Tänään sitten kirjoitettiin piste avoliitollemme. Kaksi vuotta sitä kesti, yhteinen talo oli ostettu ja elämä oli ihanaa. Kunne exä meni ihastumaan baarissa tapaamaansa naiseen, ja kaikki yhteisemme menetti hänelle merkityksensä.
Tämän naisen hän tapasi helmikuun lopussa, ja maaliskuun puoli välissä oli jo talo myynnissä, ja minun muuttoni takaisin kotiseudulleni edessä. Muutama viikko jouduttiin asumaan saman katon alla, ja ex leiju pilvissä, ja piti yhteyttä uuteen tyttöön. Mukava oli siinä elellä, kun itsellä sydän särkynyt, unelmat ja yhteinen tulevaisuus tuhottu.
Huhtikuussa muutin pois talostamme, mutta yhteydenpitomme jatkui, välillä sopuisissa merkeissä ja välillä riidoissa. Exäni ja naisen suhde päättyi ennen kuin se ehti kunnolla alkamaan. Mutta ex ei osaa olla yksin, tiedän sen nyt, joten uusi löytyi netistä. No, sekin suhde jo kuopattu, mutta uusia naisia on kehissä tiedä jo kuinka monta. Onko 30-kriisi vai mikä riivaa? En tiedä, mutta minua loukkaa suuresti hänen käytöksensä. Olisin toivonut, että hän olisi malttanut sen hetken odottaa, että olisimme saaneet kaikki asiamme hoidettua loppuun.
Viime perjantaina saimme sitten talomme myytyä, lainat maksettua. Tänään hain viimeiset tavarani talostamme. Hyvä niin, ehkä nyt pääsen hänestä irti, vahvistun ja toivun. Maaliskuusta tähän päivään asti olen häneltä odottanut selistystä tapahtuneelle ja anteeksi pyyntöä,mutta eipä ole kuulunut. Ehkä hän ei koe tehneensä mitään väärää, joten ei siis ole tarvetta pyytää minulta anteeksi. Turhaan varmaan odotan, mutta ei kai ihmeiden aika ole ohi?
Mutta tällä hetkellä minä vihaan häntä, hänen tekojaan, kylmyyttään. Mihin katosi se ihana ihminen, jota rakastin? Mutta en rakasta enää, nyt vain pitää vielä hänet unohtaa. Ajan kanssa vihankin laantuu, en tahdo kuluttaa energiaani kenenkään vihaamiseen. Kai tämä tunne on yksi osa eroprosessia?
Se on totta, että aika auttaa, se on auttanut minua jo paljon. Mutta romahduksia tulee edelleen, varsinkin kun kuulen jotain uutta eroomme liittyvää, tai joudun hoitamaan siihen liittyiä asioita. Mutta enää romahdukseni ei kestä niin kauan kuin alussa, koko ajan menen eteenpäin. Välillä aina unohdan, että minulla on oikeus olla rikki, minun ei vielä tarvitse olla kunnossa, saan itkeä. Saatan suuttua itselleni, kun romahdan mutta minunhan pitää olla itselleni armollinen ei ankara.
Eroja tulee ja menee, huonoon parisuhteeseen ei pidä jäädä, kerran täällä vain eletään. Parisuhteemme ei kyllä ollut huono, sen exäkin tunnustaa. Mutta ei ihmisiä saa kohdella näin. Ensin pitää hoitaa edellinen suhde loppuun ennen kuin otetaan uusi tilalle. Ero on aina raskas, mutta vielä raskaammaksi ja rumemmaksi se muuttuu, kun kolmansia osapuolia sotketaan parisuhteeseen. Tulee sanottua ja tehtyä rumia asioita, aivan turhia loukkauksia puolin sekä toisin. Petetyksi tuleminen tuntuu todella pahalta, en kenellekään sitä kokemusta toivo, paitsi ehkä exälleni;).
Nyt en halua exästäni enää kuulla enkä nähdä, onneksi välimatkaa on reilusti. Tämä tarina oli nyt tässä, ja uusia kirjoitetaan koko ajan. Nyt minä haluan parantua tästä loukkauksesta. Ja ehkä joku päivä huomaan voivani taas nauttia elämästä, ja iloita aidosti pienistä ihmeistä. Ja ehkä joku päivä olen valmis uuteen rakkauteen, mutta siihen olen vielä liian rikki, enkä minä halua muita loukata hankkimalla paljon mainostettua "laastarisuhdetta". Yksin minun pitää tästä kriisistä selvitä, toki ystävien avulla. Elämänkriisit ovat opettajiamme, mikä oppi tässä tarinassa piilee? Kai se joku päivä minulle selviää.
