Tavaratalojen hälytysportit

Hei kaikille! Nimeni on Raili ja olen vastikään Tuusulasta takaisin kotinurkilleni Helsingin Kallioon Torkkelinmäelle ystävättäreni Liisan naapuriin muuttanut entinen Tuusulalainen leskeksi jäänyt rouvashenkilö (ikää 56 vuotta mutta hyvin säilynyt!). Mies minulta kuoli yllättäen muutama vuosi sitten ja kissani minulta riistettiin myös yllättäen. Kissan munuaisvaivaa yritettiin kyllä hoitaa (ultra äänihoito) mutta ei auttanut, kissa meni edes vuosi sitten keväällä. On ollut kuoppaa ja mäkeä (terveysasiaa, näistä ei sen isommin tällä palstalla!) mutta sitä sanotaan nainen on heikompi astia, rohkenen väittää päinvastoin!

Olen järkyttynyt äskettäin ystäväni Annikin tiedosta että Stockmannista ja Elannon tavarataloista saa syöpää. Annikki kertoo ruotsissa asiaa jo tutkitaan. Ruotsissa on selvityksen alla tavaratalojen hälytinportit joiden läpi ihmiset kulkevat poistuessaan tavaratalosta. Tällainen portti varmuudella löytyy Stockmannilta ja Elannon tavarataloista. Annikki sanoo hälytinporteista tulee säteilyä joka läpivalaisee tavaratalosta poistuvan henkilön ja piippaa mikäli "asiakas" yrittää vilunkia.

Olen tästä tiedosta erittäin järkyttynyt koska ystävättäreni Raijuskan tytär on raskaana (neljäs kuukausi meneillään, tarkka laskettu aika ei tiedossa kun saatettu alulle epämääräisissä olosuhteissa!) Hän (tytär!) käy päivittäin Hakaniemen Elannossa ruokaostoksilla ja poistuu myös siis sieltä päivittäin (säteilyriski!)

Ystävättäreni Liisa sanoo ei pidä paikkansa tämä Annikin tieto. Liisan poika opiskelee ammattikorkeakoulussa (insinööri) ja sanoo ei saa syöpää. Neljä vuotta sitten Liisa valehteli minulle että Nokia televisioista ja kännyköistä saa syöpää, tosin tätäkään tietoa ei ole kumottu. Luottamus Liisaan siis kovasti rapistunut ja olisin taipuvaimen luottamaan Annikin sanaan? Liisa on valehdellut ennenkin.

Vaadin keskustelua tästä meitä ikä-ihmisiä askarruttavasta asiasta tiedän että en ole ainoa joka ei tällä hetkellä uskalla astua Stockmannin tai Elannon tavarataloihin jalallakaan. Karhupuiston talkoissa asiasta keskustelin monen ikätoverini kanssa ja ovat pohtineet samaa asiaa!

Vaadin että yhteiskunta ja Matti Vanhanen tai Liisa Hyssälä ottavat kantaa tähän ihmisoikeuksia polkevaan epäkohtaan! Liisa sanoi ei Vanhanen tai Hyssälä välitä, heillä tärkeämpää ajattelemista. Rohkenen epäillä! Olen järkyttynyt että tästä säteilyvaarasta meidän tavallisten helsinkiläisten kotinurkilla ei keskustella eikä yhteiskunta ota asiaan kantaa. Toisin on Ruotsissa jossa asia on jo pitkällä.

Terveisin, Raili
5663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä ne syöpää aiheuttavat. Pitemmäksi aikaa ei kannata jäädä seisomaan hälytinporttien väliin, sillä ihoon voi myös tulla palovammoja. Samoin amalgaamipaikat hampaissa voivat ylikuumentua ja löystyä.

Lisäksi porttien alueella henkilökunta ja vartijat voivat erikoislaseilla nähdä vaatteiden läpi.

Äänestä

Nainen olet. Ei tarvitse todistella enempää.

Äänestä

Huomasin yhen jutun. En ois uskonu, mut on pakko uskoa.

"Hän (tytär!) käy päivittäin Hakaniemen Elannossa ruokaostoksilla ja poistuu myös siis sieltä päivittäin (säteilyriski!)"

En ois uskonu, mut kyl uskon jos vakuutat omantuntos kautta.

Äänestä

Palstan tasoon nähden aivan liian järkevän kuuloinen tarina. Ei mene läpi.

Äänestä

että Kimi Räikkönen ottaa kantaa tähän asiaan eikä jumputa niitä stereoitaan siinä formula-autossa.
Voi sitten paremmin keskittyä siihen kilpaa ajamiseen eikä kolaroi kun kuuntelee sitä musaa.

Matti Vanhanen voisi tehdä sen mitä Lapinlahden linnut vaatii.

Jos laitat kätesi näiden porttien väliin, näet omat luusi ja mahdolliset kasvaimet myös.
Tästä on ollut asiaa X-files -ohjelmassa.

Kuulin tämän Matti Nykäseltä. Vain mäkimies voi tietää tuollaisia rajatiedon asioita

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raili.A-P kirjoitti:

Hei kaikille! Nimeni on Raili ja olen vastikään Tuusulasta takaisin kotinurkilleni Helsingin Kallioon Torkkelinmäelle ystävättäreni Liisan naapuriin muuttanut entinen Tuusulalainen leskeksi jäänyt rouvashenkilö (ikää 56 vuotta mutta hyvin säilynyt!). Mies minulta kuoli yllättäen muutama vuosi sitten ja kissani minulta riistettiin myös yllättäen. Kissan munuaisvaivaa yritettiin kyllä hoitaa (ultra äänihoito) mutta ei auttanut, kissa meni edes vuosi sitten keväällä. On ollut kuoppaa ja mäkeä (terveysasiaa, näistä ei sen isommin tällä palstalla!) mutta sitä sanotaan nainen on heikompi astia, rohkenen väittää päinvastoin!

Olen järkyttynyt äskettäin ystäväni Annikin tiedosta että Stockmannista ja Elannon tavarataloista saa syöpää. Annikki kertoo ruotsissa asiaa jo tutkitaan. Ruotsissa on selvityksen alla tavaratalojen hälytinportit joiden läpi ihmiset kulkevat poistuessaan tavaratalosta. Tällainen portti varmuudella löytyy Stockmannilta ja Elannon tavarataloista. Annikki sanoo hälytinporteista tulee säteilyä joka läpivalaisee tavaratalosta poistuvan henkilön ja piippaa mikäli "asiakas" yrittää vilunkia.

Olen tästä tiedosta erittäin järkyttynyt koska ystävättäreni Raijuskan tytär on raskaana (neljäs kuukausi meneillään, tarkka laskettu aika ei tiedossa kun saatettu alulle epämääräisissä olosuhteissa!) Hän (tytär!) käy päivittäin Hakaniemen Elannossa ruokaostoksilla ja poistuu myös siis sieltä päivittäin (säteilyriski!)

Ystävättäreni Liisa sanoo ei pidä paikkansa tämä Annikin tieto. Liisan poika opiskelee ammattikorkeakoulussa (insinööri) ja sanoo ei saa syöpää. Neljä vuotta sitten Liisa valehteli minulle että Nokia televisioista ja kännyköistä saa syöpää, tosin tätäkään tietoa ei ole kumottu. Luottamus Liisaan siis kovasti rapistunut ja olisin taipuvaimen luottamaan Annikin sanaan? Liisa on valehdellut ennenkin.

Vaadin keskustelua tästä meitä ikä-ihmisiä askarruttavasta asiasta tiedän että en ole ainoa joka ei tällä hetkellä uskalla astua Stockmannin tai Elannon tavarataloihin jalallakaan. Karhupuiston talkoissa asiasta keskustelin monen ikätoverini kanssa ja ovat pohtineet samaa asiaa!

Vaadin että yhteiskunta ja Matti Vanhanen tai Liisa Hyssälä ottavat kantaa tähän ihmisoikeuksia polkevaan epäkohtaan! Liisa sanoi ei Vanhanen tai Hyssälä välitä, heillä tärkeämpää ajattelemista. Rohkenen epäillä! Olen järkyttynyt että tästä säteilyvaarasta meidän tavallisten helsinkiläisten kotinurkilla ei keskustella eikä yhteiskunta ota asiaan kantaa. Toisin on Ruotsissa jossa asia on jo pitkällä.

Terveisin, Raili

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu