Ihmettelen suuresti sitä, että kun tutustuin vaikka treffien kautta naiseen, niin ne oli yleensä tunnin tapaaminen kahvilassa tms paikassa ja sen jälkeen tulee viesti tyyliin: "olet mukavaa seuraa mutta et ole mun tyyliini". Siis voi ELÄMÄ! Eihän tunnin tapaamisella toisen tyyliäkään saa selville kun eihän siinä ole vielä oma itsensä kun toista ei tunne!
Miksi naiset(ja varmaan monet miehetkään) ei jaksa tutustua toiseen kunnolla ja vasta sitten sanoa onko toinen hälle sopiva vai ei? Kyseessä kai se että jos ei ole mallipojan näköinen, niin ei jakseta edes tutustua toiseen. Hyvin monella treffeissä pelehtivällä on liian kovat vaatimukset, vaikka itse olisivat aivan tavallisia . Siten nää samat ihmiset ihmettelevät kun ei löydä ketään hälle oikeeta kun eivät ole jaksaneet tutustua kehenkään edes kunnolla.
Onneksi sentään yksi kiva nainen tajusi saman kuin minä ja ekat treffimme hänen kanssaan oli huomattavasti pitemmät kuin tunnin mittaiset. Samoin toiset treffimme, jolloin vasta pystyttiin kummatkin olemaan rennosti ja juttelemaan aivan kaikesta. Nyt seurustelemme, mutta en todellakaan ekojen treffien jälkeen olisi vielä uskonut että juuri hän olisi ollut mulle se oikea.
Miksi naiset(ja varmaan monet miehetkään) ei jaksa tutustua toiseen kunnolla ja vasta sitten sanoa onko toinen hälle sopiva vai ei? Kyseessä kai se että jos ei ole mallipojan näköinen, niin ei jakseta edes tutustua toiseen. Hyvin monella treffeissä pelehtivällä on liian kovat vaatimukset, vaikka itse olisivat aivan tavallisia . Siten nää samat ihmiset ihmettelevät kun ei löydä ketään hälle oikeeta kun eivät ole jaksaneet tutustua kehenkään edes kunnolla.
Onneksi sentään yksi kiva nainen tajusi saman kuin minä ja ekat treffimme hänen kanssaan oli huomattavasti pitemmät kuin tunnin mittaiset. Samoin toiset treffimme, jolloin vasta pystyttiin kummatkin olemaan rennosti ja juttelemaan aivan kaikesta. Nyt seurustelemme, mutta en todellakaan ekojen treffien jälkeen olisi vielä uskonut että juuri hän olisi ollut mulle se oikea.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Miehen pitää olla komea, särmikäs, lihaksikas, mielellään kork.koul., varakas, sillä pitää olla hienoja harrastuksia (joita nainen sitten voi ystävilleen retostella), hieno auto, jne jne
Nuo saa varmaan tunnissa selville miehestä kun tuo on vaan PINTAA mutta se TODELLINEN tutustuminen vie ainakin kuukausia tai viikkoja!
Eli summa summarum: naiset on pintaliitäjiä ja kaikki-mulle-heti-tänne-nyt tyyppejä!
Itselläni profiili treffisivuilla, ja olen varmasti syyllistynyt pelkkään "kahvilla käyntiin" useasti :)
Jos on vähääkään tuntunut, "ettei nappaa", niin olen jättänyt sitten siihen.
Erona tilanteeseen on vain se, että itse en treffeillä ollessani jännitä (no, ok, yhden kerran jännitin, mutta se oli poikkeus :) ) Enkä näin ollen osaa tietysti ajatella että se toinen saattaa jännittää, eikä siis ole "oma itsensä".
Mutta mutta, nyt sinun kirjoituksesta otan opikseni ;)
Seuraavan kerran tapaan tyypin uudelleen :o Jospa vaikka natsais, ja voisin viimein poistaa profiilini :))
Hyvää loppu kesää kaikille
-vielä sinkkuna-
Joku mies jo ilmoittaa heti ensimmäisen lyhyen viestini jälkeen että "olen saanut paljon vastauksia, olet tullut valitettavasti karsituksi" hyvää jatkoa. Ikävää tietää olevansa joku "sadas" vastaaja, ihan kuin työhaastattelussa. Voi sanoa jotenkin muuten asian tai ei vastaa ollenkaan. Ei olisi paljon vaivaa vaihtaa muutama lyhyt sähköposti ja kuva. Toisilla miehillä tyssää kirjoittelu jo alussa, aika harmillista kun ei yhtään viitsitä tutustua, muutaman viestin varran jne. Tylyä peliä toisinaan.
ei pelkästään nettideiteillä vaan muutoinkin..tähän ikään olen "oppinut" että tunti kaksi ensivaikutelmaa - ja yleensä se ei enään siitä muutu. Minulla pitää "tuntua" , muutoin en voi ketään lähelleni päästää.. ja toi tuntuma tulee yleensä aika pian :( . ..kokemusta on
Niin kuin pokerissakin, treffeilläkin nopeus on valttia. Elämä on peliä ja sen naiset ovat ottaneet ihan tosissaan!
"olet mukavaa seuraa mutta et ole mun tyyliini". Siis voi ELÄMÄ! Eihän tunnin tapaamisella toisen tyyliäkään saa selville kun eihän siinä ole vielä oma itsensä kun toista ei tunne! "
ei tarvitsekkaan tuntea,jos sitä VETOVOIMAA ei ole jo heti ensi tapaamisella niin sen tuntee kyllä,pitää tuntea jotakin VETOVOIMAA toiseen,jos sitä ei ole ja feronomit ei tunnu naisen nenässä niin ei jutust tuu mittee!! =)) noin se vaan on!
kaikki aina luulee että pitää 'yrittää'ensin tuntea toisen luonne kun ehkä se onkin kiltti muttei vetovoimaa ole,mutta noin se ei vaan toimi!
No tuo nyt oli ihan kakkaa. Harvoin se nyt ihan noinkaan menee, mutta kun on vaatimukset täysin utopistisia ruvetaan uskomaan kaikkeen paskaan.
kemiat joko kohtaavat tai sitten ei, ja sen todellakin tietää heti. Ei kyse ole pelkästä ulkonäöstä vaan jostain, mitä ei itsekään kykene määrittelemään.
Minä olen kaksi kertaa yrittänyt vääntää väkisin suhdetta sellaisten miesten kanssa, jotka ovat olleet hyviä kirjoittajia ja kaikin puolin hyviä miehiä. Ulkonäkökin ihan ok, tavallisia työssä käyviä lapsirakkaita miehiä, jollaisia silloin hainkin. Kummankaan kanssa ei "kolahtanut" ensi tapaamisella, mutta ajattelin että ihastuminen ja rakastuminen tulee sitten vähitellen, olivathan he muuten kaikin puolin juuri sellaisia tyyppejä kuin hainkin.
Ei tullut ihastumista eikä rakastumista jälkikäteen, tuli vain pikkuhiljaa paheneva ärsyyntyminen ja vaivaantuminen ja lopulta ongelma kuinka ilmaista, että haluan irti tästä suhteesta. Toisen kanssa yritin sitä ihastumista tavoitella noin 9 kk, toisen kanssa tuplasti saman verran, eli yritystä kyllä oli.
...mutta et kertonut oletko sittemmin löytänyt sen miehen joka jo heti ensitapaamisessa pyöritti sukkiasi jalassa? Ehkä olet sen luonteinen ihminen ettei sinun ole helppo löytää miestä, kun pitää "ensin kolahtaa täysillä" että voi tutustua paremmin. Etsitkö imagoa, vai ihmistä? Ymmärsin toki pointin mitä ajoit takaa.
Olen sitä mieltä että jos etsii ihmistä joka heti ensitapaamisella kolahtaa täysillä, niin sehän vasta vaikea tehtävä on, ellei miltei mahdoton(tarkoitan sitä jos etsii ihmistä jossa kaikki pikkuasiatkin on omaan mieleen). Jokainen kun on oma persoona ja hällä omat tavat, pukeutumis- ja kodin sisustustyyli jne., niin se että löytäs heti "valmiin paketin", on mielestäni naiivi ajatus. Mitä vanhempia ihmiset on, sitä enemmän heille on tullut niitä omia käyttäytymispiirteita ja tapoja.
Parisuhde vaatii työtä ja kummankin pitää sopeutua toiseen ja väistämättä muuttaa hieman pikkuasioita. Tärkeintä, eli luonnetta ei voikaan sitten muuttaa. Siksi tärkeintä on että tapaa sen luonteisen ihmisen joka on omaan makuun ja siitä on hyvä lähteä. Vaatetusta sun muuta voi kuka tahansa muuttaa ja itse olen hyvilläni jos nainen tuo mulle uuden paidan ja sanoo että "ostin sulle uuden paidan kun ajattelin että tää sopii sulle".
Ai että oikein pitäisi kolahtaa ensimmäisellä tapaamisella? Pitäisikö sitten halolla päähän lyödä jotta "kolahtaisi"? Miksi mitään "kolahtamista" yleensäkin pitäisi tapahtua? Tuntuuko se kivalta jossakin tietyssä ruumiinosassa vai miksi aina pitäisi olla niin?