Oikein paljon voimia ja haleja teille kaikille, jotka olette joutuneet kokemaan surua elämässänne, meitä taitaa ola aika monta. Mutta kyllä se tästä ajan kanssa helpottaa, minä uskon niin.
Tämän naisen hän tapasi helmikuun lopussa, ja maaliskuun puoli välissä oli jo talo myynnissä, ja minun muuttoni takaisin kotiseudulleni edessä. Muutama viikko jouduttiin asumaan saman katon alla, ja ex leiju pilvissä, ja piti yhteyttä uuteen tyttöön. Mukava oli siinä elellä, kun itsellä sydän särkynyt, unelmat ja yhteinen tulevaisuus tuhottu.
Huhtikuussa muutin pois talostamme, mutta yhteydenpitomme jatkui, välillä sopuisissa merkeissä ja välillä riidoissa. Exäni ja naisen suhde päättyi ennen kuin se ehti kunnolla alkamaan. Mutta ex ei osaa olla yksin, tiedän sen nyt, joten uusi löytyi netistä. No, sekin suhde jo kuopattu, mutta uusia naisia on kehissä tiedä jo kuinka monta. Onko 30-kriisi vai mikä riivaa? En tiedä, mutta minua loukkaa suuresti hänen käytöksensä. Olisin toivonut, että hän olisi malttanut sen hetken odottaa, että olisimme saaneet kaikki asiamme hoidettua loppuun.
Viime perjantaina saimme sitten talomme myytyä, lainat maksettua. Tänään hain viimeiset tavarani talostamme. Hyvä niin, ehkä nyt pääsen hänestä irti, vahvistun ja toivun. Maaliskuusta tähän päivään asti olen häneltä odottanut selistystä tapahtuneelle ja anteeksi pyyntöä,mutta eipä ole kuulunut. Ehkä hän ei koe tehneensä mitään väärää, joten ei siis ole tarvetta pyytää minulta anteeksi. Turhaan varmaan odotan, mutta ei kai ihmeiden aika ole ohi?
Mutta tällä hetkellä minä vihaan häntä, hänen tekojaan, kylmyyttään. Mihin katosi se ihana ihminen, jota rakastin? Mutta en rakasta enää, nyt vain pitää vielä hänet unohtaa. Ajan kanssa vihankin laantuu, en tahdo kuluttaa energiaani kenenkään vihaamiseen. Kai tämä tunne on yksi osa eroprosessia?
Se on totta, että aika auttaa, se on auttanut minua jo paljon. Mutta romahduksia tulee edelleen, varsinkin kun kuulen jotain uutta eroomme liittyvää, tai joudun hoitamaan siihen liittyiä asioita. Mutta enää romahdukseni ei kestä niin kauan kuin alussa, koko ajan menen eteenpäin. Välillä aina unohdan, että minulla on oikeus olla rikki, minun ei vielä tarvitse olla kunnossa, saan itkeä. Saatan suuttua itselleni, kun romahdan mutta minunhan pitää olla itselleni armollinen ei ankara.
Eroja tulee ja menee, huonoon parisuhteeseen ei pidä jäädä, kerran täällä vain eletään. Parisuhteemme ei kyllä ollut huono, sen exäkin tunnustaa. Mutta ei ihmisiä saa kohdella näin. Ensin pitää hoitaa edellinen suhde loppuun ennen kuin otetaan uusi tilalle. Ero on aina raskas, mutta vielä raskaammaksi ja rumemmaksi se muuttuu, kun kolmansia osapuolia sotketaan parisuhteeseen. Tulee sanottua ja tehtyä rumia asioita, aivan turhia loukkauksia puolin sekä toisin. Petetyksi tuleminen tuntuu todella pahalta, en kenellekään sitä kokemusta toivo, paitsi ehkä exälleni;).
Nyt en halua exästäni enää kuulla enkä nähdä, onneksi välimatkaa on reilusti. Tämä tarina oli nyt tässä, ja uusia kirjoitetaan koko ajan. Nyt minä haluan parantua tästä loukkauksesta. Ja ehkä joku päivä huomaan voivani taas nauttia elämästä, ja iloita aidosti pienistä ihmeistä. Ja ehkä joku päivä olen valmis uuteen rakkauteen, mutta siihen olen vielä liian rikki, enkä minä halua muita loukata hankkimalla paljon mainostettua "laastarisuhdetta". Yksin minun pitää tästä kriisistä selvitä, toki ystävien avulla. Elämänkriisit ovat opettajiamme, mikä oppi tässä tarinassa piilee? Kai se joku päivä minulle selviää.
Oikein paljon voimia ja haleja teille kaikille, jotka olette joutuneet kokemaan surua elämässänne, meitä taitaa ola aika monta. Mutta kyllä se tästä ajan kanssa helpottaa, minä uskon niin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tosin sillä erotuksella et olin ensin miehen kanssa reilu 2vuotta etäsuhteessa jossa kaikki sujui ihan mutkitta mutta sitten taivuin miehen tahtoon ja tein hänelle kauan ja hartaasti toivotun lapsen.
Mitäs tekikään hän...muutimme minun aikaisempien lasten kanssa hänen luokseen asumaan,vaan kaikki ei mennytkään ihan niinkuin olin olettanut koska miehen käytös muuttui siinä vaiheessa kun muutimme yhteen.Hänellä olikin aikasmoinen alkoholi ongelma jota en silloin kaukosuhteen aikana havainnut koska tultuaan minun luokse ei hän voinut juoda niin paljoa koska joutui ajamaan autoa.
Ajattelin aluksi et hänellä menee hieman aikaa sulattaa sitä asiaa et elämä muuttui ihan täysin meidän muutettua hänen luokseen ja annoin asioiden mennä aivan liian pitkälle....
Mieheltä alkoi löytyä puhelimesta mitä ihmeellisempiä viestejä ja ällöttäviä kuvaviestejä naisilta eripuolilta suomea,silloin minun silmäni aukesivat siihen todellisuuteen ettei tämä mies ollut laisinkaan sellainen mitä hän oli minulle sen kaukosuhteen aikana esittänyt.
Vaikka voin jo siinä suhteessa viimmeisen vuoden ajan tosi huonosti päätin jo lapsemme vuoksi ja yhden helvetinmoisen avioeron läpikäyneenä antaa uuden mahdollisuuden hänelle. Mitäs tekikään mies oli peräti 2kk ilman alkoholia ja pikkuhiljaa ilmestyivät uudet nrot puhelimeen...
Tiedän ettei toisten puhelimiin katsota mutta yritin häneltä kysyä asiaa moneen otteeseen ja pari kuukautta odotin et hän itse kertoo ,koska minulla oli sellainen aavistus asiasta niin katsoin puhelimen josta sitten löytyikin sellaisia viestejä jota ei edes kehtaa tänne kirjoittaa.... siitä olen tyytyväinen et katsoin hänen puhelimensa niin sain tietää totuuden vaikka se tuntui tosi pahalta ja tuntuu vieläkin...
Nykyään hänellä tuntuu tosiaan noita naisia vaihtuvan niinkuin sinkkumiehellä lakanat...
Onnea vaan sillekkin naiselle joka hänen kanssaan nykyään on,tuskin on ainut nainen tälläkään hetkellä ja sääliksi käy hänen lapset jos saman joutuvat kokemaan kuin minun lapseni....
Sen olen tässä elämässä oppinut että älä luota keneenkään sinisilmäisesti,nykyään olen laittanut miehen niin koville meidän yhteisen lapsen tapaamisten kanssa et hän tulee vihaamaan minua pitkään... mutt ei voi mitään jos ei osaa ottaa muuten vastuuta omasta lapsestaan niin sitten täytyy niitä rajata niin ettei kännissä eikä krapulassa hoideta 2vuotiasta lasta!
Näin meillä,kyllä sinun elämäsi siitä paremmaksi muttuu vaikka nyt ei siltä tunnukkaan...
Koko kevään olen minäkin tätä suhdesotkua käynyt läpi ja nyt on ensimmäisen kerran sellainen olo et se mikä ei tapa se vahvistaaa.....
Kohta olen kipparikalle,niin paljon olen lokaa niskaani saanut.....
Siistiytyypä jyvät akanoista.
Mikä ihmeen hinku ihmisillä on notkua jossakin baarissa??? ÄLY HOI!!!!
Menkää vaikka lenkille tai risusavottaan, kehittää kuntoa ja tulee yhteisen tekemisen meininkiä.
En tunne ainuttakaan tapausta elämäni aikana (55v ) että siellä baari-räkälöissä istuskelussa, kaljan kittaamisessa ja tupakansavussa olisi tullut kenellekään mitään hyvää.
Kävi kerran 6 vuotisen suhteeni lopuksi, että rakastuin vahingossa toiseen. Tämä oli jotain niin erilaista ja ruoho tosiaan oli silloin vihreämpää aidan toisella puolella. Ihastuminen tapahtui 2 viikossa ja sitten ex- jäi kuin nalli kalliolle. Tämä oli erittäin raju ja nopea muutos. Vaikka en halunnut exälleni mitään pahaa en voinut prosessia pysäyttää.
Noh, elämällä on taipumus kääntää asioita nurinniskoin. Juuri äskettäin sain kokea ensimmäistä kertaa sen kun minut jätetään. Varsin inhottavaa kun toinen on niin muuttunut, ettei sille enää voi kertoa edes valittaa pahaa oloaan, niin että hän oikein ymmärtäisi.
Kuulostaa varsin tutulta. Kolmen vuoden yhdessä asumisen jälkeen mun ex alkoi viime kesänä pitää peliä työkaverinsa kanssa. Ei vaan erään kerran tullutkaan yöksi kotiin baarista ja osasin heti epäillä pahinta. Sama toistui viikon päästä, ja minä tietysti olin ihan hermona, kun mies kömpi seuraavana päivänä kotiin ja väitti sammuneensa "jonkun" sohvalle. Sitten mies vaan kylmästi ilmoitti, ettei enää kestä MINUA ja alkoi omien sanojensa mukaan majailla kaverinsa luona, kunnes löytäisi itselleen uuden asunnon. Tiesin hänen seurustelevan työkaverinsa kanssa, mutta hän ei missään vaiheessa myöntänyt sitä. Vastuu asuntomme myynnistä jäi käytännössä kokonaan minulle. Miestä sai moneen kertaan suostutella tulemaan jakamaan tavaroita ja hoitamaan muita pakollisia asioita, hänellä piti tietysti jo kiirettä uuden emäntänsä kanssa eikä olisi malttanut enää tuhlata aikaa vanhaan.
Tottakai alku oli tosi vaikeaa, koska yhdessä vaiheessa mies jopa sai minut uskomaan, että vika todellakin oli vain minun vainoharhaisessa kyttämmisessäni eikä hänessä, joka kävi vieraissa.
Omaa selviytymistäni nopeutti ratkaisevasti todisteet miehen petollisuudesta. Ansaitset paljon parempaa. Itse ajattelen, että sitä miestä, jonka kanssa asuin ja jonka luulin minua rakastavan, ei koskaan ollut olemassakaan. Kylmyys hänen suunnaltaan tuntui tietysti musertavalta, yhtäkkiä hänen mieleenkiintonsa oli täysin muualla.
Asuin itse yhteissä kodissamme kaikkien muistojen keskellä vielä 3 kuukautta ennen kuin pääsin muuttamaan uuteen kotiini toiseen kaupunkiin. Ex kulki asunnossa omilla avaimillaan miten tykkäsi ja valehteli suut ja silmät täyteen. Julkesi jopa pyytää kerran minun autoani lainaksi, kun menee "kaverin" kanssa Helsinkiin. Grrr!! Kolmenkympin kriisiä epäilin muuten minäkin..
Mutta kuten sanottu, kaikesta selviää hengissä. Itse löysin puolisen vuotta eron jälkeen uuden rakkauden, joka kukoistaa edelleen. Ilman tätä entistä pettäjämiestäni emme olisi nyt tässä, joten kaikella tuskalla oli sittenkin tarkoitus.
Ex seurustelee edelleen sen työkaverinsa kanssa, kunnes tämä tyttöparka kirjoittaa samanlaisen tarinan mitä minä nyt. Minuakin varoitettiin luottamasta, mutta eihän sitä tahtonut uskoa.
Eespäin vaan, onni on edessä päin!
Mulla on ollu kans huonoa tuuria miesten kans. Koskaan en ole "onneksi" ehtiny ostamaan yhteistä kotia. Se on helpottanut eroamista paljon.
Huomaan että sä ajattelet tosi paljon samalla lailla ku minakin. Se tuntuu mukavalle.
Mulla on kaksi kertaa suhde päättynyt pettämiseen eikä se tee itsetunnolle hyvää. Mutta nyt ainakin tiedän tasan tarkkaan mitä on edessä. Toisaalta se helpottaa mutta toisaalta se tekee asian raskaaksi ku tietää sen kivun ja sen kuinka kauan se saattaa kestää. Mutta tiedän myös sen että joskus se loppuu. Jonain kauniina päivänä.
Tsemppiä sullekin! Kompuroida saa kunhan ei kaadu!