Mitä hittoa..

No niin.. osaisiko miehet nyt selventää minulle että mitä hittoa tässä tapahtui. Eli, Tapasin ravintolassa tosi mielenkiintoisen kundin illan päätteeksi satoi minut taksilla kotiin ja vaihdetin numeroita. No, site eka viikko meni aika tiiviisti soitellessa ja viestejä lähetäen kun ei keritty tapaamaan (molemmilla aika kiire). Sitte seuraavana viikonloppuna nähtiin uudestaan ihan pikaisesti tosin ravintolassa (hän tuli juuri samaan paikkaan mistä minä olin lähössä) ja juteltiin hetki ja lähdin kotiin ja hän jäi raflaan. no, sitte viikolla ei enää kuulunu kundista mitään ja latoin hänelle sitte kerran viestin että mitä kuuluu, muttei vastannu tähän joten ajattelin että hän oli sitte bongannu jonkuu paremman tyypin baarista ja annoin jutun olla. Sitten tämä samainen kundi soitti taas kun viikonloppu lähesty että hän oli nähny minut lenkillä koiran kanssa ja että hän haluaa nyt heti treffeille (ja tämä oli nyt siis eka kerta ko pyys minuu virallisesti ulos). N, sitte tavattiin ja käytiin kahvilla ja samana iltana hän sitte oli vielä menossa kavereittensa kanssa jonnekii joten heitti minut kotiin ja sano että täytyy mennä uudestaan treffeille oikein kunnolla.. ja pussas ja lähti. No, nyt ei ole kundista kuulunu mitään. Hä? Oikein mielenkiintonen tapaus oli minusta ja olisi ollut kiva vielä tavata mutta eipä kaverista enää kuulunu treffien jälkeen. Höö. Yhden viestin laitoin taas ja kyselin kuulumisia, mutta ei kuulunu vastausta joten päätin että antaa olla.. ei viiti ahdistella jos ei toista sitte kiinnostakaan. Mu miksi pitää sanoa että mennään ulos uudestaan jos ei kuitenkaan ole aikomusta minnekään enää mennä? Voihan sitä sanoa että oli kivaa ja heippa. Osaisiko selventää minulle että mitä tässä nyt oikein tapahtu?
5658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onnea vaan.
Olet tavannut tavallisen suomalaisen miehen.
Ei tiedä mistä on tulossa tai mihin on menossa ja paikoilleenkaan ei voi jäädä=)

Äänestä

Se äijä on varattu.

Äänestä

Voisiko olla varattu.. nii no miksei. Tai sitten ajattelin että pyörittää montaa tätiä samaan aikaan ja se voi olla aika hankalaa. Tai sitten se ei vaan tykännykään minu ulkonäöstä ko näki minut oikein tarkasti päivänvalossa, tai.. äh. Antaa olla sitten. Jäi vaan häiritsemään että teinkö minä jotain sellasta mistä ei tykänny tai olinko liian kiinnostunu ko lähettelin niitä viestejä.. mä kun en yleensä ole tottunut tekemään alotteita ja sitte ko tein ni mies katoaa. Eli ei pidä jatkossakaan tehdä. Toivottavasti oli varattu, ettei johdu minusta se kiinnostuksen lopahtaminen. =)

Äänestä
  • sorry, unoha tollanen pska.

    Äänestä

  • KIINNOSTAVAMPIA kirjoitti:

    sorry, unoha tollanen pska.

    No niin tais olla si. =) Eipä siinä mitään sen kummempaa.. mulla ei vaan ennen oo tällästä käyny ni alko kiinnostamaan että mikäs mikäs tässä nyt sitte mätti. Tosin olin varmaan himpun verran kiinnostuneenpi tästä kyseisestä miehestä ko normaalisti olen, ni jos tämä sitte paisto minusta läpi ja mies luuli että nyt ollaan sitte naimisiin menossa ja perhettä perustamassa. =D Ei voi tietää. Miehet on niin kummallisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..tapahtui? kirjoitti:

No niin.. osaisiko miehet nyt selventää minulle että mitä hittoa tässä tapahtui. Eli, Tapasin ravintolassa tosi mielenkiintoisen kundin illan päätteeksi satoi minut taksilla kotiin ja vaihdetin numeroita. No, site eka viikko meni aika tiiviisti soitellessa ja viestejä lähetäen kun ei keritty tapaamaan (molemmilla aika kiire). Sitte seuraavana viikonloppuna nähtiin uudestaan ihan pikaisesti tosin ravintolassa (hän tuli juuri samaan paikkaan mistä minä olin lähössä) ja juteltiin hetki ja lähdin kotiin ja hän jäi raflaan. no, sitte viikolla ei enää kuulunu kundista mitään ja latoin hänelle sitte kerran viestin että mitä kuuluu, muttei vastannu tähän joten ajattelin että hän oli sitte bongannu jonkuu paremman tyypin baarista ja annoin jutun olla. Sitten tämä samainen kundi soitti taas kun viikonloppu lähesty että hän oli nähny minut lenkillä koiran kanssa ja että hän haluaa nyt heti treffeille (ja tämä oli nyt siis eka kerta ko pyys minuu virallisesti ulos). N, sitte tavattiin ja käytiin kahvilla ja samana iltana hän sitte oli vielä menossa kavereittensa kanssa jonnekii joten heitti minut kotiin ja sano että täytyy mennä uudestaan treffeille oikein kunnolla.. ja pussas ja lähti. No, nyt ei ole kundista kuulunu mitään. Hä? Oikein mielenkiintonen tapaus oli minusta ja olisi ollut kiva vielä tavata mutta eipä kaverista enää kuulunu treffien jälkeen. Höö. Yhden viestin laitoin taas ja kyselin kuulumisia, mutta ei kuulunu vastausta joten päätin että antaa olla.. ei viiti ahdistella jos ei toista sitte kiinnostakaan. Mu miksi pitää sanoa että mennään ulos uudestaan jos ei kuitenkaan ole aikomusta minnekään enää mennä? Voihan sitä sanoa että oli kivaa ja heippa. Osaisiko selventää minulle että mitä tässä nyt oikein tapahtu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu