Olen joskus ihmetellyt seuraavaa asiaa. Itsekään en ole puhdas pulmunen vaan joskus pelehtinyt myös varattujen miehien kanssa, mutta kakkonen, joka jaksaa vuodesta toiseen olla uskollinen samalle varatulle miehelle.Tiedän ihmisen, joka on ollut ainakin 15v kakkosena. Koskaan eivät ole olleet yhtä yötä pidempään yhdessä, nainen kertoi itse, että on joskus ollut miehen mukana tämän työmatkalla, hotellissa hän ei saa tulla samaan aamupalapöytään. ettei mies jäisi kiinni.Mitä miettii kakkonen viikonloppuina, jouluna, vappuna j.n.e , kun perhe juhlii yhdessä, mitä kun aviopari matkustelee yhdessä, edustustilanteissa vaimo on aina mukana, aviopari ostaa uuden asunnon, saa ensimäisen lapsenlapsen ym ja ym.Tämä sama ihminen kertoi myös, että täytyy olla varovainen, kun hän tulee miehen autolla työreissusta, tätyy hänen olla autossa niin, että häntä ei näy kotikaupungin lähestyessä eli takapenkillä pitkällään,autoon ei saa vahingossakaan jäädä mitään. Epäilempä että käy nin, että " vierailut" harvenevat ja siinä on parhaat vuodet elämästä menneet. Sääliksi käy.
miltä
kakkosesta tuntuu
121519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itselläni oli tällainen "suhde" varattuun mieheen melkein kolme vuotta... Nykyisin tämä kaikki on onneksi enää historiaa.
En pysty edes sanoin kuvaamaan sitä ahdistusta ja pahaa oloa, joka aina välillä valtasi mieleni.
Kun olimme yhdessä niin kaikki tuntui niin helpolta ja onnelliselta...ehkä juuri siksi, että näimme vain mukavissa merkeissä...ilman parisuhteen kiemuroita, riitoja ja rahahuolia...
Ainut asia, joka minua vaivasi oli miehen mustasukkaisuus ja "vahtiminen". Minulla ei olisi saanut olla muita miehiä, vaikka hänellä itsellä on kotona vaimo ja kaksi lasta...Minun olisi pitänyt olla vain kotona valmiina hänelle.
Jokin aika sitten tein suhteestamme lopun... Sanoin, että jatkan elämääni eteenpäin ilman häntä. En enää olisi kestänyt sitä, että minulla on mies, jota en ehkä koskaan tule saamaan vain itselleni.
Ehkä jotenkin vain koko ajan ajattelin, että jonain päivänä mies astuisi kokonaan elämääni ja vain minua varten...
eli juuri se kauhea ahdistus sai minunkin lopettamaan suhteen viimeinkin.
Tapailimme 5 vuotta ja alussa vain harvemmin mutta nyt on nähty jo melkein joka kuukausi.
Mies kun käy on noin 1-2 tuntia ja ei soita kun viikon päästä minähän en saa sille soittaa.
Viestejä laitan ja vain kun olen ottanut vähän viiniä mutta hirveää ahdistusta ja juuri viikonloput on yhtä tuskaa ollut.
En ikinä alota varatun kanssa suhdetta ja tämäkin alko kun minulle tuli avioero ja se helpotti kun oli joku mutta nyt huomaan että en voi odottaa häntä loppuelämääni ja ei hänellä ole edes tarkotus erota.
Aina oloni helpottuu kun hän on kaukana mutta ahdistun kun hän käy ja lähtee heti melkein kun on muka kiire.
Eli mulle riitti ja en suosittele kyllä kellekkään varatun kanssa seurustelua sillä se vasta ahdistaakin ja enempi kun yksinolo.
kamalaa ajatella, että hukkasit viivsi vuotta eläästäsi, eikö sinulla ollut muita suhteita kuin kuukauden kahden välein tapaaminen varatun miehen kanssa 1-2 tuntia kerrallaan, olitko rakastunut, eikö hälytyskellot soineet, puhelu viikossa, käynti kerran kuukaudessa, taisi olla joku kauppamatkustaja,joka kierroksellaan kävi osoitteessasi, uskon että hoitoja on ollut muitakin ja vaimo kuningatar.
ja vasta nyt tajuan että olis pitäny lopettaa ajoissa,eli juuri tuollainen kauppamatkustaja ja aina oli kiire eli varmaan seuraavan luo!
Onneksi pääsin irti ja sain opetuksen että ei koskaan enää varattua!
Mutta eron jälkeen on niin sekasin että kun vaan on joku sekin riittää ja näitä tapauksia on varmaan paljon.
Voin sanoa että olin rakastunut ja siksi oli vaikeaa lopettaa kunnes huomasin miehen kylmyyden eli ei muuta kun se yks juttu ja sitten taas jatko matkaa,muka työn takia oli kiire?Minkä työn mutta hyvä kun pääsin siitä eroon.
EEikö mies koskaan tarjonnut sinulle illallista tai vienyt ulos, antanut lahjoja. Viiden vuoden aikana olisi varmaan ollut aikaa ja mahdollisuutta myös huomioida sinua. Eron jälkeen sitä varmasti on sekaisin ja kaikki huomio tuntuu hyvältä, varsinkin jos on ollut pitkässä suhteessa, jonka on solminut nuorena ja ei ole ehtinyt seurustella muiden kanssa, ei tavallaan tiedä asioista ja on sinisilmäinen, kiinnostaa miten mies suhtautui, kun annoit pakit.Minä sinuna kertoisin hänen vaimolleen, jos sinulla on yhteystiedot.
avilottoni päätty kun entinen mies löys uuden ja heti eron jälkeen tuntu ihanalle että joku huonioi minua ja sillon mies sano et on eroamassa.
Kunnes tapasimme ja silloin sanoi että ei eroa koskaan.
Tunsin oloni todella hylätyksi mutta en sanonut siitä koska niin kun sanoin tarvitsin ihmisen sillä hetkellä.
Sitten tämä mies alko olla muka auttajani ja jäin kiinni jotenkin eli kuuntelin sitä kaikessa.
Hän muka välitti minusta paljon ja sitähän tarvitsinkin mutta huomasin vasta liian myöhään että hän käytti minua hyväkseen.
En saanu tavata muita ja jopa kaikki ihmiset piti hylätä vain häntä odottaa eikä muuta saanu olla.
Olinkin hyvin väsynyt ja odotin vain häntä jopa kuukausia alussa ja kun hän tuli saatto olla tunnin ja lähti.
Eli törkeetä ja onneksi pääsin siitä eroon ja ei ole häiriinny enää.
Tiedän kyllä vaimon nimen mutta en halua kipata kaikkea hänen niskaan sillä olen itse antanut höynäyttää itseäni ja tiedän miten pahalta tuntu kun aviossa ollessa minulle kerrottiin että mies petti minua.
Sen voin sanoa että tämä ei ollut oikea ratkaisu ja kaikki oli niin salaista että en voinut puhua kellekkäänn muulle,sillä häpesin myös olla varatun kanssa.
Nyt elän yksin ja on paljon parempi olo kun kaikki salailu on loppu ja mikä näitä miehiä vaivaa?On tullut nyt mieleen sillä eihän tällänen elämä ole kellekkään hyväksi.
hän ei ostanut minulle päinvastoin minä laitoin kaiken valmiiksi kun hän tuli ja hellyyttä en saanu vaan minä silittelin häntä siis hän oli kyvin kylmä mutta kun olisin lopettanut alko huomioimaan eli soitti useammin parin minuutin puhelun kun oli niin kiire.
Toivotan hänelle terveyttä ja pitkää ikää,myös onnea vaimonsa kanssa ja onnea toivon myös itselleni sillä sen aika on jo tulla.
ps.kaiken huippu kun mies vihjas miten kalliiksi tulen kun joutuu ajamaan niin kaukaa luokseni eli se siitä ja sen pituinen se.
siitä kun olin itse eronnut juuri ja tapasin tämän miehen joka sano kans olevansa eroamassa.
Tuntu että voimme yhdessä käydä läpi erokriinin mutta toisimpa oli asiat eli menin lankaan.
Surullista miten kaikki pääsikin tapahtumaan,mutta jospa hän huomaisi kanssa että elämää ei kannata tuhlata valheisiin.
Eikö mies suhteen alkuaikoinakaan ollut hellä ja huomaavainen. Kertoiko omasta perhe-elämästään, mistä kiikastaa, kun käy vieraissa. Vai kävikö koko ajan tuon lyhyen aikaa luonasi? Jos näin on, hän jatkaa sitä nyt jonkun muun kanssa ja kun on kauppamatkustaja ja soittokielto, ei hän jää kiinni, jos hänellä on jo ikää ja lapset isoja, on väärin vaimoa kohtaan, ettet ilmoita asiasta. Se kohtelu, jota sait, ei ole oikein, se on karkeaa toisen hyväksikäyttämistä. Pano ja helou!Syöttämisen ja hellittelyn jälkeen.
sait ansiosi mukaan, itse petettynä olit valis seurustelemaan ukkomiehen kanssa ja aiheuttamaan tämän vaimolle saman tuskan, onneksi mies ei sinusta välittänyt enempää kuin tunnin panon.ja oma perhe säilyi.enpä usko että on helpoa löytää uutta suhdetta, kun on maineensa pilannut ukkomiehen heilana 5 vuotta, minäkin toivotan miehen perheelle onnea, olet tyhmä nainen.
AP:n aloitus oli kuin suoraan mun elämästä:
"...nainen kertoi itse, että on joskus ollut miehen mukana tämän työmatkalla, hotellissa hän ei saa tulla samaan aamupalapöytään. ettei mies jäisi kiinni.Mitä miettii kakkonen viikonloppuina, jouluna, vappuna j.n.e , kun perhe juhlii yhdessä, mitä kun aviopari matkustelee yhdessä, edustustilanteissa vaimo on aina mukana, aviopari ostaa uuden asunnon, saa ensimäisen lapsenlapsen ym ja ym.Tämä sama ihminen kertoi myös, että täytyy olla varovainen, kun hän tulee miehen autolla työreissusta, tätyy hänen olla autossa niin, että häntä ei näy kotikaupungin lähestyessä eli takapenkillä pitkällään,autoon ei saa vahingossakaan jäädä mitään."
Olen tietysti rakastunut ja uskon miehen vielä eroavan. Nyt on kuulemma lopulta vakavat keskustelut käynnissä kotona. Musta kuitenkin tuntuu että vaikka se olisi tottakin ja meidän yhteiselämä ilman salailua pilkottais lopultakin oikeasti lähitulevaisuudessa, niin mun paukut on pian käytetty loppuun enkä jaksa enää.
Perusolemukseni on nykyään alakuloinen vaikka ennen olin aina iloinen ja siihen minussa on ihastuttukin. En tiedä pitäisikö vain yrittää asennemuutosta ja koittaa vielä jaksaa puoli vuotta vai annanko periksi vaikka sydän särkyy?
neljä vuotta on pitkä aika, pariskunta olisi jo eronnut, jos salasuhteenne sen aiheuttaisi,luultavasti kotona voi olla pientä riitaa, jos mies sinua rakastaisi, ei edellisen kaltaiseen alentavaan salailuun ( = häpeäminen )ryhdyttäisi