaan se tulee hiljaa eläen. Mutten kuitenkaan kestä nähdä onnellisia pariskuntia esim. kaupassa, hääpareja, rakastuneita. Vaikka itsekin saatan ulkopuolisen silmin näyttää onnelliselta. Jokin suunta tähän on kuitenkin pakko löytää. En usko että vaihtamalla paranee. Todennäköisesti vain huononee. Haluaisin vain päästä eroon tästä tunteesta, että se paras ja ainoa meni jo. Neuvoja?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nuoresta iästäni huolimatta,minullakin ehti olla "suuri rakkauteni". Kesti 3 vuotta päästää irti hänestä (meillä meni poikki muiden kuin omien ongelmien vuoksi.)
En uskonut,että ikinä rakastaisin ketään niin kuin häntä,mutta olin väärässä.
Tapasin nykyiseni ystäväni kautta ja tämä poika halusi itse tutustua. En ollut kovinkaan innokas,mutta suostuin. En aluksi tuntenut minkäänlaista kemiaa,mutta tämä kiinnostunut ei suostunut luovuttamaan vaan teki kaikkensa,jotta ihastuisin. En olisi ikinä uskonut niin todella käyvän,mutta olen aivan korvia myöten hullaantunut.. Hänen avullaan pääsin yli entisestäni.(huomasin voivani rakastaa ja tunsin rakastuvani vielä enemmän.)
Ehkäpä surit liian vähän aikaa? Tilanne,missä nyt olet on paha..Sinun täytyy itse tutkia tunteitasi.
Oletus, että onnellisuus tulee itsen ulkopuolelta. Kateus, katkeruus, vihamielisyys. Vertailu, haikailu, kyvyttömyys olla tyytyväinen siihen mitä on. Näistä irti pääseminen vaatii opettelua!
Älä pakota itseäsi mihinkään. Vaikka miehesi rakastaa sinua, niin sillä perusteella sinun ei ole pakko rakastaa häntä.
Muista ettei onnellisuutesi ole kiinni miehestä. Ehkä elämässäsi on jotain muuta korjausta kaipaavaa, jos noin tuntuu tökkivän...?
Samojen ongelmien kanssa tässä kamppaillaan. Olin avoliitossa ja kihloissa yhden miehen kanssa muutaman vuoden ja en ole sen jälkeen kokenut rakkautta tai kemiaa kenenkään kanssa :-(
Erosta on kulunut aikaa pari vuotta. Juttuja on ollut sen jälkeen, mutta kaikki olen lopettanut aika nopeasti. Ei vaan ole tuntunut hyvältä. Parempi se minun mielestä on luovuttaa jos ei tunnu hyvältä.
Jos taas ajattelet että voisit elää nykyisesi kanssa yhdessä ja voisit rakastaa, hän on ihana ihminen jne. niin miksipä sitä ei sitten voisi jatkaa ja toivoa että rakkaus syttyy.
Yleensä sen kuitenkin aika nopeasti näkee onko rakastumassa, nauttiiko toisen seurasta, toimiiko kemia jne.
Anna aikaa itsellesi. Tunteet tulee sitten kun tulee. Ehkä oletkin väärän ihmisen kanssa tällä hetkellä..?
Tuntuu nykyistä kohtaan kurjalta, että et edes anna hänelle mahdollisuutta. Ajattelet vain vanhaa etkä yritä edes olla onnellinen nykyisesi kanssa. Tuokin, että kaikki muut ovat onnellisempia kuin sinä on typerä ajatus. Jos haluat vanhan pois mielestäsi niin laita se pois ja keskity nykyiseen.