Missä ihmeessä poliisit viettävät aikaansa? Vai ovatko kaikki onnellisesti varattuja.. onko vielä vapaita, mukavia n. 25-30 vuotiaita poliisimiehiä vailla omaa naista.. *syvä huokaus*
Miten tutustua poliisin ammattia harjoittavaan mieheen
Justice4U
203423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mä tunnen poliiseja enkä tosiaankaan yhdenkään kanssa niistä alkais seukkaa! Kavereita ovat, ettei mistään kekkuloinneista tuttuja.
Itteensä täynnä suurinosa, kuvittelee et sil virkapuvulla ja poliisinlätkällä saa naisen ku naisen. Vaihda miehiin älä haaveile luusereista!
mä nimittäin seurustelin nuorempana erään poliisin kanssa ja voin vain todeta että
onneksi sitä juttua ei kauan kestänyt!
sillä poliisilätkällä on meikäläisen poliisikaverit naisia saaneetkin! :) Ei ihan hukkaan heitetty arvio! Samaa vois sanoa palomiehistä.. ;)
Ovatkin aika pinnallisia otuksia.
Luulen että Poliiseilla on vähän sama homma kuin meillä että työnpuolesta joutuu tekemisiin liikaa alkoholin takia, joten kapakointi ja ryyppääminen jää ainakin itseltäni vähemmälle. Mielummin viettää vapaa-aikansa rauhallisissa ympäristöissä.. mutta vinkiksi että pelastusalan ja poliisien on usein käytävä salilla tai lenkillä niin siellä meihin törmää ja juttelemaan saa tulla jos ulkomuoto silmää miellyttää.. ei me purra :)
Ha-ha-haa...Taidat olla sit ainoo lasiin sylkijä!!
Ai käytävä salilla??? Voi luoja mikä mikä vitsi! Jos ne tosiaan ravaa salilla ni miks niillä on on sellanen löysä ruho joka on enempi plösöä ku lihasta?? Ja viel rauhallises ympäristös viettää vapaa-aikaa?? Vitsist sen ku paranee...
Taidat olla just läpässy ensihoitajakurssin kun et totuutta sulata tai tiedä.
ainoostaan vanhan kansan reinikaisia, et näitä tuoreita kavereita, joita tosiaan tulee raatautettua salilla kerran jos toisenkin. Ja silmäkin lepää.. :) Itte en seukkaa poliisin kanssa, mutta mikäpä siinä ois, kun sopivan semmoisen kohdalleen löytäis!
virkapuku päällä ja pamppu kourassa heiluvat kotosalla? Herää jo haavemaailmastas.
Hamussa, kaikkihan tämän tietää. Satunnaisesti myös Kallessa.
Aivan... sielläpä hyvinkin... Aika ällöttävä paikka ja itseäni lähinnä huvittaa/säälittää ne naiset jotka sinne menevät juuri siinä tarkoituksessa. Saati että oikein etsivät näitä tietyn ammatin edustajia...
Jos kerran on tämä "virkamiesbaari" niin miksi ei voisi kysyä. Ei kaikki halua pörssimeklareita tai wanna be-julkkiksia.
Poliisit ja muut arjen sankarit kiinnostaa ihan muun kuin seksin takia moniakin naisia.
Mitä sitä säälimään, ilonpilaaja-ämmä? Ei kun Hamuun vaan ja Hauskaa iltaa!!!
Ihan miten tykkää. Vaikka itse seukkailen sotilaan kanssa niin onneksi ihan muista syistä kuin ammatin takia häneen ihastuin. Pinnat mulle :)
mutta mee sinne hamuun tai kalleen. siellä on paljon alan miehiä jotka juuri etsivätkin naisia. ja niitä tuntuu kuulemma riittävän kun näkevät ja kuulevat vain; poliisi, sotilas... uuh yeah
sekä työssä et meiän yhteisissä bileissä..vaihda alaa...
Ja just olin gollega-kaverini naimiaisissa, meni ampparikuskin kanssa. Ja missäs muualla kun "akuuttikeikalla" tapasivat.
Pahus kun mun työssä tarvii kutsuu niin harvoin ampparia tai poliisia, pitää varmaa laittaa hakemus johki akuutinpaan paikkaan...
Hoitsuna kyl törmää pollareihin, ambulanssimiehiin ja palomiehiin, lähes päivittäin....
Seukkailin poliisin kanssa. Kyllä oli kaikista hankalin suhde/ihminen minkä kanssa ikinä olen ollut!
olen seurustellut elämäni aikana kahden poliisin kanssa..toisen tapasin baarissa, toisen omalla työpaikallani... normaalia elämäähän nuo elävät, normaalit ihmiset. Kyllä on sinulla kriteerit löytyvät miehen etsimisessä..huh..
Pari kertaa tapailin yhtä poliisia. Oli aika onneton tapaus. Eli siis ihmisiähän nekin on. Erilaisia semmosia. Kaikenlisäksi tutustuttiin siviileissä, eli en edes aluksi tiennyt mitä tekee työkseen. Oon kyllä kuullut poliisien naisseikkailuista sen verran, että en ehkä edes olisi lähtenyt tyypin kanssa ulos jos olisin tiennyt että on poliisi. Onhan se univormu ihan jees, mutta ei se nyt ole ainakaan mun valintakriteeri miehen suhteen. Mun miehen hikinen kroppa nyrkkeilyhanskoineen kehässä kiihottaa mua hyvin paljon enemmän. Eikä kyllä ole haittaa sen persoonastakaan. Seon semmonen hassu jöröttäjä ja hiton fiksu. Se poliisi ei ollu kyllä ollenkaan fiksu.
Onkohan sulla nyt joku pakkomielle tai sit olet katsonut liikaa elokuvia.
Yhtä poliisia on tullut pantua, hyvä oli, mutta ei halunnut suhdetta. Se siitä...
Katsoppas deittisivuja. 80% haluaa akateemisen. Minä en! MAKUJA ON MONIA JA SE SIITÄ.