anteeksiantamaton

tunnepuoli ei tule mukaan. Mitä vaikuttaa teeskennellä että olisi antanut anteeksi jos tosiasiassa ei ole?

Usein on vain niin että sellaiset ihmiset joista pitää eniten osaavat myös loukata verisimmin, enkä pysty antamaan sitä oikeasti anteeksi. Toisaalta en sitten kyllä teeskentelekkään leppynyttä...typeräähän se on; itseppäisyyttäkin, mutta minkä teet?

Onneksi suutun todella harvoin :). Yksinkertaisin keino välttää vihaa on se, että tarkoin valitsee ihmiset joihin luottaa.

anskulih kirjoitti:

tunnepuoli ei tule mukaan. Mitä vaikuttaa teeskennellä että olisi antanut anteeksi jos tosiasiassa ei ole?

Usein on vain niin että sellaiset ihmiset joista pitää eniten osaavat myös loukata verisimmin, enkä pysty antamaan sitä oikeasti anteeksi. Toisaalta en sitten kyllä teeskentelekkään leppynyttä...typeräähän se on; itseppäisyyttäkin, mutta minkä teet?

Onneksi suutun todella harvoin :). Yksinkertaisin keino välttää vihaa on se, että tarkoin valitsee ihmiset joihin luottaa.

Luin keskusteluasi Pirun kanssa...ja suoraan sanoen, en näe syytä, miksi toisia asioita edes pitäisi antaa anteeksi?
Jos nyt otetaan oma elämä esimerkiksi..."paras" ystäväni valehteli minulle, enkä voinut ymmärtää miksi. No, lopputulos oli se, että olemme edelleen ystäviä, mutta en luota häneen enään tippaakaan. Anteeksiantamattomuutta tai suvaitsemattomuutta? Ehkä, mutta kun luottamus kerran menee, on sitä lähes mahdoton pystyttää uudelleen.
Toinen esimerkki, ystäväni puhui asioistani selkäni takana, ja vielä liioitellen...kuten kirjoitit, minäkin "hävitin" tämän "ystävän" elämästäni.
Luulin että tarkoitit jotakin pienempiä asioita... mutta luottamuksen rikkominen ystävyys- tai parisuhteessa ei koskaan ole pieni juttu, joten miksi niitä pitäisikään antaa anteeksi ja takoa päätään samaan seinään toistamiseen? Sitä paitsi, saattaahan olla, että pettänytkin osapuoli oppii virheestään...ehkä.
Eli...jos omaa elämääni katson, ja olen siihen varsin tyytyväinen...en ehdota että sinun pitäisi mitenkään muuttua. Teoilla on seuraukset, ja niiden tekijä vastatkoon niistä :)

fein kirjoitti:

Luin keskusteluasi Pirun kanssa...ja suoraan sanoen, en näe syytä, miksi toisia asioita edes pitäisi antaa anteeksi?
Jos nyt otetaan oma elämä esimerkiksi..."paras" ystäväni valehteli minulle, enkä voinut ymmärtää miksi. No, lopputulos oli se, että olemme edelleen ystäviä, mutta en luota häneen enään tippaakaan. Anteeksiantamattomuutta tai suvaitsemattomuutta? Ehkä, mutta kun luottamus kerran menee, on sitä lähes mahdoton pystyttää uudelleen.
Toinen esimerkki, ystäväni puhui asioistani selkäni takana, ja vielä liioitellen...kuten kirjoitit, minäkin "hävitin" tämän "ystävän" elämästäni.
Luulin että tarkoitit jotakin pienempiä asioita... mutta luottamuksen rikkominen ystävyys- tai parisuhteessa ei koskaan ole pieni juttu, joten miksi niitä pitäisikään antaa anteeksi ja takoa päätään samaan seinään toistamiseen? Sitä paitsi, saattaahan olla, että pettänytkin osapuoli oppii virheestään...ehkä.
Eli...jos omaa elämääni katson, ja olen siihen varsin tyytyväinen...en ehdota että sinun pitäisi mitenkään muuttua. Teoilla on seuraukset, ja niiden tekijä vastatkoon niistä :)

niinhän sitä sanotaan että erehtyminen on inhimillistä mutta anteeksianto Jumalallista.

Anteeksiantoa pitäisi opetella siksi, että se on ihmisen kasvamista oikeaan mittaansa. Anteeksiantamattomuus on julma piirre, mitä henkistä kasvua se on jos tallettaa pahuutta sisimpäänsä? Ja pahuutta sekin on, ettei anna toisille anteeksi!

fein kirjoitti:

Luin keskusteluasi Pirun kanssa...ja suoraan sanoen, en näe syytä, miksi toisia asioita edes pitäisi antaa anteeksi?
Jos nyt otetaan oma elämä esimerkiksi..."paras" ystäväni valehteli minulle, enkä voinut ymmärtää miksi. No, lopputulos oli se, että olemme edelleen ystäviä, mutta en luota häneen enään tippaakaan. Anteeksiantamattomuutta tai suvaitsemattomuutta? Ehkä, mutta kun luottamus kerran menee, on sitä lähes mahdoton pystyttää uudelleen.
Toinen esimerkki, ystäväni puhui asioistani selkäni takana, ja vielä liioitellen...kuten kirjoitit, minäkin "hävitin" tämän "ystävän" elämästäni.
Luulin että tarkoitit jotakin pienempiä asioita... mutta luottamuksen rikkominen ystävyys- tai parisuhteessa ei koskaan ole pieni juttu, joten miksi niitä pitäisikään antaa anteeksi ja takoa päätään samaan seinään toistamiseen? Sitä paitsi, saattaahan olla, että pettänytkin osapuoli oppii virheestään...ehkä.
Eli...jos omaa elämääni katson, ja olen siihen varsin tyytyväinen...en ehdota että sinun pitäisi mitenkään muuttua. Teoilla on seuraukset, ja niiden tekijä vastatkoon niistä :)

fein, että ihmiset ajattelevat useista asioista eri tavoin?

Ystävyys- ja parisuhteessa on kaksi ihmistä, joilla on omat näkemyksensä asioista. Et anna anteeksi, koska sinä et ymmärrä miksi ystäväsi valehteli sinulle. Antaisitko jos ymmärtäisit? Oletko tosissasi yrittänyt ymmärtää? Oletko kysynyt ystävältäsi miksi hän valehteli? Oletko kertonut kuinka pahoillasi olet?

Ystäväsi puhui sinusta selkäsi takana liioitellen. Tällaiset ihmiset puhuvat liioitellen KAIKKIEN tuntemiensa ihmisten asiat. Toiset loukkaantuvat niistä pahastikin toiset eivät ollenkaan.

Oletko vissin varma, ettet itse ikinä etkä koskaan ole loukannut ketään? Ihmissuhteista tulee kertakäyttöisiä, ellei osaa antaa anteeksi.

anskulih kirjoitti:

niinhän sitä sanotaan että erehtyminen on inhimillistä mutta anteeksianto Jumalallista.

Anteeksiantoa pitäisi opetella siksi, että se on ihmisen kasvamista oikeaan mittaansa. Anteeksiantamattomuus on julma piirre, mitä henkistä kasvua se on jos tallettaa pahuutta sisimpäänsä? Ja pahuutta sekin on, ettei anna toisille anteeksi!

Näinkin voidaan tietenkin ajatella.
Mutta jos mietitään asiaa käytännön tasolla, kuten sitä, että joku pettää sinun luottamuksesi, tavalla tai toisella, jos aina annat sen anteeksi, loppuuko se koskaan? Ts. anteeksiantamattomuudellasi toiset ihmiset saattavat oppia jotakin. Jos taas tunnet itsesi siltä osin, että tiedät ettet enään k.o ihmiseen luota, miksi pitäisit häntä enään ystävänäsi? Kaverina toki, mutta ystävyys ainakin itselleni merkitsee enemmän, myös esim.salaisuuksien jakamista.
Oli se pahuutta tai ei, kenties ehkä enemmänkin itsekkyyttä...minä haluan "suojella" itseäni niiltä ihmisiltä, jotka eivät ystävyyttä arvosta samalla mitalla kuin minä itse.
Henkinen kasvu..sanoisin sen olevan enemmänkin sillä puolella, joka oppii olemaan pettämättä luottamusta, en niinkään näe henkistä kasvua anteeksiantamisessa, toisissa tilanteissa se on jopa naiviutta. (esim. joku antaa anteeksi puolison pettämisen, ja puoliso pettää pian uudelleen, antaa uudelleen anteeksi ja sama tapahtuu taas...toisella anteeksiannolla se on jo naiviutta, ensimmäisellä ehkä jonkinlaista henkistä vahvuutta.)

ronja kirjoitti:

fein, että ihmiset ajattelevat useista asioista eri tavoin?

Ystävyys- ja parisuhteessa on kaksi ihmistä, joilla on omat näkemyksensä asioista. Et anna anteeksi, koska sinä et ymmärrä miksi ystäväsi valehteli sinulle. Antaisitko jos ymmärtäisit? Oletko tosissasi yrittänyt ymmärtää? Oletko kysynyt ystävältäsi miksi hän valehteli? Oletko kertonut kuinka pahoillasi olet?

Ystäväsi puhui sinusta selkäsi takana liioitellen. Tällaiset ihmiset puhuvat liioitellen KAIKKIEN tuntemiensa ihmisten asiat. Toiset loukkaantuvat niistä pahastikin toiset eivät ollenkaan.

Oletko vissin varma, ettet itse ikinä etkä koskaan ole loukannut ketään? Ihmissuhteista tulee kertakäyttöisiä, ellei osaa antaa anteeksi.

Olet oikeassa, että aina kun on kyse kahdesta (tai useammasta) ihmisestä, kaikilla on omat ajatuksensa, ja arvojärjestyksensä asioista. Mutta...mietipä parisuhdetta (kärjistetty esimerkki) jossa sinä kannatat yksiavioisuutta ja kumppanisi taas "avointa" suhdetta, mitä teet? Hyväksytkö kumppanisi ajatus- ja toimintatavat ja jatkat tuntien tuskaa, vai eroatko ja etsit ihmisen jonka arvot vastaavat omiasi?

Kokonainen ystävyyssuhde ei mitenkään mahdu pariin lauseeseen, lopulta ei (luonnollisesti) ollut kyse yhdestä valheesta, vaan vyyhdin alkaessa purkautua, niitä paljastui paljon enemmän. Tiedän kyllä, miksi hän valehteli ja toisaalta asettuen toisen ihmisen saappaisiin, myös ymmärrän sen, mikä taas ei tarkoita sitä, että voisin hyväksyä sitä. Hän taas tietää kyllä minun ajatusmaailmani asioista, kun on ystävyyssuhteista kyse, ja tietää mitä se tarkoittaa. Hän yksinkertaisesti ei kuulu enään elämääni, en ajattele asiaa katkeruudella, opinhan kuitenkin taas jotakin ihmisluonteesta. Ei pidä olettaa ajatusmaailmojen olevan samanlaisia, vaikka toinen niin antaisikin ymmärtää.

Selän takana puhuminen kuuluu yleensäkin ihmisyyteen, ihmiset puhuvat toisilleen tutuista ihmisistä selän takana. Siinä kohtaa pitää vain tietää, _mistä_ asioista puhuu. Toiset asiat on kerrottu vain _sinulle_ ei yleiseen tietouteen, ja vielä toisenlaisiksi muunneltuina, jolloin koko alkuperäinen asia muuttaa muotoaan ja merkitystään.

Voi...olen erittäin varma, että todellakin olen loukannut ihmisiä, sitä ei voi välttää, johtuen juuri ihmisten erilaisista ajatus- ja arvomaailmoista.
Toiset ihmissuhteet todellakin ovat "kertakäyttösuhteita", siksi on hyväkin, että on olemassa ihmisille erilaisia "kategorioita" vaikka tuota sanaa niin kovasti vältelläänkin. Esimerkiksi "todelliset" ystäväni ovat olleet ystäviäni parikymmentä vuotta, ja heistä tiedän, että voin luottaa heihin kuin kallioon, ja saman he tietävät minusta. Juuri sen takia ystäviä on vähän, kavereita jonkin verran ja tuttuja paljon.

fein kirjoitti:

Näinkin voidaan tietenkin ajatella.
Mutta jos mietitään asiaa käytännön tasolla, kuten sitä, että joku pettää sinun luottamuksesi, tavalla tai toisella, jos aina annat sen anteeksi, loppuuko se koskaan? Ts. anteeksiantamattomuudellasi toiset ihmiset saattavat oppia jotakin. Jos taas tunnet itsesi siltä osin, että tiedät ettet enään k.o ihmiseen luota, miksi pitäisit häntä enään ystävänäsi? Kaverina toki, mutta ystävyys ainakin itselleni merkitsee enemmän, myös esim.salaisuuksien jakamista.
Oli se pahuutta tai ei, kenties ehkä enemmänkin itsekkyyttä...minä haluan "suojella" itseäni niiltä ihmisiltä, jotka eivät ystävyyttä arvosta samalla mitalla kuin minä itse.
Henkinen kasvu..sanoisin sen olevan enemmänkin sillä puolella, joka oppii olemaan pettämättä luottamusta, en niinkään näe henkistä kasvua anteeksiantamisessa, toisissa tilanteissa se on jopa naiviutta. (esim. joku antaa anteeksi puolison pettämisen, ja puoliso pettää pian uudelleen, antaa uudelleen anteeksi ja sama tapahtuu taas...toisella anteeksiannolla se on jo naiviutta, ensimmäisellä ehkä jonkinlaista henkistä vahvuutta.)

voihan noinkin tietysti ajatella. Ihmisen on viisasta suojella sisintään, ja niin minäkin teen, luotan vain hyvin harvoihin ihmisiin.

Mutta anteeksiantamattomuus on mielestäni vain ylpeyttä. Ainoastaan nöyrä ihminen voi antaa anteeksi toisille, sillä nöyrä tietää itsekin olevansa vajavainen. Mutta nöyryyttä voi oppia ainoastaan elämällä, jollei ole synnyinlahjaksi jo nöyränä syntynyt :)

fein kirjoitti:

Olet oikeassa, että aina kun on kyse kahdesta (tai useammasta) ihmisestä, kaikilla on omat ajatuksensa, ja arvojärjestyksensä asioista. Mutta...mietipä parisuhdetta (kärjistetty esimerkki) jossa sinä kannatat yksiavioisuutta ja kumppanisi taas "avointa" suhdetta, mitä teet? Hyväksytkö kumppanisi ajatus- ja toimintatavat ja jatkat tuntien tuskaa, vai eroatko ja etsit ihmisen jonka arvot vastaavat omiasi?

Kokonainen ystävyyssuhde ei mitenkään mahdu pariin lauseeseen, lopulta ei (luonnollisesti) ollut kyse yhdestä valheesta, vaan vyyhdin alkaessa purkautua, niitä paljastui paljon enemmän. Tiedän kyllä, miksi hän valehteli ja toisaalta asettuen toisen ihmisen saappaisiin, myös ymmärrän sen, mikä taas ei tarkoita sitä, että voisin hyväksyä sitä. Hän taas tietää kyllä minun ajatusmaailmani asioista, kun on ystävyyssuhteista kyse, ja tietää mitä se tarkoittaa. Hän yksinkertaisesti ei kuulu enään elämääni, en ajattele asiaa katkeruudella, opinhan kuitenkin taas jotakin ihmisluonteesta. Ei pidä olettaa ajatusmaailmojen olevan samanlaisia, vaikka toinen niin antaisikin ymmärtää.

Selän takana puhuminen kuuluu yleensäkin ihmisyyteen, ihmiset puhuvat toisilleen tutuista ihmisistä selän takana. Siinä kohtaa pitää vain tietää, _mistä_ asioista puhuu. Toiset asiat on kerrottu vain _sinulle_ ei yleiseen tietouteen, ja vielä toisenlaisiksi muunneltuina, jolloin koko alkuperäinen asia muuttaa muotoaan ja merkitystään.

Voi...olen erittäin varma, että todellakin olen loukannut ihmisiä, sitä ei voi välttää, johtuen juuri ihmisten erilaisista ajatus- ja arvomaailmoista.
Toiset ihmissuhteet todellakin ovat "kertakäyttösuhteita", siksi on hyväkin, että on olemassa ihmisille erilaisia "kategorioita" vaikka tuota sanaa niin kovasti vältelläänkin. Esimerkiksi "todelliset" ystäväni ovat olleet ystäviäni parikymmentä vuotta, ja heistä tiedän, että voin luottaa heihin kuin kallioon, ja saman he tietävät minusta. Juuri sen takia ystäviä on vähän, kavereita jonkin verran ja tuttuja paljon.

Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta sinullekin ja kaikille keskusteluun osallistuneille.
Oikeastaan tämä menee jo uskonnon puolelle mutta Raamatussa sanotaan, että ihmisen tulisi nöyrytä lasten kaltaiseksi; minä ymmärrän sen niin, että siinä tulee anteeksiantamisen perimmäinen olemus esiin. Rauhaisaa loppuvuotta ja antoisia keskusteluja. Minä lopetan keskustelut osaltani tähän. :)

fein kirjoitti:

Olet oikeassa, että aina kun on kyse kahdesta (tai useammasta) ihmisestä, kaikilla on omat ajatuksensa, ja arvojärjestyksensä asioista. Mutta...mietipä parisuhdetta (kärjistetty esimerkki) jossa sinä kannatat yksiavioisuutta ja kumppanisi taas "avointa" suhdetta, mitä teet? Hyväksytkö kumppanisi ajatus- ja toimintatavat ja jatkat tuntien tuskaa, vai eroatko ja etsit ihmisen jonka arvot vastaavat omiasi?

Kokonainen ystävyyssuhde ei mitenkään mahdu pariin lauseeseen, lopulta ei (luonnollisesti) ollut kyse yhdestä valheesta, vaan vyyhdin alkaessa purkautua, niitä paljastui paljon enemmän. Tiedän kyllä, miksi hän valehteli ja toisaalta asettuen toisen ihmisen saappaisiin, myös ymmärrän sen, mikä taas ei tarkoita sitä, että voisin hyväksyä sitä. Hän taas tietää kyllä minun ajatusmaailmani asioista, kun on ystävyyssuhteista kyse, ja tietää mitä se tarkoittaa. Hän yksinkertaisesti ei kuulu enään elämääni, en ajattele asiaa katkeruudella, opinhan kuitenkin taas jotakin ihmisluonteesta. Ei pidä olettaa ajatusmaailmojen olevan samanlaisia, vaikka toinen niin antaisikin ymmärtää.

Selän takana puhuminen kuuluu yleensäkin ihmisyyteen, ihmiset puhuvat toisilleen tutuista ihmisistä selän takana. Siinä kohtaa pitää vain tietää, _mistä_ asioista puhuu. Toiset asiat on kerrottu vain _sinulle_ ei yleiseen tietouteen, ja vielä toisenlaisiksi muunneltuina, jolloin koko alkuperäinen asia muuttaa muotoaan ja merkitystään.

Voi...olen erittäin varma, että todellakin olen loukannut ihmisiä, sitä ei voi välttää, johtuen juuri ihmisten erilaisista ajatus- ja arvomaailmoista.
Toiset ihmissuhteet todellakin ovat "kertakäyttösuhteita", siksi on hyväkin, että on olemassa ihmisille erilaisia "kategorioita" vaikka tuota sanaa niin kovasti vältelläänkin. Esimerkiksi "todelliset" ystäväni ovat olleet ystäviäni parikymmentä vuotta, ja heistä tiedän, että voin luottaa heihin kuin kallioon, ja saman he tietävät minusta. Juuri sen takia ystäviä on vähän, kavereita jonkin verran ja tuttuja paljon.

Tuo yksiavioisuus vastaan avoin suhde - asetelma tulee aivan varmasti ilmi ennenkuin aloittaisin varsinaista parisuhdetta miehen kanssa. Testausta tarvitaan!

Olen ollut 16 vuotta mieheni kanssa yhdessä ja jos hän nyt alkaisi kannattaa avointa suhdetta, olisi se tietysti yllätys... Tosiasiassa en itse tuntisi enää niin valtavaa tuskaa jos miehelläni ilmenisi muita suhteita kuin nuorempana. Silloin olisin etsinyt uuden suhteen oitis, mutta en ehkä nyt.

Jos 16 vuoden jälkeen eroasin miehestäni etsiäkseni toisen, jonka arvot vastaavat paremmin omiani, minun tulisi huomioida, että myös uuden miehen arvot saattavat heilahtaa 16 vuoden päästä, tai jopa aikaisemmin (todennäköisesti). Kun elämä pitkittyy, asiat mutkistuu!

Minuun on aika vaikea tutustua, joten arvatenkin siksi kukaan ei ole pettänyt luottamustani täysin.

ronja kirjoitti:

Tuo yksiavioisuus vastaan avoin suhde - asetelma tulee aivan varmasti ilmi ennenkuin aloittaisin varsinaista parisuhdetta miehen kanssa. Testausta tarvitaan!

Olen ollut 16 vuotta mieheni kanssa yhdessä ja jos hän nyt alkaisi kannattaa avointa suhdetta, olisi se tietysti yllätys... Tosiasiassa en itse tuntisi enää niin valtavaa tuskaa jos miehelläni ilmenisi muita suhteita kuin nuorempana. Silloin olisin etsinyt uuden suhteen oitis, mutta en ehkä nyt.

Jos 16 vuoden jälkeen eroasin miehestäni etsiäkseni toisen, jonka arvot vastaavat paremmin omiani, minun tulisi huomioida, että myös uuden miehen arvot saattavat heilahtaa 16 vuoden päästä, tai jopa aikaisemmin (todennäköisesti). Kun elämä pitkittyy, asiat mutkistuu!

Minuun on aika vaikea tutustua, joten arvatenkin siksi kukaan ei ole pettänyt luottamustani täysin.

Onnea 16-vuoden yhteiselosta =)
Teillä tuskin tulee enään eteen moisia arvoeroja, kuten yksiavioisuus-vapaa suhde, jonka sinällään nostin vain kärjistetyksi esimerkiksi arvomaailmojen mahdollisista eroista.

Tutustuminen "syvemmin" onkin toinen juttu...itse juttelen paljon ja vaikutan ulospäin avoimelta, mutta "sisuksiin" pääseminen vie aikansa, siksipä ei noita pettymyksiä ole omalle kohdallenikaan juuri sattunut. Silloin kun sattuu...on juuri se arvomaailmani joka kertoo minulle, onko ystävyyssuhde jatkamisen arvoinen (riippuen siitä millainen asia on luottamuksen vienyt)vai kannattaako siirtyä kaveritasolle tai kokonaan eroon ihmisestä. Tietysti paljon riippuu siitäkin, kuinka lähellä arkielämä pakottaa olemaan.

Eli...Onnea 16-vuoden yhdessäolosta (pidän sitä oikeasti hienona saavutuksena), rauhallista joulua ja luottamusrikkaita ystävyyssuhteita vuodelle 2003!

saa minut raivon valtaan, en ikinä anna sitä anteeksi. Ystävän petollisuus.

Voi olla vaikea huomata sitä kun olen suuttunut, sillä en sano mitään tai näytä mitään. "Hävitän" vain sen ihmisen elämästäni tai häviän itse. Ns. passiivista vastarintaa :))mutta tosi tehokasta.

anskulih kirjoitti:

saa minut raivon valtaan, en ikinä anna sitä anteeksi. Ystävän petollisuus.

Voi olla vaikea huomata sitä kun olen suuttunut, sillä en sano mitään tai näytä mitään. "Hävitän" vain sen ihmisen elämästäni tai häviän itse. Ns. passiivista vastarintaa :))mutta tosi tehokasta.

Ihmiset on kato perseestä, olet kohta yksinäsi jos et ymmärrä että jokaisessa asuu pieni Piru.
Kaikki sanoo/tekee joskus jotain tyhmää. Luottamuksen pettämistä en tosin itsekään anna anteeksi. En kavereille enkä parisuhteessa.

Piru kirjoitti:

Ihmiset on kato perseestä, olet kohta yksinäsi jos et ymmärrä että jokaisessa asuu pieni Piru.
Kaikki sanoo/tekee joskus jotain tyhmää. Luottamuksen pettämistä en tosin itsekään anna anteeksi. En kavereille enkä parisuhteessa.

olen löytänyt ihmisiä joihin luotan :)sellaisiakin tyyppejä on. Ja kuten sanottua, sinäkään et anna kaikkea anteeksi, minussa asuva pieni piru ei anna kaikkea anteeksi, ja niinhän se on että jokaisen pitää tulla omien pikkupirujensa kanssa toimeen miten pystyy.

Ei sillä ole mitään väliä kenellekkään toiselle kuin minulle kun en anna anteeksi, ja minä sen kestän niin että so what?

anskulih kirjoitti:

olen löytänyt ihmisiä joihin luotan :)sellaisiakin tyyppejä on. Ja kuten sanottua, sinäkään et anna kaikkea anteeksi, minussa asuva pieni piru ei anna kaikkea anteeksi, ja niinhän se on että jokaisen pitää tulla omien pikkupirujensa kanssa toimeen miten pystyy.

Ei sillä ole mitään väliä kenellekkään toiselle kuin minulle kun en anna anteeksi, ja minä sen kestän niin että so what?

Vähän itsetutkiskelua, niin vastasit omaan alkuperäiseen kysymykseesi. Näin se homma etenee!

Piru kirjoitti:

Vähän itsetutkiskelua, niin vastasit omaan alkuperäiseen kysymykseesi. Näin se homma etenee!

Ja maailma tuli taas paremmaksi paikaksi elää :D

Annan anteeksi kaikille :)

perfektionisti? Hmmmm
*ajattelemisen aihetta*

No Joulun kunniaksi *antaa anteeksi ja unohtaa :))*