Tuohon samaan kilahtelu-kommenttiin olen minkäkin törmännyt. Ilmeisesti naiset eivät edelleenkään ymmärrä aivokemiastaan yhtään mitään. Muistuttavat narkkareita, joiden on pakko saade se 'fixi' jolla pää saadaan sekaisin, sitä armasta sähköhäiriötä jota myös rakastumiseksi kutsutaan. Kun sitten 6kk-1v päästä aivot jälleen palaavat radalleen, se onkin sayonara taas ja seuraavaa annosta hakemaan. Eivät nuo narkkarinaiset osaa rakastaa, ainoastaan rakastua.
joku puhuu asiaa!
löytyi sittemmin kyllä netistä mutta ei deittipalstoilta vaan yhteisen harrastuksen kautta. Suhde kesti kolme vuotta mutta sitten syistä, joita en vieläkään täysin tiedä, hän pani sen poikki. Siitä ei ole vielä puoltakaan vuotta ja siksi en toistaiseksi edes halua ketään uutta.
Mutta mitä kirjoitat tuosta pukeutumisesta ja tyylistä niin sillä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä minä tarkoitan "kolahtamisella". Ensinnäkin minulla on se periaate, että ketään ihmistä en yritä lähteä muuttamaan! Tämä kolmen vuoden kumppanini oli tyyliltään ihan toisenlainen kuin mitä olisin hakenus, jos olisin ilmoituksen kautta häntä hakenut. Ulkoisella olemuksella ei siis ollut merkitystä kolahtamisen kannalta. Hänen kotinsakin oli täysin omani vastakohta. Mutta hänellä oli juuri sellainen huumorintaju, että ensikeskustelustamme alkaen olimme samalla aallonpituudella; hän oli kiinnostunut samoista asioista (tietysti senkin takia, kun yhteinen harrastus yhdisti), hänellä oli "pilke silmäkulmassa".
Ihmisten viestinnässä kehon kieli on tärkeämpää kuin puhutut sanat (en nyt muista prosenttimääriä, mutta sanallisen viestinnän merkitys on kuitenkin selkeästi vähäisempi kuin kehon kielen). Emme ehkä edes tiedä lukevamme toisen ihmisen kehon kieltä, mutta alitajuisesti jokainen tekee sitä. Ja jokainen näyttää ulospäin todelliset reaktionsa tietämättään. Selvin esimerkki tästä on pupillien suureneminen: kun ihminen näkee jotain miellyttävää niin hänen pupillinsa suurenevat, ja vaikka toinen ei tiedäkään mihin tarkalleen ottaen hän reagoi niin tietämättään hän kyllä havaitsee sen.
Ehkä "kolahtaminen" oli väärä sana, koska se ilmeisesti on ymmärretty täällä väärin vaikka yritin sanoa ettei sillä ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa. "Samalla aallonpituudella oleminen" kuvaa paremmin sitä mitä tarkoitin; sitä, että tuntuu kuin toisen tuntisi jo ennestään, on helppo keskustella ja olla yhdessä ja (ainakin omalta kannaltani) on välittömästi HAUSKAA yhdessä, samanlainen huumorintaju.
lisättävää.
Sama pelihän se on esim. baarissa ja missä tahansa muuallakin -> yritetään tutustua ihmisiin, jotka ensi silmäyksellä miellyttävät/ vetävät puoleensa...
Tuskin pyrit ex-tempore juttusille naisen kanssa, joka ei vaikuta ollenkaan viehättävältä/ kiinnostavalta ihan vain siksi että näkisit, alkaisitko joskus tulevaisuudessa tuntea vetoa häneen!
Oikeastaan vain ns. arkielämän kuvioissa - opiskelu, työ, harrastukset, muu tuttavuus - on luontevaa tutustua ihmiseen ajan kanssa ja ehkä pikku hiljaa ihastua siihen todelliseen ihmiseen kuoren alla.
Oman miesystäväni tosin löysin "hidasta" tietä netin kautta vuoden vaihteessa 2003-04. Ei kolahtanut 1. kerralla. Silti tapailimme n. 2 kk, kunnes ehdotin, että jatketaan vain kavereina. Sitten lähdimme molemmat ulkomaille eri maihin. s-postittelu jatkui 17 kk ilman että näimme/ puhuimme puhelimessa.
Jälleennäkeminen lokakuussa 2005 - ja silloin vasta kolahti vajaan 2 vuoden tuttavuuden jälkeen...