Ehkä nykyinen sinkkujen suuri määrä johtuu vähentyneestä ulkoisesta painostuksesta. Sinkkuus on hyväksytympää ja mielipiteet ovat yleensäkin vähemmän mustavalkoisia kuin ennen. Tämän seurauksena mm ensisynnyttäjien keski-ikä nousee jatkuvasti. Jotkut sanovat sen johtuvan kouluttautumisesta, mutta itse en usko tuohon. Taloudelliset edellytykset eivät ikinä ole olleet yhtä hyvät kuin nykyään, vaikka sitten elelisi pelkillä opintorahoilla ja opintolainalla. Kyseessä on tietenkin monen tekijän yhteisvaikutus, mutta ympäristön vaatimuksilla on melko olennainen osa.
Kun isoäitini 35-vuotiaana makasi ensimmäistä kertaa kätilöopistolla 50-luvun puolessavälissä, oli kätilön kommentti "oletpa aika vanha ensisynnyttäjäksi". Sympaattinen kaveri... Kaksi tervettä ja nättiä lasta hän kumminkin sai aikaiseksi.
Ollessani 18-vuotias isoisäni ihmetteli miksei minulla ollut tyttöystävää. Hän myös kertoi minulle kuinka paljon nuoria kiimaisia tyttöjä oli ruotsinlaivalla kulmakarvojaan nostellen ja kynärpäätänsä kannustavasti kylkeeni iskien. En oikein lämmennyt hänen jutuilleen. Mielestäni ne olivat aika väsyneet 8-kymppiselle akateemisesti koulutetulle miehelle. Hän kyllä kertoi minulle myöhemmin epäilevänsä minua homoksi.
Ehkä tilanteeni olisi toinen jos kaikki suhtautuisivat minuun kuin isoisäni. Tai ehkä vain perustelen omaa saamattomuuttani...
Kun isoäitini 35-vuotiaana makasi ensimmäistä kertaa kätilöopistolla 50-luvun puolessavälissä, oli kätilön kommentti "oletpa aika vanha ensisynnyttäjäksi". Sympaattinen kaveri... Kaksi tervettä ja nättiä lasta hän kumminkin sai aikaiseksi.
Ollessani 18-vuotias isoisäni ihmetteli miksei minulla ollut tyttöystävää. Hän myös kertoi minulle kuinka paljon nuoria kiimaisia tyttöjä oli ruotsinlaivalla kulmakarvojaan nostellen ja kynärpäätänsä kannustavasti kylkeeni iskien. En oikein lämmennyt hänen jutuilleen. Mielestäni ne olivat aika väsyneet 8-kymppiselle akateemisesti koulutetulle miehelle. Hän kyllä kertoi minulle myöhemmin epäilevänsä minua homoksi.
Ehkä tilanteeni olisi toinen jos kaikki suhtautuisivat minuun kuin isoisäni. Tai ehkä vain perustelen omaa saamattomuuttani...
Vastaukset 14
Vanhimmat
jos kaikki suhtautuisivat sinuun kuin isoisäsi?
Minuun on suhtauduttu siten, eikä mikään ole ollut niin turhaa kiusantekoa. Piruuttaankaan en pariudu minkään kompromissi-idiootin kanssa.
Joskus sitä toivoo, että asuisi täysin muualla kuin Suomessa. Parhaissa unelmissani näin haaveilenkin.
Minulle tuli siihen mahdollisuus. Lähteä Suomesta ja muuttaa muualle. Ja siis lähinnä miehen takia. Tapasin ulkomailla matkalla ollessani aivan ihanan miehen. Meillä synkkasi vaikka olikin osittainen kielimuuri, koska kumpikaan ei puhu täydellistä englantia ja toisen maan kieli vieras. Tästä kohtaamisesta on reilu vuosi.
Vielä tänä kesänä olemme vaihtaneet ajatuksia. Ja hän haluaisi minut sinne edellen. Se olin minä joka epäröin silloin ja minä epäröin jälleen. Ehkä juuri sen takia että se ei olisi ongelmatonta. Vieras kieli, vieras maa, vieras uskonto. Ja jotenkin vaikutti siltä että minun olisi ollut helpompi lähteä täältä kuin hänen sieltä. Mutta eihän sitä tiedä.. Eikä asia koskaan selviäkään.
Suomija suomalaiset miehet ovat rakkaita ja omanlaisiansa. Heissä on vikoja ja virheitä, yhtä lailla kuin meissä naisissakin. Mutta Suomessa ollaan kuitenkin monessa asiassa edellä. Jos se on edellä olemista että enää ei odoteta että lapsi syntyy tasan 9 kk häiden jälkeen tai että nykyään saa olla kolmikymppinen ilman vanhanpiian leimaa. Täällä on asiat hyvin.
Minä en ole saanut olla kolmekymppinen ilman vanhanpiian leimaa. Olen ehkä sitten ollut poikkeuksellisen ahtaiden tyyppien kanssa tekemisissä... pahimpina hetkinä haaveilen muutosta pois. Tiettyyn tuttuun paikkaan. Siellä ketään ei kiinnosta anonyymien ihmisten asiat. Nautin sellaisesta.
Suomessa on monet asiat hyvin, mutta täällä eletään henkistä pikkukaupunkikulttuuria. Joka paikassa. Olen kyllästynyt yhden totuuden kulttuuriin... ja suomalaiseen ahdasmielisyyteen. Onnellisia ne, joiden mielipiteet osuvat "yhteen totuuteen" ja jotka eivät ahdasmielisyyttä siten joudu kokemaan. Kai siellä on onnellisin, missä saa olemattomin selityksin olla oma itsensä.
Onhan sitä Suomessa kyllä sellaisia pikkukaupunkeja jossa kaikkien asiat tiedetään ja tunnetaan. Ja juorut kulkevat valoa nopeammin. Eipä sitä voi kieltää. Mutta eiköhän joka paikassa löydy samanlaista kulttuuria. Ja joissain paikoissa enemmänkin. Siellä missä ihmiset ovat sosiaalisia ja puheliaita, on vielä vaikeampi vältellä muita ja elellä omissa oloissaan.
Kyllä Suomessa kuitenkin annetaan vielä mahdollisuus yksityisyyteen.
Suosikkipaikassani EI vallitse indoktrinoiva uskonto... sellaiset kun ovat perkeleestä. ;)
Noh, minusta Suomessa nimenomaan KAIKKI kaupungit ovat henkisesti pikkukaupunkeja. Suurimmat ihan samalla tavoin. Mahdollisuus yksityisyyteen annetaan kaikkialla, mutta yhden totuuden kulttuuri on monissa paikossa (todella, monissa vielä enemmän kuin koti-Suomessa) kovempi. Toisaalla sellainen ei ole enää mahdollista.
En halua VÄLTELLÄ muita, päinvastoin. Viihdynhän monien suomalaistenkin seurassa, samanhenkisten kuin mitä itse on. No, ahdasmielisiin törmännee lähes kaikkialla. Toisaalla vain vähän enemmän ja toisaalla vähän vähemmän. Miten heistä eroon pääsisi. ;)
Suomessa ollaan kyllä menossa parempaan suuntaan uskonnonvapauden osalta. Joissain maissa se on vielä pahempaa kuin mitä täällä. Mutta onneksi "sinun paikassasi" asiat ovat siltä osin kunnossa.
Mikset ole vielä lähtenyt? Koska vaikuttaa siltä että ajatuksissasi jo olisit siellä.. :)
minä tulen aina haaveilemaan poispääsystä. Jokainen tarvitsee johtotähtensä. ;) Tunnen monta onnellista expattia, jotka tuskin enää palaavat Suomeen.
Ajatuksissani olen jo siellä. :) En lähde soitellen sotaan kuitenkaan.
Entä sinä? Haluaisitko sen miehen tänne?
Kai se on tasapainoilua sekin. Niinkuin moni muukin asia.. Ahdasmielisyyttä on kaikkialla ja myönnän että itsekin olen siihen joskus sortunut. Samoin kuin ennakkoluulot ja harhakuvitelmat ovat persiistä. Suomessa on korkea isänmaa-kulttuuri vai miksikä sitä nyt sanoisi.. Ja siihen minutkin on kasvatettu. Ja ehkä siksi en pystynyt lähtemään.
En tiedä.. Mutta tosiasia on että minä en ole kuin sinkkuelämän charlotte, joka vaihtoi uskontoa ja opetteli uuden elämäntavan rakkauden vuoksi. Olen tapauskovainen ja minulla omat ajatukset ja mietteet uskonnosta. Eikä minua tuomita sen tähden etten ole harrasuskovainen tai että en tunnusta kaikkia luterilaisia oppeja.
Suomi on uskonnon suhteen tietysti vapaa maa, eikä uskonnollisuus vaikuta siten yhteisön käsityksiin, kuin monessa muussa paikassa vaikuttaa. Tältä osin paikka on minulle ok, viihdyn maallistuneessa ympäristössä.
En usko, että pystyisin elämään onnellisena ihan missä hyvänsä, koska ympäröivä ilmapiiri ja ympäristön käsitykset kuitenkin vaikuttavat minuun tosi paljon. Siispä ahdistavasti, jos seutu on (minusta) ahdasmielinen.
Miksi hän vaihtaisi aivan upean ja historiallisen maan ja kaupungin suomalaiseen pikkukaupunkiin, missä ihmiset ovat ahdasmielisiä ja rasisteja ja rakennukset rumia.. Ehkä hän pärjäisi täällä, ehkä ei. Mutta en voisi olettaa että hän tulisi, jos en itsekään ole valmis lähtemään. Ja hänelle perhe, ystävät, työ on kaikki kaikessa.
Meidän piti tavata tänä kesänä ei kenenkään maalla. Paikassa joka olisi molemmille vieras, mutta aikataulut ja muut tilanteet eivät antaneet myöden. Ehkä silloin olisi nähty että mihinkä meistä olisi ollut. Ja olisiko riskinotto sen arvoista.
Nyt tuli mieleen, että sellaisenkin expatin tunnen, jolla on... hmmm... hieman enemmän ongelmia paikallisten kanssa.
Asuu pienessä kylässä, jossa yksikään kyläläinen ei hyväksy häntä. (Hän on itsenäistä työtään tekevä ihminen - ei juoppo, siveellisesti epämääräinen tms. mutta omalla tavallaan boheemi, vahva oman tien kulkija).
Tuollainen tilanne on painajainen, Suomessa tai muualla. Hän kestää toistaiseksi, on sen verran seestynyt ettei nöyristele muiden mielipiteen takia. Mutta henkisesti hän kaipaa jo pois, ymmärrän niin hyvin.
Minusta uskonnon vaihtaminen rakkauden vuoksi kuulostaa todella pelottavalta. Oli kyseessä mikä uskonto tai kristinuskon alahaara hyvänsä, en moiseen suostuisi.