Pakko todeta...
Olemme seurustelleet kohta jo 2 vuotta...
Mikä mättää, miksi nainen ei halua ? olla ihana ?
Miksi minä aina joudun kehumaan tyttöäni ?
Miksi minä aina joudun hellimään tyttöäni ?
Miksi minä aina joudun kertomaan tunteeni häntä kohtaan...
Miksi minä aina joudun tekemään aloitteen seksin saralla...
Eikö nainen voi pitää "poikaansa" hyvänä ? Kyllä voi...
Meillä on yhdet yhteiset kaverit, asuvat tuossa lähellä... Joskus kun käydään niillä kylässä tai kahvilla, kaverin tyttö on juuri semmoinen ihan tyttö jonka tahtoisi itselläänkin olevan... Hellii suukottelee, puhuu kivoja, kehuu...
Mutta ei meillä... Meilläkin on aina hauskaa kun ollaan jossain muualla kuin kotona, muttei Hän silloinkaan ole minulle semmoinen "ihana"...
Kotiin kun päästään, Hän alkaa heti valittamaan jostain... "Joko sä taas meet tupakalle, justhan sä poltit" "Istu nyt kunnolla siinä sohvalla" "onko pakko olla noin lähellä" onko pakko, onko pakko, pitääkö... Plää plää plää...
Onko tämä sitten joku naisten "vaihe ;o)"
Koska semmoinen vaihe sitten alkaisi kuin tämän kaverin tytöllä... Koska...
Koska minä saisin tuntea itseni tärkeäksi... Tyttöni pitäisi kyllä tuntea itsensä korvaamattomaksi kun aina Häntä kehun kuin vaan kerkeän, suhteellista, en tietenkään koko ajan, mutta ainakin tarpeeksi usein...
Haluaisin tuntea itsen seksuaalisesti haluttavaksi, kun Häntä ei seksi kiinnosta...
Haluaisin tuntea itsen korvaamattomaksi, tytön omaksi kullaksi, rakkaaksi...
Ei en tunne sitä koskaan...
Olen varmaan jotenkin viallinen "tuote"...
Kalvaa kivasti henkisesti tämä, tulen aina "surulliseksi" ja jään tuijottamaan jotain muuta paria kun näen semmoisen onnellisen...
Tätä tunnetta minkä tunnen usein, voisi kutsua masennukseksi...
Miksi...
Tylsä kysymys, miksi...
Ei jaksa...
Olemme seurustelleet kohta jo 2 vuotta...
Mikä mättää, miksi nainen ei halua ? olla ihana ?
Miksi minä aina joudun kehumaan tyttöäni ?
Miksi minä aina joudun hellimään tyttöäni ?
Miksi minä aina joudun kertomaan tunteeni häntä kohtaan...
Miksi minä aina joudun tekemään aloitteen seksin saralla...
Eikö nainen voi pitää "poikaansa" hyvänä ? Kyllä voi...
Meillä on yhdet yhteiset kaverit, asuvat tuossa lähellä... Joskus kun käydään niillä kylässä tai kahvilla, kaverin tyttö on juuri semmoinen ihan tyttö jonka tahtoisi itselläänkin olevan... Hellii suukottelee, puhuu kivoja, kehuu...
Mutta ei meillä... Meilläkin on aina hauskaa kun ollaan jossain muualla kuin kotona, muttei Hän silloinkaan ole minulle semmoinen "ihana"...
Kotiin kun päästään, Hän alkaa heti valittamaan jostain... "Joko sä taas meet tupakalle, justhan sä poltit" "Istu nyt kunnolla siinä sohvalla" "onko pakko olla noin lähellä" onko pakko, onko pakko, pitääkö... Plää plää plää...
Onko tämä sitten joku naisten "vaihe ;o)"
Koska semmoinen vaihe sitten alkaisi kuin tämän kaverin tytöllä... Koska...
Koska minä saisin tuntea itseni tärkeäksi... Tyttöni pitäisi kyllä tuntea itsensä korvaamattomaksi kun aina Häntä kehun kuin vaan kerkeän, suhteellista, en tietenkään koko ajan, mutta ainakin tarpeeksi usein...
Haluaisin tuntea itsen seksuaalisesti haluttavaksi, kun Häntä ei seksi kiinnosta...
Haluaisin tuntea itsen korvaamattomaksi, tytön omaksi kullaksi, rakkaaksi...
Ei en tunne sitä koskaan...
Olen varmaan jotenkin viallinen "tuote"...
Kalvaa kivasti henkisesti tämä, tulen aina "surulliseksi" ja jään tuijottamaan jotain muuta paria kun näen semmoisen onnellisen...
Tätä tunnetta minkä tunnen usein, voisi kutsua masennukseksi...
Miksi...
Tylsä kysymys, miksi...
Ei jaksa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tyttösi on ihan niin kuin minä. Toki aina välillä olin hellä ja ihana, mutta suurimman osan ajasta käyttäydyin tosi paskamaisesti rakastani kohtaan. Avomieheni taas oli juuri kuten sinä: aina piti hyvänä, oli hellä, ajattelevainen, kehui minua, piti kuin kukkaa kämmenellä, ei katsellut muita naisia, näki vain minut. Se tuntui mukavalta, mutta hetken kuluttua en osannutkaan enää arvostaa sitä. Pidin häntä itsestäänselvyytenä.
Ja kuinkas kävikään: hän ei jaksanut enää yrittää. Kun en koskaan kuitenkaan ollut tyytyväinen. Hän lähti ihan yhtäkkiä, reilun kahden vuoden yhdessäolon jälkeen, sanoi vain rakkauden viilentyneen.
Ja kuinkas minun kävi: KADUN!!! Tarvitsin tämän eron nähdäkseni, millainen paskiainen olin, en ihmettele ettei hän enää halunnut jatkaa. Voi kun aikaa saisi kelattua taaksepäin! Tekisin niin paljon asioita toisin, kohtelisin häntä ansaitsemallaan tavalla, antaisin sitä rakkautta, jota en silloin osannut antaa... Mutta mennyttä ei saa takaisin, virheitään ei voi korjata. Onneksi niistä voi kuitenkin oppia, enkä aio koskaan enää toistaa näitä virheitä. Mutta se on tällä hetkellä todella laiha lohtu :(
Keskustele tyttöystäväsi kanssa. Kerro miltä sinusta tuntuu. Älä syyttele, mutta anna ymmärtää, että tilanteen olisi hyvä muuttua ennen kuin se on liian myöhäistä. Toivon todellakin, ettei tyttösi joudu kokemaan samaa kuin minä, etkä sinä samaa kuin ihana täydellinen exäni, jonka omaa tyhmyyttäni menetin.
Että tämmöinen tarina.