jos miehesi rakastaa toista naista? Sinä et sitä tiedä etkä ikinä voisi sitä edes aavistaa. Kukaan ei voisi edes epäillä miehestäsi sellaista.
Teillä on tavalliset jutut, kaksi autoa joista toinen farmari. Koira tai kissa joka on tullut taloon ennen 2-3 lasta. Naapureiden kanssa vaihdetaan piirakoiden reseptejä ja pensaiden taimia. Yhteistä elämää on takana 10 - 15 vuotta ja itse olet 30 . Asutte pientaloalueella joka on pääosin rakennettu 70 - 80-luvuilla. Elämä on raiteillaan ja joka aamu heräätte ihan samalla tavalla kuin edellisenäkin aamuna.
Joten mitä tekisit, jos tietäisit?
Huutaisit ja itkisit! Ja itkisit paljon, jopa niin paljon, että yllättäsit itsesi. Mutta miksi?
Siksikö, että et tiennyt? Vai siksi, että miehesi rakkaus on suuntautunut muualle, ainakin toistaiseksi? Etsisitkö syylistä ja uhria? Löytyisikö sellaiset? Olisitko kateellinen vai vihainen? Vihainen toiselle naiselle joka on vampannut vasten tahtoa miehesi? Meihellesi joka on vampannut vasten tahtoa toisen naisen? Itsellesi joka ei ole vampannut ketään?
Ja vaikka kuinka olet miehesi menemisiä seurannut ja selvitystä vaatinut niin näin on kuitenkin käynnyt. Ja tätä on jatkunut viikon, muutaman kuukauden, vuoden.
Et ole huomannut mitään. Miksi?
Voitko kuvitella, että kun miehesi tulee kotiin työstä/harrastuksista, niin hän saattaa tulla suoraan toisen naisen sylistä.
Mitä oikeasti tekisit, jos tietäisit? Voisitko unotaa? Uskollatko luottaa vielä mieheesi? Haluatko oikeasti jakaa tulevaisuutesi hänen kanssaan? Ketä on petetty vai onko petetty ketään? Jos on, niin millä tavalla?
Minulle tuli olemattoman pieni aavistus siitä, että mikään ei ole elämässämme ihan sitä miltä näytää. Eikä sitten ollut. Mies tunnusti ja totuus tuntui totuudelta. Vajaa pari vuotta elin kuten ennenkin ja yritin unohtaa. Mutta nyt tiedän, että tämä mies koko ihanuudessan ja tärkeydessän ei ole se, kenen kanssa haluan ja voin lopun elämäni jakaa. Erottin ja hyvin menee nytkin. Ystäviä ollaan, hyviä kavereita, paljon ollaan yhdessä koettu ja nähty. En vihaa mutta en rakastakkaan.
Minä halusin tietää. Nyt tiedän. Eikä harmita.
Teillä on tavalliset jutut, kaksi autoa joista toinen farmari. Koira tai kissa joka on tullut taloon ennen 2-3 lasta. Naapureiden kanssa vaihdetaan piirakoiden reseptejä ja pensaiden taimia. Yhteistä elämää on takana 10 - 15 vuotta ja itse olet 30 . Asutte pientaloalueella joka on pääosin rakennettu 70 - 80-luvuilla. Elämä on raiteillaan ja joka aamu heräätte ihan samalla tavalla kuin edellisenäkin aamuna.
Joten mitä tekisit, jos tietäisit?
Huutaisit ja itkisit! Ja itkisit paljon, jopa niin paljon, että yllättäsit itsesi. Mutta miksi?
Siksikö, että et tiennyt? Vai siksi, että miehesi rakkaus on suuntautunut muualle, ainakin toistaiseksi? Etsisitkö syylistä ja uhria? Löytyisikö sellaiset? Olisitko kateellinen vai vihainen? Vihainen toiselle naiselle joka on vampannut vasten tahtoa miehesi? Meihellesi joka on vampannut vasten tahtoa toisen naisen? Itsellesi joka ei ole vampannut ketään?
Ja vaikka kuinka olet miehesi menemisiä seurannut ja selvitystä vaatinut niin näin on kuitenkin käynnyt. Ja tätä on jatkunut viikon, muutaman kuukauden, vuoden.
Et ole huomannut mitään. Miksi?
Voitko kuvitella, että kun miehesi tulee kotiin työstä/harrastuksista, niin hän saattaa tulla suoraan toisen naisen sylistä.
Mitä oikeasti tekisit, jos tietäisit? Voisitko unotaa? Uskollatko luottaa vielä mieheesi? Haluatko oikeasti jakaa tulevaisuutesi hänen kanssaan? Ketä on petetty vai onko petetty ketään? Jos on, niin millä tavalla?
Minulle tuli olemattoman pieni aavistus siitä, että mikään ei ole elämässämme ihan sitä miltä näytää. Eikä sitten ollut. Mies tunnusti ja totuus tuntui totuudelta. Vajaa pari vuotta elin kuten ennenkin ja yritin unohtaa. Mutta nyt tiedän, että tämä mies koko ihanuudessan ja tärkeydessän ei ole se, kenen kanssa haluan ja voin lopun elämäni jakaa. Erottin ja hyvin menee nytkin. Ystäviä ollaan, hyviä kavereita, paljon ollaan yhdessä koettu ja nähty. En vihaa mutta en rakastakkaan.
Minä halusin tietää. Nyt tiedän. Eikä harmita.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja otin selville. Eikä harmita.
Myönnän, että tilanne voisi olla toinen, jos mies olisi minua vielä rakastanut, mutta ei rakastanut. Olin silloin pettynyt häneen, itseeni ja koko maailmaan. Mutta en enää.
Niin, totuuden haluan minäkin tietää. Itse olen mies ja omat kellonikin alkoivat soida jokin aika sitten. Nyt kun näitä langanpäitä sitoo yhteen, huomaa toisen valehtelevan yllättävän paljon, mutta eipä tunnustakkaan.
Surullisinta on ettei oma rakkaus ole kuollut. Silti tuntuu että en halua jakaa loppuelämääni ihmisen kanssa, johon en voi luottaa. Jos rehellisesti kertoisi toisen olemassaolosta olisi varmasti helpompaa, toki sekin sattuisi, mutta vielä enemmän sattuu se, että huomaa ihmisen johon on luottanut pystyvän valehtelemaan suoraan silmiin katsoen.
Jatkettiin muutama vuosi liittoamme mutta ei siitä mitään tullut.
kun ei ole kokemusta moisesta ja toivottavasti ei tulekaan olemaan.
nyt vain toivon että pääsisin eroon hänestä, mutten meinaa päästä. Kidun hitaasti.
olinko uskoton. Hän epäili kaikkia menemisiäni. Niitä ei ollut paljon. Kävin ainoastaan iltakävelyillä. Itse hän ei halunnut lähteä lähtenyt mukaan. Olimme naimisissa 20 v..
Minä en udellut hänen menemisiään,joita oli melkoisesti. Mielestäni ketään ei voi pakottaa olemaan uskollinen. Hän on ammatiltaan sihteeri. Ammattinsa vuoksi hänellä oli iltaisinkin menoja.
Hän lähti kodistamme n.10v. sitten. Hän oli löytänyt "uuden". Surin häntä silloin.Erossa pidin molemmat poikani joista nuorempi oli 11v.
Nyt en enää sure. Olen iloinen kun "hänestä pääsin". Hän oli tosikko ja usein kiukkuinenkin.
Viimeisin suhteeni kesti n.4v. Tänään en seurustele.
Luulen että eromme johtui siitä,että hän tiennyt olinko vai enkö ollut uskoton.