Ei löydy kumppania

Nuori vielä

Eipä vaan sitä kumppania, ei sitten ensimmäistäkään ole vielä löytynyt. Vanhat kondomit on jääny laatikkoon kun ei pikasuhteetkaan ole kiinnostanut koskaan. Kesä pitäis olla rakkauden ja romanssin aikaa, mutta itse oon nyt tähän aikaan tullu siihen johtopäätökseen että parempi kun ei mieti koko seurusteluasiaa juuri ollenkaan, niin voi viettää paremmin lomaa. Sitä kun oon välillä miettiny että voisko jotain parannuksia tehdä helposti että mahdollisuuksien määrä löytää joku kasvais. Älliä ja ulkonäköö löytyy ihan kohtalaisesti ja sydäntä liikaakin kai.

Suomitreffisivustookin on tullu vuodesta toiseen katteltua, mut eipä sieltä ole ketään tarttunut mukaan, harva edes vastaa ekaa mailia. Nyt aattelin justiin että lopetan senkin katselemisen kokonaan, mut nyt huomasin siellä aivan hulppeen naikkosen. Persoonallisuuden perusteella ois melkein unelmien nainen, ei viittis ohittaa kokonaan. Se on vaan outoo kun joidenkin huolien takia ei ole naiset juuri kiinnostanu pariin vuoteen ollenkaan. Selvästi pystyy sanoon että joku on kiinnostavampi kuin toinen mutta yleisesti ottaen on melkein samantekevää mikä on lopputulos. Päättyyköhän tää kiinnostumattomuus koskaan, kestääkö sitä vielä vuoden, kaksi, kymmenen vuotta. Ei ole ees mitään pahempia takaiskuja juuri koskaan tullu. Elettyä on silti tultua ja mentyä siellä täällä.

Ikää alle 30. Samanlaisia kokemuksia muilla ?

5

1173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuori vielä

      Ed. viikolla tapasin nettitutun ekaa kertaa ja oli kiva jutella. Hän oli naispuoleinen, eli vastakkaista sukupuolta. Tuli mieleen että siinä on mukava ihminen, johon vois mielellään ehkä ystävystyäkin ja pysyä vaan ystävinä ! Ehkä olis tosiaan järkevää ajatella että unohtaa naiset joksikin aikaa, kohtelee naisia vain ja ainoastaan kavereina ja kokeilla elää sillä tavalla. On vaan hankalaa pysyä tässä päätöksessä "unohtaa naiset". Pitäiskö se unelmanainenkin siellä netissä jättää noteeraamatta kokonaan jonkun juuri keksityn periaatteen takia. Mielellään sitä olis vähän enemmän "hereillä" että yrittäs sopivan aktiivisesti lähestyä naisia. SIlti se ei ole koskaan tuottanut tulosta, siis mikä mättää !??!

    • Miekkonen82

      Luulisin et sulla ei toi pariutumisvietti oo iskenyt kunnolla vielä, vaikka sukupuolivietti onkin tallella. Itse pian 24v ja se alkoi iskeä vasta about vuosi sitten. Pidin kyllä joistakin tytöistä, juuri samalla tavalla kuin kuvailet, oli silmää kauneudelle yms. Mutta ei sitten vain oikein..

      Nyt kun muutama muu asia elämässä mennyt parempaan suuntaan, esim. itsetunto vähän parantunut, saanut kiinnostavia tulevaisuudensuunnitelmia niin alkanut tää metsästyskin oikein urakalla. Ei se ikä vaan se elämänvaihe.

      Voin kertoa että kun se iskee päälle, se on kuin paskahätä - ei tarvi miettiä kiinnostaako vai ei :P

    • kohtalotoverisi. ikää on 25 enkä ole ikinä seurustellut. Ja siltä vaikuttaa että tulen olemaan myös jatkossa yksin. Kyllä on vähän katkera olo kun ei ole kokenut silloin nuorempanakaan mitään. Toista on kavereilla kun he ovat jo pariutuneet. No kovia kun olivat aikanaan yrittämään niin siinä se oli sitten. Itse olen ujo naisten suhteen joten minun on turha odottaakkaan että kukaan kiinnostuisi. Olen ns. Liian tavallinen. Eihän semmonen ketään kiinnosta. Muutama nainen on sanonut minulle sen niin tutun Olet kyllä ihan kiva mutta...

      • hone-y

        sitä "olet ihan kiva mutta..." voi ymmärtää niin kuin se sanotaan. Sehän tarkoittaa että sinussa ei ole mitään vikaa vaan olet ookoo mutta toista ei vain kiinnosta. Ei tuosta kannata ottaa itseensä ja syyttää itseään mitenkään. Tottakai harmittaa, kun ei jutusta tullut mitään, mutta itsetunnon kannalta kannattaa ajatella niin ettei minussa ollut mitään vikaa vaan vika oli siinä toisessa.

        Mitä jos muuttaisitte näkökulmaa? Sen sijaan, että toteatte "ei minusta kukaan kiinnostu, koska", kysykää itseltänne että mitä annettavaa minulla on toiselle. Huomaatte että teissä on paljon kiinnostavaa, paljon hyviä puolia, paljon hyviä kumppanin ominaisuuksia -kukapa ei rakastaisi näin hyvää tyyppiä!

        Koskaan ei kannata kysyä itseltään "miksi en pysty siihen" vaan aina kannattaa kysyä "miten pystyn siihen". Lähökohdat kysymykselle ovat molemmissa erilaiset ja positiivinen kysymys antaa positiiviset vastaukset.

        Pysykää optimistisina ja odottakaa hyviä asioita tapahtuviksi. Tsemppiä siinä!


    • M21.

      Itselläkin laatikossa muutama kumi käyttämättä, jääny entisestä suhteesta kun piti aina olla ;)

      2010 menee vanhaksi, saa nähdä meneekö sitä ennen vai heitänkö roskiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19617
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      76
      6610
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6266
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      99
      6045
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5899
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      101
      5791
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5203
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      44
      4916
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4260
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      3870
    Aihe