Hukassa...

Olen miettinyt tätä asiaa päivät pääksytysten, mutta parempi kun kirjoitan enkä itsekseni murehdi.

Eli tunnen välillä olevani mahdottoman yksinäinen. Toisinaan olen kyllä todella sosiaalinenkin, ettei asia kaveripulaa koske :).

Mutta... Kuulen monesti, että miksi en soita, jos haluan jutella tms. Mutta heistä en kuule koskaan mitään. Se olen minä, joka soittaa. Tai tekstailee.

Kuuntelen mielelläni ystävieni murheita, mutta kun minä kerron jotain, osa ei kuuntele tai osa keksii jotain, mikä liittyy samaan asiaan, mutta tapahtuu heidän elämässään. Ja sitten käsitellään taas heidän elämää.

Joskus kerron, ettei ole mitään tekemistä ja olisi mukava tehdä jotain tietyn ihmisen kanssa. Sovimme, mutta sitten tapahtuu oharit. Jos minä teen vahingossa oharit (mitä tapahtuu harvoin, olen liian säntillinen ihminen), he suuttuvat.

Kelpaan heille olkapääksi, mutta jostain kumman syystä en kelpaa esim. baariin. Vaan sinne lähtee aina joku muu.

Joskus tapahtuu todella läpinäkyviä selityksiä...

Asiaa on hankala selittää, sillä ne ovat tämän asian suhteen aivan sekaisin. Mutta tuossa hieman jonkinlaista johdantoa. Aivan kuin olisin suuren joukon keskellä, mutta silti aivan yksin.

En tiedä, johtuuko tämä sitten siitä, että olen liian kiltti. Tai autan liian herkästi ihmisiä? Olen huumorintajuinen ja luen herkästi ihmisen elekieltä sekä osaan lukea rivien välistä. Mutta tämä on niin... Uutta...
4453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla on sama tilanne, aina kaverit sanoo että voi niille soittaa ja miksi en soita jos on paha olla mutta ei kukaan koskaan kysy että miten voit ja minun kuulumisia, vaikka huonosti menisi. Entä jos olisin niin huonona etten jaksaisi soitella niin omassa nojassani olisin. Ei kai enää vastavuoroisuus nykyajan kaveruudessakaan pelitä.

Äänestä
  • Niinpä, olet aivan oikeassa! Ei minultakaan koskaan kysytä, mitä kuuluu. Toitotetaan vain, etteivät ole ajatustenlukijoita. Ei tarvitsekaan olla, riittää että kysyy "mitä kuuluu?".

    Äänestä

"palveluautomaatti" kavereillesi. Jos he ovat aina tottuneet siihen, että sinusta on epäitsekkäästi apua heidän elämässään, eivät he ymmärrä lopettaa palvelusten (esim. yksipuolisen kuuntelemisen) pyytämistä sinulta. He jatkavat eteenpäin entiseen malliinsa niin kauan, kunnes pistät tilanteelle stopin. Stopin voi pistää joko niin, että lakkaa pitämästä heihin yhteyttä jolloin "menettää" heidät (onko heissä mitään menetettävää edes?) tai sanoo päin naamaa niinkuin asiat ovat. Asioiden ilmaiseminen suoraan on aika paljon rohkeutta ja röyhkeyttä vaativa teko. Jos tunnet, ettet pysty siihen, on sinun aika karsia törkeimmät hyödyntäjät kaveripiiristäsi pois. Ei kaikkia ihmisiä henkilökohtaisesti jaksa. Osa on karsittava, jotta omat voimat riittäisivät.

Äänestä

Lehdestä tämän leikkasin talteen kun olin tehnyt itselleni päätöksen...
Ole tekemisissä vain ystävien kanssa,jotka antavat voimaa ja unohda pessimistiset energiasyöpöt.

Tee kaikkesi löytääksesi uuden työpaikan,jos nykyinen pännii.

Opettele tekemään entisestä poikkeavia ratkaisuja.

Ja tärkein : mene itseesi ja mieti miten omalla käytökselläsi olet johdatellut tilanteita kääntymään itseäsi vastaan.

Toivotan sinulle mukavaa kesän jatkoa ja elämääsi tästä alkaen kaikkea hyvää kuin myös parempia ystäviä jotka osaavat arvostaa oikein ystävyyttäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Andabella kirjoitti:

Olen miettinyt tätä asiaa päivät pääksytysten, mutta parempi kun kirjoitan enkä itsekseni murehdi.

Eli tunnen välillä olevani mahdottoman yksinäinen. Toisinaan olen kyllä todella sosiaalinenkin, ettei asia kaveripulaa koske :).

Mutta... Kuulen monesti, että miksi en soita, jos haluan jutella tms. Mutta heistä en kuule koskaan mitään. Se olen minä, joka soittaa. Tai tekstailee.

Kuuntelen mielelläni ystävieni murheita, mutta kun minä kerron jotain, osa ei kuuntele tai osa keksii jotain, mikä liittyy samaan asiaan, mutta tapahtuu heidän elämässään. Ja sitten käsitellään taas heidän elämää.

Joskus kerron, ettei ole mitään tekemistä ja olisi mukava tehdä jotain tietyn ihmisen kanssa. Sovimme, mutta sitten tapahtuu oharit. Jos minä teen vahingossa oharit (mitä tapahtuu harvoin, olen liian säntillinen ihminen), he suuttuvat.

Kelpaan heille olkapääksi, mutta jostain kumman syystä en kelpaa esim. baariin. Vaan sinne lähtee aina joku muu.

Joskus tapahtuu todella läpinäkyviä selityksiä...

Asiaa on hankala selittää, sillä ne ovat tämän asian suhteen aivan sekaisin. Mutta tuossa hieman jonkinlaista johdantoa. Aivan kuin olisin suuren joukon keskellä, mutta silti aivan yksin.

En tiedä, johtuuko tämä sitten siitä, että olen liian kiltti. Tai autan liian herkästi ihmisiä? Olen huumorintajuinen ja luen herkästi ihmisen elekieltä sekä osaan lukea rivien välistä. Mutta tämä on niin... Uutta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu