Luuletteko että voisi toimia:
olen seurustellut miehen kanssa (minua 1 vuoden nuorempi) 10 kk. Aikaisemmin olin itse lähes 7 vuoden parisuhteessa, nykyinen poikaystäväni on ollut käytännöllisesti katsoen yksin koko aikuisikänsä. Aikoinaan, n 8 vuotta sitten, rakasti jotain tyttöä mutta ilmeisesti särki hänen sydämmensä silloin ja siitä hänellä alkoi alamäki elämässä.
Tapasimme ja poikaystävän mukaan olen ensimmäinen nainen vuosiin että hänen tekee mieli katsoa, tuleeko tästä meidän jutustamme mitään. Olen ainoa ihminen jonka kanssa hän on viettänyt näin paljon aikaa.
Minä olen siis tottunut parisuhteeseen ja perhe-elämään ja voisi myös sanoa, että olen jollain tavalla läheisriippuvainen, josta yritän päästä koko ajan eroon. Poikaystäväni on tottunut olemaan yksin ja itsenäinen ja siihen että hänestä ei välitä siinä mielessä kukaan ja että hän ei välitä siinä mielessä kenestäkään, kunnes tapasi minut. Yksi suurimpia ongelmia suhteessamme on kuitenkin se, että hän on tottunut menemään omia menojaan ja minä siihen että suurin aika vapaa-ajasta vietetään yhdessä. Poikaystäväni haluaa viettää paljon aikaa kanssani, mutta minä ahdistun siitä että häntä ei kiinnosta tällä hetkellä yhteinen meneminen. Hän on aikoinaan harrastanut sen verran paljon erilaisia extreme-lajeja ja pystyy ainoastaan kuolemanvaaran uhatessa rentoutumaan täysin, kuten vaikkapa täysiä moottoripyörällä ajaessaan. Tällaisiin miehisiin lajeihin minä en oikein sovi kuvioihin enkä tiedä, haluaisiko hän edes että tulisin sellaisiin mukaan. Minä taas pidän melko naisellisista ja tavallisista jutuista, jotka eivät poikaystävääni juurikaan kiinnosta. Saan hänet tietysti joihinkin mukaan, mutta huomaan kyllä sen että vaikka hän kuinka yrittäisi, ei hän nauti niistä paljoakaan. Viimeisen riidan aikana hän ehdotti että kumpikin tekisi omia juttujaan jotka kiinnostavat yksin tai muiden ihmisten kanssa, minulle tällainen ajattelutapa on vierasta. Tietysti kumpikin on valmis keksimään kumpaakin kiinnostava, yhteinen harrastus.
Olenko liian vaativa? Vai olisiko poikaystäväni oikea ihminen minulle siinäkin mielessä että hänen kanssaan minulla olisi mahdollisuus karistaa läheisriippuvaisuuteni pois? Onko tämä suhde minulle myös mahdollisuus itsenäistyä?
olen seurustellut miehen kanssa (minua 1 vuoden nuorempi) 10 kk. Aikaisemmin olin itse lähes 7 vuoden parisuhteessa, nykyinen poikaystäväni on ollut käytännöllisesti katsoen yksin koko aikuisikänsä. Aikoinaan, n 8 vuotta sitten, rakasti jotain tyttöä mutta ilmeisesti särki hänen sydämmensä silloin ja siitä hänellä alkoi alamäki elämässä.
Tapasimme ja poikaystävän mukaan olen ensimmäinen nainen vuosiin että hänen tekee mieli katsoa, tuleeko tästä meidän jutustamme mitään. Olen ainoa ihminen jonka kanssa hän on viettänyt näin paljon aikaa.
Minä olen siis tottunut parisuhteeseen ja perhe-elämään ja voisi myös sanoa, että olen jollain tavalla läheisriippuvainen, josta yritän päästä koko ajan eroon. Poikaystäväni on tottunut olemaan yksin ja itsenäinen ja siihen että hänestä ei välitä siinä mielessä kukaan ja että hän ei välitä siinä mielessä kenestäkään, kunnes tapasi minut. Yksi suurimpia ongelmia suhteessamme on kuitenkin se, että hän on tottunut menemään omia menojaan ja minä siihen että suurin aika vapaa-ajasta vietetään yhdessä. Poikaystäväni haluaa viettää paljon aikaa kanssani, mutta minä ahdistun siitä että häntä ei kiinnosta tällä hetkellä yhteinen meneminen. Hän on aikoinaan harrastanut sen verran paljon erilaisia extreme-lajeja ja pystyy ainoastaan kuolemanvaaran uhatessa rentoutumaan täysin, kuten vaikkapa täysiä moottoripyörällä ajaessaan. Tällaisiin miehisiin lajeihin minä en oikein sovi kuvioihin enkä tiedä, haluaisiko hän edes että tulisin sellaisiin mukaan. Minä taas pidän melko naisellisista ja tavallisista jutuista, jotka eivät poikaystävääni juurikaan kiinnosta. Saan hänet tietysti joihinkin mukaan, mutta huomaan kyllä sen että vaikka hän kuinka yrittäisi, ei hän nauti niistä paljoakaan. Viimeisen riidan aikana hän ehdotti että kumpikin tekisi omia juttujaan jotka kiinnostavat yksin tai muiden ihmisten kanssa, minulle tällainen ajattelutapa on vierasta. Tietysti kumpikin on valmis keksimään kumpaakin kiinnostava, yhteinen harrastus.
Olenko liian vaativa? Vai olisiko poikaystäväni oikea ihminen minulle siinäkin mielessä että hänen kanssaan minulla olisi mahdollisuus karistaa läheisriippuvaisuuteni pois? Onko tämä suhde minulle myös mahdollisuus itsenäistyä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aluksi sanoisin nyt, että minun mielestäni molemmilla on oltava omaelämänsä.
On asioita jotka tehdään yhdessä ja sitten on asiota joita ei tehdä yhdessä eikä mielestäni edes pidä ollakkaan niin, että aina roikutaan toisen hihassa.
No en tiedä oliko tästä apua, ajatukseni olivat paremmat mutta näin ne nyt tällä kertaa tuli paperille:/
Jatkakoot joku lahjakkaampi:)
Olet liian vaativa ja läheisriippuvainen. Juuri tuollainen toisen seurassa pakolla roikkuminen alkaa itseäni ahdistamaan. Tottakai jokaisella pitää olla oma elämänsä ja omat juttunsa, joita tekee yksin tai kavereiden kanssa ja sitten on erikseen ne jutut mitä tehdään naisystävän kanssa. Toki osa näistä jutuista voi kuulua molempaan ryhmään.
Kaikkein kaamein itselleni olisi tilanne, jossa sekä työpaikka että harrastukset olisivat naisen kanssa samat. Epäilen etten kestäisi kahta viikkoakaan.