Oon tässä pohtinut elämääni.. Ja lähinnä olen miettinyt sitä että kauanko kesää päästä eron jälkeen takasisin jaloilleen. Minusta tuntuu että en vieläkään ole ehjä, oma itseni vaikka erosta jo 1½ vuotta. Suhde josta erosin oli tietyiltä osin hyvä suhde, mutta monia huonoja juttuja oli myös. Ja yksi huonoimmista oli se että minun itsetunto murrettiin. Kokoajan oli fiilis että en ole tarpeeksi hyvä tai riittävä. Tuntui ettei kuitenkaan kelvannut sellaisena kuin olin, vikoineni päivineni. Siinä suhteessa itsetunto ja itseluottamus romahti. Minä lihoinkin 10 kg ja laiminlöin itseäni. En tiedä.. Se oli omituinen suhde, kesti 5 vuotta, josta 4 ½ saman katon alla.
Ja tosiaan.. Edelleen tuntuu etten ole saanut itseäni koottua. Ja suorastaan pelkään miehiä. Pelkään, mutta samalla toki kaipaan. Olen jaksanut tehdä hyvin töitä tänä aikana ja ystävät sanovat että olen onnellisemman ja iloisemman oloinen kuin vuosiin. Eli ei tässä missään masennuksen syövereissä mennä ja ei elämä tunnu lohduttomalta. Paino on tippunut kuin itsestään ja jaksankin paremmin. Mutta silti vähän turhauttaa että kauanko tämä vaihe oikein kestää? Haluaisin pikkuhiljaa taas ihastua ja rakastua, mutta minusta tuntuu etten ole vielä valmis. Pelkään sitoutumistakin entistä enemmän. Millasia kokemuksia, tunteita, ajatuksia muilla?
Ja tosiaan.. Edelleen tuntuu etten ole saanut itseäni koottua. Ja suorastaan pelkään miehiä. Pelkään, mutta samalla toki kaipaan. Olen jaksanut tehdä hyvin töitä tänä aikana ja ystävät sanovat että olen onnellisemman ja iloisemman oloinen kuin vuosiin. Eli ei tässä missään masennuksen syövereissä mennä ja ei elämä tunnu lohduttomalta. Paino on tippunut kuin itsestään ja jaksankin paremmin. Mutta silti vähän turhauttaa että kauanko tämä vaihe oikein kestää? Haluaisin pikkuhiljaa taas ihastua ja rakastua, mutta minusta tuntuu etten ole vielä valmis. Pelkään sitoutumistakin entistä enemmän. Millasia kokemuksia, tunteita, ajatuksia muilla?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Puoli vuotta plussaa tohon 1 ja 1/2 itelläni.
Eikä nappaa vielä. Tai toisaalta nappais mutta kun SIITÄ ON NIIN PALJON VAIVAA. Tai ei tuokaa ole oikea sana, mutta you know.
Justiinsa melkein samanoloinen suhde ja yhtä pitkä takana mullakin.
Pari semmottis laastarisuhdetta ollut, lyhyenlaista.
Näissä suhteenpoikasissa oikeasti luulin että olen taas seurustelumateriaalia mutta kah, enpä ollut. Stoppi tuli pian ja melkeinpä kuristava paniikki. Hävettää olla tuommonen kuspää, mutta kun siinä hetkessä LUULI olevansa ihan ehjä ja valmis.
Eipä täsä mitään. Ei tehdä mitään mikä olis vastenmielistä. Jos ei ole paukkuja niin ei ole. Tekee sitten muuta. Se on hassu juttu toi itseluottamus, se saa kolhuja helpolla ja niitä lommoja on hankala oikoa. Näissä suhdehommissa ei peltityöstä ikinä tule uudenverosta ja kiiltävää. Pitää vaan oppia fiksaamaan riittävästi että itselle kelpaa.