suhde?

Tapasin miehen monta kuukautta sitten. Hän sanoi olevansa kuukausi sitten eronnut ja pari kertaa tavattuamme hän ajeli autolla vastaan vaikka sanoi olevansa toisella paikkakunnalla poikien kanssa kalalla. Kävi ilmi että hän ei ollutkaan eronnut vaan seurusteli ja asui yhdessä naisen kanssa. Suutuin tietenkin asiasta ja otin yhteyttä hänen tyttökaveriinsa. Tämä nainen kiitteli kun kerroin ja mies sanoi että pilasin hänen elämänsä. Siit kului noin kolme kuukautta ja mies otti yhteyttä. Halusi tavata ja pyytää anteeksi. Hän oli nyt eronnut ja asui yksin. Tapasimme noin neljä kertaa ja hän sanoi haluavansa minusta naisen itselleen. Sanoin että en pysty luottamaan pitkään aikaan häneen. Varsinkaan kun hänen kylppärissään oli naisen tavaroita. Hän hankkiutui tästä naisesta eroon ja tapasimme taas pari kertaa. Kylppärissä ei ollut enää naisen tavaroita Kun pyysin häntä että hän pyytää sen naisen hakemaan kamansa pois. Olimme sopineet että näemme lauantaina. Lauantaina kysyin että vieläkö suunnitelmat pitää paikkaansa. Edellisenä päivänä hän sanoi että ehdottomasti nähdään huomenna. Hän vastasi lauantaina että hän menee paikallisille festareille kun oli yllättäen saanut liput. Totta kai suutuin ja loukkaannuin. Hän teki oharit ja petti siinä samalla luottamukseni.
Olen ihan kaheli kun edes aloin hänen kanssaan millekkään. Ei kai semmoseen mieheen voi luottaa enää ikinä joka on tehnyt nuin paljon paskaa. Epäilin koko ajan että hän tekee jotain väärää ja myös sanoin sen ääneen. Totta kai se käy hermoille. Hänelle ja minulle. Hän rillutteli pari päivää ja sanoin hänelle että ei meistä tule mitään. Hän siihen perään että ei hänestä ole seurustelemään vielä. No ei kait siinä sitten. Nyt hän taas toivoo että voisimme joskus tavata kun en enää epäile häntä. Tiedän että on ihan järjetöntä ajatella suhdetta tämän miehen kanssa vaikka hän vannoo ja lupaa kuut taivaalta. Sovimme että emme näe enää ja vannotin että hän ei enää ota minuun yhteyttä ikinä.
Kiva jos jaksoitte lukea tämän. Kaikkeen sitä nainen ja mies ryhtyy. Sain taas mukavat arvet sydämeen samalta mieheltä kuin viimeksi. Mikä miehen saa tekemään näin ja mikä naisen? Ei tuo voi olla rakkautta eikä apljon muutakaan.
2326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itseäsi jymäyttää. Jo alussa oli toisen mies ja käräytettyäsi olisit huolinut itsellesi?! Ei voi olla muuta lopputulosta tuollaisen miehen kanssa. Luota ensivaikutelmaan.

Äänestä

ON NIITÄ MUITAKIN.. "SKITSOJA" OVAT!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoplaati kirjoitti:

Tapasin miehen monta kuukautta sitten. Hän sanoi olevansa kuukausi sitten eronnut ja pari kertaa tavattuamme hän ajeli autolla vastaan vaikka sanoi olevansa toisella paikkakunnalla poikien kanssa kalalla. Kävi ilmi että hän ei ollutkaan eronnut vaan seurusteli ja asui yhdessä naisen kanssa. Suutuin tietenkin asiasta ja otin yhteyttä hänen tyttökaveriinsa. Tämä nainen kiitteli kun kerroin ja mies sanoi että pilasin hänen elämänsä. Siit kului noin kolme kuukautta ja mies otti yhteyttä. Halusi tavata ja pyytää anteeksi. Hän oli nyt eronnut ja asui yksin. Tapasimme noin neljä kertaa ja hän sanoi haluavansa minusta naisen itselleen. Sanoin että en pysty luottamaan pitkään aikaan häneen. Varsinkaan kun hänen kylppärissään oli naisen tavaroita. Hän hankkiutui tästä naisesta eroon ja tapasimme taas pari kertaa. Kylppärissä ei ollut enää naisen tavaroita Kun pyysin häntä että hän pyytää sen naisen hakemaan kamansa pois. Olimme sopineet että näemme lauantaina. Lauantaina kysyin että vieläkö suunnitelmat pitää paikkaansa. Edellisenä päivänä hän sanoi että ehdottomasti nähdään huomenna. Hän vastasi lauantaina että hän menee paikallisille festareille kun oli yllättäen saanut liput. Totta kai suutuin ja loukkaannuin. Hän teki oharit ja petti siinä samalla luottamukseni.
Olen ihan kaheli kun edes aloin hänen kanssaan millekkään. Ei kai semmoseen mieheen voi luottaa enää ikinä joka on tehnyt nuin paljon paskaa. Epäilin koko ajan että hän tekee jotain väärää ja myös sanoin sen ääneen. Totta kai se käy hermoille. Hänelle ja minulle. Hän rillutteli pari päivää ja sanoin hänelle että ei meistä tule mitään. Hän siihen perään että ei hänestä ole seurustelemään vielä. No ei kait siinä sitten. Nyt hän taas toivoo että voisimme joskus tavata kun en enää epäile häntä. Tiedän että on ihan järjetöntä ajatella suhdetta tämän miehen kanssa vaikka hän vannoo ja lupaa kuut taivaalta. Sovimme että emme näe enää ja vannotin että hän ei enää ota minuun yhteyttä ikinä.
Kiva jos jaksoitte lukea tämän. Kaikkeen sitä nainen ja mies ryhtyy. Sain taas mukavat arvet sydämeen samalta mieheltä kuin viimeksi. Mikä miehen saa tekemään näin ja mikä naisen? Ei tuo voi olla rakkautta eikä apljon muutakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu