ihmettelen tätä palstaa

Aika typerän tuntuisia juttuja on täällä, taitaa olla tyhmimmät ihmiset jotka harrastaa irtoseksiä.

Ei käytetä kondomia esimerkiksi vaikka Hivi lisääntyy kokoajan. Olette niitä samoja teinejä ja nuoria ketkä ajaa ilman turvavöitäkin autolla ja ylinopeutta? Ette osaa varmaan ajatella rationaalisesti eli järjellä. Onneksi te kuoletta varmasti ennen kuin täytätte 40 vuotta. Ilmeiseti viina ja tupakka maistuu jollekin huumeetkin.

Nämä oli onneksi vain pieniä arvioita. Kertokaa olenko oikeassa?
151678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Pelkäätte elmää ja sitä että ette ehdi elää tarpeeksi siksi kokeilette kaikkea mitä vaan maailma tarjoaa. Olenko oikeassa?

Äänestä

perässä mitä vanhemmat edellä!

- Parikymmentä vuotta sitten harva autoilija käytti turvavyötä ja muutenkaan ajoi liikennesääntöjen mukaan! Autojen turvalllisuus oli valovuoden jäljessä nykyiseen!
- Parikymmentävuotta sitten harvat ihmiset käyttivät kondomia. Sukupuolitautien tilastot olivatkin korkealla silloin eikä lääkitys niihin tauteihin ollut juurin minkään veroista.
- Parikymmentä vuotta sitten viinaa juotiin surutta. Kossun menekki oli suurempaa kuin nyt, vaikka ihmisiä on enemmän.

Jos te "vanhukset" elätte vielä niillä lääkkeillä niin kyllä me nuoremmatkin.

Tässä lisäksi sulle pieni linkki niin voit tarkistaa tietosi oikeellisuuden, mitä sukupuolitauteihin tulee:
http://www.nicehouse.fi/makuuhuo/seksi/taudit.htm

Ei, et ole oikeassa. :D

Äänestä

se tietysti on, me nuoret irtoseksin harrastajat kun emme todellakaan osaa huolehtia hygeniasta, turvaseksistä, ehkäisystä ja toisen ihmisen kunnioituksesta ollenkaan...

Ja ei ainakaan yhtä hyvin kuin 40-50v miehet Venäjän ja Viron matkoillaan, tuoden vielä iloiset yllätykset vaimoilleen Suomeen sekä suomalaisille huorille..

Äänestä
  • Aina olen katsos kondomia tai ehkäisyä käyttänyt, eikä ole satiaisia minun jakorasiassani. En ole edes huono nainen, sillä valitsen avioliittojeni ja parisuhteideni ulkopuoliset suhteet huolella. En jaa persettäni kaikille, vain valituille kohteille.

    Kunnioitan miestäni ja lastani, sillä en halua heille mitään pahaa. Samoin kunnioitan jokaista hoitoani, pitämällä nimet salassa ja suhteet maan alla.

    Ehkä voisin vielä lisätä suurta irtoseksivastuullisuuttani valistamalla nuoria irtoseksin harrastajia näissä ehkäisyasioissa. Niin montaa poikakaveriani olen pettänyt niin monta kertaa, että kumma on jos ei jo hoidu rutiinilla.

    Te saastaiset huorat ja huonot naiset!!! Oikeastaan en haluaisi edes keskustella teidänlaistenne kanssa!!! "#¤%&"¤&%¤%&

    Äänestä

  • Rotunainen kirjoitti:

    Aina olen katsos kondomia tai ehkäisyä käyttänyt, eikä ole satiaisia minun jakorasiassani. En ole edes huono nainen, sillä valitsen avioliittojeni ja parisuhteideni ulkopuoliset suhteet huolella. En jaa persettäni kaikille, vain valituille kohteille.

    miestään sekä lastaan!

    LUE!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000010&posting=22000000018244169

    Äänestä

  • Rotunainen kirjoitti:

    Aina olen katsos kondomia tai ehkäisyä käyttänyt, eikä ole satiaisia minun jakorasiassani. En ole edes huono nainen, sillä valitsen avioliittojeni ja parisuhteideni ulkopuoliset suhteet huolella. En jaa persettäni kaikille, vain valituille kohteille.

    Kunnioitan miestäni ja lastani, sillä en halua heille mitään pahaa. Samoin kunnioitan jokaista hoitoani, pitämällä nimet salassa ja suhteet maan alla.

    Ehkä voisin vielä lisätä suurta irtoseksivastuullisuuttani valistamalla nuoria irtoseksin harrastajia näissä ehkäisyasioissa. Niin montaa poikakaveriani olen pettänyt niin monta kertaa, että kumma on jos ei jo hoidu rutiinilla.

    Te saastaiset huorat ja huonot naiset!!! Oikeastaan en haluaisi edes keskustella teidänlaistenne kanssa!!! "#¤%&"¤&%¤%&

    että kunnioitan myös bestistäni, joka toimii alibinani pettäessäni miestäni.

    puolen tunnin tuijotussession jälkeen. Elämä risaseksi! Muttei me mitään lesboja olla, ainakaan keskenään.

    jätkä!!! mennäänkö joskus yhdessä homoilemaan?
    Taidat olla sen tarpeessa! X)

    Äänestä

  • hyvä... kirjoitti:

    jätkä!!! mennäänkö joskus yhdessä homoilemaan?
    Taidat olla sen tarpeessa! X)

    Suurin osa ihmisistä ei vastaa hienostunutta makuani. Homoilu on yhtä likaista ja luonnotonta kuin huoraaminen.

    Äänestä

  • Rotunainen kirjoitti:

    Aina olen katsos kondomia tai ehkäisyä käyttänyt, eikä ole satiaisia minun jakorasiassani. En ole edes huono nainen, sillä valitsen avioliittojeni ja parisuhteideni ulkopuoliset suhteet huolella. En jaa persettäni kaikille, vain valituille kohteille.

    Kunnioitan miestäni ja lastani, sillä en halua heille mitään pahaa. Samoin kunnioitan jokaista hoitoani, pitämällä nimet salassa ja suhteet maan alla.

    Ehkä voisin vielä lisätä suurta irtoseksivastuullisuuttani valistamalla nuoria irtoseksin harrastajia näissä ehkäisyasioissa. Niin montaa poikakaveriani olen pettänyt niin monta kertaa, että kumma on jos ei jo hoidu rutiinilla.

    Te saastaiset huorat ja huonot naiset!!! Oikeastaan en haluaisi edes keskustella teidänlaistenne kanssa!!! "#¤%&"¤&%¤%&

    Kunnioitat miestäsi? Mitä sontaa sinä kirjoittelet?

    Äänestä

joka käyttää eri nikkejä ja yrittää saada vedätettyä porukkaa!

Naurettava nilkki! Buuahahaahhaaa!!! ;)))))

Äänestä
  • Ikävää jos huumorintajunne ei kestä, mutta minä sentään osaan nauraa itselleni.

    Äänestä

En käsitä miksi sukupuolitaudeista pitää niuhottaa sillä ne pystyy parantamaan ja ne kuuluvat nuoruuteen! Ei niissä mitään pahaa ole!

Äänestä
  • Hyvää nuoruutta sinulle vaan!

    Äänestä

Suojaamattoman seksin harrastajia löytyy niin nuorissakin kuin vanhoissakin. Ikää se ei katso, ihminen ei opi välttämättä koskaan. Nuoria kuitenkin valistetaan edes jonkin verran. Entä sitten vanhemmat vakiintuneet parit, jotka pettävät mennen tullen ja levittävät kumppaniinsa sukupuolitauteja, jotka tulevat ilmi vasta ehkä vuosien päästä. Ihmisen pitäisi periaatteessa olla koko ajan varuillaan - on sitten nuori tai vanha, sinkku tai 30 v. avioliitto takana... koskaan ei voi täysin luottaa kehenkään muuhun kuin itseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Osku... kirjoitti:

Aika typerän tuntuisia juttuja on täällä, taitaa olla tyhmimmät ihmiset jotka harrastaa irtoseksiä.

Ei käytetä kondomia esimerkiksi vaikka Hivi lisääntyy kokoajan. Olette niitä samoja teinejä ja nuoria ketkä ajaa ilman turvavöitäkin autolla ja ylinopeutta? Ette osaa varmaan ajatella rationaalisesti eli järjellä. Onneksi te kuoletta varmasti ennen kuin täytätte 40 vuotta. Ilmeiseti viina ja tupakka maistuu jollekin huumeetkin.

Nämä oli onneksi vain pieniä arvioita. Kertokaa olenko oikeassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu