Olettekos koskaan kuullut sanaa ”informaatiosota”?
Tämä WTC-salaliittojuttu on puhtaimmillaan sitä. Syötetään ihmisille eri tavoin disinformaatiota ja muokattua kuvaa – ihmisellehän saadaan vaikka kolmas käsi ja hevosen pää eikä muokkausta huomaa. Ja kyllä esim kuunalaiset ja venäläiset erityisasiantuntijat olisivat taatusti pistäneet USAn nalkkiin huijauksesta, koska se olisi ollut heidän etujensa mukaista häpäistä läntinen suurvalta. Toisaalta eivät kai Arabitkaan kautta islamilaisen maailman olisi ehdoin tahdoin ottaneet syytä niskoillensa. Ja kyllä ne koneetkin oli ehta oikeita vuorolentokoneita ja ne ihmiset, jotka soittivat koteihinsa siitä neljännestä, olivat kanssa ihka eläviä todellisia tavallisia ihmisiä. He kertoivat puhelimissa hyökkäävänsä koneen vallanneen arabiryhmän kimppuun ja kone putosikin ennen Washingtoniin ehtimistään.
Huomaatte kai, ettei näissä pääjutuissa (esim. "kuinka kauan olette...", jossa keskustelu jo täynnä) vedota mihinkään tieteellisiin faktoihin tai todellisiin henkilöihin, sanotaa vain, että ihmiset ovat sanoneet jne. Nykytekniikalla Osamalle saadaan vaikka lehmänkello kaulaan eikä väärennöstä huomaa.
Mutta kuten sanottua, tämä on informaatiosotaa puhtaimmillaan – saada ihmiset amerrikkalaisvastaisiksi ja sitä kautta tukea islamistien maailmanvalloituspyrkimyksiä. Hyvin juttu oli kuitenkin kirjoitettu – ei voida väittää, että kirjoittaja valehtelee. Hän vai sanoo, että "hänen mielestään" ja vetoaa kuvamateriaaliin (jota on muokattu). Yleensä ihmiset eivät lähde todenperäisyyttä tarkastelemaan. Ja kas kumma kun arabien oma uutistoimisto alJazeera niin innokkaasti lähettää maailmalle Osaman videoviestejä...
No samanlainen informaatiosota on nyt menossa Lähi-idässä. Esim tuo 60 kuolleen talon pommitus. Hizbollah ilmoitti tuhosta klo 8:n jälkeen, että nyt on tapahtunut kauheita. Kuitenkin aamulla Israelin pommitukset kohdistuivat aivan muulle alueelle. Tuota aluetta oli pommitettu puolen yön aikaan. Näistä uutisista sitten ihmiset ottavat omakseen sen kumpaa haluavat uskoa tai kumman propaganda onnistuu paremmin. Ja välttämättä kummankaan antama info ei ole aivan totta.
Niin, että sellainen tämä maailma on. Netissä voi olla mitä vain, sen todenperäisyyttä ei kukaan eikä mikään valvo. Uutiset ovat lähempänä totuutta, niillä on kontrolli. Tosin eri maiden uutistoimistot valitsevat uutisten virrasta mieluisensa uutistoimiston välittämän uutisen ja näin muokkaa kansalaistensa maailmankuvaa. -60- ja 70-luvuilla Suomessa käytettiin oman STT:n ohella neuvostoliittolaista TASS:ia ja vähemmän eurooppalaisia tai yleensä läntisiä uutistoimistoja, kun pelättiin neukkujen reaktioita ja jo sillin muokattiin uutisten avulla suomalaisten mielipiteitä (tai yritettiin) neukkumyönteisiksi ja Amerikkavastaisiksi – informatiosotaa jo silloin.
Jotta näin. En ala tästä tämän enempää väittelemään, mutta hohhoijjaa vaan.

Vastaukset 16
Vanhimmat
että kun tutustuu siihen us govermentin oikeudenkäynti materiaaliin niin samanlaisia kuvia on. Ei ole pentagonin reikä sen isompi tai näy koneita 77 tai 93. Ja ne on syyttäjän kuvia. palaneita ihmisiä, id kortti mutta ei koneen osia tai moottoreita. Moottorit palaneet poroksi mutta ihmiset tunnistettu!?
Halu uskoa hallitukseen on kova koska jos se menee mitä jää ja keneen voit luottaa. Eipä ole syyttäjällä hääppöiset todisteet. Ite uskoin paljon empimättä ossin syytökset vasta kun aloin tutkimaan ihmisten krtomuksia ja kuvia plus materiaalia mitä on en usko pätkääkään. Ihmisten lausuntoja tai mitään ei ole kirjattu jotka olisi sitä vastaan että olisi joku muu kuin ossi. Kun ihmiset (mm palokunnan porukka ja toimittajat) räjähtelee ja ovat yrittäneet selittää ei ole otettu kuuleviin korviin. Kannattaa tutustua ennenkuin tuomitsee. Hallituksella ei ole mitään millä ne vahvistaa että syy olisi ossin. lentoa 73 ja 77 ei näy misään kuvissa.
Eiköhän nuo samat argumentit ole kuultu jo noissa aikaisemmissa keskusteluissa. En jaksa lukea samoja sanoja enää uudelleen ja uudelleen. Nettivideoihin en usko pätkääkään, ihan sama millä puolella ja mitä asiaa ne koskevat.
Samanlaillahan niitä Osaman videoita on teidän mukaanne tekaistu, miksei siis näitäkin teidän "todistusvideoitanne"?
Mutta kuten todettu, turha tästä on enää väitellä... Miksei sitä sitten ole todistettu vääräksi (mm. venäjältä päin) jos se kerran on noin päivän selvä asia???
Alkuperäiseen viestiisi viitaten; Oletkos koskaan kuullut sanaa "lähdeviittaus"? Kirjoituksessasi niitä ei näkynyt.
Venäjä vaikeni, koska sillä oli oli oma lehmä ojassa: Groznyn öljykentät. Mutta usko sinä pahvi vaan kaikki mitä julkinen media kirjoittaa.
11.9.2001 oli USA:n oma hanke
unkelkaa tätä linkiä .
http://video.google.com/videoplay?docid=-7594751368248957785
"Olettekos koskaan kuullut sanaa ”informaatiosota”?"
Hyvä kun otit asian puheeksi.. =)
IL 30.5.2006:
Bushin hallinto ujuttaa tv-kanaville tekaistuja uutisia:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1180788
Ai niin, muistatko miten Bushin hallitus vakuutteli ja todisteli maailmalle, että Irakissa on joukkotuhoaseita, ja sen vuoksi sinne pitää hyökätä, etteivät terroristit voi hyödyntää niitä . Miten sitten kävikään, joukkotuhoaseita ei löydettykään, mutta jenkkipoika on vieläkin Irakissa.
On. Anteeksi.Luin liian nopeasti...
Oletkos koskaan kuullut sanaa "informaatiosota"?
http://web.israelinsider.com/Articles/Diplomacy/9011.htm
se siinä taas työntää omaa natsipropagandaansa ja yrittää väkisin vääntää maailmaa akselille hyvä=usa, paha=venäjä, arabit ja muut. Mutta ei pysty sijoittamaan amerikkalaisia jotka suhtautuvat kriittisesti Bushin hallintoon mihkään kategoriaan, he tuskin haluavat samaistua venäjän,kiinan tai arabien kanssa.
"Niin, että sellainen tämä maailma on. Netissä voi olla mitä vain, sen todenperäisyyttä ei kukaan eikä mikään valvo. Uutiset ovat lähempänä totuutta, niillä on kontrolli."
Just joo, vai lähellä totuutta. Äskettäin paljastui, että Bushin hallinto syöttää networkkiin omia 100% täyteläisiä "uutisia", siis omaa propagandaa. Esimerkkinä maksetusta uutisesta mainittiin Bagdadissa kuvattu pätkä jossa vanhempi irakilainen sanoo: "thank you Mr. Bush, thank you Mr. Bush". Siis tuo oli Usan hallituksen itsensä tehtailema uutinen eli valhe. Usan valtamedian uutisiin ei voi luottaa yhtään. Ei tietenkään minkään muunkaan diktatuurin kuten Venäjän tai Kiinan.
Meilläkin saamme lukea kaiken maailma hömppää, milloin Osama on taas antanut lausunnon ja Usa on varmistanut sen aitouden, milloin on löydetty Al-Qaidan työsopimus, huh kaikkea sitä kuuleekaan. Onko muuten kukaan nähnyt millainen tuo Al-Qaidan sopimus on? Ei taida ihan vielä PDF löytyä?
"Mutta ei pysty sijoittamaan amerikkalaisia jotka suhtautuvat kriittisesti Bushin hallintoon mihkään kategoriaan, he tuskin haluavat samaistua venäjän,kiinan tai arabien kanssa."
Sää olet just ny totuuden syvimmillä lähteillä! Täytyy nimittäin olla aika tyhymä ihmine jos ei niinku tajuu että sellanen amerikkalaine joka ei tykkää yhtään Bushista nii uskoo iliman muuta 11.9 salaliittoteorioihin. Mä nimittäin oon varmistanu kaikilta niiltä amerikkalaisilta jotka ei Bushista tykkää että ne uskoo salaliittoteoriaan ja dikkaa Alex Jonesia ja sillee. Mutta ei ne silti mitää venakoita ja kiinalaisia halua olla niinku ihan oikein sanoit.
pointtia. En kirjoittanut niin, että kaikki jotka eivät diggaa Bushia, niin he automaattisesti pitävät virallista tarinaa valheena, mitä se kyllä onkin.
Alex Jonesin diggaamisella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Esimerkiksi en diggaa TTA:ta mutta olen hänen kanssaan samaa mieltä että JFK ei ampunut Oswald.
Onko sinun mielestä Kennedyn murha, yhden miehen tekosia muutamassa sekunnissa.
Tämä on kuitenkin "valvotun tahon" virallinen selitys ja me muut voidaan asia todeta päinvastaiseksi olemassaolevasta filmistä. Että se siitä sinun valvotusta uutisoinnista.
tutustunut aiheeseen monta fbi miestä kuoli tutkimusten jälkeen ja aikana. Nimenomaan ne jotka selvitti kennedyn murhaa
Persoona tarvitsee salaliittoteoria-selitysmallia, kun kaikki todisteet osoittavat oman käsityksen virheeelliseksi, mutta psyyke ei kestä sitä, että joutuisi tunnustamaan olleensa väärässä.
on se, että 19 arabia pystyy laitamaan polville triljoonien dollareiden ilmapuollustuksen ja suorittamaan uskomattomat manööverit matkustajakoneilla joita eivät ole koskaan edes oikekasti lentäneet. Koko operaatio suunnitetiin ja johdettiin jostain Afganistanin luolista. Hah Hah hah hah.
Vaatii todella hauraan itsetunnon ja psyykkeen että tarvitsee tuollaisen hörhöselityksen tapahtumillel, kun oma psyyke ei kestä, että natsihallinto tappaa myös omia kansalaisia.
Mitään oikeita todisteita ei ole 19 arabin osallisuudesta vain väitteitä, puhumattakaan Bin Ladenin osuudesta.