Israelin puolesta paastorukouksessa

Israelin puolesta paastorukouksessa nyt juuri oleville:

Pari aihetta "aiheen sisällä":
-Rukoillaan että maailman median parissa työskentelevien
toimittajien ja muidenkin niissä uutisoinnin parissa
työskentelevien silmät ja korvat aukeaisivat ja he tulisivat
huomaamaan Israelin vihollisten virittämät valheet jotka ovelasti
on suunniteltu johtamaan mediaa harhaan ja valheelliseen,
yksipuoliseen uutisointiin lähi-idän sotanäyttämöltä.

-Rukoillaan, että varsinkin kristittyjen, mutta myös yleisemminkin
uutisia seuraavien ihmisten kriittisyys alkaisi herätä sen suhteen,
etteivät uskoisi niitä kaikkia valheellisella manipuloimisella
aikaan saatuja uutisia, jotka Israelin vastaisina leviävät
ja täyttävät kaikki maailman mediat. Että Jumala antaisi
ihmisille ymmärrystä käsittää, mistä koko
lähi-idän ja Israelin tilanteessa on kysymys.
7241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos kysyt arabilta, on media juutalaisten hallussa.

Jos kysyt helluntailaiselta, on media juutalaisvastaisten ihmisten hallussa.

Totuus on jälleen kerran jossain näiden kahden äärimmäisyyden välimailla...

Äänestä
  • Tää salaliitto alkoi jo kauan kauan sitten, ja erästä sen "episodia"
    kutsutaan syntiinlankeemukseksi. Mutta, kaikella on aikansa,
    -"näytelmä" etenee käsikirjoituksen mukaan...

    Äänestä

Nyt on tänne Lapin taivaalle syttynyt tähti,kuin palava pensas merkiksi että meille on luvattu Helsingistä Kaivopuisto porolaitumeksi.No,
sehän olikin ennen saamelaisten maata.Joten lähremme tulemahan kun kerta merkki on annettu.
Siitä sitten alamme aitauksiamme laajentamahan vähitellen Sipoon puolellekin ja Karjaalle.

Eipä sitä ehdi töitä tehdä jos aikoo rikastua
(Vanha Juutalainen sananlasku).

Äänestä

-pitää titenkin rukoilla, se on jokaisen aidon kristiyn pyhä velvollisuus suorastaan
-Mutta voi myöskin tehdä jotakin...esimerkiksi internetin välityksellä välittää ihmisille oikeaa tietoa Israelista sen tämän hetkisestä tilanteesta että myöskin Raamatun tietoutta Israelista, juutalaisista ja heidän vaiheistaan läpi vuosituhanten jotka on jo Raamatussa, ennalta ennustettu ja kirjoitettu ja ne on toteutuneet, prikulleen oikein ja edelleen,toteutuvat !
-maailma nauraa kuten Nooankin päivinä kun Nooa Rakensi arkkia...mutta kun vedenpaisumus sitten tuli, nauru, yllättäen katkesi ja niin se käy nytkin !Pelastuksen ARKIN ovi napsahtaa yksi päivä kiinni ja sitten on myöhäistä, koputella sen oven takana kun Jumala on sen sulkenut !Nooan arkin oven sulki Jumala, ulkopuolelta ja se pysyi kiinni !
-nykyiset valtamerialusten rungot on muuten valmistettu samoilla periaatteilla kuin Nooan Arkki oli ja se on havaittu hyvin lujaksi rakennemalliksi isoissakin paateissa !

Äänestä
  • Tottakai, huippusuunnittelua; -kuten kaikki muukin
    Hänen suunnittelemansa "sangen hyvää"...
    Jumalan Siunausta Israelille ja kristikansalle, sekä kaikille jotka eivät sitä kiroa.

    Äänestä

käydä yöllä jääkaapilla, silloin kun Jeesus ei ole näkemässä? Huononeekohan tilanne Israelissa olennaisesti, jos joku hellari kärähtää syöpöttelystä?

Äänestä
  • Pimeässä, etkö tiedä sinä tietämätön. Uskon että Macliten valossa on siinä ja siinä mutta jos nopeasti sittenkin. Ainahan voi pyytää anteeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wayofcross kirjoitti:

Israelin puolesta paastorukouksessa nyt juuri oleville:

Pari aihetta "aiheen sisällä":
-Rukoillaan että maailman median parissa työskentelevien
toimittajien ja muidenkin niissä uutisoinnin parissa
työskentelevien silmät ja korvat aukeaisivat ja he tulisivat
huomaamaan Israelin vihollisten virittämät valheet jotka ovelasti
on suunniteltu johtamaan mediaa harhaan ja valheelliseen,
yksipuoliseen uutisointiin lähi-idän sotanäyttämöltä.

-Rukoillaan, että varsinkin kristittyjen, mutta myös yleisemminkin
uutisia seuraavien ihmisten kriittisyys alkaisi herätä sen suhteen,
etteivät uskoisi niitä kaikkia valheellisella manipuloimisella
aikaan saatuja uutisia, jotka Israelin vastaisina leviävät
ja täyttävät kaikki maailman mediat. Että Jumala antaisi
ihmisille ymmärrystä käsittää, mistä koko
lähi-idän ja Israelin tilanteessa on kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu