Aseman arvostus

Kumpaa paikkaa arvoistaisit omalla urallasi enemmin.

Palkka ja työmäärä suhteellisen sama kummassakin tehtävässä (3500 euroa/kk).

Tehtävä on pienen ry muotoisen yrityspalveluorkanisaation TJ tehtävä. Toimisit neljän työntekijän esimiehenä ja vastuullasi olisi rahoituksen ja uusien yhteistyökumppanien löytäminen sekä palvelutoiminnan kahittäminen. Organisaation kasvattamiseen ei löydy taloudellisia resursseja.

tai

Toinen tehtävä olisi koulutus ja tutkimusorganisaation projektipäällikön tehtävä jossa vetäisit erilaisia t&k-hankkeita ja osittain myös itse osallistuisit tutkimukseen.

Perustele valintaasi!
2822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei saakeli enää yhteenkään pikku yhdistykseen hommiin, luottamuskaverit hyppii silmille ja valittaa kaikesta kun ei järkkää niille ilmaista viinaa ja viron reissuja. Lisäksi noi työntekijät on patalaiskoja koska niilläkin on suhteessa paska palkka(PK-yrityksen toimari tienaa yli 5k€/kk ja asiantuntijakin 2,5k€,vastaavasti ry puolella 3,5k€ ja 1,5k€) joten ei niitä kiinnosta ollenkaan, käyttävät aikansa olemalla luottamustehtävissä muissa yhdistyksissä ja tuntevat sitä kautta oman yhdistyksen luottamushenkilöt joille antavat palautetta sinusta ja saat sitten hallituksen kokouksessa haukut kun sanoit pikku-simolle ettei kahvitauolla kuulu olla koko päivää.

Äänestä
  • Siirtyi metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajaksi. Hän tuskin ajatteli samoin kuin sinä ry-toiminnasta tai mistäs minä tiedän, ehkä hän tulikin laittamaan kuntoon tuon ry:n toiminnan. Aika näyttää saako naisjohtaja perinteisesti miehisenä alana koetun toimialan nousuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DI tai KTM kirjoitti:

Kumpaa paikkaa arvoistaisit omalla urallasi enemmin.

Palkka ja työmäärä suhteellisen sama kummassakin tehtävässä (3500 euroa/kk).

Tehtävä on pienen ry muotoisen yrityspalveluorkanisaation TJ tehtävä. Toimisit neljän työntekijän esimiehenä ja vastuullasi olisi rahoituksen ja uusien yhteistyökumppanien löytäminen sekä palvelutoiminnan kahittäminen. Organisaation kasvattamiseen ei löydy taloudellisia resursseja.

tai

Toinen tehtävä olisi koulutus ja tutkimusorganisaation projektipäällikön tehtävä jossa vetäisit erilaisia t&k-hankkeita ja osittain myös itse osallistuisit tutkimukseen.

Perustele valintaasi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu