Kylläpä vituttaa olla aina vaan sinkkuna... aina pitäs olla joku miljonääri että kelpais naiselle. ois ihan mukavaa saada nainen kainaloon ja perustaa vaikka perhe. mutta aina ei saa mitä haluaa.
Yksin
ei onnista!
6718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tässä tulee ensimmäinen kosinta kukkapuskineen ja sormusrasioineen. Voin kosia tarvittaessa vaikka polvillani mutta muistutan vielä, että:
Ensinnäkin joudut karsimaan omaa vapaa-aikaasi, rahankäyttöäsi, menemisiäsi, ylitöitäsi ja hermojasi sekä muita omia nautintojasi siten, että niiden kanssa eletään sinun haaveilemassasi perheessä. Joudut sietämään ystäviäni, sukulaisiani ja anoppiakin, pidit niistä tai et.
Joudut tekemään osasi kotitöistä, saat myös vapaailtasi, mutta pysyt lastenvahtina vastaavasti kun minulla on vapaailta. Minulla on myös omat menoni, joita ikävä kyllä kaikkia en voi karsia. En myöskään jää työstä pois ja ala kokopäiväiseksi kotiorjaksi. Samoin osa viikonlopuista on sitten buukattu parisuhteelle.
Parilakanat on jo kaapissa valmiiksi taiteltuna, väärää väriä ehkä. Anoppi kovasti jo odottaa minkänäköinen sulhanen ja varsinkin lapsenlapset ovat. Tontti katsellaan sen mukaan missä voi kasvattaa mukelot ja eläimet. Joudut ajattelemaan monen muun toiveita ja jättämään itsesi usein viimeikseksi. Olen kuullut että monissa perheissä myös epäsäännöllisen säännölliset perheriidat ovat mahdollisia. Lisäksi perjantaisin siivotaan, lauantaisin saunotaan ja sunnuntaisin ladataan jääkaappi täyteen. Kuulostaako houkuttelevalta? Arkea riittää enemmän kuin juhlaa ja juhlankin eteen pitää nähdä vaivaa.
Lisäksi voitaisiin kyllä tykätäkkin toisistamme jossakin välissä jos aikaa jäisi kaiken muun jälkeen.
Jos vielä ei huimaa ja tule vapaudenkaipuuta niin toista: tulisitko miehekseni? Aika moni mies kuitenkin juoksee silloin karkuun kun pitäisi käsittää elämän realiteetteja.
Kyllä minä ainakin tulisin. Tykkään töistä, vapaa aikaa ei tarvi
Aina näitä sinkkuden surkuttelijoita riittää. Pirskatti - olin itsekin siinä koukussa joskus.
Karsittu jo
Rahan käyttöä ei tarvitse karsia, sillä sitä on riittävästi kaikkeen tarpeelliseen
1-2 harrasteiltaa/vk eikä enempää tai vahempää
Satunnaisesti ylitöissä - tietenkin vain silloin, kun ottaa kunnon tienakeikka kiinni
Hermo lepää
Nautinnot ovat melko pitkälle perhe/parisuhdelähtöisiä pl harrastukset
Nyt teen kaikki kotityöt... melkein
Lastenvahti tapaamisoikeuden puitteissa
Osa viikonlopuista on buukattu parisuhteelle
Tontti ja talo luxustasoa - eläimiä on ja muutakin atmosfääriä sekä lapsille että itselle
Ajattelua riittää, kun soveltaa yhteen hänen, hänen lastensa isän, lasteni äidin ja joskus omatkin menot ja tarpeet
Riita? Olen jo unohtanut, mitä se oikeastaan onkaan, kun erosta on yli puolen tusinaa vuotta ja uuteen elämääni ei kuulu kyseenalainen keskustelukäyttäytyminen
Siivotaan tarvittaessa tai ainakin sitten, kun ehtii
Saunotaan usein
Jääkaappi ladataan silloin, kun se tarvitsee latausta
Arkea. Ainiijoo... pitää muistaa ripustaa pyykit kuivumaan ennen rantasaunalle lähtöä
Ei huimaa, ei tule vapaudenkaipuuta!
Mutta minä olenkin jäävi mitään sanomaan. Sekä sinkkuuden että perhe-elämän kokenut mies :)
suostun vaikka heti...
> Tässä tulee ensimmäinen kosinta kukkapuskineen ja sormusrasioineen.
Jos lehmät lentäis, niillä olisi siivet :) Näkisi tuon päivän. Olisin suorastaan otettu ja yhtä hymyä.
> Ensinnäkin joudut karsimaan omaa vapaa-aikaasi, rahankäyttöäsi, menemisiäsi, ylitöitäsi ja hermojasi sekä muita omia nautintojasi siten,
Hyväksyttävää.
> Joudut sietämään ystäviäni, sukulaisiani ja anoppiakin, pidit niistä tai et.
Jos toimeen tullaan, mikä ettei :)
> Joudut tekemään osasi kotitöistä
Kuvitella ! Myös poikamies osaa hoitaa taloutta, kun ei ole mutakaan tekijöitä. Olen huono kokkaamaan, joten sen voisin delegoida alkuvaiheessa sinulle ?!
> saat myös vapaailtasi, mutta pysyt lastenvahtina vastaavasti kun minulla on vapaailta.
Ok.
> Minulla on myös omat menoni, joita ikävä kyllä kaikkia en voi karsia.
Ok.
> En myöskään jää työstä pois ja ala kokopäiväiseksi kotiorjaksi
Kokopäiväisyys ja kotiorjuus eivät ole synonyymejä. Toisille se sopii, uraohjuksille ei. Kotiin voi jäädä olematta orja. Asennekysymys !
> Samoin osa viikonlopuista on sitten buukattu parisuhteelle.
Teemaviikonloppuja ? Mitä ? Kerro lisää :)
> Parilakanat on jo kaapissa valmiiksi taiteltuna, väärää väriä ehkä.
Värillä ei ole väliä, kuinhan ovat ehjät ja puhtaat.
> Anoppi kovasti jo odottaa minkänäköinen sulhanen ja varsinkin lapsenlapset ovat.
Mistäs niitä lapsia, kun ei ole hallitusta ? Toiset kun eivät näytä kelpaavan, hmpf !
> Tontti katsellaan sen mukaan missä voi kasvattaa mukelot ja eläimet.
Rivari, Kartano-Volvo, kuoltainen noutaja ja pari kissaa kelpais mulle, kunhan niitä ei hankita sokeasti velkarahalla. Mulla on tapana ollut elää suu säkkiä myöden. Kaikkea kivaa ei tarvitse hankkia heti. Visaa saa vinguttaa vain aamuyöllä paikallisen nakkihanan jonossa :)
> Joudut ajattelemaan monen muun toiveita ja jättämään itsesi usein viimeikseksi.
Hyväksyttävää, jos se osuu tasapuolisesti molemmille.
> Olen kuullut että monissa perheissä myös epäsäännöllisen säännölliset perheriidat ovat mahdollisia.
Näinkin voi käydä, mutta tarkoituksellista riidanhakuisuutta en oikein hyväksy. Asioista voi myös keskustella, eikä päästää niitä riidaksi asti. Suomeksi: kompromissit koskevat myös naisia.
> Lisäksi perjantaisin siivotaan, lauantaisin saunotaan ja sunnuntaisin ladataan jääkaappi täyteen.
En nyt menisi ihan kiveen hakkaamaan noita päiviä. Mulla on tapana saunoa ja siivota aina silloin, kun siihen on sopiva tilaisuus. Ei käi myös "sitä" harrasteta vain tiettynä päivänä ja tiettyyn kellonaikaan ?
> Kuulostaako houkuttelevalta ?
Miksi ei ?
> Arkea riittää enemmän kuin juhlaa ja juhlankin eteen pitää nähdä vaivaa.
Kuten myös nyt eli 24 h /päivä.
> Lisäksi voitaisiin kyllä tykätäkkin toisistamme jossakin välissä jos aikaa jäisi kaiken muun jälkeen.
Järjestelykysymys :)
> Tässä tulee ensimmäinen kosinta kukkapuskineen ja sormusrasioineen.
Suostun kylläs jos itse suostut
> Ensinnäkin joudut karsimaan omaa vapaa-aikaasi, rahankäyttöäsi, menemisiäsi, ylitöitäsi ja hermojasi sekä muita omia nautintojasi siten,
Ei ole vapaa-aikaa, rahani ovat MINUN rahojani, menen kun tarve vaatii, ylitöistä saa kiitoksia ja ylennyksiä sekä ennen kaikkea rahaa, hermoja EI kannata koetella ja nauttimaan ehtii töiden jälkeen.
> Joudut sietämään ystäviäni, sukulaisiani ja anoppiakin, pidit niistä tai et.
Sukulaistesi kannattaa muistaa että olen väärä mies jolle vittuilla. Kaikki ovat kunnolla niin kaikilla menee hyvin. Perseilijät heitän ovesta pihalle ja annan porttarin meidän kämppään.
> Joudut tekemään osasi kotitöistä
Teen jo.
> saat myös vapaailtasi, mutta pysyt lastenvahtina vastaavasti kun minulla on vapaailta.
Katsokin että vapaa-iltasi ei tarkoita irstailuja jonkun ihanan rokkipojun kanssa baarin tanssilattialla tai saat turpaasi.
> Minulla on myös omat menoni, joita ikävä kyllä kaikkia en voi karsia.
Ei muuten ole.
> En myöskään jää työstä pois ja ala kokopäiväiseksi kotiorjaksi
Homma toimii näin, korjaat omat jälkesi ja hoidat omat raha-asiasi, tuolla asenteella on turha kysyä joustoa missään asiassa.
> Samoin osa viikonlopuista on sitten buukattu parisuhteelle.
Ok, pikapano pikaisesti ja sen jälkeen pitää hoitaa omat asiat kukin tahollaan. Ja edelleen ei sitä söpöä rokkipoikaa tai saat turpaasi.
> Parilakanat on jo kaapissa valmiiksi
taiteltuna, väärää väriä ehkä.
Jos väri ei sovi, se pilaa imagon, suhteemme on kulissisuhde ja sen on oltava imagon osalta täydellinen
> Anoppi kovasti jo odottaa minkänäköinen sulhanen ja varsinkin lapsenlapset ovat.
Olen uskomattoman komea. Mitä lapsiin tulee, ne haisevat, huutavat ja vievät rahaa ja aikaa.
> Tontti katsellaan sen mukaan missä voi kasvattaa mukelot ja eläimet.
Maalle en muuta, bisnekset ovat kaupungissa, kesäasunto jossain junttilassa sitten. Kuten lapset, myös eläimet sotkevat, huutavat ja vievät aikaa sekä rahaa, ei kiitos.
> Joudut ajattelemaan monen muun toiveita ja jättämään itsesi usein viimeikseksi.
JA PASKAT!!! Neiti nyppisi vain rusinat pullasta HÄH???
> Olen kuullut että monissa perheissä myös epäsäännöllisen säännölliset perheriidat ovat mahdollisia.
Riidat johtuvat yksinomaan siitä että olet väärässä. Älä siis viitsi inttää vaan tee kuten käsketään.
> Lisäksi perjantaisin siivotaan, lauantaisin saunotaan ja sunnuntaisin ladataan jääkaappi täyteen.
Kotiapulainen siivoaa, käy torstaisin, itse en viitsi. Muuten meni aivan oikein.
> Kuulostaako houkuttelevalta ?
Riippuu sinusta
> Arkea riittää enemmän kuin juhlaa ja juhlankin eteen pitää nähdä vaivaa.
Normaalia.
> Lisäksi voitaisiin kyllä tykätäkkin toisistamme jossakin välissä jos aikaa jäisi kaiken muun jälkeen.
En pidä sinusta. Tee kuten käsketään ja näytä onnelliselta niin kaikki sujuu.
....No tsoukki tsoukki, en tosissani ollut, kunhan provoilen =)