Työkkäri lopetti

Pikkukaupungin työkkäri meni tuttuun tapaan heinäkuun ajaksi kiinni heinäkuun ajaksi. No se oli sitten viimenen kerta. Piru vieköön missään ei kerrottu etukäteen, muusta kuin kesäloma tauosta. Salaperäistä touhua valtion taholta. Eipä tässä mitään, mutta lähin toimisto 40 km:n päässä ja kulkuyhteydet olemattomat. (Onneksi itsellä on auto, mutta kaikilla ei ole.)
6611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaarinan työkkärin kans. Typeryksiä täys!

Äänestä
  • mieltä olen Kaarinan työkkärin suhteen! Juoksuttavat ihmisiä kun kukaan niistä ei tiedä yhtään mitään (lukuunottamatta työvoimapoliittisen toimikunnan sihteeriä)!

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    mieltä olen Kaarinan työkkärin suhteen! Juoksuttavat ihmisiä kun kukaan niistä ei tiedä yhtään mitään (lukuunottamatta työvoimapoliittisen toimikunnan sihteeriä)!

    Joo, olihan toi Someron toimistokin aika turha. Joka tapauksessa Salossa piti asioida, jos jotain vähänkin erikoisempaa asiaa oli. Mitään eivät tienneet ja ainakin kerran heidän takiaan olen menettänyt silkkaa rahaa(matkakorvauksia). Ja ärsyttävä se yks eukko, kun luuli ja esitti olevansa toimiston pomo, vaikka ei ollutkaan. Oikea pomo taas oli oikein mukava ihminen.

    Mutta, kun vaativat niitä pärstän näyttämisiä, sun muita mitkä nyt ihan sama hoitaa Somerollakin. Toiv. tosiaan ei tarvitse jatkuvasti ravata Salossa asti vaan näyttäytymässä. Netistä, kun näkee yhtä hyvin ja paremminkin työpaikkailmoitukset, kuin työkkärin ilm.taululta.

    Älä huoli, kyllä se Kaarinan työkkärikin varmaan pian lopetetaan. Sehän kuuluu loppupeleissä samaan piiriin. Turku, Kaarina, Salo, Somero kaikki samaa Turun työkkärin aluetta

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    mieltä olen Kaarinan työkkärin suhteen! Juoksuttavat ihmisiä kun kukaan niistä ei tiedä yhtään mitään (lukuunottamatta työvoimapoliittisen toimikunnan sihteeriä)!

    kelju.k.kojootti ihmiseksi, en voi muuta todeta. Oikea selkäänpuukottaja ja paskanpuhuja sekä työpaikkakiusaaja. Kaikki katsos ei ole miltä päälle päin näyttää. Varo vaan kuule sitä tyyppiä. Ellei sitten ole vaihtunut lähiaikoina?

    nimimerkillä: kaiken itse kokenut.

    Äänestä

työvoimatoimistoja kolmessa läänissä eikä lausuntoa työllisyyskurssin aloittamisesta ole tullut vieläkään, vaikka kurssi alkoi heinäkuun alussa.

Mitä sitä kursseja käymään, kun ei sitä kerran ole virallisesti aloitettu.

Äänestä

Sen kaltainen instanssihan työvoimatoimiston piste on, että jos jostain syystä katsotaan voitavan yhdistää helposti toiseen ja lakkauttaminen on fiksua niin ihan normaaliahan se on. Samaahan tehdään monissa vastaavissa, lakkautetaan, yhdistetään suurempaan ym.

Eiköhän tämäkin ole otettu huomioon ja etenkin puhelinresursseja varmaan lisätty huomattavasti siellä minkä asiakkaiksi siirtyvät lopettaneen väet. Toisaalta onhan se sinällään leppoisampaakin jos ajatellaan, pakostikin sellaisia asioita on ainakin enentyvästi pakko hoitaa puhelinliikenteenä mikä tähän asti on vaatinut käynnin. Eipä tule turhaa juoksentelua.

Autoton, esim. hieman liikuntarajoitteinenkin henkilö kuitenkin ei kovin nopeasti lähde 40 km päähän julkisilla kulkuneuvoilla ainakaan lyhyellä aikajänteellä. Ainakaan jos se kerran ei ole edes pelkkä bussiin hyppääminen vaan vielä yhteydetkin ovat vaikeat.

Saattaahan loppupeleissä jopa helpottaa asiakkaiden olemista kun ei tarvi fyysisesti aina paikalla ravata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikessa hiljaisuudessa kirjoitti:

Pikkukaupungin työkkäri meni tuttuun tapaan heinäkuun ajaksi kiinni heinäkuun ajaksi. No se oli sitten viimenen kerta. Piru vieköön missään ei kerrottu etukäteen, muusta kuin kesäloma tauosta. Salaperäistä touhua valtion taholta. Eipä tässä mitään, mutta lähin toimisto 40 km:n päässä ja kulkuyhteydet olemattomat. (Onneksi itsellä on auto, mutta kaikilla ei ole.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu