mitäs tästä?

Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä jo vuosia. Naimisissakin olemme olleet jo kohta kahdeksan vuotta. Nyt pitkän yrityksen jälkeen saimme vuosi sitten vihdoinkin oman yhteisen lapsen. Väliin mahtui hormoonihoidot, keskenmeno ja lukemattomat turhat yritykset.

En koskaan aikaisemmin pitänyt anoppiani itsekkäänä tai tasapainottoman ihmisenä. Mutta nyt tilanne on muuttunut.
Kun ilmoitimme raskaudesta ja vauva todellakin oli konkreettisesti olemassa, niin anopistani tuli aivan toinen henkilö. Hän ilmoitti sairaalassa kun oli ensi kertaa vauvaa katsomassa, että hän haluaa sitten häntä kutsuttavan "mamaksi"?
En silloin ajatellut asiaa sen koomin koska olin itsekkin niin pökerryksissä uudesta tulokkaasta.
Mainittakoon, että lapseni on heidän ainoan lapsen lapsi.

Mutta nyt kun vuosi on mennyt niin tilanne on mennyt ihan mahdottomaksi. Hän tulee meille katsomaan vauvaa silloin kun huvittaa ja hänelle sopii. Ennen ristiäisiä hän antoi meille nimi ehdotuksia mistä HÄN pitäisi ja oli meille kummeja ehdottamassa!!!!! Totta kai ME teimme omat päätöksemme.

Nyt minua jotenkin oksettaa koko ihminen. Miten hän lässyttää kimottavalla äänellä pojallemme: "kultipieni "mama" laittaa, kultirakas tule "maman" tykö ja kaikkea muuta todella lässynlässyn paskaa. Onko yleensä normaalia isovanhemman kutsua itseään "mamaksi"? Välillä olen kuullut anopin suusta lipsahtavan myös sanan äiti!?

Vaimoni ei voi hänelle sanoa mitään koska hän tietää, että hänen äitinsä loukkaantuisi ja siitä tulisi riita ja välit tulehtuisivat. Anoppini on muutenkin todella yksinäinen ihminen.

Kuinka itsekäs voi ihminen olla jos hän tulee jokapäivä milloin sattuu ja hänelle sopii. Ja sitten kun me PYYDÄMME lapsen vahtia, niin hän voi kieltäytyä sanomalla, että tänään hänellä on saunapäivä ja tukanpesu, tai vaikka pakastimen sulatus???

Vaimoni on muutenkin mielestäni liikaa äitinsä ja lapseni kanssa. He käyvät ostoksilla, syömässä, sukulaisissa ja riepottelevat lastani ikäänkuin hän olisi jokin esine. Eräs kaverinikin kysyi minulta tässä hiljattain ihan oikeasti tarkoittaen, että onko anoppini muuttanut meille asumaan?

Välillä vaimoni itkee sitä, että lapsemme on enemmän "maman" perään kuin oman äitinsä. Ja tätä voi jatkua vielä kauan koska vaimoni on hoitovapaalla vielä ensisyksyyn asti. Ja anopin seura on taattu!

Lisäksi ikävää on se, että anoppini ei kiellä lapseltammme mitään. Kaapit saa tyhjentää joka paikkaan saa kiivetä ja paikat sotkea. Kyllä "mama" korjaa....hän vain sanoo.

Olen huomannut jo lapsessamme pienen häiriintyneisyyden merkkejä kun hän ei tiedä mitä saa tehdä ja mitä ei. Isi ja Äiti vaan kieltävät ja "maman" kanssa voi tehdä mitä vaan.

Olen tiedostaen ottanut etäisyyttä tähän ja alkanut touhuumaan enemmän omiani. Olen tarkoituksella ollut paljon poissa kotoa töitteni takia joskus jopa öitä. Kun tulen matkojen jälkeen kotiin niin siellä vartoaa vaimo lapsi ja tietysti tämä olento touhuumassa keittiössä. Muutaman kerran kun minulla on ollut joku ongelma josta olisin halunnut puhua vaimoni kanssa tai viettää yhteistä aikaa perheeni kanssa, hän on asettanut äitinsä toiveet etusijalle.

Tuntuu, että minun tehtäväni on tehty tässä yhteisössä ja minua ei enää kuunnella.

Voiko pitkä parisuhde kaatua tytär-äiti suhteeseen.???? En tiedä enää mitä tehdä?
Puhuttu ollaan asiasta mutta ei olla päästy puusta pitkälle ja keskustelu on aina päätynyt joko itkuun tai riitaan.
Huolestuttava tässä on myös se, että olen tavannut töissä todella mukavan naisihmisen jonka kanssa on hyvä olla ja mukava jutella.

Terveisin: Siitos-Ori
386449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

ottaa omaa aikaa vaimos ja lapses kans. Tottakai se lapsen kiintymys on kohta isompaa mummuaan kohtaan ku sua ja vaimoas, jos et tee asialle mitään.

Sanot muorille ystävällisesti, mutta jämäkästi, että nyt ei tarvi tulla tai että voit lähtä nyt kotiinsa kun sinä tulit omaasi ja huolehdit nyt vaimosi ja lapsesi hyvin voinnista.

Ole mies, ja ota ohjat omiin käsiisi. Näytä vaimolle, että sinuun voi luottaa isänä ja aviomiehenä ja että anoppi on siinä vain sivuhenkilö. Tee jotain.

Äänestä
  • se, että antaisin anopille lähtökäskyn kotoani. Saisin vaan vaimon vihat niskaani. Kuten sanoin asiasta on puhuttu ja se on päätynyt aina riitaan. Vaimoni kanta on yksinkertiasesti vaan se, että "mama" haluaa vaan auttaa ja häntä ei voi kieltää tai loukata sen johdosta! Asiaa ei saa ottaa puheeksi!! Ja toinen on se, että vaimolla ei tunnu olevan kovinkaan kauheasti halua olla kolmisin. Aina hän vaan miettii, että pitäisikö äiti käskeä mukaan. Ymmärrätkö?

    Äänestä

  • siitos-ori kirjoitti:

    se, että antaisin anopille lähtökäskyn kotoani. Saisin vaan vaimon vihat niskaani. Kuten sanoin asiasta on puhuttu ja se on päätynyt aina riitaan. Vaimoni kanta on yksinkertiasesti vaan se, että "mama" haluaa vaan auttaa ja häntä ei voi kieltää tai loukata sen johdosta! Asiaa ei saa ottaa puheeksi!! Ja toinen on se, että vaimolla ei tunnu olevan kovinkaan kauheasti halua olla kolmisin. Aina hän vaan miettii, että pitäisikö äiti käskeä mukaan. Ymmärrätkö?

    jos vaimo on kerran noin äitiinsä liitoksissa, on tilanne melko monimutkainen.

    Onko vaimosi niin epävarma omasta äitiydestään johtuen niistä kaikista ongelmista, mitä teillä on aikojen saatossa ollut?

    mitä jos koitat vielä puhua, vaikka se vaikeaa onkin? kerrot että tunnet itsesi ulkopuoliseksi koska anoppi on koko ajan jaloissa? Etta haluat isä-poikasuhteen lapsesi kanssa, oppia tuntemaan hänet paremmin ja olla hänen kanssaa kahden?

    Äänestä

  • siitos-ori kirjoitti:

    se, että antaisin anopille lähtökäskyn kotoani. Saisin vaan vaimon vihat niskaani. Kuten sanoin asiasta on puhuttu ja se on päätynyt aina riitaan. Vaimoni kanta on yksinkertiasesti vaan se, että "mama" haluaa vaan auttaa ja häntä ei voi kieltää tai loukata sen johdosta! Asiaa ei saa ottaa puheeksi!! Ja toinen on se, että vaimolla ei tunnu olevan kovinkaan kauheasti halua olla kolmisin. Aina hän vaan miettii, että pitäisikö äiti käskeä mukaan. Ymmärrätkö?

    Oli todella tutunkuuloista tuo tekstisi, sillä itselläni oli aikoinaan sama tilanne ihan justiinsa,

    Appi ja anoppi asuvat meiltä n. 500 m:n päässä, ja kummankin pojan syntymän jälkeen anoppi pakkas meille mitä ihmeellisempiin aikoihin - jopa silloin, kun olemme menossa nukkumaan.

    Katselin tuota menoa pari kuukautta, ja sanoin vaimolleni, että jos et lopeta tuota äitis häiriköintiä, niin minä sen teen, ja sit ei oo kellään kivaa..

    No vaimo ei saanu kerrottua, ja kun anoppi tuli yhtenä iltana meille, kun koko perhe oli tullut saunasta, taivastelemaan poikien asioita, sanoin sille että "sulla ei ole mitään asiaa meille, jos ei kutsuta, kun et kerran ymmärrä muiden perhe-elämästä mitään"...

    Tuon jälkeen anoppi hetken yski ja koitti kertoa, että hän vaan kaikkien parasta haluaa, mutta oma kommenttini siihen oli "jos kaikkien parasta haluat, niin pidä oma huushollis kunnos, äläkä meille lappaa"

    Tuosta oli apua, sillä nyttemmin sekä anoppi että appi tulevat meille harvakseltaan - enimmäkseen kutsuttaessa, ja ovat ymmärtäneet myös sen, että meillä on oma elämä.

    Suhteet appivanhempin ovat nyt paljon paremmat, kun aikaisemmin, joten avaa rohkeasti suusi ja sano mielipiteesi!!!

    Äänestä

voi kaatua. Kaatuuhan se usein äiti/poika suhteeseenkin. Ei ole kiva olla kolmantena pyöränä omassa elämässään.

Mitähän jos pistäisit vaimosi valinnan eteen. Jos valitsee äitinsä, et kuitenkaan häviä kovin paljon. Silloinhan voit aloittaa uuden oman elämän ja poikaasi voit tavata silloin ihan ilman anoppia.

Ihan mielenkiintoista olisi kuulla, minkälainen suhde vaimollasi on sinun äitiisi.

Omaa elämäänsä ei kannata tuhlata moiseen pyöritykseen.

Äänestä

Vaikka varmasti turhauttaa jatkuva riittely samasta aiheesta, sinulla ei ole muuta mahdollisuutta. Jos siis haluat pitää vaimosi ja lapsesi. Epäilen, että jos eroaisitte, roolisi lapsen elämässä tulisi olemaan vielä piemempi ja monimutkaisempi...

Sinun on puhuttava vaimollesi rehellisesti ulkopuolisuuden tunteista. Yritä saada vaimo ymmärtämään, että anoppi _ei_ asu teillä (se on myös sinun kotisi). Yritä saada vaimo ymmärtämään, miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos sinun äitisi olisi teillä koko ajan ja syrjäyttäisi hänen paikkansa äitinä. Yritä myös vedota äidinvaistoon huomiollasi siitä, ettei lapsi tiedä mitä saa tehdä ja mitä ei. Surullisia esimerkkejä moisesta on paljon, eikä tarvitse kaukaa hakea.

Kun keskustelet vaimosi kanssa muista yksi juttu: älä riitele! Älä mene mukaan huutokilpailuun ja syyttelyyn ja raivoamiseen. Se, joka pystyy toimimaan rauhallisesti ja perustelemaan itsensä syyllistymättä ala-arvoisuuksiin, voittaa lopulta aina. Tee hengitysharjoituksia, opettele pistämään osa tekstistä merkityksettömänä ohi korvien, ihan mitä tahansa mikä rauhoittaa, mutta älä mene mukaan riitelyyn.

Pahinta sinulta olisi nyt tehdä se miesten ikiaikainen virhe ja mennä vieraisiin. Silloin vain pakenet ongelmia yrittämättäkään selvittäää niitä, ja tulet menettämään vaimosi ja lapsesi taatusti. Se uusi ihana nainen ei todellisuudessa ole sen ihanampi kuin vaimosikaan, mutta tällä hetkellä hän tarjoaa ongelmattoman vaihtoehdon. Usko vaan pois, että myös siinä suhteessa ne ongemat olisivat edessä jossain vaiheessa - pakoo ei pääse, vaikka miten monta kertaa vaihtaa.

Äänestä
  • ettei muka vaihtamalla parane. Tämä kaveri osaisi ainakin seuravalla kerralla tarkistaa tuon napanuoran irtoamisen, ei varmasti tekisi kahta kertaa samaa virhettä.

    Jos suhde ei toimi, niin se ei toimi. Jokainen vastaa omasta onnestaan ja elämästään. Kuka hullu jaksaisi elää tuollaisessa elämässä, missä pääosassa häärää anoppi.

    Jo se, että mielenkiinto on herännyt toista naista kohtaan, kertonee aika paljon.

    Jos kyse olisi miehen äidistä, kommentit olisivat varmasti toista luokkaa. Mutta kun se nyt sattuu olemaan se vaimon äiti....

    Äänestä

  • pomppasi, kirjoitti:

    ettei muka vaihtamalla parane. Tämä kaveri osaisi ainakin seuravalla kerralla tarkistaa tuon napanuoran irtoamisen, ei varmasti tekisi kahta kertaa samaa virhettä.

    Jos kyse olisi miehen äidistä, kommentit olisivat varmasti toista luokkaa, sekä sanallisesti, että lukumääräisesti.
    Vaikka tilanne on ikävä, on hyvä, että kerran mieskin tuo tällaisen asian esille.
    Ihmettelen vaan mitä tapahtuu, kun vaimon hoitovapaa loppuu. Ehkäpä hän on jo sopinut äitinsä kanssa, että mama rupeaa hoitamaan lasta.

    Äänestä

  • pomppasi, kirjoitti:

    ettei muka vaihtamalla parane. Tämä kaveri osaisi ainakin seuravalla kerralla tarkistaa tuon napanuoran irtoamisen, ei varmasti tekisi kahta kertaa samaa virhettä.

    Jos suhde ei toimi, niin se ei toimi. Jokainen vastaa omasta onnestaan ja elämästään. Kuka hullu jaksaisi elää tuollaisessa elämässä, missä pääosassa häärää anoppi.

    Jo se, että mielenkiinto on herännyt toista naista kohtaan, kertonee aika paljon.

    Jos kyse olisi miehen äidistä, kommentit olisivat varmasti toista luokkaa. Mutta kun se nyt sattuu olemaan se vaimon äiti....

    Aivan sama kumman anoppi siinä suhteessa roikkuu kolmantena pyöränä.
    "Laita vaimosi valitsemaan joko sinut tai äiti",Näitähän ne kommentit yleensä on.
    Ero on vaan siinä,että lapsi jää yleensä äidilleen.

    Äänestä

  • pomppasi, kirjoitti:

    ettei muka vaihtamalla parane. Tämä kaveri osaisi ainakin seuravalla kerralla tarkistaa tuon napanuoran irtoamisen, ei varmasti tekisi kahta kertaa samaa virhettä.

    Jos suhde ei toimi, niin se ei toimi. Jokainen vastaa omasta onnestaan ja elämästään. Kuka hullu jaksaisi elää tuollaisessa elämässä, missä pääosassa häärää anoppi.

    Jo se, että mielenkiinto on herännyt toista naista kohtaan, kertonee aika paljon.

    Jos kyse olisi miehen äidistä, kommentit olisivat varmasti toista luokkaa. Mutta kun se nyt sattuu olemaan se vaimon äiti....

    Että kun suhteessa on ongelmia niin vieraisiin vaan ja ero vireille sen jälkeen? Jo on kylmäksi touhu mennyt.

    Vieraisiin meno on aina kaikkein huonoin ratkaisu missä tahansa tilanteessa. Se on aina _valinta_, ovat siihen johtaneet asiat mitä tahansa. Ja ihan varmasti se ei ainakaan helpota minkään asioiden selvittämistä. Jos edes vähän tuntuu, että eihän se nyt niin iso juttu ole, niin ei muuta kun miettimään miltä itsestä tuntuisi joutua moisen petoksen kohteeksi. Ja sen jälkeen voi miettiä miten se tuleva ex puoliso suhtautuu siihen, että järjestellään lapsen tapaamisia petturin kanssa.

    Ei se ihan niinkään mene, että jos ei toimi niin ei toimi. Jos on joskus toiminut, niin se on ihan mahdollista saaada takaisin. Suosittelisin melkein Pieksämäen avioliittoleiriä alkuperäiselle; sieltä ehkä saisi vaimokin ulkopuolista näkökulmaa perhetilanteeseen. Jokainen myös toki vastaa omasta onnestaan. Mutta onko onnea se, että ongelmien tullessa mennään karkuun, vieraisiin, ei käytetä kaikkia mahdollisia keinoja perheen pelastamiseksi? Ei kuulosta onnelta minusta.

    Se että mielenkiinto on herännyt toiseen naiseen kertoo siitä, että tilanne kotona on sietämätön. Mutta sehän me jo tiedettiinkin.

    Olisin vastannut ihan samoin olipa kyseessä kenen tahansa äiti. Sitä ei varmaan ole yksikään kieltänyt, etteikö naisen ja hänen äitinsä käytös ole ihan sietämätöntä? Jos kuitenkin yritetään rakentaa perheen tilanneta (jos ei muusta syystä, niin sen kauan halutun lapsen vuoksi, joka on pieni ja syytön), niin viisainta kai kuitenkin olisi yrittää saada nainen ymmärtämään sietämätön tilanne, jotta perhe sadaan pysymään kasassa?!

    Vai eikö sinusta?

    Äänestä

Voisiko joku ulkopuolinen auttaa vaimoasi näkemään tilannetta sinunkin kannaltasi. Voisitteko harkita parisuhdeterapiaa?

Olet tärkeässä elämän vaiheessa, mieti siirtosi tarkkaan, ne voivat vaikuttaa koko loppuelämääsi.

Sympatiat ovat puolellasi, olen itsekkin kärsinyt vastaavasta anoppiogelmasta, tosin toisin päin, eli kyseessä oli miehen äiti.

Äänestä

En voinut lukea kirjoitustasi edes loppuun kun alkoi v...ttaa sun puolestas. Kyllä täytyy sanoa, että itse vastaavassa tilanteessa sanoisin anopille, että nyt raja on ylitetty ja säännöt jatkossa ovat nämä. Olen suorapuheinen ja sanon heti jos joku asia kaihertaa, toivoisin useamman ihmisen olevan samanlainen (liikaa hyssytellään). Kyllä voi tuollainen anoppi johtaa jopa eroon. Vastaavassa tilanteessa minä antaisin suhteen äitiin mennä ja suhteen mieheeni pysyä. Oma perheeni ja perhesopu olisi mulle tärkeämpi.

Äänestä
  • Jos siellä päässä alkaa v...ttaan pelkästään tekstini lukeminen, niin voitteko kuvitella miltä tuntuu olla minun housuissani?!

    Nyt minulle on iskenyt syyllisyys tähän kaikkeen. Tunnen, että olen viimekuukausina ruokkinut tilannetta olemalla paljon poissa kotoa. Olen vaan halunnut kokeillut, että kaivataanko minua ja olen todennut, että EI kaivata.

    Yritin aamulla kahvipöydässä ottaa asian puheeksi ja vaimo sanoi, että hän sanoo asian nyt viimeisen kerran! "mama yrittää vaan lapsemme parasta ja etkö sinäkin halua sitä??? ETKÖ?" "En halua kuulla moisesta puhuttavan enää, ja jos teet jotain hölmöä tiedät tehneesi valinnan jossa et näe lastasi enää paljoakaan!!!"
    "Silloim olet valinnut yksin elämisen, etkä perhettäsi!???"

    Täytyy myöntää, että näinkin paljon elämää nähneeltä mieheltä meinas työmatkalla itku päästä.

    En voi nyt kun antaa ajankulua ja yrittää löytää se rakkaus ja yhteenkuuluvuuden tunne jostakin. Niin ja haluan sanoa, että minulla ei ole toista naista ja avioeroa en halua!!

    Kiitos kommenteista!

    S-O

    Äänestä

  • Siitos-Ori kirjoitti:

    Jos siellä päässä alkaa v...ttaan pelkästään tekstini lukeminen, niin voitteko kuvitella miltä tuntuu olla minun housuissani?!

    osaa olla syvältä toi touhu teillä. Kyllä kannattaisi ottaa yhteyttä lastenvalvojaan ja alkaa sopia tapaamis ja huoltajuus kuvioita. Ei kenenkään mielenterveys kestä tollasta skeidaa. Eikä kenenkään tarvii omassa kotonaan tollasta sietää. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin eli myös isään vaikka äidit usein vastaavissa tilanteissa uhkailee, että et sitten lastas nää -tyyliin.

    Äänestä

  • Siitos-Ori kirjoitti:

    Jos siellä päässä alkaa v...ttaan pelkästään tekstini lukeminen, niin voitteko kuvitella miltä tuntuu olla minun housuissani?!

    Nyt minulle on iskenyt syyllisyys tähän kaikkeen. Tunnen, että olen viimekuukausina ruokkinut tilannetta olemalla paljon poissa kotoa. Olen vaan halunnut kokeillut, että kaivataanko minua ja olen todennut, että EI kaivata.

    Yritin aamulla kahvipöydässä ottaa asian puheeksi ja vaimo sanoi, että hän sanoo asian nyt viimeisen kerran! "mama yrittää vaan lapsemme parasta ja etkö sinäkin halua sitä??? ETKÖ?" "En halua kuulla moisesta puhuttavan enää, ja jos teet jotain hölmöä tiedät tehneesi valinnan jossa et näe lastasi enää paljoakaan!!!"
    "Silloim olet valinnut yksin elämisen, etkä perhettäsi!???"

    Täytyy myöntää, että näinkin paljon elämää nähneeltä mieheltä meinas työmatkalla itku päästä.

    En voi nyt kun antaa ajankulua ja yrittää löytää se rakkaus ja yhteenkuuluvuuden tunne jostakin. Niin ja haluan sanoa, että minulla ei ole toista naista ja avioeroa en halua!!

    Kiitos kommenteista!

    S-O

    Vietaisiin meneminen ei taatusti auta tilannetta mitenkään.

    Sano vaimollesi että tunnet olevasi ulkopuolinen perheessä, eikä sellainen peli vetele. "Mama" saa olla kuvioissa, kunhan sinutkin huomioidaan.

    Voihan olla että vaimosi haluaisikin kasvattaa lapsensa mielummin äitinsä kanssa. Kysy suoraan haluaako hän lapsen kasvavan sinun ja hänen kanssaan vai hänen ja äitinsä kanssa.

    Äänestä

Aloin miettiä asiaa tässä lähinnä lapsen kannalta. Sanoi että olet jo huomannut lapsessanne häiriintymisen merkkejä epäselvistä säännöistä ja ohjeista johtuen, ja voit olla varma, että tuota menoa häiriintynyt hänestä tuleekin.

Sinun kannattaisi vedota vaimoosi jo ihan lapsenkin takia; että lapsen kehitykselle on todella huonoksi se, että vanhemmat sanovat toista ja mummo toista. Luultavasti lapsi kuitenkin pitää molempiaa osapuolia auktoriteetteinä. Sekaisinhan hän siinä menee, ei opi oikeaa ja väärää kunnolla tai tekemään selkeitä valintoja kun ei lapsena ole opetettu mitä saa tehdä ja mitä ei.

Vaikka kuinka loukkaisi anopin tunteita, niin kyllä vaimosikin pitäisi se käsittää, ettei kannata antaa lapsenne mennä sekaisin sen takia!

Äänestä

niin melkein jo alkumetreillä saatoin arvata, että kuvioissa sulla on toinen nainen.. niinhän se menee, että silloin alkaa vielä enemmän ärsyttämään anoppi,ja saa siitä sitten puolustuksenkin ihastukseesi..OLISIT EDES MIES!!!

Äänestä
  • olisi tuollainen anoppi, et vilkuilisi muita? Voitko? En usko, että voit.

    Äänestä

  • että jos sinulla kirjoitti:

    olisi tuollainen anoppi, et vilkuilisi muita? Voitko? En usko, että voit.

    laittaisin anopin ja vaimon ensin järjestykseen,senjälkeen jos ei mikään muutu,voisin harkita muita vaihtoehtoja.

    Äänestä

Hei! Harvinainen hätähuuto isältä. Yleensä isät eivät korviaan lotkauta jos heidän vauveleitaan "omitaan" noin positiivisessa tarkoituksessa. Voin kertoa, että ole huoleti. Tyttäreni (22 vuotias) on pappan kulta.On ollut aina. Ja minä mustasukkainen, kuten sinä nyt. Mutta..isä on isä...ja äiti on äiti..kuten aina. ja mummut ja papat on voimavara ja erilainen olotila kuin kotiolot. ja sehän se ihmiselon rikkaus on. Rajariitoja meilläkin oli, mutta muttosiässä selkeät rajat olivat vanhempien asettamat, ja ne lapsi hyväksyi. Nyt aikuisena pappa ja tytär käyvät kuntosalilla ja ovat kavereita. Suuri rikkaus molemmille. jos on huolia, tytär kertoo välillä pappalle ja välillä meille vanhemmille, emmekä kadehdi asiaa. pääasia että kaikilla on elämä ok. Mummuista vielä..vaikka ois kuinka vanha kotka, niin aina se äidinvaisto herää..eikä ole huono asia. Rakkauttahan riittää jaettavaksi kaikille, hyväksytään se, eikä olla kateellisia.

Äänestä

Muuttakaa hyvä mies vähän kauemmaksi siitä "mamasta" sillä se asia hoituu. Ja luulisi vaimosi ymmärtävän, että liian läheinen äiti tytär suhde on pahasta.

Äänestä

Elämässä voi olla rankkojakin jaksoja. Monien, ei tietenkään kaikkien yli neljäkymppisten elämässä on ollut tosi rankkoja vastoinkäymisiä.

Ystäväpiirissä on ollut mm. useita avio-ero tapauksia, vaikeita mielenterveysongelmia, työttömyyttä ja vakavia henkeä uhkaavia pitkäaikaisia sairauksia. Kaikki nämä ovat olleet raskaita koettelemuksia näille henkilöille ja omalle perheeseenkin on eräs näistä osunut. Kyseessä olevat henkilöt ovat korkeasti koulutettuja ja yleisesti katsottuna erittäin hyvin menestyviä ihmisiä.

Usein ihmiset eivät kuitenkaan ymmärrä, kuin vain sen, mitä itselle on tapahtunut, toisen ongelmia on kovin vaikea ymmärtää.

Mitä halusin tällä sepustuksellani sinulle sanoa, on se että meille kaikille riittää ongelmia. Sinulla se on tuossa muodossa. Tsemppiä, uskon, että aika tekee työtä puolestasi, pidä määrätietoisesti puolesi.

Äänestä

Minulla on anoppisi kaltainen äiti ja tiedän kokemuksesta miten vaikeaa hänelle on sanoa "älä tule kun huvittaa" en todellakaan halua häntä loukata, koska silminnähden hän nauttii lasteni seurasta ja he hänen. Kyllä "tohottaminen" käy välillä omille hermoillenikin, mutta yritän kääntää sen ilokseni. Anoppini on taas toista maata, käy tasan kaksi kertaa vuodessa lasten synttäreillä ja ei sekään kivalta tunnu. Kun vertaan näitä kahta niin äitini on ihan unelma isoäiti. Ei minun vanhemmuuteni kaadu isoäidin hääräykseen, aikansa kutakin, kohta lapseni ovat jo niin isoja että isoäidin tärkeys muuttuu kun tulee kaverit ja omat menot. Mene vaan reippaasti mukaan lapsenhoitoon, vie häntä vaikka uimaan niin pääset rakentamaan suhdetta lapseesi.. tuskin se anoppi perään lähtee... ehkä vaimosi on hieman läheisriippuvainen ja tuntee olevansa velkaa äidilleen, tai korvaavansa jonkun puuttuvan asian äitinsä elämässä.. mutta rajansa kaikella. Yritä saada perheesi liikkumaan yhdessä, ilman anoppia.. ehkä tajuaa vihjeen.
Ja, näitä "kyllä minä sinut pelastan" naisia sitten riittää, mutta itse tiedät mikä painaa vaa'assa enemmän.
Kun hellit lastasi, se tunne hellii vaimoasi ja kyllä äitikin silloin jää taka-alalle..:)

Äänestä
  • oma äiti on unelmamummu ja anoppi aivan jotain muuta. Auta armias, jos se olisikin anoppi, joka sinun huushollissasi hääräisi äitisi tyyliin.

    Kumma ilmiö nykyään tämä läheisriippuvaisuus, tytärten ja äitien välillä sitä tuntuu olevan kyllästymiseen asti.

    Jos taas poika pitää edes kohtuulliset välit vanhempiinsa, siitähän meteli syntyy. Sairasta porukkaa, täytyy myöntää.

    Äänestä

  • niin, kirjoitti:

    oma äiti on unelmamummu ja anoppi aivan jotain muuta. Auta armias, jos se olisikin anoppi, joka sinun huushollissasi hääräisi äitisi tyyliin.

    Kumma ilmiö nykyään tämä läheisriippuvaisuus, tytärten ja äitien välillä sitä tuntuu olevan kyllästymiseen asti.

    Jos taas poika pitää edes kohtuulliset välit vanhempiinsa, siitähän meteli syntyy. Sairasta porukkaa, täytyy myöntää.

    Tervetuloa vaan anoppi hääräämään, eipä ole mummoa lastenlasten asiat kiinnostaneet, on enemmän huolissaan aikuisesta pojastaan (kiinnostus heräsi poikansa oman elämän myötä) miesten perässä juokseminen oli paljon kivempaa. Ja, kun tajuaisi ettei sitä aikuista poikaa ihan oikeasti enää sen äitin holhous kiinnosta. Ei me kukaan vanhempiamme valita, mutta onnekseni olen itse saanut huomata ettei ole jäänyt mitään hampaankoloon..
    Tänne vaan, ei mulla ole mitään sitä vastaan että lapseni tutustuvat mummonsakin... se on ihan mummosta itsestään kiinni, kukaan ei sitä ala ruikuttamaan, hän kun pitää kyläilyjä "pakkopullana".

    Äänestä

Sympatiat sinulle. Luulisi kuitenkin, että jo tuo historia mikä lapsensaanti ongelmissanne on ollut, olisi vahvistanut suhdettanne entisestään.
Nuohan eivät ole helppoja asioita, ja lapsettomuuden tuska saattaa olla kauhea. Te kuitenkin onnistuitte siinä. Miksi ette selvittäisi yhtä anoppi asiaa?
Vaimoltasi vaadittaisi nyt selvästi ymmärrystä myös.
Hän ei ehkä pysty asettumaan sinun housuihisi, onhan kyse hänen äidistään.
Se, jos lapsella on mennyt "oikea ja väärä" sekaisin, pitäisi kuitenkin avata vaimosikin silmät tekemään jotain muutoksia anoppiisi nähden.

En tiedä parempaa keinoa, kuin nostaa kissa pöydälle. Puhu anopillesi suoraan (mutta ystävällisesti), miten jotkut asiat vaikuttavat lapseenne. Sano, että sinua huolestuttaa se ja se asia... ja että olisi mukavampi että lapsella olisi yhdet ja samat säännöt.

Sinulla on oikeus kertoa rajat, mitä saa ja mitä ei saa tehdä ja niitä tulisi myös anopin noudattaa. Samat pelisäännöt.

Hassua kyllä, ottaahan se jo vaimoasikin päähän, kun "mama" on enemmän lapsen mieleen kuin äitinsä. Hieman ristiriitaista tekstiä välillä.... että hän kuitenkin sallisi tilanteen nielemättä.

Se, että tungetaan joka päivä kotiin ilmoittamatta on epäkohteliasta ja röyhkeää. Siitä saa ja täytyy huomauttaa. Sano vaikka ystävällisesti, että soitatko vastedes, jotta tiedämme olla varmasti kotona. Yleensä pienellä yltiöystävällisyydellä ja imartelulla (kieroutta) saa parhaiten muutoksia aikaan.

Muista naisista olen samaa mieltä, kuin täällä jo jotkut ovatkin kirjoittaneet. Se on mielestäni vain pakenemista vaikeasta tilanteesta.

Toivon teille, että saatte asian selvitetyksi molempia tyydyttävällä tavalla ja teette tulevaisuudestanne hienon. Tangoon tarvitaan aina kaksi...

Äänestä

Minäpä anoppina sulle "siitos-ori" vastaan!

Luin juttusi kaksi kertaa,olisi tehnyt mieli lukea vielä kolmannenkin kerran mutta halusin itse kirjoittelemaan tähän...

Minun ja tyttären suhde on vähän sun vaimon ja anopin suhteen kaltainen.Siihen on monia syitä vuosikymmeniltä miksi suhde tuli niin tiiviiksi...niitä en tässä viitsi ruotia

On varmasti vaikeaa olla perheenpää jos kaikki tekee mitä haluaa.Ja anoppihan kuvittelee että tässä avuksi ollaan.

Paljon kuljen minäkin tyttäreni perheen luona.Tietoisesti olen yrittänyt vähentää käyntejä ja nykyään mua pyydetään sinne esim krillaan ja vaikka yöksikin ;)

Itse anoppina kuvittelin alussa että olen avuksi kun lapsi tuli perheeseen ja olin siellä paljon.Mun vävyni on tosi kiltin luontonen ja olen kysellytkin että haittaako se jos käyn täällä näin usein.Mulle ainakin sanottiin aina että ei,sähän autat meitä niin paljon.

Nyt perhe on kasvanut ja huomaan että enää en jaksa olla "avuksi" niin paljon kuin tarvitsisi ehkä.Ja,niinkuin sanoin jo aiemmin olen ruennut laskemaan omia käyntejä,etten tuppautuisi liikaa.

Meillä taas on toi "kurinpito" lapsilla sellainen et mun mielestä pitäis enempi komentaa mutta...jokainen kasvattaa lapsensa itse!

Sulla oli hyvä vävyn mielipide...len sen viel kerran että muistaisin etten liiaksi tuppaudu ;)))

Koitahan jaksaa,lapset kasvaa! Kyllä sunkin paikka perheessä vielä valkenee.Koita ajatella että se auttaa teitä eikä tajua et liikaa käy.

Ja anna mennä suurin osa juttuista korvasta sisään ja samantien ulos.Ajattele et tuuli huulia liikuttaa ja jaksat paremmin ;)))

Äänestä
  • olisi samassa tilanteessa, olisivatko neuvot samat, koita jaksaa...

    Äänestä

siskoni oli hyvin samanlaisessa tilanteessa anoppi yritti omia hänen perheensä ja nmuu ei auttanu kuin laittaa rautaa rajoille.
tehkää yhdessä hyvä strategia, josta pidätte kiinni. Tai jos ei muu auta niin menkää tekemään strategia jonkun ulkopuolisen luokse.
Mutta pelasta avioliittosi anopilta ja ÄKKIÄ!!!

Äänestä

vaimolles nää viestit ja neuvot?...

Äänestä

tarinaa, jota nykyinen mieheni kertoo ex-vaimostaan. Heillä ei ollut koskaan yhteistä lasta. Tämä ex ei ollut koskaan saanut katkaistua napanuoraa äitiinsä. Yhtään lauantaita tai sunnuntaita saatikka ainuttakaan lomapäivää ei voinut viettää ilman, että mentiin anopin luo (NAAPURIIN VIELÄ). Anoppi saattoin pompahtaa ovesta milloin tahansa. Kaikkeen kysyttiin rakkaan äidin mielipidettä. Seksuaalisesti tämä ex oli todella pikkutyttö. Seksiä oli kerran tai kaksi vuodessa. Jos vaikka äiti sais tietää, ni mitä se ajattelis. Joskus olen mieheltäni kysynyt, miksi meillä ei koskaan harrasteta aamuseksiä tai vaikka lauantai-illalla suoraan saunasta siinä 18-19 aikaan, kun ei olis niin väsyny vielä. Mies on ollu ihmeissään, että johtuu varmaan tästä vanhasta liitosta jossa ei olis tullu kuuloonkaan-anopin takia. Voi luoja tommosta.

Äänestä
  • ydin. Parisuhteeseen kuuluu seksi ja nuorena saitä harrastetaan missa ja milloin vain kun ei lapset ole vielä siinä pyörimässä.

    Poikani on tällä hetkellä kuvailemassasi liitossa, ja kieltämättä olen ihmetellyt, mikä tuon liiton idea oikein on.

    Omaan liittoni on ollut todella hyvä, eikä siihen olisi mahtunut, ei oma äiti, eikä anoppi hääräämään. Meillä oli ja on yhä edelleen "omaakin tekemistä"

    Äänestä

  • on asian kirjoitti:

    ydin. Parisuhteeseen kuuluu seksi ja nuorena saitä harrastetaan missa ja milloin vain kun ei lapset ole vielä siinä pyörimässä.

    Poikani on tällä hetkellä kuvailemassasi liitossa, ja kieltämättä olen ihmetellyt, mikä tuon liiton idea oikein on.

    Omaan liittoni on ollut todella hyvä, eikä siihen olisi mahtunut, ei oma äiti, eikä anoppi hääräämään. Meillä oli ja on yhä edelleen "omaakin tekemistä"

    myös äitejä, jotka eivät voi antaa lastensa kasvaa aikuisiksi. Miksi hitossa mun pitäisi elää lasteni elämää. Vanhin lapseni on nyt 17 ja todella haluan hänen kasvavan naiseksi, jonka seksuaalinen elämä on antoisaa ja vapautunutta rakkaan kumppanin kanssa. Mikä hitto ajaa varsinkin naiset hirviöanopeiksi, jotka eivät salli normaalia hyvää parisuhdetta ja perhe-elämää omille lapsilleen? Katkeruus? Oman elämän puuttuminen?

    Äänestä

  • oprah kirjoitti:

    sitä ikäluokkaa, joille seksi on tabu. Pimeässä peiton alla.

    Luojalle kiitos, olen saanut nauttia elämästäni, mutta toivoisin samaa myös pojalleni.

    Monta kertaa on mieleni tehnyt ottaa tuo asia puheeksi, mutta olen ajatellut, että on ehkä liian henkilökohtaista.

    Aivan näin, jokaisella pitäisi olla oma elämä ja vaikka sitä ei olisikaan, niin antaisi ainakin muiden elää sitä omaansa.

    Äänestä

  • nuo anopit kirjoitti:

    ottaa seksiä puheeksi, ellei teillä siitä normaalistikin keskutella...

    Oma anoppi kyseli aikanaan äitini seksielämästä, pillereiden käytöstä jne. Mitä se hänelle kuuluu, vieraan ihmisen asiat. Olin aika puulla päähän lyöty, vaikka itse oman äitini kanssa saatan avoimesti puhua asiasta. Mutta anopilta en osannut kysymystä odottaa, varsinkaan kun se ei minuun kohdistunut.

    Äänestä

  • kannata kirjoitti:

    sentään miniän kanssa, vaan oman pojan kanssa. Minä ne muutkin seksivalistukset ja puhumiset olen hoitanut, joten hänelle ehkä olisi ihan luontevaa, että tuostakin kysyisin. Mutta taidan jokatapauksessa antaa olla, ainakin toistaiseksi.

    Äänestä

Todellakin tunteita herättävä tuo kirjoituksesi. Useimmat sinulle vastanneet ovat jankanneet tuota, että sinun pitäisi vaan näyttää kaapin paikka suhteessa vaimoosi ja anoppiisi. Itse annoit ymmärtää, että metsään mennään, jos puutut heidän väleihinsä tai anopin tulemisiin, koska et pysty asiasta vaimosi kanssa keskustelemaan.

Siinä tapauksessa se ei kyllä ole oikea tie, koska olet sitä jo yrittänyt ilman tulosta.

Minun mielestäni parasta mitä voisit tehdä tuossa tilanteessa on, että otat itse yhteyden perheneuvolaan tai muuhun vastaavaan tahoon (täällä jo jotain mainittiinkin) ihan yksin, ilman vaimoasi. Niin ettet jää itse yksin asian kanssa. Vaikutat vastuulliselta isältä ja aviomieheltä ja olet ongelmallisessa tilanteessa, josta et löydä ulospääsytietä. Tuollaiselta puolueettomalta taholta voisit saada tarvitsemaasi tukea ja neuvoja tilanteeseesi.

Se on lisäksi myös hyvä neuvo, jonka joku täällä on sinulle antanutkin, että ala viettämään enemmän kahdenkeskistä aikaa lapsesi kanssa. Vie uimaan, leikkipuistoon, tai mikä nyt on sellaista mistä sinä ja lapsesi nautitte. Sillä tavoin et tee mitään väärää vaimoasi ja anoppiasi kohtaan, ja samalla saat vahvistettua suhdetta lapseesi.

Kun sinulla on yhteys tällaiseen ulkopuoliseen tahoon, ja roolisi isänä on entisestään vahvistunut, sinulla voi olla paremmat perusteet jonain päivänä puuttua anoppisi hääräilyyn teidän elämässä. Jos siis riitaannutte asiassa, niin olet paljon vahvemmalla suhteessa vaimoosi kuin tällä hetkellä. Eli viet pohjaa pois vaimosi uhkailuilta, että hankaloittaisi sinun suhdetta lapseesi.

Tässä yksi neuvo, jos haluat asialle tehdä jotain, muttet vaarantaa suhdetta lapseesi. Toivottavasti saat asioita selvitettyä. Selväähän on, ettei tilanteenne voi tuollaisena jatkua pitkään.

Äänestä

Olen pahoillani puolestasi.
Olet saanut anopiksesi kannibaalin, joka syö teidän elämäänne.
Kaikessa kuultaa anopin yksinäisyys ja tarpeettomuuden tunne taustalla.
Vaimosi on muuttunut pikkutytöksi, jolla on uusi nukke ja anoppisi on se perheenne GRAND MAMA, ja sinun roolisi on pysyä poissa tienaamassa pihvit perheeseen.
Mitään yksiselitteistä vastausta ei löydy. Ainoastaan se, että joudut rikkomaan tuon näytelmän roolijaon.
Se aiheuttaa teissä kaikissa paljon kipua... ja vie aikaa.
Kukaan ei ole ennustaja, joka osaisi sanoa, miten vaimosi reagoi siihen, että yrität riipiä hänet eroon rakkaasta, kalliista mamastaan. Veikkaanpa, että hän käy raivoisasti taisteluun sinua vastaan.
Jotain kertoo jo se, että vaimosi sallii äitinsä riippuvuuden omassa elämässään. Terveen ihmisen malli olisi työntää se ylimpänä kiekuva äityli hevonp......en.
Olen itsekin anoppi 55v, lapsenlapsia neljä. Kun on vielä omaa elämää minulla paljon ja tekemistä, niin ei tee mielikään mennä riekkumaan jälkikasvunsa laitumille.
Yritä säilyttää terve järkesi, pidä pääsi kylmänä. Nyt, mikä on luonnollista, olet tunnekuohussa täynnä vihaa ja katkeruutta ja halua häätää fossiili omaan luolaansa.
Malta, laske viiteentuhanteen, käytä vain ja ainoastaan järkeäsi. Miksikö? Koska vaimoltasi ja anopiltasi se näyttää tällä hetkellä puuttuvan. Biologiset hoivavietit ovat täyttäneet heidän aivosolunsa ja normaalin, loogisen ajattelun.
Pelisi ei ole vielä pelattu. Sinulla on kosolti aikaa tutustua lapseesi. Muista! Hän KUULUU yhtä paljon sinulle kuin vaimollesi.
Viisas neuvo on ollut se, että ryhdyt rakentamaan kahdenkeskistä suhdetta lapseesi. Siihen suhteeseen ei kuulu vaimosi, eikä se lohikäärme, joka nyt soheltaa huushollissanne.
Lisää yhdessäoloa lapsesi kanssa, vie häntä eri paikkoihin, näytä maailmaa.
Vain siten voit osoittaa anopille, mikä hänen asemansa teidän populassanne on... joka tietysti on sivuhenkilön, ja sekin ainoastaan vain kun kutsutaan.
En tiedä, kuinka paljon osallistut kotitöihin, mutta tässä tapauksessa osallistumisesi olisi eräänlaista reviirinmerkitsemistä.
Valloita keittiö! Määrää järjestys!
Laita astiat SINUN mieleisiisi paikkoihin, kokkaa SINUN mieleisiäsi ruokia silloin kun sinulle sopii.
Pyykkää vaatteitasi SINUN mieleisenäsi aikana.
Uusi huonekaluja ja taloustavaroita, mutta ota VAIN vaimosi mukaan.
Valitse SINUN kotiisi SINUN mieleisesi tykötarpeet.
Laumanjohtajana "merkitse" tällä tavoin alueesi. Joudut antamaan henkisiä höykytyksiä sopivassa määrin. Ota järjellisen johtajan rooli.
Ennenkaikkea ja tärkein:
sinun ON uskottava itseesi ja tekemisiisi ja siihen, että pystyt kasvattamaan niin lapsesi kuin tässä tapauksessa vaimosi kunnon perheenjäseniksi.
Ja uskottava se, että pystyt häätämään kannibaalimaman nurkistasi!
(Mylvintäähän syntyy ja kavioiden kopinaa ynnä tanner pölyää, mutta tällaista se on...uroiden elämä)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Siitos-Ori kirjoitti:

Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä jo vuosia. Naimisissakin olemme olleet jo kohta kahdeksan vuotta. Nyt pitkän yrityksen jälkeen saimme vuosi sitten vihdoinkin oman yhteisen lapsen. Väliin mahtui hormoonihoidot, keskenmeno ja lukemattomat turhat yritykset.

En koskaan aikaisemmin pitänyt anoppiani itsekkäänä tai tasapainottoman ihmisenä. Mutta nyt tilanne on muuttunut.
Kun ilmoitimme raskaudesta ja vauva todellakin oli konkreettisesti olemassa, niin anopistani tuli aivan toinen henkilö. Hän ilmoitti sairaalassa kun oli ensi kertaa vauvaa katsomassa, että hän haluaa sitten häntä kutsuttavan "mamaksi"?
En silloin ajatellut asiaa sen koomin koska olin itsekkin niin pökerryksissä uudesta tulokkaasta.
Mainittakoon, että lapseni on heidän ainoan lapsen lapsi.

Mutta nyt kun vuosi on mennyt niin tilanne on mennyt ihan mahdottomaksi. Hän tulee meille katsomaan vauvaa silloin kun huvittaa ja hänelle sopii. Ennen ristiäisiä hän antoi meille nimi ehdotuksia mistä HÄN pitäisi ja oli meille kummeja ehdottamassa!!!!! Totta kai ME teimme omat päätöksemme.

Nyt minua jotenkin oksettaa koko ihminen. Miten hän lässyttää kimottavalla äänellä pojallemme: "kultipieni "mama" laittaa, kultirakas tule "maman" tykö ja kaikkea muuta todella lässynlässyn paskaa. Onko yleensä normaalia isovanhemman kutsua itseään "mamaksi"? Välillä olen kuullut anopin suusta lipsahtavan myös sanan äiti!?

Vaimoni ei voi hänelle sanoa mitään koska hän tietää, että hänen äitinsä loukkaantuisi ja siitä tulisi riita ja välit tulehtuisivat. Anoppini on muutenkin todella yksinäinen ihminen.

Kuinka itsekäs voi ihminen olla jos hän tulee jokapäivä milloin sattuu ja hänelle sopii. Ja sitten kun me PYYDÄMME lapsen vahtia, niin hän voi kieltäytyä sanomalla, että tänään hänellä on saunapäivä ja tukanpesu, tai vaikka pakastimen sulatus???

Vaimoni on muutenkin mielestäni liikaa äitinsä ja lapseni kanssa. He käyvät ostoksilla, syömässä, sukulaisissa ja riepottelevat lastani ikäänkuin hän olisi jokin esine. Eräs kaverinikin kysyi minulta tässä hiljattain ihan oikeasti tarkoittaen, että onko anoppini muuttanut meille asumaan?

Välillä vaimoni itkee sitä, että lapsemme on enemmän "maman" perään kuin oman äitinsä. Ja tätä voi jatkua vielä kauan koska vaimoni on hoitovapaalla vielä ensisyksyyn asti. Ja anopin seura on taattu!

Lisäksi ikävää on se, että anoppini ei kiellä lapseltammme mitään. Kaapit saa tyhjentää joka paikkaan saa kiivetä ja paikat sotkea. Kyllä "mama" korjaa....hän vain sanoo.

Olen huomannut jo lapsessamme pienen häiriintyneisyyden merkkejä kun hän ei tiedä mitä saa tehdä ja mitä ei. Isi ja Äiti vaan kieltävät ja "maman" kanssa voi tehdä mitä vaan.

Olen tiedostaen ottanut etäisyyttä tähän ja alkanut touhuumaan enemmän omiani. Olen tarkoituksella ollut paljon poissa kotoa töitteni takia joskus jopa öitä. Kun tulen matkojen jälkeen kotiin niin siellä vartoaa vaimo lapsi ja tietysti tämä olento touhuumassa keittiössä. Muutaman kerran kun minulla on ollut joku ongelma josta olisin halunnut puhua vaimoni kanssa tai viettää yhteistä aikaa perheeni kanssa, hän on asettanut äitinsä toiveet etusijalle.

Tuntuu, että minun tehtäväni on tehty tässä yhteisössä ja minua ei enää kuunnella.

Voiko pitkä parisuhde kaatua tytär-äiti suhteeseen.???? En tiedä enää mitä tehdä?
Puhuttu ollaan asiasta mutta ei olla päästy puusta pitkälle ja keskustelu on aina päätynyt joko itkuun tai riitaan.
Huolestuttava tässä on myös se, että olen tavannut töissä todella mukavan naisihmisen jonka kanssa on hyvä olla ja mukava jutella.

Terveisin: Siitos-Ori

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu