jumittaa

Mikä mättää?
aamupala kahvi rasvattomalla maidolla, näkkäri kevytsulatejuustolla, tomaatti

lounas: kaalikeitto ilman lihaa, ruisleipä, rasvaton maito

välipala: kahvi rasvaton maito, näkkäri

illallinen: riisiä 1 dl, kasviksia 150g, paistettua broileria pieni pala

iltapala: kaksi näkkäriä, lasi rasvaton maitoa

Ruuat tietysti vaihtelee ja kaikki on kevyttä ja syön pieniä annoksia. Maito on rasvatonta ja käytän kevytleviteitä.

Paino on jumahtanut 82 ja olen 171 cm pitkä, kaloreita ruuistani tulee päivänmittaan noin 1200kc, luulisi laihtuvan vaan ei??
5458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jumitus on aivan normaali ilmiö laihdutuksessa. Jos jumituksesi on kestänyt pidempään (esim. kaksi kuukautta), on aihetta huolestumiseen. Kyllä se kinkku sulaa, mutta niin hitaasti että näyttää kuin mitään ei tapahtuisi. Onnistuneen laihdutuksen voi aina todeta vasta jälkikäteen. Lisäksi nesteen keräytyminen eli turvotus tms. peittää helposti alleen puolen kilon rasvan palamisen (puoli kiloa rasvaa palaa normaalilla laihdutusruokavaliolla viikossa).

Et kertonut, kuinka paljon vettä juot päivässä. Veden määrää kannattaa reilusti nostaa, koska vesi kiihdyttää aineenvaihduntaa ja liika neste tulee kyllä pissana ulos.

Et myöskään kertonut liikuntapuolesta. Jos et sitä yhtään harrasta, nyt viimeistään kannattaisi lähteä lenkille. Liikunta kuluttaa lisää kaloreita ja saa aineenvaihdunnan liikkeelle. Rasva palaa vielä liikuntasuorituksen jälkeenkin. Samoin kaikki arkiliikunta kannattaa ottaa ilomielin vastaan eli nyt mars puutarhaan kykkimään tai mattoja pesemään!

Joillakin auttaa myös reilun mässytyspäivän pitäminen (kunhan se jää vain yhteen päivään). Itsekin olen huomannut kunnon mässypäivän tehon. Yllätyksekseni pitkän laihdutuskauden jälkeen mässypäivä yllättäen pudotti kilon pois. Mistä lie johtunut? Mutta tätä keinoa ei voi käyttää liian usein.

Äänestä

Jumillesi on selkeä syy: ruokavaliosi on käytännössä rasvaton.

Tuo päivän ruokalistasi on erittäin yksipuolinen. Laskin ruokiesi kalorimääriä ja ravitoarvoja. Et saa noista ruoistasi edes 100kaloria!Sen lisäksi lähes kaikkien ravintoaineiden saanti jää päivän suositusta reilusti alemmas. Ja vielä ihmettelet miksi jumittaa! Oletko nälkäinen päivän mittaan? Lyön vetoa, että olet.

Ymmärrän entisenä laihduttajana, että rasva on pelottavaa, koska siinä on suhteessa runsaasti kaloreita. Jossain vaiheessa rasvattomuus kuitenkin kostautuu. Saat tällä hetkellä rasvaa reilusti alle 15grammaa päivässä! Sen verran rasvaa on esimerkiksi 1 ruokalusikallinen ruokaöljyä. Elimistö tarvitsee rasvaa jo omaan rasvanpolttoonsakin! Elimistö ei pysty itse tuottamaan kaikkia tarvittavia rasvahappoja, joten sinun on saatava ne ravinnosta. On silkkaa tyhmyyttä jättää rasva ruokavaliosta pois. Tärkeää on vielä nimenomaan se, että nauttimasi rasva on sitä näkyvää rasvaa, eli esimerkiksi loraus rypsiöljyä kasvisten sekaan.

Oletko huomannut, kuinka yksipuolisesti syöt. Jaka aterialla on leipää ja rasvatonta maitoa. Puhuin aiemmin siitä, kuinka laskin ravintoarvoja päiväsi ruokalistalle. Et saa juurikaan muuta, kun natriumia ruokavaliostasi tarpeeksi. Kaikki muut on pahasti alakanttiin. Et varmasti hae laihutuskuurillasi puutostiloja? Mikset jo herää? Ei laihutuskuuri ole mitää näkkäri puputtamista! Sen lisäksi proteiinisi ovat hieman huonolla mallilla ruokavaliossasi. Päivän proteiinisi tulevat lähinnä maidosta, tuo yksi pieni pala broileria päivässä ei anna tarpeeksi eläinproteiinia. Myöskään kasviproteiinia ei tule ruokavaliostasi juuri ollenkaan.

Ei ihme että jumittaa, kun käytännössä kaikki on ruokavaliossasi pielessä. Kuvittelitko itse, että voit pitkällä tähtäimellä laihtua tuollaisella ruokavaliolla ja jopa pitää saavutetun painon alhaalla. Keho sanoo ei! Se huomaa, että sille ei anneta tarpeeksi energiaa, ravintoaineita, kivennäis- ja hivenaineita. Näin ollen se pitää omista varastoistaan tiukasti kiinni oten rasva ei pala ja paino ei putoa!

Käsittääkseni haluat noudattaa vähärasvaista ruokavaliota laihduttaessasi, joten en ala suositella sinulle karppausta. Annan sinulle seuraavassa esimerkkejä, joista toivon sinun ottavan opiksesi. Voit rauhassa syödä 1300kaloria päivässä ja laihdut puoli kiloa viikossa. Seuraavassa virheitä ja niiden korjausehdotuksia.

1. Leipä joka aterialla ei ole hyväksi. Kokeile sen sijaan esimerkiksi jugurttia jonne lorautat teelusikallisen rypsiöljyä. (älä pelästy tätä rasvalisää, se on erittäin tarpeellinen!) Ja silloin kun syöt sen näkkärin, laita sen päälle rasvaa, vaikkapa Keijua, siivu esim. 17% juustoa ja kasviksia. Voisit myös keittää munan näkkärin sijasta, munassa on runsaasti proteiinia ja sopivasti rasvaa.

2. Lounas. Miksi ihmeessä kaalikeitto ilman lihaa?!? Tämä on käsittämättömin osa ruokavaliossasi. Luuletko, että naudanjauhelihan lisääminen keittoon lihottaisi sinua. Olet pahasti hakoteillä. Päähäsi on iskostunut vain mielikuva siitä, että liha lihottaa. Poista se ajatus päästäsi heti! Sen ruisleivän voit syödä keiton kanssa edelleen, päälle sipaus rasvaa.

3. Illallisesikin on pielessä. Riisiä 1 dl ja kasviksia 150g. Mitä luulet saavuttavasi tällä? Et mitään! Vaihda täysjyvä riisiin ja syö kasviksia ainakin 300g tällä aterialla! Pavut ovat paras vaihtoehto, niistä saa kasviproteiinia. Unohda jäävuorisalaatti, siinä ei ole ravintoaineita. Muistathan paistaa lihasi öljyssä!

4. Ala huomioimaan vitamiinien ja hivenaineiden saantia. C-vitamiinia voisit lisättä vaikka vaihtamalla aamiaistomaatin appelsiiniin, kalsiumia saat lisää ruokavalioosi käyttämällä maitovalmisteita joka aterialla, myös juustoa pari, kolme siivua päivässä. A-vitamiinia saat lihasta, etenkin maksasta, juustosta ja porkkanasta ja pinaatista. Rautaa lihasta ja ruisleivästä. D-vitamiinia rasvoista, kalasta, munasta ja valosta. Huomasitko, että ruokavaliosi ei sisällä tällä hetkellä juuri mitään mainituista.

Menikö jo jakeluun? Koeta päästä eroon rasvakammostasi. Rasvoja käyttämällä laihtuu, rasvattomana ei!

Äänestä
  • Kiitos tosi paljon. Itsekkin mietin että mikä ihme mättää kun jumittaa vaikka syön muka kevyesti, no ehkä liiankin kevyesti. On jumittanut jo viikkoja. En ole hyvin laihdutus expertti, kuten varmaan jo huomastit :), pitää varmaa lisätä sitä rasvaa ruokaan jotta jumi lähtisi. Yksi jännä juttu tapahtui välillä, olin bailaamassa ja join kevyt siidereitä kuitenkin aika paljon ja luulin että lihoin, niin eipä vaan kun kilo putosi heti seuraavana päivänä,,,,en tiedä johtuiko kalorivajeesta vai mistä.

    Äänestä

  • jumittaja kirjoitti:

    Kiitos tosi paljon. Itsekkin mietin että mikä ihme mättää kun jumittaa vaikka syön muka kevyesti, no ehkä liiankin kevyesti. On jumittanut jo viikkoja. En ole hyvin laihdutus expertti, kuten varmaan jo huomastit :), pitää varmaa lisätä sitä rasvaa ruokaan jotta jumi lähtisi. Yksi jännä juttu tapahtui välillä, olin bailaamassa ja join kevyt siidereitä kuitenkin aika paljon ja luulin että lihoin, niin eipä vaan kun kilo putosi heti seuraavana päivänä,,,,en tiedä johtuiko kalorivajeesta vai mistä.

    Jos olet juonut siideriä, on elimistöstäsi todennäköisesti poistunut nesteitä. Alkoholi vie mukanaan nesteitä, sen takia sen kanssa tulisi nauttia runsaasti vettä. Kudoksissasi tuskin on tapahtunut muutoksia noista siidereistä johtuen.

    Äänestä

  • tuolla luki vahingossa 100 kaloria, piti olla 1000.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruokavalio pielessä kirjoitti:

Mikä mättää?
aamupala kahvi rasvattomalla maidolla, näkkäri kevytsulatejuustolla, tomaatti

lounas: kaalikeitto ilman lihaa, ruisleipä, rasvaton maito

välipala: kahvi rasvaton maito, näkkäri

illallinen: riisiä 1 dl, kasviksia 150g, paistettua broileria pieni pala

iltapala: kaksi näkkäriä, lasi rasvaton maitoa

Ruuat tietysti vaihtelee ja kaikki on kevyttä ja syön pieniä annoksia. Maito on rasvatonta ja käytän kevytleviteitä.

Paino on jumahtanut 82 ja olen 171 cm pitkä, kaloreita ruuistani tulee päivänmittaan noin 1200kc, luulisi laihtuvan vaan ei??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu