Kävin treffeillä runsas kuukausi sitten yhden ämmän kanssa jonka löysin tästä suomitreffeistä. No, kuvassa oli ihan mukavan näköinen ja suhteellisen hyvältä näytti. Tai miten sen nyt ottaa, kauneus on katsojan silmissä. Mutta todellisuudessa tämän ämmän naama oli erilainen kuin kuvassa. Kuvassa naama näytti sopusuhtaiselta, mutta oikeasti se oli leveämpi ja erilainen mitä olin kuvitellut. Omat kuvani taas onnistuvat sillai että näytän kuvissa rumemmalta mitä oikeasti olen. Vain siksi etten osaa olla luonnollinen valokuvissa. Tätä paukapäät eivät kuitenkaan tajua, vaan lakkaavat vastaamasta heti jos kuvani jossakin näkevät. Aivan ihmeellistä käytöstä!
Kuvat valehtelevat
Mies kuvassa
141835
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
parempi asia kuin sokkotreffit.
on,eihän naisille mikään kelpaa,justiin laitoin flirtin yhdelle naiselle,ja lyön vetoa 1000euroa että se tulee hylkynä takaisin,niinkuin järjestään kaikki flirtit jotka laitan,eipä sitä naiset tiedä millasta miestä eivät edes tapaamaan ole suostuneet,oma on mokansa,ei minun
Heidän menetyksensä se on, harmi vaan että netinkäyttäjinä on liikaa noita pintaliitäjiä jotka eivät tiedä elävästä elämstä yhtään mitään. Ehkäpä kannattaisikin sitten kokonaan unohtaa nettitreffaaminen ja yrittää iskeä vaikka kaupan kassa, se voisi olla monelle miehelle paljon helpompaa.
treffeille lähtö kuitenkin aivan eri asia :)
Flirttipyynnöt ovat typeryyden huippu. Poistin koko ominaisuuden heti kun mahdollista enkä yhtään ihmettele, että niitä torpataan. Jos ei ole sen vertaa uskallusta, että ottaa suoraan yhteyttä meilitse, eikä pistä jotain alustavia "kepillä jäätä" -flirttejä, niin tuskin on mies jota nainen etsii.
ilmoituksessaan meili osoitetta,ja toiseksi olen kyllä raapustanut jos jonkinlaista viestiä ja käyttänyt niihin ihan tarpeeksi aikaa ja sitten ei viitsitä edes takaisin mitään laittaa,siksi laitan flirtin jos se hyväksytään niin laitan viestiä seuraavaksi,ja en todellakaan aio viikkoja kirjoitella,saatampa laittaa numeronikin jo viestissä naiselle,mutta en muista edes koska joku olisi vastannut viesteihin joita olen lähettänyt..tai nähnyt ilmoituksessa meiliosoitteen.
Niin, no oletin tietysti että puhumme tästä suomi24:n deittipalvelusta, jossa jokaiselle profiilille muodostuu automaattisesti meiliosoite. Sehän löytyy siitä samasta kohdasta, josta voi lähettää flirtin.
et näytän erinäköseltä ko kuvassa.En tiiä mistä johtu sillä kuvas ei meikkii tainnu olla.
Mutta ihminen ei kommentoinut näytinkö paremmalta vai hyvemmältä..mut TURHAUTTAVIA noi treffit jne.Moni *kierrättää*ihmisiä..ja koskaan ei sitä oikeeta olevinaan löydy tai haetaan huvi ja hyöty..mitä lie..Tapasin eräänkin joka tavannut yli 100-naista huh.
Kyllä livennä löytää kivempii ja komeimpia ukkojakin.OOn sitä mieltä.Nettideideistä saa vaan surua.Minustakin moni sanonnu olen erittäin kiva ja luonteva kauniskin..mutta olen pettynyt suomal.miehiin oikeesti!!!olkaa rauhassa kyllä maailmas miehiä piisaa.Mää haen muuta ko ulkonäköö(nukkenaama miestä yäk.. en haluu) ja kukkaroo jolla leuhkia.Jotain ihan muuta eli ihmistä!
Kyllä niitä hyviä miehiäkin on vielä olemassa ja jopa vapaitakin ;)
Naiset sanovat aina olevansa hoikkia tai normaalivartaloisia, mutta lähes aina ovat pulskia :)
En tiedä millaisia kuvauksia muilla on, mutta voisivatko sinun käsityksesi normaalivartalosta erota tavallisesta?
Itse olen paininut varmaan saman ongelman kanssa, kuin monet naiset, eli omaa kroppaa on tosi vaikea arvioida. Jonkun mielestä olen varmaan hoikka, jonkun mielestä en, riippuen vähän mitä nyt sellaisena pitää. Vartalo on mallia JLo, eli miten sen nyt sitten kuvaisi yhdellä sanalla? Olen sitten pistänyt lantion takia että normaalivartaloinen, vaikka vyötärö on tosi pieni.
Voi kuvailla vartaloaan tarkemmin, tai katsoa pituus/paino indeksi jos ei kerran itse osaa täättää onko lihava vai ei.
Kuulostaa ehkä vaikealta, mutta pointti oli se että kyllä se naisillakin käsitys omasta kropasta heittää pahasti jos miehilläkin.
Ehkä voinetkin sitten kertoa minulle, mihin kategoriaan kuulun, että päästään tästä arpomisesta, eikä sorruta suoranaiseen vääristelyyn ja miesten harhauttamiseen :)
Painoindeksi 21,9, pituus 171 cm, paino 64 kg, ne teille oleelliset mitat 91-64-100 ja vielä oleellisemmin 75C.
Kiitti.
Ystävällinen? Miksi otit asian henk.koht.? Kyse oli yleisesti siitä mitä naiset jorisevat ulkonäöstään, jos miehetkin.
Jos kerran tiedät että painoindeksisi on 21,9, silloin sinulla on varmasti taulukko mistä voit katsoa sijoitutko mihin kategoriaan; alipainoinen, normaali, ylipainoinen, jne.
Taulukko löytyy netistäkin.
Tuo 75C oli tarpeeton, ei kuulunut asiaan. Mutta kun nyt otit asian esille niin mielestäni kaikki mikä jää kouran ulkopuolelle, on tuhlausta, eli liikaa :) Pieni on kaunista ;)
Mutta tuohon tuskin on ihannetaulukkoa :) Se on vain minun mielipiteeni, ja poikkeaa varmasti valtaosasta muiden miesten mielipiteistä.