Olen vääntänyt ja kääntänyt asiaa päässäni pitkään, ja tullut siihen tulokseen, että kuulun suureen ja vaiettuun ATN-ryhmään. (Tietämättömille tiedoksi: AlempiTasoinen Nainen.) Olen ihan hiton köyhä (bruttotulot alle 1300/kk), dokaan reippaasti (silloin kun on varaa, eli ihan liian harvoin), olen tuuritupakoitsija, kämppäni on kuin pommin jäljiltä (siivoamista tapahtuu, kun sokeritoukkien määrä kylppärissä kasvaa liian suureksi), kiroilen vallan saatanasti, ihoni ei ole neitseellisen valkea (useampi tatuointi), unohdan säännöllisesti värjätä tukkani tyvikasvun, en meikkaa, piereskelen, nauran äänekkäästi omille (rivoille) vitseilleni enkä edes ole hyvännäköinen.
Uskomattoman laajasta kaveripiiristäni ja vilkkaasta sosiaalisesta elämästäni huolimatta tunnen joskus biologisen imperatiivin hengittävän niskaani (vauvakuumetta tosin en ole koskaan kokenut, onneksi) ja kaipaan miestä viereeni. Muutenkin kuin yhden yön seuraksi. Niitä on ollut, suurin osa kohtalaisen hyvännäköisiä, pari ämpärirumaa ja yhden kanssa melkein jouduin järsimään käsivarteni poikki pakomatkaa varten ("susiruma").
Ongelma on siinä, että pitempiaikaisen miehen pokatakseni minun olisi ilmeisesti huomattavasti skarpattava, toisin sanoen nähtävä vaivaa. Joka on yllättävän vaikeaa, koska olen elänyt koko elämäni onnellisesti yksikössä, vailla seurustelun häivääkään.
Myös miesmakuni on kohtuullisen outo. Täälläkin usein kohkatulla varallisuudella ei ole mitään väliä (elämäntaiteilijaloisia en tosin suostuisi elättämään), ulkonäöllisesti pihkaannun hyvinkin vaihteleviin henkilöihin (joskus kemiat vain toimivat) enkä juuri muistakaan pikkuseikoista (ruokavalio, musiikkimaku yms.) piittaa.
Olen vain ollut huomaavinani, että miehet ovat melkoisen ronkeleita... Hurmaavan boheemi elämänasenteeni ei oikein houkuttele muuta kuin pummeja. Sekä YTM:ät että ATM:ät kuolaavat rinta rinnan parempitasoisia kilpasiskojani.
Pitäisikö tässä odottaa suosiolla seuraavaa kierrosta..? Kolme-nelikymppisinä eroavat miehet kun tyytyvät hiukan vähemmän täydellisiin naisiin...
Uskomattoman laajasta kaveripiiristäni ja vilkkaasta sosiaalisesta elämästäni huolimatta tunnen joskus biologisen imperatiivin hengittävän niskaani (vauvakuumetta tosin en ole koskaan kokenut, onneksi) ja kaipaan miestä viereeni. Muutenkin kuin yhden yön seuraksi. Niitä on ollut, suurin osa kohtalaisen hyvännäköisiä, pari ämpärirumaa ja yhden kanssa melkein jouduin järsimään käsivarteni poikki pakomatkaa varten ("susiruma").
Ongelma on siinä, että pitempiaikaisen miehen pokatakseni minun olisi ilmeisesti huomattavasti skarpattava, toisin sanoen nähtävä vaivaa. Joka on yllättävän vaikeaa, koska olen elänyt koko elämäni onnellisesti yksikössä, vailla seurustelun häivääkään.
Myös miesmakuni on kohtuullisen outo. Täälläkin usein kohkatulla varallisuudella ei ole mitään väliä (elämäntaiteilijaloisia en tosin suostuisi elättämään), ulkonäöllisesti pihkaannun hyvinkin vaihteleviin henkilöihin (joskus kemiat vain toimivat) enkä juuri muistakaan pikkuseikoista (ruokavalio, musiikkimaku yms.) piittaa.
Olen vain ollut huomaavinani, että miehet ovat melkoisen ronkeleita... Hurmaavan boheemi elämänasenteeni ei oikein houkuttele muuta kuin pummeja. Sekä YTM:ät että ATM:ät kuolaavat rinta rinnan parempitasoisia kilpasiskojani.
Pitäisikö tässä odottaa suosiolla seuraavaa kierrosta..? Kolme-nelikymppisinä eroavat miehet kun tyytyvät hiukan vähemmän täydellisiin naisiin...
Vastaukset 4
Vanhimmat
No ainakin olet rehellinen itsellesi. Parempi sekin kuin
pilvissä hiihtävä prinsessa, joka ei edes tajua ettei
ole mitenkään erikoinen.
Sen lisäksi osaat ainakin kirjoittaa ja huumorin kukkakaan
ei ole kuihtunut, joten et sinä täysin onneton tapaus ole.
Onhan tuossa paljon sellaisia kohtia, joita korjaamalla
saisit osakkeitasi nostettua, kuten tupakointi,
liiallinen juopottelu ja kiroilu, mutta ei kai pelkästään
muita mielyttääkseen kokonaan kannata muuttua.
Sellaista se elämä on. Aina ei saa mitä haluaa.
Sun täytyy kohtsilleen alkaa valita jompaakumpaa esittämääsi elämäntapaa, sillä kun täytät 40 olet nykyisellä elämäntyylillä sen näköinen naamarista että ne ämpäritapauksetkin alkaa yskähdellä.
Tatuoinnit liittyvät olennaisesti kontrollin katoamiseen. Pikku hiljaa se tapahtuu, niin ettei sitä ensin edes huomaa.
Tatuoinneistä tunnet luuserin.
Kyllä mekin saadaan olla ronkeleita siinä missä sinäkin. Ihan ymmärrettävää ettei kukaan järkevä mies sua huolikaan. Sä olet enemmän miesmäinen kuin naismainen. Miehet nyt kaipaa naisellisia naisia.